Merkonomista tradenomiksi - hyväksiluvut?

Saako taloushallinnon merkonomi tradenomiopintoihin mitään hyvitystä?
63080
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Haaga-heliassa on ainakin AHOT eli aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustaminen. Käytännössä voi tehdä heti alussa noi näyttökokeet ja niistä saa sitten hyväksilukuvut, tai jos ei ihan nappiin mennyt niin myös osia voi saada läpi. Lisäksi jos ei tyydytä ne numerot joita saa niin niitä voi vielä korottaa myöhemmin.

Äänestä

Jos sinulla on ns. vanha opistotason merkonomitutkinto, niin Metropoliassa sai ensimmäisen vuoden kursseja hyväksiluettua tuon todistuksen perusteella.

Muussa tapauksessa meilläkin oli käytössä tuo AHOT, josta edellinen vastaaja jo kertoikin.

Äänestä

Ei kannata opiskella tradenomiksi vaan suoraan KTM:ksi Kauppakorkean avoimen linjan kautta. Sen jälkeen kun olet valmistunut tradenomiksi linjaa ei voi enää käyttää. Meillä työmaalla talouspäällikkö luki merkomista KTM:ksi ja valmistuttuaan sai samantien ylennyksen talousjohtajaksi. Muutenkin kaupalliset opinnot on aika lailla laulua ja leikkiä tradetasolla vanhalle merkonomille, mutta Kauppakorkea tarjoaa edes jotain haastetta.

Äänestä
  • Tota noin.. Trade vastaa kandia joka tarkoittaa, että trade voi jatkaa yliopistossa maisteriksi. Tällä reitillä häviät yleensä sen puoli vuotta - vuoden tai jos valmistut etuajassa niin et sitäkään. Avoimia linjoja voi opiskella yliopistossa vaikka pelkällä peruskoulun päättötodistuksella siihen mitään koulutusta tarvii rahalla saa ja hevosella pääsee muttei sillä tietyllä piste määrällä pääse sisälle jos ei ole aikasempaa koulutusta alalta. Mitä tulee muuten merkonomin papereihin niin niillä ei ainakaan ole mitään asiaa Jkl.n kauppatieteelliseen ilman yo-todistusta

    Äänestä

Tampereella ainakin hyväksiluettiin, mutta opiskelutodistusten piti olla alle 10-v vanhoja. Jos työn kautta oli osaamista tullut, niin aina ko.aineen opettajan kanssa piti neuvotella. Jotkut sai kokonaisia kursseja hyväksiluettua ja toiset esim. tietyt osa-alueet.

Äänestä

ei AHOTin kautta pitäisi tulla numeroita vaan hyväksytty-merkintä!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaupan kassa kirjoitti:

Saako taloushallinnon merkonomi tradenomiopintoihin mitään hyvitystä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu