Yritän nyt tätä kautta, osaisiko joku kertoa mitä kautta löydän 3-vuotiaan kummityttöni, joka on sijoitettu äskettäin? Tiedän vain kunnan, biologisten vanhempien kanssa en ole puheväleissä enää heidän kohdeltuaan lapsiaan kaltoin, joten heiltä en voi kysyä.
Kuinka voisin tukea lasta oikein ja kuinka suhtautua hänen kokemaansa muutokseen?
Kuinka sijaisvanhemmat suhtautuvat vieraisiin "entisestä elämästä", siis minuun?
Myös samanikäinen oma tyttöni kaipaa leikkikaveriaan..
Ensitapaaminen pitkän tauon jälkeen mahtaa olla kyynelten täyttämä, niin paljon sattuu lasten kokema vääryys.Toivottavasti sijaisperhe on kunnollinen ja he jaksavat lapsia rakastaa!!
Jos joku osaa neuvoa mistä voisin kysellä tytön olinpaikkaa, olisin erittäin kiitollinen!!
Kuinka voisin tukea lasta oikein ja kuinka suhtautua hänen kokemaansa muutokseen?
Kuinka sijaisvanhemmat suhtautuvat vieraisiin "entisestä elämästä", siis minuun?
Myös samanikäinen oma tyttöni kaipaa leikkikaveriaan..
Ensitapaaminen pitkän tauon jälkeen mahtaa olla kyynelten täyttämä, niin paljon sattuu lasten kokema vääryys.Toivottavasti sijaisperhe on kunnollinen ja he jaksavat lapsia rakastaa!!
Jos joku osaa neuvoa mistä voisin kysellä tytön olinpaikkaa, olisin erittäin kiitollinen!!
Vastaukset 17
Vanhimmat
selviää ehkä lapsen kaupungin/kunnan sosiaalityöntekijöiltä, jos he saavat sen ilmoittaa (vaitiolovelvollisuus?). Luulisin, että kuitenkin ensisijaisesti yritetään tukea omien vanhempien ja isovanhempien suhdetta lapseen. Vierailu sijaisperheeseen on kiinni myös sitten sijaisperheen omasta tilanteesta, mutta sovittelemalla ja hyvällä tahdolla uskoisin heidän ymmärtävän sinun näkökulmasi ja voit käydä uudessa perheessä kylässä.
Vierailunne tuskin pysyy salassa joten jonkinlaista avoimuutta varmaan tarvitaan biologisia vanhempia kohtaan jossain vaiheessa.
Kun sijoitus tapahtuu, mikään ei ole ennallaan. Lapsen etua yritetään korostaa joka vaiheessa. Halutaan taata lapselle rauhallinen arki sekä suhteet biologiseen sukuun, erityisesti äitiin ja isään. Toivottavasti saatte tavata kummilastanne. Se on mahdollista, mutta ei varmaa.
Sijaisperheen rauhallinen arki on näissä tapauksissa sossujen lempilause. Kun lapsi on näin pieni on suuri vaara olemassa, että suhteet omiin läheisiin katkeavat. Tässä on koko systeemin kaksinaismoraalin ydin. Toisaalta korostetaan, kuinka tärkeää on etteivät lapset syrjäydy, toisaalta katkaistaan kaikki tärkeät suhteet.
Pidä yhteyttä vaikka postikortein, niin ettei lapsi unohda, että olet hänen kumminsa ja edelleen osa hänen elämäänsä. Vaikka lapsen elämässä tapahtuisi mitä, "omat" ihmiset ovat aina tärkeitä - ei vähiten murrosiässä.
Selitätkö tarkemmin, mitä tarkoitat tuolla kaksinaismoraalilla?
Tarkoitan sitä, että kaikissa kauniissa puheissa korostetaan, kuinka tärkeää lapselle on ylläpitää suhteita omiin läheisiinsä. Käytännössä asiat tehdään mahdollisimman vaikeiksi. Läheisiä ei voida velvoittaa soittamaan viikkokaupalla sopiakseen tapaamisista - turhaan. Ko sijaisperheessä se tietty puhelin(lukemattomien puhelimien joukosta)johon oli lupa soitaa, oli kiinni suljetussa kaapissa.
Tästä kaikesta maksetaan sitten, kun lapset ovat täysi-ikäisiä. Sehän ei enää kosketa samoja sossuja eikä asiasta näinollen kannata välittää.
esittämäsi tilanne on poikkeus. Ja toivottavasti voit tehdä asialle vielä jotain. Meillä on ainakin yhdessä sovittu kaikki tapaamiset ja soitot ym.(sijaisperhe, biologiset vanhemmat ja sosiaalityöntekijät). Yleensä ne ovat kompromisseja molemmin puolin. Jos sosiaaliväen kautta ei onnistu, niin onko mahdollisuutta ottaa yhteyttä suoraan sijaisperheeseen? Lähetä vaikka myönteisessä hengessä kirje ja ehdota 10 eri tapaamisajankohtaa, josta perhe voisi valita sopivan/sopivia tapaamisia.
Tulee tietenkin törmäyksiä, kun asioita katsotaan eri näkökulmasta ja monenlaiset tunteet ovat mukana. Me olemme saaneet tehdä ammattitaitoisten sosiaalityöntekijöiden kanssa yhteityötä sekä myöskin biovanhemmat ovat olleet keskustelutaitoisia. Näin tällä hetkellä ja olemme tyytyväisiä.
Kun keskusteluyhteys toimii poistuu varmaan kaksinaismoralismin vaarakin, koska tavoitteet ja säännöt ovat kaikille selvät.
Vai niin, äiti 2. Ehkäpä ei kannata yleistää - on vaikea uskoa että sijoitettujen lasten läheiset aina joutuvat soittamaan viikkokaupalla sopiakseen tapaamisista turhaan. Onko soittelun rajoittamiseen jotain syitä?
Meillä lapsen sukulaiset (tai muut läheiset) käyvät aivan normaalisti, kuten omatkin sukulaisemme. Me sijaisvanhemmat pidämme yhteyttä niihin lapsen sukulaisiin, jotka olivat hänelle tärkeitä jo ennen sijoitusta. Nämä sukulaiset ja tuttavat pitävät kyllä oma-alotteisestikin yhteyttä. Koska lapsen suku on suuri, emme voi joka paikkaan olla aktiivisesti yhteydessä, mutta ne sukulaiset, joille lapsi on tärkeä, pitävät kyllä yhteyttä ja käyvät katsomassa.
Biovanhempien yhteydenpitoa on rajoitettu siten, että voivat soittaa kerran viikossa (heillä kun oli tapana soittaa useita kertoja päivässä). Rajoitus johtuu siitä, että he eivät koskaan soittele selvinpäin, ja itkevät, huutavat ja puhuvat "aikuisten asioita" pienelle lapselle, mikä ahdistaa lasta suuresti. Lapsi saa soittaa heille milloin vain, mutta he eivät yleensä vastaa eivätkä soita takaisin. Lapsen halukkuus pitää yhteyttä vanhempiinsa on vähentynyt, koska vanhemmat ovat tavatessakin erittäin humalassa ja käyttäytyvät sen mukaisesti. Lapsesta olisi varmasti mukavaa pitää yhteyttä vanhempiinsa, jos nämä olisivat kiinnostuneita hänestä ja vaivautuisivat olemaan selvinpäin edes tavatessa. Meistä olisi myös mukavaa, jos lapsi voisi säilyttää suhteensa vanhempiinsa ja hänen ei tarvitsisi pelätä heitä. Mutta tämä taitaa olla vain sitä "kaunista puhetta", johon viittasit.
Käytännössä tätä suhteiden ylläpitoa ei ole ainakaan sosiaalitoimen eikä sijaisvanhempien taholta tehty mahdollisimman vaikeaksi, kuten väitit. Ehkä niihin "kaikkiin kauniisiin puheisiin" voisi sisällyttää myös ajatuksia biologisten vanhempien vastuusta ja järjenkäytöstä. Ehkä sillä sitten olisi vaikutusta tuohon yhtydenpidon helpottamiseen.
Alkuperäiselle kysyjälle voin kertoa, että kannattaa ehdottomasti ottaa yhteyttä asiaa hoitaneisiin sosiaalityöntekijöihin. He voivat ainakin ilmoittaa sijaisvanhemmille teidän halukkuudestanne jatkaa yhteydenpitoa. Enpä uskoisi sijaisvanhemmilla olevan mitään sitä vastaan! Yhtä lailla kun arvostan sitä että omien biologisten lasten kummit pitävät lapsiini yhteyttä (jos pitävät), arvostan myös meille sijoitetun lapsen kummien (ja muiden sukulaisten ja läheisten) yhteydenpitoa. Lapset kun ovat kaikki yhtä rakkaita ja heidän etunsahan se on - eikä pelkästään kauniissa puheissa.
Meillä tavoitteet ovat ja pysyvät täysin vastakkaisina.
Meillä lapsi on niin iso, että kulkee itse. Kun ei päästetty, karkasi. Sijaisperheessä ei käynyt kukaan, koska kaikki olivat yhtä mieltä sijoituksesta. Vanhemmilla eikä muilla läheisillä ole ongelmia päihteiden eikä mielenterveyden kanssa. Sijoituspaikka vaihtui, nyt lapsi saa käydä kotona lähes vapaasti.
Tapauksena emme ole poikkeus, tiedän kymmenittäin vastaavia. Siksi ajamme asioiden käsittelyn siirtämistä sossuilta oikeuteen. Nyt päätökseen riittää sossujen sana: "näkisin asioiden olevan näin" Yleensä ottaen juristit ovat sossuille punainen vaate.
Minun ja siskoni tapauksessa sijaisvanhemmat rajoittivat yhteyttä lähiomaisiin, jopa siinä määrin, että erittäin tärkeiden ja läheisten sukulaisten tapaamiset kiellettiin, käsittääkseni heidän omasta toimesta konsultoimatta sosiaalitoimiston tai omaisten kanssa.
Luvattiin aluksi, että saa tavata vaikka joka viikko, ja puhua puhelimessa ja kirjoitella kirjeitä. Puhelinkeskusteluja oli harvoja, nekin kuunneltuja. Kirjeitä sai lähettää, mutta "äiti" luki ne ensin ja käski korjaamaan, jos kirjeessä jokin ei häntä miellyttänyt.
Kerran mummoni satojen kilometrien päästä oli ohikulku matkalla, ja kävi ovella hetken mielijohteesta. Vanha nainen käännytettiin ovelta, eikä otettu vastaan mukana olleita karkkeja tai rahaa. Meille ei kerrottu edes terveisiä, saimme myöhemmin kuulla tapauksesta.
tiina vastasi jo hyvin, minä lisäisin omasta kantistani, että ei tapaamiset aina rajoitu vain biovanhempiin, jos suku on muutenkin ollut lapseen yhteydessä, niin ainakin meillä on pikkupakkokin pitää yllä kaikkia lapsen läheisiä ihmissuhteita.
toinen pointti sitten on se, että jos lapsella ei ole lainkaan läheisiä ihmissuhteita. silloin kummi on painonsa arvoinen kullassa jos jaksaa pitää yhteyttä lapseen.
meillä toinen, se pienisukuisempi ei edes saa äidiltään tietää kummiensa nimiä. ovat kuulemma menneen talven lumia, siltä ajalta kun lapsi syntyi. kirkkoherranvirastostahan ne selvittäisi, jos viitsisi mutta, mutta ilahtuisivatko?
eli kysy sijoittajakunnan sos.toimistosta lapsen asioita hoitavaa perhetyöntekijää. selitä tilanne ja kerro halustasi jatkaa kummina.
siitä se lähtee...
tiina: oletteko te oikein saaneet sossuslta luvan keskittyä arjen luomiseen lapsen kanssa? meillä kun korostetaan kaiken aikaan yhteyden ylläpitämistä rauhallisen arjen kustannuksella!
on sijoitettuna 3-vuotias ja aika tuore tapaus. Omat lapsemme ovat aika nuoria myös: 6-14-v. 4 kpl.
Olemme aika uusia "alalla" ja ei tiedä mitä sitten eteen vielä tulee, mutta kyllä meillä sosiaalityöntekijät ovat olleet ymmärtäväisiä ja taitaviakin.
Meillä on heti pyritty asettamaan tarkat rajat esim. tapaamisissa, koska tiesimme että vanhemmat saattavat käyttäytyä muuten aika rajattomasti. Se on toiminut kohtuullisesti, mutta yllättävän paljon vie voimia vain sopia tyydyttävät tapaamisajat.
Haluamme tukea lapsen läheisiä ihmissuhteita, mutta ei kuitenkaan niin, että tämä asia "kävelee yli" koko meidän perheen. Tämä asia tuotiin esille jo ennen sijoitusta.
Siis onko tosiaan noin epävarmaa, saanko edes tavata kummilastani.. =(
No mutta pakkohan se on yrittää, ei kai ole järkeä sulkea läheisiä ihmisiä ulos lapsen elämästä? Lapsi on minulle omalla tavallaan hyvin rakas ja välitän hänestä suuresti, ja kummina tunnen velvollisuuttakin välittää. Toivotaan että tapaamiset onnistuvat!
kyllä se siitä lähtee...
sitä on valitettavasti vain tullut epäuskoiseksi tässä kuviossa, jossa liian usein on turhia lupauksia ja liian usein pettymystä. siis lapsen pettymystä lupausten pettäessä.
Soittelin sos.tstoon, mutteivät antaneet mitään tietoja, heillä ei kuulemma ole lupaa vaikka haluaisivatkin. Rohkenin sitten soittaa biologiselle äidille, sijoitusprosessi on vielä kesken, lapsi on tällä hetkellä isovanhemmillaan ja ovat menossa oikeuteen tavoittena välttää sijoitus ja pitää lapsi isovanhempien luona..saa nähdä kuinka käy!!
Äiti 2 taisi puhua nyt puppua! Tietää monta sijaisperhettä, missä ei anneta tavata bioperhettä.
Minä en tiedä yhtäkään!
Totuus on että sossut määräävät, mikä on sopiva aikaväli tavata vanhempiaan ja muita. Usein myös kuullaan esim. terapeutteja, että mikä olisi lapsen edun mukaista.
Onko edunmukaista, että joka päivä on joku käymässä, soittamassa jne? Olisiko lapselle kenties parempi, että saisi elää arkea vähän rauhassakin välillä.
Meillä on biosuvun tapaamisia liikaa!!!! Lapsi voi todella huonosti niiden jälkeen, tulee painajaiset, vatsakivut ja oudot pelot. Bioperhe ei osaa ajatella lapsen parasta, ajattelee vain itsekkäästi, että haluaisi tavata ja korjata omia virheitään. Tuovat lahjoja ja ajattelevat, että se korjaa jotakin!
Aikaisempi kommenttini. Se, ettet sinä ole siihen törmännyt, ei tarkoita etteikö sitä tapahtuisi. Lisäksi moni pitää yllä hyvää kulissia, vaikka sen takana kaikki ei olisikaan hyvin.
Lapseni tapaa kyllä sukulaisiaan viikoittain - miksei sitten sijoitettu lapsi saisi pitää yhteyttää niihin ihmsiin jotka aidosti välittävät hänestä. Hyvää arkea se on että saa olla läheistensä kanssa - vaikka ehkä joutuukin asumiin palkattujen hoitajien kanssa.