V
Torstai 16.8.2012 klo 13.55
Kolme Ryanairin lentokonetta joutui tekemään hätälaskun heinäkuussa Espanjassa.
Ryanairin koneet ovat kärsineet vaikeuksista tänä keväänä ja kesänä. (COLOURBOX)
Espanjan viranomaiset ovat aloittaneet tutkinnan halpalentoyhtiö Ryanairin toiminnasta. Irlantilaisen lentoyhtiön koneet tekivät heinäkuussa kolme hätälaskua polttoaineen loppumisen vuoksi. Asiasta kertoo Irish Sunday Independent -lehti.
Espanjan ilmaturvallisuusviranomaiset aloittivat tutkinnan viime viikolla, kun maan lentokenttiä hallinnoiva yhtiö valitti Ryanairista.
Kolme Ryanairin konetta joutui tekemään hätälaskun Valenciassa 26. heinäkuuta, kun lentokoneiden pilotit varoittivat, että koneiden polttoainevarastot olivat vaarallisen tyhjiä.
Ryanairin koneiden oli tarkoitus palata ukkosmyrskyn takia Madridiin, mutta polttoainepulan vuoksi niiden annettiin laskeutua Valencian lentokentälle. Muiden lentoyhtiöiden koneet joutuivat tekemään tilaa Ryanairin koneille. Kahden laskeutumisen välille jäi aikaa vain kolme minuuttia.
Ryanairin edustaja Stephen McNamara myönsi perjantaina, että koneet joutuivat laskeutumaan polttoainepulan vuoksi.
- Lentokoneen miehistö otti yhteyttä Espanjan ilmaturvallisuusviranomaiseen ACT:hen ja ilmoitti, ettei heillä ole tarpeeksi polttoainevaroja Madridiin palaamiseksi, ja heille myönnettiin lupa laskeutua Valenciaan. Kaikki koneet laskeutuivat normaalisti. Ryanair pahoittelee tapahtunutta syvästi, McNamara sanoi.
Irish Sunday Independentin mukaan Ryanair pihistelee käyttämässään polttoaineessa viimeiseen asti ja lentäjiä on ohjeistettu tankkaamaan koneita niin vähän kuin mahdollista.
Heinäkuun laskeutumiset eivät ole Ryanairin ensimmäisiä ongelmia. Huhtikuussa kaksi Ryanairin lentoa joutui kääntymään takaisin Italiassa. Asiasta uutisoi La Repubblica -lehti.
Lento Italian Oriosta Lanzarotelle joutui palaamaan takaisin lähtökentälleen, kun koneen ohjaamossa leijui outo haju teknisen vian vuoksi. Muutamaa päivää aiemmin oli jouduttu perumaan lento, jonka piti lähteä Brindisistä.
Huhtikuun alussa Ryanairin Italian Bergamosta lähtenyt kone taas joutui tekemään hätälaskun Ranskassa.
IL
Sääöstöt on pop
EI Ryanairilla
0
104
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1102321Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???231024- 71912
- 103906
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha589861- 48845
- 82738
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76670Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31646- 69644