WRC: Toyota Yariksella Saksan ralliin (14.08.)
Rallin MM-sarjassa takavuosina mukana ollut Toyota tekee paluun rallisarjaan jo elokuun lopun Saksan kisassa. Toyota tulee mukaan nolla-autona R1A-luokituksen Yariksella.
Kyseessä on erittäin halpa menopeli huippukilpureihin verrattuna, sillä Yariksen hinnaksi arvioidaan vain 22 500 euroa.
Toyota Yaris R1A -auton odotetaan valloittavan rallin MM-sarjan toden teolla ensi vuonna, jos FIA antaa luokituksen R1A-autoille. Nolla-autona tulevassa Saksan MM-rallissa Yariksella kaasuttelee Isolde Holderied.
- On mahtavaa, että Toyota palaa rallin pariin, jossa olemme aiemmin niittäneet paljon menestystä. TMG Yaris R1A on täysin erilainen projekti, mitä olemme WRC:ssä aiemmin tehneet. Se on kohtuuhintainen, mutta jännittävä auto, jonka myötä moni voi jatkossa kilpailla rallin parissa, Toyota Motorspotin presidentti Yoshiaki Kinoshita sanoo autovalmistajan tiedotteessa.
- Olemme saaneet jo paljon kyselyjä uudesta autosta, joten tiedämme, että sillä on hyvä tulevaisuus. Toivottavasti tämä on Toyotan uuden rallidynastian alku.
Toyotan huhutaan tulevan täysiverisellä WRC-kilpurilla rallin MM-sarjaan mukaan kaudeksi 2014. Yaris R1A olisi siinä mielessä hyvä testimahdollisuus tulevaa varten Toyotalle.
Sport Content
Yaris Rally kohta 1:n
Yaris 2012
5
262
Vastaukset
- Yarppa Sol
Ihanku mun Yaris!
- TheYarisTeam.com
Voinko minäkin lähteä mukaan, mulla on uusi Multidrive 99 heppanen, siinä on noi rattivaihteetkin, ihan kun oikeissa autoissakin. Yksi tuttu osaa vähä saksaa, se vois lähteä kartanlukijaksi, sit mulla on yhet talvirenkaat joista on nastat nypitty, niissä on hyvä pito hiekkatiellä.
- oikein sopiva
Laita turvakaaret vielä ulkopuolelle niin jää enempi tilaa vispata käsiä kabiinissa.
- A -> B
Miten tämä koskettaa meitä tavallisia autonkäyttäjiä?
...niin juuri, ei mitenkään. - Yaris 2012 Sol
No onhan se hienoa, että valitsemamme LaatuAuto on rallissakin ykkönen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa
Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on626745- 666538
Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki
Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h1435380Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist504373En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛204049Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?53590- 373048
- 252859
Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"
Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris622701Köysi alkaa kiristyä putinin kaulalla....
Putin pelkää eniten juuri omaa porukkaansa, ja siihen on varmasti syytä kun sota ei ole mennyt hyvin, tappiot ovat valta352213