Ohittaminen

Toisten koirien ja ihmisten ohittamiseen tarvittaisiin neuvoja. koirani on siis 1v4kk, ennen koirien ohittaminen on sujunut kohtaisen hyvin, toisinaan namilla avustettuna. kuukausi sitten vanhempi koirani menehtyi ja kotiin jäi vain tämä nuorikko. samalla myös ohitukset alkoivat menmään mönkään. haluaisi siis mennä katsomaan jokaista vastaantulevaa koiraa innoissaan. sekä ohituksen jälkeen vilkuilee usein taakseppäin/kävelee pää taakseppäin kääntyneenä. koiran huomion saaminen namiin ennen toisen koiran kohtaamista ei enää toimi, ei ole kiinnostunut namista. tarvitsen siis jonkin uuden opetusmenetelmän, kun kerran tuo minun vanha systeemini ei enää toimi (siis että koira saa nameja tai keskityy namiin ohitustilanteissa)
8304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vaihda namit parempiin nameihin ja käy aktiivisesti treenaamassa ohituksia. Pidä koira nälässä, jotta treenissä namit kelpaa ;) Ruoka kannattaa muutenkin antaa vasta lenkin jälkeen. Treenipäivänä voi jättää aamuruuan antamatta.

Äänestä

Vaihda palkinto leikiksi, koska sitä koirasi siinä tilanteessa haluaa, eikä ruokaa.

Äänestä

Ota koira vierellesi lyhyelle, jottei pääse vetämään. Sano samalla ei, rauhallisesti ja päättäväisesti. Kiitä rapsuttamalla kun ohitus meni hyvin, ja vastaavasti kun ei, niin olet vaan huomaamatta.

Äänestä

Tyypillinen namilla kasvatettu tapaus. Näitähän jopa jotkut koirakoulut tuottavat. Ehdotan, että menet koirasi kanssa "oikean" koirakouluttajan luokse. Täällä neuvominen vie liian paljon palstatilaa.

Mutta jos lyhyesti pitäisi tiivistää: pistä johtajuus kuntoon mitä pikimmiten sen koirasi kanssa. Loppu yhdessäoloaikasi koirasi kanssa tulee olemaan huomattavasti helpompaa ja mukavampaa sekä sinulle että koirallesi.

Äänestä

Laita rinta pörhölle ja koirahan pysyy vierellä -asenne. Kiemurtele hieman kävelyn lomassa, että koira keskittyy sinuun. Pukkaa vaikka reidellä, jos yrittää puskea läpi.
Sä voit oikeasti yllättyä.
Tarvitset vain itsevarmuutta ja paremman elekielen...

Äänestä
  • joo toi oli ku mun suusta, ei mun tarvikka mitää kirjottaa, itsevarmuus on jst se avainsana!!!!!

    Äänestä

Järjestä koirallesi tekemistä, jälkeä tai hakua tai vaikka tavaran noutoa. Todennäköisesti ei vielä ole tottunut elämään ilman koirakaveria. Ilmeisesti puuhailleet yhdessä jotain ja olleet kiintyneitä toisiinsa. Korvaa yhdessä tekemisellä koiran menetystä.

Meillä vanhemman kaverin menehtymisestä seurasi emännän perässä roikkuminen. Puolessa vuodessa on jo tottunut oleskelemaan omassa pedissäänkin ja ulkona irtoamaan lähikosketuksesta. Yöksi kuitenkin edelleen tunkee sängyn viereen tai alle.

Koirasi on todennäköisesti elänyt koko elämänsä toisen koiran seurassa. Namit eivät korvaa kaveria. Koira on tapaeläin, laumassa tapahtuvat muutokset koskettavat sitä.

Anna koiralle aikaa ja virikkeitä niin kyllä se siitä.

Äänestä

Tuo edellinen kommentti on hyvä. Lisäisin siihen vielä, että voisitte joskus lenkkeillä jonkun tuttavan koiran kanssa myös, että siinä olisi seuraa, ja että pääsisi leikkimään kaverikoirien kanssa, jos niitä on. Varmasti menee aikaa, että tottuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


töllöttävä koira kirjoitti:

Toisten koirien ja ihmisten ohittamiseen tarvittaisiin neuvoja. koirani on siis 1v4kk, ennen koirien ohittaminen on sujunut kohtaisen hyvin, toisinaan namilla avustettuna. kuukausi sitten vanhempi koirani menehtyi ja kotiin jäi vain tämä nuorikko. samalla myös ohitukset alkoivat menmään mönkään. haluaisi siis mennä katsomaan jokaista vastaantulevaa koiraa innoissaan. sekä ohituksen jälkeen vilkuilee usein taakseppäin/kävelee pää taakseppäin kääntyneenä. koiran huomion saaminen namiin ennen toisen koiran kohtaamista ei enää toimi, ei ole kiinnostunut namista. tarvitsen siis jonkin uuden opetusmenetelmän, kun kerran tuo minun vanha systeemini ei enää toimi (siis että koira saa nameja tai keskityy namiin ohitustilanteissa)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu