Pystykorva - aseiden aatelia.

oli noissa perinteinen avotähtäin, rynkyssä taas se onneton diopteri joka sitä ei hallitse ei varmasti mihinkään myöskään osu, huonolla näöllä vielä vähemmän.
aseen mallihan on myöskin tyystin erilainen, pystykorva perinteinen kivääri normaalilla tukilla, rynnäkkökivääri putkiperällä huonolla poskituella

Niin että silmälasitkin olisi pitänyt sossun sulle hoitaa.

Pystykorva on rynkkyyn verrattuna tarkkuusase.

Pystykorvaa kehitettäessä kiinnitettiin joidenkin mielestä jopa liikaa huomiota tarkkuuteen. Ase on painava ja vähän kömpelö eikä varmistinta ole. Ensimmäiset pystykorvan mallit eivät olleet edes kovin kestäviä.

Rynkky on suunniteltu enemmänkin lähitaistelua varten. Toki silläkin osuu, mutta kova tulinopeus ennen kaikkea korvaa tarkkuuden puutteita.

Silloin kun pystykorva oli jalkaväen pääaseena oli tulenavausetäisyyskin eriluokkaa. Ohjesäännön mukaan 300 metriä. Rynnäkkökiväärillähän pyritään aina laskemaan vihollinen yllätysetäisyydelle, mahdollisimman lähelle.

Asiantuntijat taas vauhdissa.

Tällä hetkellä tunnetuin ja pisimpään jatkunut offensiivi jossa merkittävä länsimainen armeija on mukana, on Afganistanin sisällissota.

Ja kas kummaa, siellä ne amerikkalaiset ampuvat talebania lyhytpiippuisella karabiinilla jopa 500 jardiin, elikkä noin 450 metrin matkalle.


Tästä voi lukea miten ne asiat nähdään maailman merkittävimmässä armeijassa:

http://www.dtic.mil/cgi-bin/GetTRDoc?AD=ADA512331&Location=U2&doc=GetTRDoc.pdf


Kun tietää, niin tarvitse luulla mitään.

Koiran haukusta lyhyeltä matkalta tosi näppärä tiputella hirviä pystykorvalla.

Eiköhän tärkeä syy siihen, että rynnäkkökivääri aikoinaan otettiin käyttöön, ollut se, että pienemmän kaliiperin patruunoita on kevyempi kantaa mukana iso määrä. Lisäksi yleistyneet kaupunkitaistelut toivat esille lyhyen sarjatuliaseen edut. Hankaluutena patruunahuollon osalta myös nähtiin se, että oli erikseen konepistooli- ja kiväärimiehet, ja muutenkin kirjavaa aseistusta.

Rynkky pyrkii olemaan konepistoolin ja kiväärin välimuoto eli kompromissi. Siksi täydellisyyttä on vaikea saavuttaa.

Mutta näitä näkökulmia on väännetty ja käännetty iät ja ajat.

Iselläni oli palveluaseena kivääri m39 eli Ukko-Pekka. Ase oli erittäin hyväkuntoinen, paitsi lippaan jousi oli laiska. Siitä huolimatta vedin alokkaana naapurin tauluun, kun en rilleilläni erottanut taulun numeroita! Valtio muuten kustansi keikan sotilassilmälääkärille ja uudet lasit. Meikäläisestä tulikin taistelukentän silmä eli tykistön tjau!

RAuK:ssa Lapeenrannassa saimme rottakoululta hetkeksi lainakäyttöön aidot kalashnikovit. Olihan sellaista mukava kantaa ja pitää piippua kunnossa. Ampumaan emme niilä päässet. Vasta kertauksissa pääsin tutustumaan suomalaiseen vastaavaan aseeseen käytännössä.

Tosi on, että aseen ominaisuudet ovat aina usean tekijän välinen komppromissi. Kenttäkelpoisuus, huolto, energia, ampumamatka jne jne vaikuttavat valintaan. Jotenkin vain nuo 9 mm aseet mielestäni eivät enää sovi kentälle. Mutta en ole asiassa asiantuntija, joten voin olla väärässäkin.

Tuohan on päin helvettiä. Tukin perusteella, videon ase on M39, eli Ukko-Pekka. 28-30 oli "Pystykorva" Myös tuossa Talvisota leffan pätkässä Taneli Mäkelä ampuu M39:llä.

Talsotaan rintamlle Ukko-Pekat eivät ehtineet. Suokeluskuntalaisilla oli pystykorvia m/28 kivääreitä, olihan se nimeomaan Suijeluskuntien ase. Armeijalle riitti niittä 65 000 kpl Pystykorvia, Eiköhön suurimmalla osalla kenttäarmejaista ollut aseena m/91 vintofkan eri versioita esim m/27-36. Mosin Nagantin versiot olivat merkittävässä roolissa myös jatkosodassa.

Tilastot kertovat, että Talvisodan jälkeen varikoissa oli hieman yli 200 000 kappaletta m/91 -kivääriä. Jalkaväenkivääri m/91 armeijamme peruskiväärinä oli vakuuttava, kun vuonna 1943 m/91 -kivääri edusti 49 % koko armeijan kiväärikannasta eli käytännössä puolet kivääreistämme oli m/91 -mallia vaikka sota oli kuluttanut tuolloin asekantaa ankarasti. Vuonna 1951 varikoissamme todettiin olevan vielä 170 000 kivääriä m/91 ja näistä noin 110 000 asetta taistelukunnossa.

Ensimmäinen erä (20 000 kpl.) Ukko-Pekkoja m/39 kivääriä toimitettiin armeijalle kokonaan kevääseen 1942 mennessä. Seuraaavan erän (20 000 kpl.) tuotanto käynnistyi 15.5.1942. Vuodenvaihteeseen mennessä oli armeijalle toimitettu 8000 kpl uudesta tilauksesta. Loput 12 000 kpl valmistui vuonna 1943. Kolmas 20 000 kivääriä käsittävä tilaus tehtiin valittömästi toisen erän valmistuttua. Vuoden 1944 aikana Sako sai valmistettua 70% tilauksesta. Jatkosodan päätyttyä vielä 6500 kivääriä oli toimittamatta armeijalle. Viimeiset kiväärit valmistuivat vuonna 1945. Uusia tilauksia ei tämän jälkeen tehty.

Kivääriä valmistettiin myös Asevarikko 3:ssa vuodesta 1942 lähtien. Kaiken kaikkiaan täällä valmistui yli 30 000 kpl. m/39 kivääriä. Niinpä Puolustusvoimain Pääesikunnan vuonna 1946 valmistaman selonteon perusteella armeijalla oli yli 90 000 kpl m/39 kivääriä. Yksi vuonna 1944 valmistunut Ukko-Pekka oli omana palvelukiväärinäni, Ja hyvä olikin ampujasta huomimatta.

Sorry puuttuvat kirjaimet. Pitää olla "Talvisotaan rintamalla...."

Kuka muistaa, milloin Ukko-Pekat vedettiin pois tavallisen soturin aseena ja milloin m91 käytettiin ns. sulkeisaseena? Näistä ei ole meikäläisella havaintoja.

Vielä ainakin 1973 oli M-39:t käytössä ainakin tykistöllä ja viestiaselajissa, samaten pieneereilla oli kyseinen ase palveluaseena. Jääkäriyksiköt oli vissiin jo silloin siirtyneet rynnäkkökivääreihin.

Montako eri kiväärikaliperia oli suomalaisten käytössä sotien aikana 7,62 mm:n lisäksi? Tulee mieleen 7,92 mm Mauser, 6,5 mm Ruotsin Mauser ja 7,35 mm Italian Terni. Japanilaisia 6,55 mm aseita ilmeisesti ei enää ollut palveluksessa? Mahtoikohan noita mausereitakaan olla käytössä? Olikohan vielä muita?

Ternipyssyjä tuli maahan kesällä 1940 peräti 94,500 kpl, mutta niitä katosi salaperäisesti niin, että kesäkuussa 1944 niitä oli vain 74 300 kpl jäljellä! Varmasti moni pyssy jäi suohon ja tilalle tuli Mosin Nagant jostakin puskasta pikatoimituksena. Toisaalta, eipä Ternejä etulinjassa juurikaan nähty. Ternin taival Suomessa päättyi vaihtoon toiseen romuaseeseen eli Sten konepistooliin vuonna 1957. Kunniaton historia.

Talvisodassa muistaakseni oli japanilaisia kiväärejä käytössä ja muutamia muitakin. Taisi olla mm. myös englantilainen .303 käytössä lentokoneiden konekivääreissä jne. Asiaan voi perehtyä "Suomalaiset sotilaspatruunat 1918-1945" -kirjan myötä.

Joo kyllä. Brittiperäisissä koneissa oli .303 Browning ja Vickers konekivääreitä. Ransakalaisperäisissä taas oli Chatallerault 7,5 mm aseita ja saksalaisissa luultavasti Dorniereissa ja Junkers Ju 88:ssa 7,92 Mauser kaliperejä käytössä. Onhan tuossa ollut patruunahuollossa liikettä!

Mistä tietää ukkopekan piipun valmistajan, tässä aseessa mitä katsoin näkyvillä ei ole valmistajan leimaa ainoastaan av3 1970 ja se ei piippuja valmistanut ?

Itse käytän edelleen hirvijahdissa pääasiallisena aseena mosin nagantin ja pystykorvan sekoitusta. Asepassiakin hakiessa eivät olleet varmoja mikä aseen nimeksi pitäisi lupalappuun laittaa joten laittoivat vaan mosin nagant. On erittäin tarkka ja hyvä ase ampua. Avotähtäimet mitä parhaimmat sillä kiikaria en tuohon aseeseen koskaan laita. Kytispyssyt kaarilaukauksia varten on sitten erikseen. 19 hirveä olen kyseisellä aseella kaatanut ja jokusen peuran.
On miellyttävä ja edullinen ampua kesäaikaankin tarkkuutta liikkuvaan hirvenkuvaan kun on uudelleen ladattuja pateja mahdollisuus käyttää.

Tuota olen ihmetellyt kun nykyään melkeinpä poikkeuksetta kaikilla hirvimiehillä on kiväärissään kiikari, hirvet ammutaan kuitenkin aika lyhyille matkoille, ei siinä normaali näkökyvyllä varustettu tarvitse kiikaria mutta kukin tavallaan.

Kun ei kaikissa nykykivääreissä edes ole niitä rautatähtäimiä.
Viina ei kuulu metsästykseen

Kysehän on tässä tapauksessa laseista eikä kivääreistä. Aseiden takatähtäin on eri paikassa joten lasisi tarkensivat tähtäinkuvan paremmin pystykorvalla.

Sinulla oli ilmeisesti liian heikot kaukolasit, joten diopteririreikä oli tavallistakin hämärempi. Ja koska lasisi olivat liian heikot, niin et pystynyt saamaan rynkyn silmiä lähellä olevaa etutähtäintä teräväksi.
Pystykorvalla ampuessasi kiväärin hahlo oli noin 40 cm:n ja jyvä noin 95 cm:n päässä silmästäsi, jolloin pystyit näkemään jyvän täysin terävänä, sekä hahlokolonkin riittävän terävästi. Ilmeisesti huonon näkösi kanssa pinnistely oli myöskin kasvattanut sinulle ampumisessa tarvittavaa kärsivällisyyttä, jolloin tuloksia alkoi tulla.
En oikein ymmärrä, kun joku nälvi sosiaaliavusta. Kun minä olin nuori, niin sain läheltä seurata, kuinka onnetonta joidenkin elämä jopa ruuan puolesta oli.
Jos pystykorvalla haluat ampua, niin otapa yhteyttä paikkakuntasi reserviläisjärjestöön, ja kysele olisiko yhdistyksellä myös ns. perinnekivääreitä. Perinneammunta on nykyisin suosittu laji. Siinä käytetään mm. Pystykorvaa ja Ukko-Pekkaa. Reserviläisyhdistyksien jäsenmaksut ovat lisäksi varsin kohtuulliset.

Outoa vääntämistä selvästä aiheesta. Kun kaikissa maailman armeijoissa on tänä päivänä palveluaseena rynnäkkökiväärit, niin tuskin syynä se että olisivat jotenkin huonompia, kuin isoisän aikaiset kertalaukeavat.
Tarkka-ampujiakin tarvitaan ja niitä koulutetaan tarpeen mukaisesti.

Meillä oli yksi mies Somerolla, kova pieremään.