Kumma juttu Janakkalasta

vierestä katsellut

Mies kävi lapsensa kanssa Hämeenlinnalaisella lääkäriasemalla, kun ei ollut saanut lapsensa voimakkaaseen allergiseen reaktioon hoitoa päivystävältä lääkäriltä Janakkalasta. Ilmeisesti homeyliherkkyyttä poteva pikkuinen istui isänsä kanssa iho ihan riemunkirjavana. (Tukkaa myöten näkyi laikkuja iholla) Vaikutti siltä että koulun sisäilmalla oli ollut jotain tekoa asian kanssa.
(isän ja tytön puheet)

Kaikki eivät nosta asioista äläkkää lööppeihin.
Hatunnosto rauhalliselle isälle.

3

418

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • avusta kiitos

      Sisäilma ongelmat tuntuvat vaivaavan monien paikkakuntien laitoksissa ja ne saavat aivan liian vähän huomiota, koska niiden hoitaminen maksaa riihikuivaa rahaa. Ja rahaahan ei tässä maassa ole omien ongelmien hoitoon, ulkomaille sitä kyllä riittää kottikärrykaupalla silloin kun "unionipankin kapitalistin mersu jää tielle".

      Kyse on jatkuvasta taistelusta ihmisen terveydestä mahdutettuna erilaisten budjettiriihien raameihin, jossa loppupeleissä jokin sisäilma-asia vaikuttaa huulenheitolta..

      Runsaasti on tahtoa ja yritystä korjata asioita heillä, jotka pääsevät aisoita käsittelemään , mutta kun tosiasiallisesti pitäsi purkupallo panna laulamaan ja luoda uutta, paukahtaa valtion kirstu kiinni. Sitten revitään ja rakennetaan ja paikataan torppia kuin vuotavaa polkupyörän rengasta jotta taas kyetään työskentelmään muutaman vuoden eteenpäin.

      Ikävintä on sitten kun ongelman kohdatessa yksilötason ja apua lähdetään hakemaan. Voi joskus joutua "lähtemään merta edemmäs kalaan" .
      Onneksi on erikoistuneita lääkäreitä jotka tunnistavat vielä allergisen reaktion ja sen mahdolliset komplikaatiot. Ymmärtävät pyrkiä estämään lisäaltistumisen ja lievittämään pienen ihmisen, suoraan sanoen helvetin ikävää fyysistä olotilaa.

      Jos näissä tilanteissa hermojaan rupeaa riipimään, ei asia etene kuin väärään suuntaan.

    • Tätä on odotettu

      Kotimaa| Koulujen homeongelmaOpetusalan Ammattijärjestö OAJ pitää tänään julkaistun selvityksensä tietoja suomalaiskoulujen sisäilmaongelmien laajuudesta karmaisevina. OAJ:n mielestä kunnissa leikitään oppilaiden ja koulujen henkilökunnan kustannuksella.

      OAJ:n ja Työterveyslaitoksen tekemän selvityksen mukaan jopa kahdessa kolmasosassa kouluja, päiväkoteja ja oppilaitoksia esiintyy sisäilmaongelmia.

      –Pelkästään kosteusvaurioiden vuoksi korjaustarpeessa olevia kouluja ja päiväkoteja on noin 2 000. Tilanteeseen on pakko puuttua viipymättä jo terveyssyistä, OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen vaatii.

      –Oman kodin sisäilmaongelmien edessä ei kukaan jää levittelemään käsiään. Miksi näin sallitaan tehdä lasten ja nuorten sekä opettajien päivittäisen työympäristön kohdalla?

      OAJ:n mukaan koulujen, päiväkotien ja oppilaitosten sisäilman korjausvelka on kaikkiaan noin 3,7 miljardia euroa. Järjestö vaatii hallitusta asettamaan tilanteen korjaamiseksi kymmenvuotisen korjausrakentamisen elvytyspaketin, vähintään 100–150 miljoonaa euroa vuodessa.

    • hemmetin ikävää

      Jäsenmailta kerättävät jäsenmaksut ovat Euroopan unionin suurin tulonlähde. Suomi on unionin budjetissa nettomaksaja eli valtion talousarviosta maksetaan unionin kassaan enemmän kuin sieltä saadaan.

      Suomen EU:lle maksama nettomaksu oli viime vuonna 231 miljoonaa euroa enemmän kuin vuonna 2010. Suomen osuus unionin budjetista kasvoi 285 miljoonalla eurolla, mutta valtion EU:lta saamat tulot nousivat vain 69 miljoonalla eurolla.

      Suomen nettomaksu oli vuonna 2011 yhteensä 610 miljoonaa euroa. Vuonna 2010 Suomen nettojäsenmaksu oli 379 miljoonaa euroa ja vuotta aiemmin 578 miljoonaa euroa.
      .

      Ja Suomi sairastaa. Kuka lie parantaisi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9367
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      69
      4864
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4531
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      59
      2887
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      2088
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1576
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      41
      1354
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1276
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      47
      1276
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1242
    Aihe