Lapsen ja perheen arviointia – liikaa vai liian vähän?
Hanna Heinonen 15.8.2012
Lapsena, nuorena, vanhempana ja asiantuntijana törmäämme nykyään joka paikassa arviointeihin. Arviointi alkaa neuvolassa, jatkuu päivähoidossa, koulussa, työpaikoilla, tilanteissa, joissa käytämme erilaisia palveluja. Missä määrin tämä jatkuva arviointi hyödyttää meitä itseämme, meidän lapsiamme? Ja missä määrin ne aiheuttavat tuskastumista, kenties huolta, jota ilman tehtyä arviointia ei olisi olemassa?
Arvioinnin kulttuuri on juurtunut arkipäiväiseen toimintaamme melko kritiikittömästi. Arviointikäytäntöjä esimerkiksi varhaiskasvatuksessa ohjaavat normit ja ideologiat siitä, millainen arvioinnin kohteena olevan yksilön tulisi olla ja miten hänen mahdollisesti tulisi muuttua (Thomas Gitz-Johansen, 2012). Toki arviointitieto voi olla tärkeää lapsen kannalta, se voi tuoda esiin lapsen yksilölliset tarpeet tai esimerkiksi tietoa lapsen persoonallisuudesta, taidoista tai pulmista. Mikään arviointitieto ei ole kuitenkaan hyödyllistä, jos tiedon kokoajilla ei ole selvää käsitystä siitä, mihin ja miten tietoa käytetään. Tieto sinällään, tiedon vuoksi kerättynä on turhauttavaa sekä lapsen, perheen että asiantuntijoiden näkökulmasta.
Lastensuojelun asiakkuuksia tarkasteltaessa asiantuntija toteavat usein, että lapsen tai nuoren pulmat olivat nähtävissä jo päivähoidossa tai neuvolassa. Arviointia on siis tehty, mutta tarpeisiin ei ole pystytty vastaamaan siten, että lastensuojelun asiakkuutta olisi voitu ehkäistä. Vai onko kyse ehkä sittenkin siitä, että tehdyllä arvioinnilla on vain leimattu lapsi tai nuori ja siten vahvistettu tiettyä – ei-toivottua- kehityssuuntaa? Pitäisikö lapsen, nuoren tai perheen arviointiin liittää aina myös niiden auttamiskeinojen tai interventioiden arvioimista, joihin on päädytty. Sen arviointia, osaammeko me asiantuntija ja ammattilaiset tarjota oikeanlaisia neuvoja, keskusteluja, tukea tai toimintaa lapsille ja heidän perheilleen?
Tärkeintä on päästä tilanteeseen, jossa jokainen meistä voi mennä neuvolaan ilman, että syntyy stressiä siitä, kulkeeko minun tai lapseni kehitys asetetuilla normikäyrillä. Arviointikeskusteluista päivähoidossa tai koulussa pitäisi olla varmuus siitä, että koottu tieto ja käyty arviointikeskustelu käytetään lapsen hyväksi. Lastensuojelussa koottua arviointia tulisi myös hyödyntää nimenomaan siten, että lapsi tai perhe saa riittävän ajoissa oikeanlaista tukea, joka on suunniteltu yhdessä lapsen ja perheen toiveiden ja yksilöllisten tarpeiden perusteella.
Avainkysymys on siis, mihin ja miten arvioinnilla koottua tietoa käytetään?
http://blogi.lskl.fi/2012/08/15/lapsen-ja-perheen-arviointia-liikaa-vai-liian-vahan/
Hanna Heinonen 15.8.2012
Lapsena, nuorena, vanhempana ja asiantuntijana törmäämme nykyään joka paikassa arviointeihin. Arviointi alkaa neuvolassa, jatkuu päivähoidossa, koulussa, työpaikoilla, tilanteissa, joissa käytämme erilaisia palveluja. Missä määrin tämä jatkuva arviointi hyödyttää meitä itseämme, meidän lapsiamme? Ja missä määrin ne aiheuttavat tuskastumista, kenties huolta, jota ilman tehtyä arviointia ei olisi olemassa?
Arvioinnin kulttuuri on juurtunut arkipäiväiseen toimintaamme melko kritiikittömästi. Arviointikäytäntöjä esimerkiksi varhaiskasvatuksessa ohjaavat normit ja ideologiat siitä, millainen arvioinnin kohteena olevan yksilön tulisi olla ja miten hänen mahdollisesti tulisi muuttua (Thomas Gitz-Johansen, 2012). Toki arviointitieto voi olla tärkeää lapsen kannalta, se voi tuoda esiin lapsen yksilölliset tarpeet tai esimerkiksi tietoa lapsen persoonallisuudesta, taidoista tai pulmista. Mikään arviointitieto ei ole kuitenkaan hyödyllistä, jos tiedon kokoajilla ei ole selvää käsitystä siitä, mihin ja miten tietoa käytetään. Tieto sinällään, tiedon vuoksi kerättynä on turhauttavaa sekä lapsen, perheen että asiantuntijoiden näkökulmasta.
Lastensuojelun asiakkuuksia tarkasteltaessa asiantuntija toteavat usein, että lapsen tai nuoren pulmat olivat nähtävissä jo päivähoidossa tai neuvolassa. Arviointia on siis tehty, mutta tarpeisiin ei ole pystytty vastaamaan siten, että lastensuojelun asiakkuutta olisi voitu ehkäistä. Vai onko kyse ehkä sittenkin siitä, että tehdyllä arvioinnilla on vain leimattu lapsi tai nuori ja siten vahvistettu tiettyä – ei-toivottua- kehityssuuntaa? Pitäisikö lapsen, nuoren tai perheen arviointiin liittää aina myös niiden auttamiskeinojen tai interventioiden arvioimista, joihin on päädytty. Sen arviointia, osaammeko me asiantuntija ja ammattilaiset tarjota oikeanlaisia neuvoja, keskusteluja, tukea tai toimintaa lapsille ja heidän perheilleen?
Tärkeintä on päästä tilanteeseen, jossa jokainen meistä voi mennä neuvolaan ilman, että syntyy stressiä siitä, kulkeeko minun tai lapseni kehitys asetetuilla normikäyrillä. Arviointikeskusteluista päivähoidossa tai koulussa pitäisi olla varmuus siitä, että koottu tieto ja käyty arviointikeskustelu käytetään lapsen hyväksi. Lastensuojelussa koottua arviointia tulisi myös hyödyntää nimenomaan siten, että lapsi tai perhe saa riittävän ajoissa oikeanlaista tukea, joka on suunniteltu yhdessä lapsen ja perheen toiveiden ja yksilöllisten tarpeiden perusteella.
Avainkysymys on siis, mihin ja miten arvioinnilla koottua tietoa käytetään?
http://blogi.lskl.fi/2012/08/15/lapsen-ja-perheen-arviointia-liikaa-vai-liian-vahan/
Vastaukset 10
Vanhimmat
Järjen valon estivät feministifanaatikot ja isävihaajat.
Sosiaali ja terveysministeriö Sirkka Perttu neuvolakysely.
"Onko sun ukkos hakannut sua raskausaikana, tai synnytyksen jälkeen".
Valitettavasi joilakin fanatikoilla ei ollut tietoa, että raskaana oleva äiti tai nainen voivat potea, raskausmasennusta, synnytysmasennusta, Baby bluesia, synnytyksen jäkeistä psykoosia.Vähemmän tunnettuja naisten sairauksia olivat myös Pms oireyhtymä. Endometrioosi, jne, jne.
Sirkka Perttu neuvolakysely 3.2.2005.
http://www.stm.fi/tiedotteet/tiedote/-/view/1281059
---------
Eräs suuri ongelma on ollut hormonaalinen ehkäisy, naisten seksuaalinen vapautuminen, jotka ovat johtuneet mahdollisesti naisten lisääntyneestä alkoholinkäytöstä.
Endometroosihyhdistyken sivustoilla lisää tietoa.
Mitä Endometriosi on?
http://www.endometrioosiyhdistys.fi/index.php?section=12
-------
Just taas kun aloitus antaa hyvää UUTTA TIETOA siitä, miten HUOLEN vyöhykkeistöstä vieläkin yritetään päästä eroon, niin joku hullu naisvihalla päänsä sekoittanut idiootti vetää aiheeseen 7 vuoden takaisia sosiaali- ja terveysministeriön linkkejä, joissa ei kyllä puhuta sanaakaan feministeistä, sen verran kerrankin linkkiä vilkaisin.
Ja mitä helkkarin tekoa lapsettomuutta aiheuttavalla endometrioosilla on lastensuojelua käsittelevällä palstalla?
Tympii linkittäjän ainainen toisten ketjujen pilaaminen, asiaton ja aiheeseenliittymätön linkitys ja typerä viha. On aika lähteä tältä palstalta.
Varhaisen puuttumisen karikot.
Henkinen helvetti alkoi jo neuvolassa.
Tesso lehti 5/2009.
http://dialogi.stakes.fi/FI/tesson arkisto/2009/tesso5/sivu/34.htm
----------
Keskisuomalainen mielipidekirjoitus 12.8.2012.
Ammattiapu on välttämätöntä
Kohtuuton taakka
12.8.2012 00:01 Meille seksuaalisesti hyväksikäytetyille ei useinkaan riitä se epäinhimillinen kärsimys, minkä lapsuudessa kokemamme trauma ja sen oireiden kanssa eläminen aiheuttaa.
Joudumme säännöllisesti kokemaan epäasiallista käytöstä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten taholta. Kertomaamme kauhistellaan, vähätellään, yliempatisoidaan tai pahimmillaan sitä ei lainkaan uskota.
Kohtaamme jatkuvasti ammattilaisia, joilla ei ole lainkaan tuntemusta seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneen ihmisen traumasta tai sen vaikutuksista elämän eri osa-alueisiin.
Meitä hoidetaan alkoholismin, syömishäiriöiden, paniikkihäiriön tai masennuksen diagnooseilla, vaikka pitäisi hoitaa myös varsinaista syytä, eli traumaa.
Suurin osa meistä jää avun ulkopuolelle, sillä asianmukaisia palveluja ei ole riittävästi tarjolla.
Me lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetyt emme useinkaan itse tunnista, mistä sietämättömät oireet ja elämän vaikeudet johtuvat. Siihen tarvitaan ammattiauttajia joilla on kapasiteettia tunnistaa ja kohdata tämä asia. Tämä taakan kanssa eläminen vie kaikki voimat, joten itse emme jaksa ajaa oikeuksiamme
------
Asiakkaan kokemukset Varpusta eivät ole aina positiivisiä.
Liisa kertoo, miten hänen huolensa kasvoi neuvolakäynnillä.
Perheestä tuntui, että he ovat neuvolakiusattuja.
Tesso lehti 5/2009.
http://dialogi.stakes.fi/FI/tesson arkisto/2009/tesso5/sivu/34.htm
---------
Lisääkö Varpuilu huostaanottoja. Varpuilun vaikutuksia on vaikea todistaa.
Tesso lehti 5/2009.
http://dialogi.stakes.fi/FI/tesson arkisto/2009/tesso5/sivu/32.htm
---------
Varpuiluko käynnisti huostaaottojen määrän kasvun.
Varhaisen puuttumisen tavoitteena on avoin yhteistyö, näin ei aina tapahdu, sillä ei ole olemassa yhtä ainoaa Varpua.
Tesso lehti 5/2009.
http://dialogi.stakes.fi/FI/tesson arkisto/2009/tesso5/sivu/27.htm
---------
Leijonaemot taistelevat lastensa puolesta.
Tässä oiva esimerkki minkälaista tuhoa huostahulluus saa aikaiseksi.
YLE Akuutti 17.1.2012.
http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/leijonaemot_taistelevat_lastensa_puolesta
----------