Okei. Mä toivon todella, ettei tänne tulisi haukkuja. Olkaa sen verran aikuisia että vaikka tekisi mieli litistää mut taas maanrakoon, ni jättäkää sanomatta ja painakaa "edellinen" nappia. Kiitos.
~olen tyttö
Eli tosiaan, täytyin 15 kesän alussa ja kävin äsken puntarilla... Noh, melkeimpä koko ikäni oon saanu kuulla haukkuja. Kiusaamista on ollut niin henkistä, kuin fyysistäkin. Itseluottamukseni on kadonnut, en voi kulkea _missään_, edes omassa kodissani miettimättä sitä mitä minusta ajatellaan. Koulu alkoi tiistaina, en kuitenkaan ole vielläkään mennyt sinne sillä pelkkä ajatus koulusta ja niistä ihmisistä ahdistaa liikaa.
Tosiaan puntari kauhukseni nousi lukemaan 99,7, jolloin olin todella saada slaagin. En ole ikinä, ikinä painanut näin paljoa. Aina olen ollut ylipainoinen, mutta näin painava? ei..
Painoani tosin tasoittaa pituuteni, 181,5cm. En näytä ulkoapäin niin lihavalta mitä saatatte kuvitella. Olen pitkä, hoikat jalat, mutta kaikki läski tuntuu kasaantuvan mahaan. Olen muodoton, jos saisin mahaani ja jenkkakahvojani pienemmiksi uskoisin että voisin olla joskus jopa ihan nätti. Naamakuvastakaan ei näe että olen oikeasti lihava. Kaikki kertyy mahan alueelle.
Kirjoitin tästä siksi, koska haluaisin vinkkejä miten saan painoni putoamaan.
Tarkoitus olisi pudottaa sitä 20 kiloa. Jos saan 25kg pois olisin todella onnellinen. Tiedän, se vaatii työtä. Suuri este kaikkeen on polveni. En saa juosta, polvilumpioni muljahtaa aina pois paikoiltaan ja sitten mennäänkin 2vk kepeillä ja pari viikkoa sen jälkeen linkaten. Mitä liikuntaa suosittelette? Salilla alan käydä heti kun saan taas polveni kuntoon(olin juoksemassa....). Uimassakin ajattelin käydä. Ehkä myös pyöräilyä, mikäli polveni sallii.
Kertokaa myös millainen ruokavallio olisi hyvä. Montako kertaa päivässä syödään ja mitä?
Tämä vaati tosi paljon rohkeutta kertoa tämä tänne, ette tuskin tiedä kuinka vaikea elämä minulla voi olla, joten toivon ettette yrittäisi tietoisesti saada minulle lisää huonoa oloa :)

Vastaukset 19
Vanhimmat
Mene polvileikkaukseen niin onnistuu se juokseminen joskus.
Polvilumpion leikkauksista ei monilla ole hyvää sanottavaa..
Lääkärissä sanottiin että kun polvi rupeaa olemaan taas kunnossa, menisin fysioterapiaan jossa vahvistaisin reisilihaksiani. Jos sekään ei viellä auta olisi leikkaus edessä.
Sanottiin myös että juoksulenkkejä varten pitäisi ostaa polvituki, mutta en tiedä uskallanko senkään kanssa juosta.. en jaksaisi enää maata vaan sängyssä kun ei voi kävellä
hyi vittu oot läski
nyt haukkujat ne suut umpeeen ja sulle riittäää et urheilelt vaan säännöllisesti käyt lenkil yms ja alota vaik joku urheilu harrastus kiva et uskalsit kertoo tästä julkisesti :)
Ja kaukkujat herran jstas eiks teil oo mtn rajaa jos joku uskalta kertooo niiin te heti mollaatte sitä sen takii jotkut ei uskalla tulla kirjottamaan miettikäää itteenne siin asemas milt teist tuntus ?
Moi! Syö aina puol lautasellista salaattia ja syö 4 kertaa päiväs. Voit ottaa ruokien välissä (jos on vähän nälkä) jonkun hedelmän. Siitä saa vitamiineja. En ole minäkään mikään hoikka (painan 66kg ja oon 170cm pitkä). Kun polvesi tulee kuntoon, voit alkaa treenata. Voisit nytkin tehdä pieniä kävelyitä:) Tee aina vähän pidempi, niin vahvistat polveesi;P Ja limskoista ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ juo zero/light limuja, ne on nääs vielä epäterveelisempiä, kuin tavalliset! Jos syöt paljon herkkuja, koita lopettaa tai mieti, joku viikon päivä, milloin syöt esim. 100g karkii. Toivon, että olin avuksi;D
kyrrrppä ottassa
No kannattiko vetää suklaata ja limua joka päivä? Mitä oikeen tulet tänne itkemään, siitä että olet lihava, kun sen kerran olet omalla huolimattomuudellasi hankkinut. Voit sanoa kyllä, että ei pidä paikkaansa, ja että olet liikkunut ja et ole syönyt mitään rasvaista, mutta kusetat vain ja ainoastaan itseäsi.
Ja sinä, joka olet laittamassa miinusta tälle kommentille, ihan turha laittaa sitä, koska tämä kaikki on faktaa, ellei hänellä ole sitten jotain sairautta.
Ainiin, ja niitä vinkkejä.
Kannattaa tehdä vaikka vatsalihaksia ja punnerruksia kolmesti päivässä niin paljon kun jaksat. Jaksamisella meinaan sitä, että vaikka mielestäsi olet tehnyt jo liikaa ja olet väsynyt, jatkat, niin kauan kun et enää voi tehdä enää yhtään enempää. Ota ylös kuinka monesti teit ne, ja seuraavana päivänä koita rikkoa ennätys.
Kannattaa jättää sokerilitkut, urheilujuomat ja tosi rasvaiset liharuuat kaupan hyllylle, syö vaikka salaattia ja juo vettä.
Ja täs oli sitte kuva musta.. :/ älkääkö haukkuko pliis
emilia01012
http://adf.ly/BzIxV
siis tässä oli failasin ton äsköse viestin...
Kiitos vain sinulle, joka väärinkäytät nimimerkkiäni. Tosiaan tuossa ei ole kuvaani, vaan sen on joku kiusallaan siihen laittanut nimimerkilläni.
Faktaa pöytään: Puhut kyllä totta, mutta minä en juo limppareita ollenkaan ja karkistakaan en juuri pidä. Joten näistä se ei johdu. Älkää pitäkö kaikkea aina niin itsestäänselvyyksinä:) Luulen että tämä suurimmaksi osaksi johtuu itsehillinnän puutteesta. Miten parantaa sitä?
no moi oot kyl hieman ylipainoinen mut kyl ne lähtee oot nuori ja tarmokas dissaa vähän hiilareita ruokavaliosta pois ni kilot rupee rapisee itsestään voin kokemuksesta sanoa et saat 20-30kg pois puoles vuodessa kun hiukan liikut ja jätät leivän mussutuksen pois ja pastat fisua ja parsaa/kukkakaalia ;P
ja uinti ihan sikahyvä kondis muoto tissit piiloon ja altaaseen ja läskit karisee :)
Oletpa pahassa tilanteessa,
niinkuin minäkin.
Painan 63kg ja olen 160cm pitkä..
Olenko ylipainoinen?
Muutamia hyviä neuvoja tuolla ylhäällä..
Antaisin muutaman:
1.syö säännöllisesti
2.liiku niin paljon, kuin polvesi jaksaa (rappuset ylös ja alas tai kävelylenkki 1km)
3.kaikki pullat, limsat, sipsit, karkit pois
4.pieniä annoksia säännöllisesti ja usein
5.tee kiertoliikettä ylävartalolla sekä istuen kuin seistenkin
6.nuku hyvät yöunet
7.älä suostu kuuntelemaan haukkuja, mene kouluun
8.istu, ja venytä siitä kädet maahan, toista 30 krta
9.juo pvssä ainakin 3 lasia rasvatonta maitoa
10.käy vaa'alla kerran vkssa (vaikka perjantaisin) ja kirjaa ne muistiin
:) toivottavasti oli apua :)
Tärkeintä on muistaa että kilot ei sormia napsauttamalla karise... Ruokavaliosta en osaa sanoa muuta kun se että jätä napostelut pois eli 5kr ruokailu päivässä. Aamupalaksi puuroa, syö kouluruoka hyvin, tällöin välipalan ei tarvitse olla suuri. Välipalaksi riittää hedelmä ja vaikka 2 ruisleipää, 3-4 jos nälkä on. Yritä valita vähärasvaisia ruokia, katso esim suurin pudottaja tai vastaavasta ohjelmasta vinkkejä ruokavalioon ja treenaamiseen. Myös lääkärin arvio ja vinkit ovat tarpeen. Liikunnaksi sopii esim vesijuoksu, rento uiminen käveleminen ja kaikenlainen liikunta kavereiden kanssa, yritä myös välttää turhaa autolla matkustamista vaan kävele tai pyöräile matkat. Talvella potkukelkkailu on myös hyvä.
Tsemmpiä!!!
Kiitos teille kaikille jotka rohkaisevat, ette tiedä kuinka hyvältä se tuntuu kun jokainen ei ole heti haukkumassa :)
Tosi hyviä vinkkejä tullut kiitos !
Kyllähän voit tehdä salilla yläkropalle liikkeitä vaikka olisi polvi paskana.. Mutta muista että juuri kun olet aloittanut kuntoilun, paino nousee kilolla tai parilla ,koska lihakset keräävät enemmän nestettä.
Okei tämä oli hyvä tietää, etten sitte pelästy kun rupean kuntoilemaan ja painoni nouseekin.
No ni täs kerron mitä kannattaa syyä päivä aikana eli: aamupallalla juot kaks lasii vettä sitte vaik yhe leivä jonku hedelmä ja jos jää nälkä ni vaik viinirypäleitä, sit päiväruuaks juot pari lasii vettä ja sit sitä normi ruokaa mitä on (et syö kuitenkaa ittees ähkyy) välipalaks jotku kaks hedelmää esim. Omena ja banaani ja jos jää näläntunne juo vettä ja voit syyä esim. Porkkanaa. Sitte iltaruuaks juo pari lasii vettä ja tee vaik itelles salaattii syö sitä ittes ähkyy maha vaa sitä niiiii täytee ku vaa mahtuu. Ja sitte jos viel myöhemmi illast tulee nälkä syö hedelmii tai juo vettä. Yks tieto viel sulle ton ikäse ihmise ei tulis ylittää 2000 kilokalorii päivässä ja yhes hedelmäs o kilokaloreit vaa jotai 2 ja vedes ei yhtää ja saalaatis, porkkanas, viinirypäleis yms. on tosi vähä kaloreit ku taas yhes pienes suklaa patukas voi olla jo yli 400 sousittelen jättää herkut pois ja vaihtaa terveellisempää ruokavalioo ja harrastaa liikuntaa. Ja viel siit et jos syöt jotai mist o 500 kalorii pitää juosta 40 tai kävellä yli tunti et saat ne kulutettuu. Toivottavasti oli apuu;) ps voi sitä herkkuuki syyä jos päiväs syömistä herkuista tulee 500 kalorii on mahotonta lihoo