Deutche Bank: Vuokralla halvempaa kuin omassa!

"Vuokriin suhteutettuina asunnot ovat Suomessa kuitenkin varsin kalliita. Viime aikainen vuokrien kallistuminen ei ole vaikuttanut asuntohintojen ja vuokrien suhteeseen, sillä oma asunto tulee vuokra-asumiseen verrattuna 44 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvoa kalliimmaksi."

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/08/13/deutsche-bank-suomen-asuntokupla-odottaa-puhkeamistaan/201235499/12
31294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Asuntokuplaa ei ole muuta kuin vanhoissa kerrostaloasunnoissa erityisesti pääkaupunkiseudulla, sekä hyvin vähäisesti Turussa ja Tampereella. Uusissa kerrostaloasunnoissa ei varsinaisesti kuplaa ole perinteisessä mielessä mutta lievää kuplaa on pääkaupuinkiseudulla uusissakin kerrostaloasunnoissa. Uusien kerrostaloasuntojen rakentaminen maksaa jota kuinkin saman verran Helsingissä ja vaikkapa Lahdessa, mutta Helsingissä maan arvo on kovempi mikä hintaa nostaa. Jos kerrostaloasunto maksaa sen verran mitä sen rakentamiskustannukset ovat maan käytön hinta niin varsinaista kuplaa ei ole, ellei maan arvo ole kuplahintaista. Vanhoissa toki on kuplaa, vanhojen hintaa nostaa uusien rakentamisen kalleus. Jos taas vanhan tasoinen talo rakennettaisiin nyt niin hinta olisi halvempi toki jos maan hinta ei ole kallista. Uuden vaihtoehtona kun on se vanha niin kun uusi on erityisen kallis niin vanhankin hinta nousee sitten ilman varsinaista muuta uutta arvoa.

Äänestä
  • Kuplan ihmeellisyys on siinä että ennen sen puhkeamista harva siihen on uskonut, se tulee aina yllätyksenä. Minulle on se ja sama vaikka asuntojen hinnat laskisi kymmeniä prosentteja. Velaton asunto, en ole ostamassa enkä myymässä, ei mitään hätää.

    Äänestä

  • Aivan sama kirjoitti:

    Kuplan ihmeellisyys on siinä että ennen sen puhkeamista harva siihen on uskonut, se tulee aina yllätyksenä. Minulle on se ja sama vaikka asuntojen hinnat laskisi kymmeniä prosentteja. Velaton asunto, en ole ostamassa enkä myymässä, ei mitään hätää.

    Niin tietenkin. En ole minäkään myymässä omaa taloani, enkä ihan lähiaikoina ostamassakaan muutakaan asuntoa, mutta lähivuosina olen ostamassa sijoitusasunnon kyllä. Velkaa on vielä n. vuoden ajan, mutta se on vähäinen tekijä siis enää.

    Kuplaa on toki jossakin, erityisesti vanhoissa kerrostaloasunnoissa Helsingissä. Sen sijaan kuplaa ei ole uusissa omakotitaloissa pääkaupunkiseudun ulkopuolella tai etenkään kauempana pääkaupunkiseudusta, sanotaan 120km etäisyydellä pääkaupunkiseudusta ei ole uusissa omakotitaloissa laisinkaan kuplaa koska niiden hinnan määrittää rakennuskustannukset, ei niinkään kysyntä ja tarjonta.

    Äänestä

  • Ei asunnon hinnan pidäkään olla sama kuin rakennuskustannusten ja maan hinnan summa. Ostatko kaupasta maitotölkinkin sen valmistuskustannuksilla? Tai syötkö ravintolassa omakustannehintaan? Rakennuttajankin täytyy tehdä jotain voittoa, jotta koko hommassa olisi mitään järkeä.

    Äänestä

  • Äly hoiiii kirjoitti:

    Ei asunnon hinnan pidäkään olla sama kuin rakennuskustannusten ja maan hinnan summa. Ostatko kaupasta maitotölkinkin sen valmistuskustannuksilla? Tai syötkö ravintolassa omakustannehintaan? Rakennuttajankin täytyy tehdä jotain voittoa, jotta koko hommassa olisi mitään järkeä.

    Rakennuskustannuksilla tarkoitan nimenomaan kaikkia rakentamiseen liittyviä kustannuksia eli sekä rakennusmateriaalien että rakennustöiden kustannuksia. Usein asunnon hinta on toki vielä vähän enemmän kuin maan hinta kaikki rakentamiseen menneet kustannukset, koska rakennuttaminenkin aiheuttaa vaivaa vaikka rakennuttaisi talon "avaimet käteen " periaatteella, aina on toki helpompaa mennä vain ostamaan talo, joka on jo rakennutettu ja ehkä pihakin laitettu ainakin osittain ja luvat pihaan liittyen anottu yms. yms. ja valmis piha nostaa kokonaishintaa kokonaisuuden ollessa valmis ja hyvä usein vielä esim. 30.000 eurolla ja saahan valmiin 2v. vanhan talon siis heti itselleen ostaessaan valmiin vs. että alkaa odotella rakentamista ja vahtia rakentamisen etenemistä yms.

    Kuitenkin uuden tai pari vuotta vanhan omakotitalon hinta heijastelee sitä kuinka paljon vastaavan rakennuttaminen kaikkine kuluineen maksaa, eikä pelkästään kysyntä ja tarjonta määrää tässä kuten 30-luvun kerrostalo-osakkeissa enemmän on.

    Äänestä

Olisi kiva nähdä ihan laskutoimitus johon tuo perustuu?

Äänestä
  • Eikö Jumala olekaan kaikkitietävä ja näkevä? Eiköhän nuo jättimäisen saksalaispankit ekonomistit ole hieman fiksumpia kuin tämän palstan ns. asiantuntijat jotka väittävät että omassa ok-talossa asuminen ei maksa mitään, sillä suorastaan tienaa kun hinnat vain nousevat.

    Äänestä

  • Jotain rajaa kirjoitti:

    Eikö Jumala olekaan kaikkitietävä ja näkevä? Eiköhän nuo jättimäisen saksalaispankit ekonomistit ole hieman fiksumpia kuin tämän palstan ns. asiantuntijat jotka väittävät että omassa ok-talossa asuminen ei maksa mitään, sillä suorastaan tienaa kun hinnat vain nousevat.

    "saksalaispankit ekonomistit"

    Taitaa olla yhtä viisasta porukkaa suomen asuntomarkkinoiden suhteen, kuin olivat skopbankin ekonomistit paratiisisaarien asuntosijoituksien suhteen.

    Skopbank perusti skopbank-cayman joka mm. hävitti sujuvasti miljoonia ellei miljardeja kiinteistösijoituksiin neitsytsaarille.
    Suutari pysyköön lestissään, saksalaiset keskittyköön omiin markkinoihin ja bratwurstiin.

    Jokainen voi sanoa mitä haluaa, mutta jos olen ostanut ensimmäisen sijoitusasuntoni 10 v. sitten sijoittamalla siihen 34.000€, ja nyt niitä on 5 Kpl. velattomia joista saan käteen kaiken jälkeen 1500€/kk. Penniäkään enempää en ole tuon 34.000€ lisäksi sijoittanut. Niin minulle ainakin on turha tulla sanomaan että vuokralla on halvempaa kuin omassa.

    Aina ei ole edes mahdollista vuokrata sellaista taloa missä haluaa asua.

    Äänestä

  • se on ihan henkimaailman asioita. Eikö OK-jumalan pitäisi ymmärtää sellaisia muutenkin paremmin?

    Äänestä

  • Taitaa perustua siihen tuo arvio, että asuntojen hinnat ovat nousseet viimeisen 5-10 vuoden aikana nopeammin kuin vuokra. Eli jos verrataan siten että joku olisi asunut 5-10 v. vuokralla vaihaetn asuntoakin isompaan vaikka 3-4 kertaa tuona aikana tai olisi asunut vastaavanlaisessa kerrostaloasunnossa ja ostanut 3-4 kertaa kerrostaloasunnon isompaan koko ajan vaihtaen tuona aikana niin olisi joutunut koko ajan maksamaan enemmän ja enemmän ostamastaan asunnosta kun hinnat ovat nousseet vauhdilla. Näin olisi joutunut makasmaan aina lisää hinnann noususta asuntoa vaihtaessa ja lainapääoma / menetetty rahan määrä olisi kasvanut koko ajan. Muuta selitystä tuohon ei ole ja noinhan se onkin jos olisi vaihtanut 10 vuoden sisään nyt Helsingissä asuntoa seuraavasti:

    yksiö -> kaksio -> kolmio -> neliö niin olisi maksanut joka kerta hintojen noususta ja paljon eli olisi maksanut joka kerta isommasta asunnosta enemmän ja enemmän hintojen nousun takia ja vaikka olisi saanut yksiöstä ja kaksiosta voittoakin niin isompien asuntojen hinta on noussut (euromääräisesti, ei prosentuaalisesti) vielä enemmän ja olisi menettänyt rahaa esim. 20.000 eur ensimmäisessä vaihdossa, sitten 30.000 eur seuraavassa vaihdossa ja sitten 40.000 eur kolmioon vaihtaessa ja lopulta 50.000 eur neliöön vaihtaessa kun se neliö maksoi v. 2011 jo vaikkapa 450.000 euroa ja v. 2001 se olisi maksanut 250.000 eur. Eli jos olisi koko ajan asunut vuokralla ja vaihtanut noin isompaan hiljalleen niin olisi jäänyt jopa voitolle viimeisen 10 v. sisään, koska hinnat ovat nousseet noperammin kuin vuokrat.

    No, tällä hetkelölä vuokrat nousevat nopeammin kuin hinnat ja toisaalta jos olisi ostanut heti v. 2001 sen neliön sillä 250.000 eurolla tai vuokrannut sen neliön esim. aluksi 900 eurolla ja nyt maksaisi siitä jo 1500 eur vuokraa ja olisio vuokraa 10 v. maksanut keskimäärin vaikka 1000 eur/kk edes niin olisi jo pahasti vuokraamalla tappiolla eikä tosiaan omistaisi edes sitä asuntoa, ostaja taas alkaisi jo omistaa sen kokonaan 10v. lainanmaksulla.

    Äänestä

Ohoh. Miten voi olla halvempaa maksaa toisen omaa? Eli vuokrakuoriainen maksaa toisen lainat pois, kaikki asumiskustannukset remontteineen, isäntä ottaa vielä voittoa ja nyt vuokrajulli pääsee muka halvemmalla? No huh, huh...Vastoin fysiikan ja kauppatieteen lakeja moinen väite. Jo vanha taloustiedon opettajani ihmetteli miten joku voisi asua vuokralla halvemmalla kuin omistaja???

Äänestä
  • Jättimäisen saksalaispankin ekonomistit eivät osaa asiaansa vai valehtelevatko, onko tämä jokin salaliitto, heidät on lahjottu?

    Äänestä

  • Perustuu siihen että molemmat hyötyy. ei olekaan kyse siitä kumpi hyötyy.
    Fysiikan lakeja vastaan ei ole vuokralla asumisen edullisuus, mutta fysiikan lakien vastaista on se että jotkut väittävät maatuvan asunnon arvon nousevan aina ja ikuisesti.

    Äänestä

Meillä suomessa on tulossa kupla,älkää maksako ilmaa,ostakaa halvalla nyt jos saatte.

Äänestä

Tuossa se tuli, sano mu sanoneen: Vuokra-asuminen tulee halvemmaksi, oma valintani on osoittautunut oikeaksi, ei putkiremonttimaksuja(päin vastoin) ei lainaa, on rahaa käydä vaikka kaljalla..

Äänestä
  • Ei putkiremonttimaksuja
    - No ei taallakaan ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen.

    Ei lainaa
    - Sama tilanne.

    On rahaa vaikka kayda kaljalla.
    - Check.

    Oma valintani on tosin velaton omakotitalo.

    Äänestä

  • Sull on mun luonto kirjoitti:

    Ei putkiremonttimaksuja
    - No ei taallakaan ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen.

    Ei lainaa
    - Sama tilanne.

    On rahaa vaikka kayda kaljalla.
    - Check.

    Oma valintani on tosin velaton omakotitalo.

    Nimenomaan. Uusi velaton ok-talo on paras vaihtoehto: uudet nykyaikaiset (muovi)putket kestävät 30-50 vuotta ainakin, muutenkaan ei ole odotettavissa mitään erityistä remonttia koko aikana kun meinaa asua (jos vaikka eläkkeellä muuttaa muualle) jos ei "muuten vain" halua, on rahaa tehdä mitä huvittaa, eikä mene rahaa edes vuokraan. Itselleen jää yli 2.000 euroa kuussa enempi (netto siis) rahaa käteen, kun vastaavanlaisesta talosta joutuisi maksamaan n. 2.500 euroa kuussa vuokraa!

    Lämmityskulut 850 eur/v. (uusi talo eristyksineen ja lämmön talteenotolla olevine ilmanvaihtoineen halvalla kaukolämmöllä)

    Sähkö 35 eur/kk (käyttösähkö 2 ihmiseltä halvalla prime-sähköllä)

    Kiinteistövero 440 eur/v. (kaksi maksajaa, 110 eur puolessa vuodessa per naama)

    Jätehuolto 10 eur/kk

    Vesi 15 eur/kk (kahdelta ihmiseltä)

    Tontin vuokra 280 eur/v.

    Nuohous 40 eur/v.

    Polttopuut 70 eur/v.

    Ruohonleikkurin bensat 10 eur/v.

    Talon huoltokulut (esim. ilmanvaihtokojeen suodattimet 2 krt/v. vaihdettuina) 60 eur/v.

    Yhteensä 2290 eur/v. kahdelta ihmiseltä, eli 190,83 eur/kk kahdelta ihmiseltä, per naama tekee siis asumiskulut 95,42 eur/kk. Lisäksi nuo sähköt menisivät kerrostalossakin vaikka olisi vuokrallakin, samaten vesi. Nettiliittymä ja kaapeli-tv-liittymä ja ostokanavat jäikin tuosta mainitsematta, mutta nekin menisivät samalla lailla kerrostalossakin.

    Jos netti, kaapeli-tv ja maksukanavat huomioidaan niin menee asumiseen kuukaudessa jo 265,16 eur/kk, mutta tosiaan nuo vesi, sähkö, netti ja maksukanavat menisivät kerrostalossakin, kaapeli-tv:n vuosimaksu menee vastikkeessa, se helpottaa vähän (110 eur/v.) Naamaa kohden kaikkineen siis 132,58 eur/kk.

    Kerrostalossa menisi kuitenkin sähkö n. 25 eur/kk, vesi esim. 20 eur/ asukas eli 40 eur/kk, netti + maksukanavat 71 eur/kk eli 136 eur/kk + vastike esim. 350 eur/kk + autopaikka esim. 15 eur/kk = 501 eur/kk eli 250,50 eur per naama kuukaudessa kerrostalossa, melkein kaksi kertaa kalliimpaa kerrostalossa kun huomioidaan vastike.

    Tällä hetkellä korkoon menee vielä 110 eur/kk, mutta siitä saa 30% verovähennystä eli 77 eur/kk menee korkoon, tekee naamaa kohden 38,50 eur/kk. Korontarkistus on ensi kuussa, korko tippuu melkein puoleen eli n. 67 euroon kuukaudessa, tekee naamaa kohden verovähennyksen jälkeen 23,45 eur/kk.

    Äänestä

Kaikille näille (mitään omistamattomille tiedoksi). Arvonnousua ei lasketa euroissa, vaan prosenteissa. Jos haluaat uskoa että asuntosi arvo oli noussut, ja tuottanut sinulle omaisuutta, niin sen arvonnousun tulee olla inflaatio + korkokulut.

Inflaatio on nykyään n. 3 % vuodessa, ja asuntolainan kokonaiskulut n. 2-3 %. Eli jos suntosi arvo ei nouse 5-6 % vuodessa, niin lihoitat vain pankkiasi.

P.S. Asuntojen hinnat eivät nouse inflaatiota nopeammin.

Äänestä
  • juuri näin fat-isäntä ja oko jumalat luulevat että arvonnousu tulee omaan rahapussiin, se menee pankkiireille, mutta mukavaa uskoa, ja laskea. casio kuumana

    Äänestä

  • jos ostan hinnalla 50.000 pikkukämpän ja myyn sen 7 vuoden päästä hinnalla 89.000 niin onko hinta noussut? ainakin mulla jäi käteen rahaa.

    Äänestä

  • Nämä sitoutettuun pääomaan liittyvät merkonomikikkailut eivät päde omaan asuntoon, koska vaihtoehtona on ainoastaan vuokralla asuminen. Sijoitusasuntoon voidaan sitten soveltaa merkonomikikkailuja, kun siihen markkinaan ei ole pakko osallistua. Jos inflaatio on 3% ja korko 2% niin pankkihan siinä periaatteessa häviää ihan samoilla perusteilla kuin nyt olet manaamassa tappiota asuntovelalliselle. Vai onko 2% tuotto pääomalle kauhean hyvin, jos inflaatio on 3%?

    Äänestä

  • 76fg7 kirjoitti:

    jos ostan hinnalla 50.000 pikkukämpän ja myyn sen 7 vuoden päästä hinnalla 89.000 niin onko hinta noussut? ainakin mulla jäi käteen rahaa.

    Asunnon myynnissä pitää ottaa huomioon inflaation vaikutus hintoihin. Silloin voitto ei olekaan niin muhkea miltä se äkkipäätä näyttää.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Asunnon myynnissä pitää ottaa huomioon inflaation vaikutus hintoihin. Silloin voitto ei olekaan niin muhkea miltä se äkkipäätä näyttää.

    Jep , ja vastaavasti vuokrien nousu vuosien saatossa kannattaa unohtaa, niin vuokralla asuminen ei vaikuta niin kalliilta. Eihän vokran realiarvo juuri nouse, vuokran nousuhan on lähes pelkästään inflaatiota.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Asunnon myynnissä pitää ottaa huomioon inflaation vaikutus hintoihin. Silloin voitto ei olekaan niin muhkea miltä se äkkipäätä näyttää.

    sentinkien voitto on enemmän kuin mitä vuokralla voittaa... harvemmin siinä kukaan on voittanut4f5

    Äänestä

No, tottakai 44% kalliimpaa, mutta lopputulos on se että asunto on oma, ei edelleen läskin..

Hesus mitä toimittajia..

Äänestä
  • Euroopan suurimpiin kuuluvan pankin ekonomistit tietävät nämä asiat paremmin kuin tämän palstan "asiantuntijat"!

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Euroopan suurimpiin kuuluvan pankin ekonomistit tietävät nämä asiat paremmin kuin tämän palstan "asiantuntijat"!

    Kummat pankit on syvemmässä kusessa tällä hetkellä, tanskalaiset vai suomalaiset.

    Äänestä

Tehkää siis näin:

Ostakaa kämppä.
Vuokratkaa se itsellenne.
Maksakaa tililtä A tilille B vuokraa.
Hoitakaa asunnon kulut tililtä B

20 vuoden kuluttua asunto on maksettu pankille ja tilillä B on keskimäärin 60.000€ ylimääräistä rahaa.

Nyt olette sekä asuneet kannattavasti vuokralla, että tienanneet yhden asunnon ja tilin siihen päälle vuokraustoiminnalla.
Eikä mene vuokratulosta veroakaan, voi myydä ilman veroa.

Näinhan sen on pakko olla, kun joku sanoi että vuokralla asuminen on halvempaa kuin omistaminen, ellei omista sijoitusmielessä ja vuokra asuntoa.

Äänestä

Sen verran on kieliposkessa kirjoitettu juttu että toimittaja ei ole kehdannut laittaa juttuun edes niemeään.

Seuraavaksi varmaan vuokraturva kiirentii komppaamaan että ei tosiaan kannata ostaa omaa vaan pysytellä vuokralla.

Äänestä

Tuossahan sanottiin, että omistusasuntojen hinnat ovat 44% enemmän yli pitkän ajan keskiarvon kuin mitä vuokrat ovat yli vuokrien pitkän ajan keskiarvon. Ei otettu mitään kantaa asumismuotojen keskinäiseen kalleuteen.

Äänestä
  • Ja eikös tämä "uutinen" ole jo vanha kuin taivas?

    Suomessa vuokrat ovat halpoja asuntojen hintoihin nähden, joten asuntojen hintojen romahduksen sijaan nähdään lähivuosina vuokrien raketoiminen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä en valehtele! kirjoitti:

"Vuokriin suhteutettuina asunnot ovat Suomessa kuitenkin varsin kalliita. Viime aikainen vuokrien kallistuminen ei ole vaikuttanut asuntohintojen ja vuokrien suhteeseen, sillä oma asunto tulee vuokra-asumiseen verrattuna 44 prosenttia pitkän aikavälin keskiarvoa kalliimmaksi."

http://www.taloussanomat.fi/ulkomaat/2012/08/13/deutsche-bank-suomen-asuntokupla-odottaa-puhkeamistaan/201235499/12

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu