Elämän mysteeri
kiehtoo minua
kuin kattoikkunan
läpi näkyvä
sininen taivas
etsii vastauksia
antaa rakkauden
tulvia valkoisten
pilvien keveydellä,
elämän makuna
joka avaa ovet
ja antaa tuulen
suunnan vaihtua,
uskona tulevaisuuteen
ja jos on pudottava
mieluummin korkealta,
jolloin toiveet ja unelmat
ehtivät pulpahtaa
esiin ja ihmisellä
on mahdollisuus
kiinnittyä,
sammuttaa janonsa
silti kattoikkunasta
on mahdotonta
nähdä sumun
läpi asioita,
unelmaa onnesta
taloa, jossa
on valkoiset
hyveen lupaamat
ikkunaverhot,
korkeat portaat
ja lumen peittämä katto
tunteet, jotka
alkavat selkiytyä,
erottavat
rakastelun rakkaudesta
fyysisen vetovoiman
sydänalan pistoksesta
tuntea olevansa
sielu, joka
vaikuttaa kaikessa ja
voittaa itsensä
tekemällä elämästä
tien, jossa on
uskallettava olla
leijonien ruoka,
sotilas, jolla
on sankarin sielunelämä
mutta koskaan
ei tarvitse odottaa
taistelua, jossa
rakkaus voittasi
selittelisi kurjuutta,
tuskaa ja epäoikeudenmukaisuutta
rakkaus on itsessään
todistus luomisvoiman
suurenmoisuudesta
toisin kuin
joet ja virrat,
jotka ovat
alituisessa liikkeessä
muovaten maisemaa
edessämme
käden kosketus
kasvoon,
sormen kosketus
hipiään,
halu sanoa tahdon,
halu kertoa kuinka
paljon sydämen
voittaminen merkitsee
tiputtaa lasi ja
rikkoa pinta,
joka vastustaa uskallusta
astumasta pöydän
reunalta pidemmälle
mahdollisuuden
tehdä ihmeitä,
matkalle tietämättä,
minne on menossa
tarttua suudelmaan,
joka on ollut
kadoksissa kauemmin
kuin täyttymättömät
unelmat
tiivistäen elämän
kattoikkunan
kauniiseen maisemaan
taivaanrannan
toivon merkkiin,
jossa päivärytmi
muistuttaa rakkaudesta
sen noustessa idästä
laskien länteen
uudelleen ja
uudelleen
http://www.youtube.com/watch?v=hjBZllDo_8E&feature=related
kiehtoo minua
kuin kattoikkunan
läpi näkyvä
sininen taivas
etsii vastauksia
antaa rakkauden
tulvia valkoisten
pilvien keveydellä,
elämän makuna
joka avaa ovet
ja antaa tuulen
suunnan vaihtua,
uskona tulevaisuuteen
ja jos on pudottava
mieluummin korkealta,
jolloin toiveet ja unelmat
ehtivät pulpahtaa
esiin ja ihmisellä
on mahdollisuus
kiinnittyä,
sammuttaa janonsa
silti kattoikkunasta
on mahdotonta
nähdä sumun
läpi asioita,
unelmaa onnesta
taloa, jossa
on valkoiset
hyveen lupaamat
ikkunaverhot,
korkeat portaat
ja lumen peittämä katto
tunteet, jotka
alkavat selkiytyä,
erottavat
rakastelun rakkaudesta
fyysisen vetovoiman
sydänalan pistoksesta
tuntea olevansa
sielu, joka
vaikuttaa kaikessa ja
voittaa itsensä
tekemällä elämästä
tien, jossa on
uskallettava olla
leijonien ruoka,
sotilas, jolla
on sankarin sielunelämä
mutta koskaan
ei tarvitse odottaa
taistelua, jossa
rakkaus voittasi
selittelisi kurjuutta,
tuskaa ja epäoikeudenmukaisuutta
rakkaus on itsessään
todistus luomisvoiman
suurenmoisuudesta
toisin kuin
joet ja virrat,
jotka ovat
alituisessa liikkeessä
muovaten maisemaa
edessämme
käden kosketus
kasvoon,
sormen kosketus
hipiään,
halu sanoa tahdon,
halu kertoa kuinka
paljon sydämen
voittaminen merkitsee
tiputtaa lasi ja
rikkoa pinta,
joka vastustaa uskallusta
astumasta pöydän
reunalta pidemmälle
mahdollisuuden
tehdä ihmeitä,
matkalle tietämättä,
minne on menossa
tarttua suudelmaan,
joka on ollut
kadoksissa kauemmin
kuin täyttymättömät
unelmat
tiivistäen elämän
kattoikkunan
kauniiseen maisemaan
taivaanrannan
toivon merkkiin,
jossa päivärytmi
muistuttaa rakkaudesta
sen noustessa idästä
laskien länteen
uudelleen ja
uudelleen
http://www.youtube.com/watch?v=hjBZllDo_8E&feature=related
Vastaukset 22
Vanhimmat
Elämän mysteeriä selvittämässä
olen myös minä tässä.
Pidin paljon toivoa valavasta runosta. Kiitos :)
Moro
Mä taas pidin yli kuukauden tauon raapustelusta ja sain paljon iloa kannustavasta kommentistasi, kiitos Kaarinan tytär.
Oli pakko lukee sun runo. Procol Harumin tahtiin mun veli tanssi ekan kerran tulevan vaimonsa kanssa, nyt molemmat ovat tuhkaa ja maan povessa, ihan niinku kotimaisessa versiossa tästä samasta biisistä. Täytyy myöntää, että itku tuli tästäkin versiosta, olivat meinaan kaks rakkainta tyyppiä, joita maa päällään kanto... Runokin oli ihan ok. Tänks.
Joe Cocker on yksi sympaattisemmistä ja omalla rouhealla tavallaan hieno ja karismaattinen artisti. Valitettavaa kuulla, että olet menettänyt rakkaimpiasi...aurinkoa ja lämpöä päivääsi...
Kiitos kommentistasi -harmajaneito-
Hello Daddy,
Tänä kesänä on ikkunoista ollut hyötyä kyllä! Vettä ja kylmää! Mutta mitä tulee rakkauteen, aukaise ikkuna ja....
http://www.youtube.com/watch?v=o1QBKkjYm3o
Hienosti raapusteltu, ei ole kynä sulla ruosteessa sateista huolimatta :)
Hello
Ei se nyt niin huono ...kesä meinaan...mullahan on ollu remonttihommissa akkunat sepposen seljällään ja kaikki mahdollinen taivaan jamaan väliltä on voinut soljua vapaasti sisään ja ulos...ostin merenrantakiertueellani Tammisaaresta hienoa taidetta ja sitä kun töllistelee...olis aivan kuin vois kiivetä ikkunasta toiseen maailmaan...siitä kait tämänkin inspis sai alkunsa...
Kiitos m.miina ;)
Tunnelmaltaan runo sykähdyttää kuten Mercedes Sosan -Alfonsina el Mar-.
http://www.youtube.com/watch?v=4CAesBCjk20
Surumielisyys, maailman kauneus, seesteisyys, päällimmäisenä kuitenkin rakkaus. Toisen kirjoittamaa tulkitsee tekstistä heränneiden ajatusten mukaan, ainoan oikean tulkinnan tietää vain kirjoittaja itse.
Runo minun makuuni on tämä kirjoittamasi.
Terve
Mä kuuntelin ja katselin noita linkin maisemia, hiekkaa, merta ja simpukoita. Mulla tuli mieleen kesän mukavat muistot yyterin hiekkarannalta (yleensä lähes jokakesäinen kohde). Mä rakastan meren ääntä ja rauhaa...jopa sen myrskyävää luonnetta aika-ajoin.
Sileää hiekkaa, sen pehmeän lämmintä kosketusta... pistin lähes koko kesäksi aivot narikkaan kaikesta liiallisesta ajattelusta ja päämäärätietoisuudesta...tuntuu hyvältä edelleen...rakkaus on maailman vahvin tunne, jota soisi jokaiselle edes pikkurillisen...
Kiitos Kahvin ystävä
Niin minuakin kiehtoo, elämän mysteeri. Paljon olen oivaltanut, paljon olen löytänyt mm. itseni, mutta paljon on vielä selvitettävää..
Monet valittavat, kuinka kesä on ollut kylmä ja sateinen. Tuntuu, että itse olisin ollut ihan toisessa maassa kuin Suomessa, koska siellä missä minä olen ollut, on ollut poutaista ja varsin lämmintäkin. Säiden herra on ilmeisesti ollut kaverini..
Ai niin, kiitos runosta. Hieno.
Moi
Mulla oli kiireinen vuosi ja hermotkin alkoivat olla kovilla...varsinkin työn aiheuttamasta stressistä siis...aloin olla jo loppuun palaneella tiellä...mä tossa jo kerroin kuinka heitin kännyn jorpakkoon (ei ihan kirjaimillisesti) ja poistin kaikki mahdolliset stressitekijät ympäristöstä ja ensimmäiset päivät elin ilman aikataulua ja minkäänlaista miettimistä...saatuani ajatukset ja kiinnostuksen pikkuhiljaa remonttinäpräilyyn ja lomailun pitkiin kesäöihin ...annoin ajatusten liikkua tuulessa, heinän ja meren tuoksussa...katsoin maan horisontista eläimiä ja ihmisten toilailuja...
Ihmisen on päästävä aika-ajoin häkistään ja muutettava edes hetkeksi elämänsä, kuunneltava kehon ja sielun ääntä...mulla oli loppujaksosta jo aivan uudet tuulet, uusia ajatuksia ja virikkeistä saa kasvatettua uuden tarmon taistella taas sitä arkipäivän rutiinia ja kiirettä vastaan...toivottavasti kaikki ovat voineet rentoutua ja miettiä vaikka sitä elämän mysteeeeriä hymyssä suin...
Kiitos Ich bin...
Aika surullista, jos ihmiset kokevat elävänsä häkissä. Eikö siinä tapauksessa kandeis pyrkiä pysyvään muutokseen, eikä tyytyä vain hetkelliseen vapaudentunteeseen? Sen sijaan, että antaa kiireen ja hektisen elämänrytmin kahlita, kääntääkin homman toisinpäin eli kahlitsee kiireen ja kesyttää kaaoksen ja ah - elämä on paljon antoisampaa ja mielekkäämpää.
Mulla taitaa mennä vähän päinvastoin: kuuntelen kehoni ja sieluni ääntä every day, paitsi lomalla. Silloin ne lepäävät.
Kandeis ehdottomasti...
Siinäpä se koko ongelman ydin taitaa olla, pitäisi vaan uskaltaa...ymmärtää ettei kukaan ole korvaamaton...asiahan on vaan niin, että joko sitä valitsee sen hektisen keskiön, jossa kaikki ydinasiat pyörii tai sitten valitsee kehältä mukavamman paikan ja tyytyy olemaan syrjemmällä...monessa paikassa vaan ei voi valita sitä mukavampaa kehää vaan tippuu kyydistä kokonaan...silti aina kannattaa kuunnella sitä kehon ja sielun ääntä ja yrittää maksimoida kaikki lepo mikä vanhemmiten on vielä tärkeämpää jaksamisen kannalta...
Viihdyin hyvin tässä runossasi. Oli harvinaisen seesteinen ja kotoisa. Hauskaa kun tässä esiintyi kattoikkuna, älä kysy miksi :)
"mutta koskaan
ei tarvitse odottaa
taistelua, jossa
rakkaus voittasi"
Niin no, mun mielestäni rakkaus ja taistelu ei sovi samaan ajatukseen. Ei rakkaudesta kuulu eikä tarvitse taistella...saati kilpailla.
Moro
niin taisi olla loppujen lopuksi ylistyshymni rakkauden voimalle...loputomalle...ehtymättömälle...elämä on loppujen lopuksi asenne...
Kiitos sinulle, joka tuulena tulet
Elämä on asenne kuulostaa ainakin paremmalta kuin elämä on seikkailu :) Minusta elämästä nauttii ihan eri tavalla kun luopuu asenteistaan ja päästää irti näkökulmistaan...tekemällä tilaa ajatuksiinsa. Ihminen rakentaa asenteineen ja näkökulmineen itselleen mielen vankilan. Kun mielen vankilasta vapautuu, syntyy automaattisesti läsnäoloa ja aitoutta. Silloin herää elämään...
Asenne ei ole mitenkään sidottu mihinkään lopulliseen ja periksiantamattomuuteen, päinvastoin, jokainen kehittyvä ja kypsyvä ihminen muuttaa asenteitaan jatkuvasti omiin tarpeisiinsa sopivaksi. Ei mikään tuuliviiri, muttei myöskään kiveenhakattu, mutta mielestäni ehdottomasti pitää olla joku johtolanka, jos haluaa jonkinasteista jatkuvuutta ja perusvarmuutta.
Eikös rakkaus ole aika hyvä "johtolanka"..?
jep, loistava johtolanka, mutta ihminen ja elämä on kokonaisuus ja se joka pystyy elämään pelkästään rakkaudella ja seuraamaan rakkautta on kaikkein lähempänä teoreettista onnelisuuspistettä, mutta kaikille se ei vaan ole mahdollista. Jos ihminen valitsisi sen rakkauden ja hyvänolon ja unohtaisi sen jatkuvan pätemisen ja vaurastumisen tarpeen, ehkä meillä olisi paremmat oltavat kaikilla.
Niin totta todellakin. Hurjan vapauttava ajatus, että rakkaudesta ei voi taistella eikä kilpailla. Rakkaus on vain on..... Ja onneton on ihminen, joka sen kieltää.
Hyvää huomenta
Totta toinen puoli...rakkauteen ei kuulu kilpailu ja taistelu eikä pakko eikä pakottaminen...toisaalta ihmiselle ominaisia hyviä piirteitä ovat sitkeys, periksiantamattomuus, lujuus, kärsivällisyys ja usko, toivo ja se rakkaus.
Samallalailla kun periksiantamattomuus voi olla hyvä tai huono asia riippuen miten sitä käytetään niin jos kilpailulla tarkoitetaan, että on iloinen, hyväntuulinen, toiset huomioonottava ja työteliäs omalla osaamisellaan niin sehän on eräänlainen käyntikortti halusta olla läsnä ja viedä jokapäiväistä arkea ja juhlaa positiivisessa hengessä eteenpäin. Eräänlaista kilpailua jopa itsensä kanssa, jossa on valinnut oman puolensa ja johdonmukaisesti elää valintansa kanssa. Tällaiset asiat on kanssaihmisten helppo huomata tai olla huomaamatta.
http://www.youtube.com/watch?v=c3SBb1BdtY4
Kiitos vierailusta Siipirikkoinen
Kiitos linkistä (yksi lempibiiseistäni) Savuna saavun.
Ajattelen vähän niin, että silloin kun rakastaa ja tekee jotain rakkaudesta, niin tekeminen on vääjäämättä sitkeää ja kärsivällistä. Silti tällaisessa olemisessa pitäisi olla voimakkaasti myös vapauden elementti mukana, muuten rakkaus muuttuu vankilaksi sekä itselle että kanssaihmisille. En nyt puhu yksin ihmisten välisestä romanttisesta rakkaudesta, vaan ihan siitäkin, kun joku asia elämässä valtaa sydämemme ja ajatuksemme.
Iloisuu ja hyväntuulisuus, hyviä ja kannattettavia juttuja, mutta aitous on vielä tärkeämpää mielestäni. En haluaisi olla ihminen, joka yrittää näytellä iloa, kun sydän itkee.... Luulen, että ihminen on silloin onnellisimmillaan, jos sisin ihmisemme, ajatuksemme ja tunteemme ovat mahdollimman samat kuin se mikä meistä ulospäin näkyy ja kuuluu. Ei opittua tai käskettyä iloa tai pakollisia opittuja vuorosanoja, vaan sitä mikä meissä oikeasti on totta. Tietysi aikuisella ihmisellä on velvollisuutensa ja on tilanteita, joissa vaan pitää käyttäytyä oikein (tuntui miltä tuntui), mutta edelleen uskon, että aitous on vähän kuin murtuneisuus. Aito ihminen on murtunut ihminen vailla kovaa pintaa ja kuorta. Tällainen ihmisen on vaikea satuttaa toista. Roolimme ja kulisimme meitä katkeroittavat sitovat.
Puhut paljon asiaa. Mä en vaan huomannut sanoa, sitä aitoutta. Mä en voi ymmärtää mitään muuta muotoa kuin itsenä oleminen, ehkä siksi se jäi huomiotta. Vastaan on tullut paljon ihmisiä, varsinkin työelämässä, joilla on rooliasu työpaikalla ja rooli vapaa-ajalla ja sekin vaihtelee riippuen kenen seurassa esiintyvät...surullista ja teennäistä...masentavaa suorastaan...
En tosin allekirjoita tuota väitettä, että aitous olisi jotenkin murtununeisuutta. Ei ihmisen tarvitse olla kova kuorinen, jos sanoo totuuden, senkin voi sanoa tietysti niin monella tvalla. Ihmiset ottavat asiat monesti liian henkilökohtaisesti, vaikka tarkoitus ei ole loukata henkilöa vaan puhua asiasta ja aidoilla tunteilla. Aidon tunteenkin voi sanoa asiallisesti tai loukkaavasti ja sitä kautta aiheuttaa kuorta jokaiselle, sanojalle ja vastaanottajalle.