Toivotaan nopeata konkkaa pojalle

Joku lapsiääninen tyyppi sanoo että ei muista tällaistä kesää (huonoa) olleen ennen. Mikäpä siinä jos tuolla asenteella lähtee yrittäjäksi. Varokoot muut parikymmpiisen yrittäjään turvautumasta, jos asenne on tuollainen.
Tämähän on normaali suomalainen kesä. Sitä vaan eivät tuollaiset toopet tajua ollenkaan.
Ennen satoi aina enimmäkseen vettä kesäisin ja joskus räntää juhannuksena, niin että oli maa valkoisena.
9630
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Itse asiassa nyt on ollut sateisein kesä vuosikymmeniin, eli jos muistat, olet eläkeikäinen. Minä muistan sen vuoden 1982, kun satoi lunta juhannusviikolla. Sittenpä olikin aika lämmin loppukesä. Tuohon vuoteen liittyy paljon henk.kohtaisia asioita, joten siksi pystyn muistamaan sen aika hyvin.

Äänestä

Nii suositteleenki eläkelääste kokemusta

Äänestä

Ja minää myöös. Vasta neljättä pullova aloottelen.
Eläkeläiset ei jouva rupsahtelemaan.

Äänestä
  • Ja minä en hyväksy näitä valerapsehtijoita, jotka esiintyvätten minun nimelläni täällä.
    Ainoastaan konjakin tai punaviinin merkin ilmoittaneet voivat olla suosiollisella hyväksynnälläni arvoisia täällä antamaan lausuntojaan.
    Ja minä en ole mikään Arizonan keijo alkuunkaan. Minä asun Lylykylässää ja sissläsiisti. Toenpuhhuen en oo elläissäni käyny Kainuuta kauempana ollenkaan.
    Mutta täälä pohjoosRanskassa on hyviä konjakkeja joita voipi kehua Puolankalaasillekkii. Nyt en enmnää pysy laskuissa noitte pullojen kaa ennää. Jatkuu kohta piakkoin kuitenni.

    Äänestä

Kyllä joutilaita näköjään wituttaa, kun vuosikausia ovat saaneet lukea kehotuksiani alkaa rapsehtimaan saamiaan tukia vastaan. Sitä se joutilaisuus teettää, witutusta

Äänestä
  • Sitähä se tekee kun mies() käy tyttölyseon, eikä kukaan huomaa mitään.
    Eipä ole kenekään muu tarvis kärsiä jonkun puolankalaispellen omasta witutuksestaan.

    Äänestä

  • sepäsiitä jne... kirjoitti:

    Sitähä se tekee kun mies() käy tyttölyseon, eikä kukaan huomaa mitään.
    Eipä ole kenekään muu tarvis kärsiä jonkun puolankalaispellen omasta witutuksestaan.

    Rapsehtiminen on homomaista touhua ja itse päähintti taitaa olla tämä Justin Gay.

    Äänestä

Mitäv ittua täällä oikein selitetään. Eihän näistä teidän jorinoista saa mitään selvää. Menkää katkaisuun ja hoitakaa itsenne kuntoon

Äänestä

Yrittäminen ei helppoa ole olis niitä mahdollisuuksia puuttu aloitekyky rohkeus monelta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


että, että... kirjoitti:

Joku lapsiääninen tyyppi sanoo että ei muista tällaistä kesää (huonoa) olleen ennen. Mikäpä siinä jos tuolla asenteella lähtee yrittäjäksi. Varokoot muut parikymmpiisen yrittäjään turvautumasta, jos asenne on tuollainen.
Tämähän on normaali suomalainen kesä. Sitä vaan eivät tuollaiset toopet tajua ollenkaan.
Ennen satoi aina enimmäkseen vettä kesäisin ja joskus räntää juhannuksena, niin että oli maa valkoisena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu