Rahat_pois

Mikäpä siinä kun rahaa kertyy paljon, niin lopettaa "työnteon".

"Yle: Jukka Keskisalo lopettaa uransa

Estejuoksija Jukka Keskisalo, 31, lopettaa huippu-urheilu-uransa. Keskisalo kertoi päätöksestään Ylen haastattelussa.
Keskisalon uran suurin saavutus oli EM-kulta 3 000 metrin esteissä Göteborgissa vuonna 2006. Hänen ensimmäinen kova arvokisasuorituksensa oli vuoden 2003 MM-kisoissa Pariisissa, kun hän selvisi finaaliin ja sijoittui yhdeksänneksi.

Keskisalolla on hallussaan myös 3 000 metrin esteiden Suomen ennätys 8.10,67, jonka hän juoksi Zürichissä elokuussa 2009.
Lontoon olympiakisoissa Keskisalo selvisi finaaliin, mutta joutui jättämään juoksunsa kesken loukkaantumisensa vuoksi."
0162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Bonus_Bonus kirjoitti:

Mikäpä siinä kun rahaa kertyy paljon, niin lopettaa "työnteon".

"Yle: Jukka Keskisalo lopettaa uransa

Estejuoksija Jukka Keskisalo, 31, lopettaa huippu-urheilu-uransa. Keskisalo kertoi päätöksestään Ylen haastattelussa.
Keskisalon uran suurin saavutus oli EM-kulta 3 000 metrin esteissä Göteborgissa vuonna 2006. Hänen ensimmäinen kova arvokisasuorituksensa oli vuoden 2003 MM-kisoissa Pariisissa, kun hän selvisi finaaliin ja sijoittui yhdeksänneksi.

Keskisalolla on hallussaan myös 3 000 metrin esteiden Suomen ennätys 8.10,67, jonka hän juoksi Zürichissä elokuussa 2009.
Lontoon olympiakisoissa Keskisalo selvisi finaaliin, mutta joutui jättämään juoksunsa kesken loukkaantumisensa vuoksi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu