Onko rikos, jos...

..en allekirjoita irtisanomiskuulemistilaisuuden muistiota koska siihen vaatimiani muutoksia/lisäyksiä ei ole tehty?

Työnantaja väittää, että perusteita vaatimilleni muutoksille ei ole ja tietysti kaikki tilaisuudessa mukana olleet työnantajan palkkalistalla olevat ovat samaa mieltä, mukaanlukien luottamusmies, jonka sanoma asia oli myös jätetty pois muistiosta. Ei kuulemma lole mitenkään merkittävä asia. Minusta on.

Olen todistetusti meilannut muutosvaatimuksei, siihen ei ole vastattu.

Eilen työnantajan lakimies soitti ja uhkaili syytteellä virkamiestä vastaan niskuroimisesta (jos nyt oikein ymmärsin). Kerroin että siitä vaan mutta vaillinaista muistiota en allekirjoita.

Mitäpä siis on odotettavissa???
2143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No ei se mikään rikos ole. Jos sinusta muistio ei vastaa tilaisuudessa esitettyjä asioita, niin eihän sellaista tarvitse allekirjoituksella hyväksyä.

Eihän ne EU kokouksissakaan ole aamulla yksimielisiä siitä, mistä yöllä päättivät.

Voit toimia niin, että allekirjoitat muistion maininnalla, seuraavat liitteessä mainitut muutokset ja laitat tuon sähköposti liitteeksi. Jos tilaisuuden kulusta on eriävät käsitykset, niin sitten tulee useampi versio.

Sellaisen asian, jolla ei ole merkitystä, työnantaja lisää luonnollisesti muistioon, koska sillähän ei ole merkitystä. Miksi sitä ei voisi siis lisätä.

Äänestä

"Eilen työnantajan lakimies soitti ja uhkaili syytteellä virkamiestä vastaan niskuroimisesta"

Täh?
Miten tämä nyt näin voisi olla, sillä virkamiestä vastaan niskurointi tarkoittaa yleisessä kielenkäytössä lähinnä sitä, että on esimerkiksi kieltäytynyt antamasta poliisille henkilötietojaan kysyttäessä, jolloin siitä oikeasti voi joutua tuomioistuimen eteen. Mutta jonkin irtisanomiskuulemistilaisuuden muistio ei ole viranomaistoimintaan liittyvä ollenkaan, vaan yksityisoikeudellinen asiakirja samallatavoin kuin työsopimus, eikä silla normaalisti ole mitään vaikutusta vaikka jättää allekirjoittamatta. Vai oletko viranhaltija?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huhhahheija kirjoitti:

..en allekirjoita irtisanomiskuulemistilaisuuden muistiota koska siihen vaatimiani muutoksia/lisäyksiä ei ole tehty?

Työnantaja väittää, että perusteita vaatimilleni muutoksille ei ole ja tietysti kaikki tilaisuudessa mukana olleet työnantajan palkkalistalla olevat ovat samaa mieltä, mukaanlukien luottamusmies, jonka sanoma asia oli myös jätetty pois muistiosta. Ei kuulemma lole mitenkään merkittävä asia. Minusta on.

Olen todistetusti meilannut muutosvaatimuksei, siihen ei ole vastattu.

Eilen työnantajan lakimies soitti ja uhkaili syytteellä virkamiestä vastaan niskuroimisesta (jos nyt oikein ymmärsin). Kerroin että siitä vaan mutta vaillinaista muistiota en allekirjoita.

Mitäpä siis on odotettavissa???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu