Pariskunta myydään häkkeineen

Joudun luopumaan

Hei,
olen työmatkojeni vuoksi kotoa paljon poissa joten ikäväkseni näen järkevämmäksi sijoittaa 2 nymfiäni uuteen kotiin jossa ne saisivat enemmän huomiota. Molemmat ovat väriltään harlekiineja, harmaa-valko-keltaisia punaposkia. Uros nimeltään Harle (jolla heikko näkö toisessa silmässä, joka ei kuitenkaan haittaa linnun menoa eikä sitä helposti huomaa) on ollut minulla pitkään, se on 7v. ikäinen ja naaras vasta 8kk. Ne eivät ole aivan käsikesyjä, joskin naaras Pampula osaa tulla kädessä olevaan keinuun ja todennäköisesti tulee lähiaikoina käsikesyksi jos sen kanssa ehtii touhuta. Uros, jota ei varmaan enää saa käsikesyksi, on aika rauhallinen, kun taas nuori naaras on erittäin energinen ja vekkuli tapaus. Ne ovat olleet omassa huoneessaan häkin ovi auki pitkin päivää joten ne ovat tottuneet lentelemään päivittäin ja kylpemään. Kesällä olen pitänyt niitä ulkona häkissä. Niinpä toivon että uudessa kodissa ne saisivat hyvää hoitoa, tilaa lentää ja huolenpitoa -en haluaisi missään nimessä antaa lintuja kotiin jossa välinpitämättömän hoidon vuoksi, ikkunoiden aukipidon takia lintu pääsee karkaamaan, ruokinta unohdetaan tai niitä rasitetaan muulla tavoin. Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että varsinkin naaras tykkää laulella paljon joten siitä aiheutuu jonkin verran ääntä, joskin vanhemmiten sen voisi olettaa tulevan rauhallisemmaksi.

Lintupariskunnan häkin (n. 90 x 60 cm) myisin 70 euron hintaan (viime joulukuussa maksoin naaraasta 170euroa). Asun Tampereella ja emailini on: [email protected]

Toivottavasti rakkaat lintuni saisivat jo lähiaikoina uuden, hyvän kodin! Aiempi kokemus linnuista olisi plussaa.

3

559

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Iitu

      En halua kyseenalaistaa tai missään muodossa loukata, mutta kysyn uteliaisuuttani. :)

      Mistä tiedät, että tuo toinen on naaras, etenkin jos se laulelee jopa enemmän kuin koiras? Naaraat tavallisesti lähinnä rääkyvät ja jos laulavatkin, on niiden laulu hyvin harjoituksenomaista koiraisiin verrattuna.

      Harlekiini on lisäksi väritys, josta voi olla vaikea kertoa sukupuolta. Toisinaan esim. pyrstön raidoitus voi lähteä tavallista väriä myöhemmin, ja harlekiinin kasvot voivat olla harmaat tai puhtaat, sukupuoleen katsomatta. Myös periytymisen perusteella sukupuolta vaikea sanoa, kun kyseinen väri periytyy tasapuolisesti. :)

      Kyselen vain...

    • satu

      moikka!Huomasin ilmoituksesi nymfeistä, tosin jo kesällä jätetty, mut vieläkö linnut ovat vailla uusia koteja?Ilmoittelisitko mailiin..
      [email protected]

    • Tyttö

      Onko jo ostettu?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      84
      1349
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      51
      968
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      369
      798
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      759
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      699
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      122
      686
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe