Noniin. Olen muuttanut nykyiseen asuntooni tasan vuosi sitten. Jonkin aikaa asunnossa asuttuani aloin saamaan huomautuksia siitä että vaatteeni haisevat homeelle. Ilmoitin vuokranantajalle ja kyselin onko asunnossa mahdollisesti kosteutta. Vastaus oli ettei asunnossa missään nimessä ole kosteutta ja ummehtunut haju johtuu huonosta ilmanvaihdosta joka hoidetaan kuntoon. Uskoin tämän. Parin kuukauden päästä ilmoitin jälleen ettei tilanne ole muuttunut ja nenäkin on alkanu epämääräisesti vuotamaan. Ei reaktiota. Ilmoitin asiasta myös isännöitsijälle, ei reaktiota. Menneenä huhtikuuna soitin asiasta jälleen, ei reaktiota, edelleen vaivana huono ilmanvaihto. Viime viikolla soitin jälleen kerran ja tällä kertaa vuokranantaja rupesi tekemäänkin asian eteen jotain. Kosteusmittaaja kävi tänään ja tuomiohan oli että kylppäristä löytyi kosteutta ja remontti on tehtävä.
Minulla on määräaikainen vuokrasopimus joka päättyy 31.8.2012, tämän jälkeen puoleltani 2kk irtisanomisaika. Kysyin onko tässä tilanteessa mahdollista lähteä asunnosta aiemmin kuin vasta kahden kuukauden jälkeen ja vuokranantaja sanoi ettei kosteuden löytyminen oikeuta sopimuksen purkuun? Laissa kuitenkin sanotaan että jos asunto ei ole siinä kunnossa missä sen vuokraushetkellä piti olla on vuokralaisella oikeus purkuun. Vuokranantaja sanoi myös että jos haluan alkaa asiasta riitelemään voimme katsoa kumman rahat loppuvat ensin, minun vai hänen.. Uskomattoman törkeää käytöstä! Lopputulema kuitenkin oli että saan halutessani muuttaa tästä pois syyskuun aikana ja lokakuun alussa tulevat uudet vuokralaiset. Ensi kuun vuokranalennus oli 50%.
Ihmetyttää vuokranantajan törkeä käytös. Mietin myös, onko laki minun puolellani tuossa purkuasiassa ja onko 2 kk irtisanomisaika edes laillinen (tokihan olen nimeni alle kirjoittanut ei sillä, koska ajattelin tämän olevan asunto jonka ostan myöhemmin eikä tuo 2 kk minua vuokrasopimuksen tekohetkellä häirinnyt). Nyt en kuitenkaan pysty enkä halua enää jäädä tähän asuntoon. elämään pitkän remontin ajaksi. Ja entä se, että olen epäilyni kosteudesta antanut jo melkein vuosi sitten, eikä kukaan tehnyt asialle mitään?? Olen nyt hengitellyt vuoden ajan kosteushöyryjä ja kaikki vaatteet ja huonekalut dunkkaa homeelle.
Minulla on määräaikainen vuokrasopimus joka päättyy 31.8.2012, tämän jälkeen puoleltani 2kk irtisanomisaika. Kysyin onko tässä tilanteessa mahdollista lähteä asunnosta aiemmin kuin vasta kahden kuukauden jälkeen ja vuokranantaja sanoi ettei kosteuden löytyminen oikeuta sopimuksen purkuun? Laissa kuitenkin sanotaan että jos asunto ei ole siinä kunnossa missä sen vuokraushetkellä piti olla on vuokralaisella oikeus purkuun. Vuokranantaja sanoi myös että jos haluan alkaa asiasta riitelemään voimme katsoa kumman rahat loppuvat ensin, minun vai hänen.. Uskomattoman törkeää käytöstä! Lopputulema kuitenkin oli että saan halutessani muuttaa tästä pois syyskuun aikana ja lokakuun alussa tulevat uudet vuokralaiset. Ensi kuun vuokranalennus oli 50%.
Ihmetyttää vuokranantajan törkeä käytös. Mietin myös, onko laki minun puolellani tuossa purkuasiassa ja onko 2 kk irtisanomisaika edes laillinen (tokihan olen nimeni alle kirjoittanut ei sillä, koska ajattelin tämän olevan asunto jonka ostan myöhemmin eikä tuo 2 kk minua vuokrasopimuksen tekohetkellä häirinnyt). Nyt en kuitenkaan pysty enkä halua enää jäädä tähän asuntoon. elämään pitkän remontin ajaksi. Ja entä se, että olen epäilyni kosteudesta antanut jo melkein vuosi sitten, eikä kukaan tehnyt asialle mitään?? Olen nyt hengitellyt vuoden ajan kosteushöyryjä ja kaikki vaatteet ja huonekalut dunkkaa homeelle.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Sitä paitsi on todennäköistä, että kylppärissä ei ole mitään vikaa. Jos pinnat ovat laatoitettuja, on laattojen alla lähes aina vettä ja mittari näyttää korkeita lukemia. Kas kun mittari ei kerro, onko vesi laattojen ja vedeneristeen välissä vai päässyt syvemmälle rakenteisiin.
Eli pelkällä kosteusmittauksella ei voida todeta kylpyhuoneen mahdollista homevauriota ! Jos hometta eipäilee, sitä pitää "mitata" eikä kosteutta.
Haju kyllä kertoo ettei asunto ole kunnossa, joten uskon kyllä tuohon mittaukseen ja niin uskoi kaikki muutkin. Asunto on -87 rakennettu ja kylppärin lattiassa edelleen alkuperäinen muovimatto. Hometta täällä ei ole, mutta kosteutta sen verran että remontti on tehtävä, koska jonkin ajan päästä hometta hyvinkin sitten voi muodostua.
Vuokra-asunnon lainsäädännössä pitäisi olla kohta jos asunnossa todetaan terveyshaitta tai sitä epäillään, niin lätkimään ja vuokranmaksut loppu siihen. Jostain olen tuon joskus nähnyt tälläkin palstalla kerrotun.
Tarkista onko asia noin. Kyllä vuoralaisen terveyden turvaaminen pitää mennä etusijalle ohi monen muun kun alkaa "paini".
Eikö se ole isännöitsijän vastuulla asumisviihtyvyys ja asumisterveys HAH. Tietenkin sun pitää ilmoittaa siitä terveysviranomaisille kans. Ensimmäinen käynti pitäisi olla vielä ilmainen, veroeuroillahan niitä palkataan terveyttämme suojelemaan kai (terveystarkastajia).
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10060466
http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=1092&lan=fi
http://www.vuokraturva.fi/relocation/vuokra-asuminen-suomessa/
ASO-asuntojen lainsäädännössä on tuo kohta vidurallaan.
Kiitos linkeistä!
Menipä vielä eilisilta siihenkin että vuokraisäntä soitti minulle ja vihjaili että isännöitsijä olisi sanonut että minä joutuisin maksumieheksi, kosteus "itseaiheutettua". Noh, sanoin etten maksa pennin jeesusta koska en varmasti ole mitenkään tähän asiaan vaikuttanut ja varmasti velvollisuuteni täyttänyt kun olen asiasta ilmoittanut useaan otteeseen ennen tätä. Sain isännöitsijänkin vielä kiinni ja vahvisti ettei minulle tästä voi mitään kustannuksia tulla. Kyllä on ihme touhua ja linssiin viilausta!
Eikös asia ole niin että terveystarkastajat ovat kuntien omia virkamiehiä. Luuletteko tosiaan että terveystarkastajat ajavat teidän asiaanne, jos kunnan vuokra-asunnossa asutte. Ei korppi toista korppia noki. Näin se menee ja nähty monta kertaa. Kuntien terveystarkastajat ovat virkamiehiä jotka "auttavat" kuntien isännöitsijöitä potkimaan asunnoista pois heidät jotka homeista "uskaltavat" valitella. Näin ainakin meidän kunnassa toimitaan.
Ei ole kunnan vuokra-asunto vaan ihan yksityisen.
Tiukka linja vaan, olet kuitenkin vahvoilla. Kusettajia on tämä maa pullollaan ja vielä helvetin röyhkeitä. Luottavat siihen ettei "me tiedetä" mitään ei edes omia oikeuksiammekaan. No ei pelätä "heitä". Mutta otetaan asioista selvää niin ei tarvitse pelätä yhtään ketään eikä mitään. Siinä on se pelin henki ja anna palaa vaan. Hyökkäys on paras puolustus. Mutta tietoa hanki lisää. Homeongelmista.
En ole homepakolainen vaikka neljä homepaska-asuntoa takana. Muuttokierre on saatava pysähtymään ja oireilut ja sairastelut sitä ennen.
Tässä kuitenkin arvokasta tietoa Homepakolaisten sivuilta.
http://homepakolaiset.fi/perusoikeuksia.html
Joku on vaan rakentanut sutta ja sekundaa ja korjaukset ja tarkistukset laiminlyöty siinähäsn se totuuden myöntäminen on "vastustajillamme" vaikeaa. Mutta myöhästä se on enää rypistellä, kun on paskat housus.
Tuotantofilosofiaa:
http://www.youtube.com/watch?v=JLsxtTYy8WA
Vuokralaisen irtosanomisaika on 1 kk eikä sitä voi muuttaa sopimuksella. Tälläinen sopimus ei päde. Eli voit irtisanoa vuokrasopimuksen päättymään 30.9. kun teet sen viimeistään 31.8.
Mutta kuitenkin. Jos vuokrakämppä ei ole asumiseen kelvollinen, niin vuokralainen on oikeutettu saamaan siltä ajalta hyvitystä.
Näinkö on?? Soitan kyllä huomenna kuluttajaneuvontaan. Vuokraisäntä on juuri tekemässä kartoitusta huomisesta remontin aloituksesta ja pyörsi aiemmat puheensa ja pakottaa maksamaan ensi kuulta koko kuun vuokran tai muuten joudun asumaan tässä vielä lokakuun loppuun eli sopimuksen mukaisen 2 kk irtisanomisjan verran. Ei näy olevan röyhkeydellä rajaa! Sain nimittäin tänään uuden asunnon jonne pääsisin muuttamaan syyskuun alun jälkeen.
Kuka perhanan vuokraisäntä loordi täällä miinustelee?????
Samaa mieltä hannesvanneksen kanssa.
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1995/19950481?search[type]=pika&search[pika]=vuokralainen
Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta
23 § Vuokranantajan vastuu toimenpiteistään
"Vuokranantajan tulee huolehtia siitä, ettei vuokranantajan edellä tässä luvussa tarkoitetuista toimenpiteistä aiheudu vuokralaiselle suurempaa haittaa tai häiriötä kuin toimenpiteen suorittamiseksi on välttämätöntä.
Vuokralaisella on oikeus saada vapautus vuokran maksamisesta tai vuokra kohtuullisesti alennetuksi siltä ajalta, jolta huoneistoa ei ole voitu käyttää tai jolta huoneisto ei ole ollut vaadittavassa tai sovitussa kunnossa. Vuokralaisella ei kuitenkaan ole tätä oikeutta, jos huoneiston puutteellinen kunto johtuu vuokralaisen laiminlyönnistä tai muusta huolimattomuudesta taikka korjaus- tai muutostyö on suoritettu vuokralaisen vastattavan vahingon johdosta. Tämän momentin mukaista oikeutta ei ole aikaisemmasta ajankohdasta kuin siitä, jolloin vuokranantaja on saanut tiedon vuokrasuhteen aikana ilmenneestä huoneiston kunnon puutteellisuudesta.
Vuokralaisella on myös oikeus saada korvaus vuokranantajan edellä tässä luvussa tarkoitetun toimenpiteen tai laiminlyönnin aiheuttamasta haitasta tai vahingosta paitsi, jos vuokranantaja osoittaa, ettei huoneiston käyttöön saamisen viivästyminen tai huoneiston puutteellinen kunto ole aiheutunut vuokranantajan toimenpiteestä, laiminlyönnistä tai muusta huolimattomuudesta, taikka jos korjaus- tai muutostyö on suoritettu vuokralaisen vastattavan vahingon johdosta."
52 §
Vuokrasopimuksen irtisanomisaika
"Vuokrasopimuksen irtisanomisaika lasketaan sen kalenterikuukauden viimeisestä päivästä, jonka aikana irtisanominen on suoritettu, jollei toisin sovita taikka tästä tai muusta laista muuta johdu.
Vuokranantajan irtisanoessa vuokrasopimuksen irtisanomisaika on kuusi kuukautta, jos huoneiston vuokrasuhde on välittömästi ennen irtisanomista kestänyt yhtäjaksoisesti vähintään yhden vuoden, ja muussa tapauksessa kolme kuukautta (vuokranantajan irtisanomisaika).
Vuokralaisen irtisanoessa vuokrasopimuksen irtisanomisaika on yksi kuukausi (vuokralaisen irtisanomisaika).
Ehto, jolla vuokranantajan irtisanomisaikaa lyhennetään tai vuokralaisen irtisanomisaikaa pidennetään, on mitätön."
Eli suomeksi sanottuna, jos asunto on asumiskelvoton, niin oot jopa oikeutettu korvauksiin. Ja Irtisanomisaijan ylimääränen ehto on mitätön. Ei muuta kun mars mars jonkun asianajajan juttusille ja laitat asian oikeuteen ja vaadit sitlä vuorkanantajalta korvauksia :) Tietty kannattais vähän yrittää vaikka nauhottaa puehluita tai yrittää saada siltä sähkööposteja tai tekstareita millä on helpompi todistaa mitä peliä se pelaa...
Vuokralaisella ei ole mitään oikeuksia käytännössä Suomessa.
Paperilla voi olla, mutta yleensä asuntojen vanhatkin vauriot saa maksaa joku vuokralainen joka ei osaa pysyä hiljaa.
Meillä oli sovittu, että saadaan tehdään remppaa, mutta loppujen lopuksi jouduimme maksamaan vuokraisännälle muutokset.
Rahaa meni 11 tonnia.
Ja vuokraisäntä myi tämän "tuhotun" kämpän sen jälkeen hyvä kuntoisena eteenpäin.
Meille lakimies sanoi ettei keskusteluja saa nauhoittaa.
Kovasti hän väittää että hänen vuokraospimuksensa ja 2kk irtisanomisaikansa on laillinen. Kuluttajaneuvoja taas sanoi aivan muuta. Väänsimme aikamme kättä vuokriksen kanssa ja pääsimme sopimukseen; pääsen pois ensi kuun loppuun mennessä ja saan pienen vuokranalennuksen. En kuitenkaan niin paljoa kuin alunperin oli luvattu.
Taidan tyytyä tähän, ei minulla ole aikaa, rahaa eikä muitakaan resursseja alkaa oikeusteitse tappelemaan.
Ei jumal*ste kyllä kannattaa pitää puolensa loppuun asti tollasten kusettajien kanssa! Onko sulla kotivakuutusta johon kuuluu oikeusturva? Tai pelottele ainakin vuokranantajaa ja kerro, että asianajajaan on oltu yhteydessä jos ei oikaise toimintaansa!
En jaksanut enää tapella enempää.. Pääsin jo viime viikolla pois tuolta kosteusloukosta :) Sanoin hänelle kyllä että olen kuluttajaneuvojaan/terveystarkastajaan ollut yhteydessä mutta ei se vaikuttanut mitään. Tokaisi vain että oikeudessa sitten nähdään ja hän siirtää asian omille lakimiehilleen. Ei siis varmaankaan ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä; kertoi toimineensa alalla jo 20 vuotta ja että tietää varmasti asioista enemmän kuin minä.. Näinhän se on, pientä ja köyhää kusetetaan ja yritetään viedä viimeisetkin rahat.
Onneksi löysin nyt n. 130e halvemman, 2009 valmistuneen asunnon jonka vuokraisäntäkin on niin mukava että istui pesukoneen liitäntää korjatessaan pitkään rupattelemassa niitä näitä. Myös muut naapurit ovat kehuneet vuokraisäntää hyväksi ja reiluksi tyypiksi, joten toivotaan että tällä kertaa asuminen ja asioiden hoitaminen olisi hieman miellyttävämpää kuin viimeisen vuoden ajan..
Ainiin tuosta kotivakuutuksesta, en ole varma onko tuota oikeusturvaa. Millä tavalla sitä voisi hyödyntää jos se on?
"...kertoi toimineensa alalla jo 20 vuotta ja että tietää varmasti asioista enemmän kuin minä.. "
Siis mistä asioista? Kusettamisestako? Ainakaan alan lainsäädännöstä ei vuokraisännälläsi ole kokemusta.
Vuokralainen maksaa vuokran ja käyttää asuntoa normaalisti (kuten olet tehnyt). Kodinkoneiden toimivuudesta ja muusta vastaa vuokraisäntä. Kylppärin ongelmat eivät kuulu sinulle vaan ovat vuokranantajasi murheita.
"Tokaisi vain että oikeudessa sitten nähdään ja hän siirtää asian omille lakimiehilleen."
Koska laissa ei ole sellaista pykälää, johon voisi vedota, niin isäntäsi häviää jutun varmasti (siis jos oikeasti heppu olisi niin pönttö, että oikeuteen lähtisi). Tällöin sinä vaatisit, että isäntäsi maksaa sinun kaikki kulusi (sinun asianajajasi palkkiot) sekä korvaukset ajasta, jotka olet käyttänyt jutun selvittämiseen (tuntitaksasi on 20 euroa per tunti). Kutenkin koska tuo isäntäsi on noinkin pönttö, niin tuskinpa tuo edes osaisi ketään haastaa oikeuteen.
Voit muuttaa pois asunnosta vaikka tällä sekunnilla (jos sinulla on toinen asunto). Suomessa voi vapaasti valita, että missä asuu, eikä tuota päätä vuokranantaja eikä kukaan muukaan. Tuo irtisanomisaika (onko 2 kk vai 1 kk) kannattaa varmistaa. Ainakin tapauksessasi muuttaisin samantien pois, maksaisin vuokran ja palauttaisin avaimet. Myös kuvaisin asunnon lähtiessäsi.
Mitä maksupuoleen tulee, niin jos olet asuntoa käyttänyt normaalisti etkä ole esim tehnyt kylpyhuoneremonttia (irrottanut laattoja, tehnyt betonitöitä, lätkinyt vedeneristyksiä tms), niin olet vastuusta vapaa. Normaalia käyttöä on siis suihkuttelu ja peseytyminen kylppärissä. Voihan vuokranantaja ehdotella että maksat ekstraa, mutta noille vihjailuille ei kannata korvaansa lotkauttaa. Vaikka laskuja tulisi perään, eivät laskut velvoita sinua mihinkään.
Ja lisäystä vuokrasopimuksen irtisanomiseen; vuokrasopimuksen voit irtisanoa milloin haluat. Irtisanominen on vain ilmoitusasia siitä, että sopimus loppuu puoleltasi. Koska vuokranantaja on tuollainen ketku, irtisano kämppä siten että siitä jää jälki (lähetä tekstari ja laita 1 sentin tilisiirto, johon viestiksi "irtisanon asunnon x.y.2012 alkaen").
Olen siis muuttanutkin jo pois viime viikolla. Tästä kuusta saan pienen vuokranalennuksen eikä hän sitten jatkanut jankutustaan siitä että minun pitäisi maksaa vielä lokakuunkin vuokra kun tietää varmasti itsekin että se 2 kk irtisanomisaika on laiton. Tosiaan oikeudella hän minua uhkaili jos en hänen vaatimuksiinsa suostu ja tuumasi että katsotaan sitten kumman rahat loppuvat ensin.
Mutta pääasia että olen päässyt nyt tuosta kämpästä ja vuokranantajasta eroon, tuo kosteuskämppä on siivottu ja odotan siihen saakka että uusi asukas saapuu ennenkuin palautan vimeisen avaimen.
"...katsotaan sitten kumman rahat loppuvat ensin. "
Todennäköisesti mahdollisessa oikeustapauksessa vuokraisäntäsi rahat loppuvat kesken kun noita asianajajien (sinun ja vuokraisäntäsi) palkkioita ja sinun kulujasi aletaan laskuttaa. Lisäksi kun tuo remppalasku lankeaa vuokraisännälle, niin kyllähän tuosta helposti voi päätellä, että kenen rahat hupenevat. Sinulle ei mitään lisälaskuja lain mukaan voi tulla.
http://www.homepakolaiset.fi/hyva_tietaa.html