lähisuvun kiusaaminen

Senkaltaiset ihmiset eivät ole ymmärtävinään, että heidän "hyväntahtoisesta" piikittelystään (Lue=v*ttuilustaan) kukaan voisi loukkaantua, ja huomauttavat helposti, että vika on ilmiselvästi sinussa, olet "liian herkkä" tai jotain.

En usko, että kukaan pystyy sellaisia ihmisiä muuttamaan. Kyllä on paras kun pysyy heistä erossa. Mitä sitten, jos joku sitä rupeaa ällistelemään että kun et halua kyläillä. Mitä sen on väliä, mitä muut ajattelevat? Jos sinulla on aina paha olla kun olet heidän kanssaan tekemisissä, niin ilman muuta panet heidät jäähylle. Saavatpa jotain muuta puheenaihetta vähäksi aikaa...

Oman kokemukseni kautta voin sanoa, että kaikista paras keino säilyttää edes jonkinlainen itsetunto on pistää välit poikki kertaheitolla. Tuon kuvaelmasi kaltaiset ihmiset (joita muuten on yllättävän paljon) eivät kykene muuttumaan, sen olen huomannut.
Oma kokemukseni on seuraavanlainen: tulin miniäksi maatilalle, jonka mieheni on ostanut parikymmentä vuotta sitten. Huom! Siis ostanut kuolinpesän, ei siis perinyt tai sukupolvenvaihdoksen myötä lunastanut tilaa itselleen. Mieheni vanhemmat asuivat vielä tilaan kuuluvassa,( ja siis myös kauppaan kuuluneessa) talossa. Menimme naimisiin ja saimme 3 aivan ihanaa lasta. Mieheni vanhemmat muuttivat pois aivan järkyttävien riitojen jälkeen, eivät pidä yhteyttä lapsiimme eivätkä myöskään siis meihin. Pikkuhiljaa myös mieheni muut sukulaiset ovat "jättäytyneet" pois meidän kanssa kanssakäymisestä. Viimeisin tapahtuma on, että mieheni serkku menee naimisiin,ja me olemme ainoat sukulaiset joita ei ole kutsuttu häihin.
Lasteni turvallisuudentunteen pysyvyydeksi ja oman olotilani hyväksi olen pitänyt itseni hyvin kaukana tällaisista ihmisistä. Harmittaa tietenkin lasten puolesta, heille ei ole suotu onnea omistaa molempien puolten hyväksyviä sukuja.

Näin meillä.

Välit meni poikki miehen suvun kanssa osittain, eli miehen äiti ja miehen veli saavat nyt haukkua miten haluavat, mutta minun ja lapsen ei tarvitse enää kuunnella. Lopullinen niitti tuli siinä vaiheessa kun miehen veli yritti kiristää ja uhkailla minua, tarkoituksenaan aiheuttaa avioero. Hän siinä melkein onnistuikin, mieheni lähti hänen syytöstensä takia, jotka myöhemmin osoittautuivat valheeksi. Hetken mieheni niihin kuitenkin uskoi huolimatta siitä mitä minä sanoin. Mies tuli takaisin, mutta luottamus ja osin rakkauskin on mennyttä. Takaisin tullessa totesin, että olen 15 vuotta kuunnellut miten minä olen kakkosluokan kansalainen, käynyt tekemässä aina ne paskatyöt jotta toiset voivat huolettomasti lomailla, mutta nyt riitti. Enää en kuuntele mitään paskaa. Eikä mies ole pakottanut. Sitä ennen piti "käydä näytillä naapureille" tasaisin väliajoin. Nyt ei tarvitse.

Kirjoitin 20 vuoden nokkimisten jälkeen asiallisen "kirjeen" (23 arkkia) miehen suvulle. Kehotin esimerkein vertaamaan, mitä anoppi olisi itse tykännyt moisesta kohtelusta miehensä suvulta (oikeasti kohtelevat häntä asiallisesti). Ja tuntemuksistani. Käytös parani vähäksi aikaa.
Nyt on taas sama meno alkanut jatkua, vaikka tapaamme hyvin harvoin. Joten olen lopettanut yhteydenpidon kokonaan.

Ajattelen tasan samoin kuin sinä heidän käytöksensä syistä. Vallankäyttöä, kollektiivista yhteisöllisyyttä > hyvää oloa, vahingoniloa. Ja KATEUTTA.
Minun rikokseni on se, että asiani ovat paremmin kuin suvulla. Miniällä kuuluisivat olla huonommin. Jokainen osaaminenkin mitätöidään, miniästä ja miniän huushollista löytyy vain kielteistä palautetta.

Ajattelen niin, että sinunkin miehesi on avainasemassa sukunsa käytöksen suhteen. Jos hän haluaisi ja uskaltaisi pitää avoimesti sinun puoliasi ja tuomitsisi sukunsa käytöksen, he kyllä muuttaisivat tyyliään. Jos vaatimus olisi yhteydenpito vain asiallisella kohtelulla.

Ellette saa muutosta aikaiseksi, vetäydy kauas tällaisista narsisteista, he nakertavat mielenterveyttäsi ja huonontavat avioliittoasi. Hehän välittävät vain itsestään, eivät edes poikansa onnesta. Ei mitään väliä siitä että aiheuttavat pojan perheeseen pahaa mieltä ja masennusta! Ja riitoja ja etääntymistä.
Tiedän 35 vuoden kokemuksella, että he eivät muutu jos mies ei pidä vaimon puolia, katsovat kiusaamisellaan olevan miehen hyväksynnän.
Toivottavasti sinun miehesi on niin aikuinen, että pistää sinun onnesi ja avioliittonne äitinsä ja isänsä edelle.

Muuten: kun kirjoitin ylös kaikki tuntemukseni ja pistin siinä esimerkeilläni anopin kokemaan samat asiat omilta sukulaisiltaan (ei sietäisi alkuunkaan!), ymmärsin itsekin koko ajan paremmin ja paremmin, miten huonosti minua kohdellaan, ja että minunkaan ei tarvitse todellakaan sietää sitä. Olen ollut vimmatun tyytyväinen siitä, että sain aikaiseksi kertoa kirjeitse suvulle tuntemukseni.
Nytkin jälkikäteen tekstin lukeminen tuo lohdutusta.
Sukulaisten vuosikausien nokkiminen ja nujertaminen on miniä-uhrille ihan yhtä vaikeaa henkisesti kuin on jo lyhempiaikainenkin koulu- ja työpaikkakiusaaminen. Mieskin on siinä mukana hiljaisena myötäilijänä, ellei pidä vaimonsa puolia. Aiheuttaa valtavia aggressioita!

Jokaisella on oikeus asialliseen kohteluun.
Pistä tunteesi paperille, se helpottaa!
Ja ehkä sinäkin olet jossakin vaiheessa kypsä lähettämään tekstin kiusaajillesi......

Moi suvun kiusaamisesta tuli mieleen että suvussa suositaan toista ja toinen ei saa mitään yksi tai 2 lastenlasta on muiden yläpuolella minulle on tuttu asia kun mummu i on aina suosinut yhtä lapsenlasta tai kahta on vähän sama kuin narsisti mummu lupaa pettää salaa valehtelee on samat piirteet kuin narsisti esim mummu lupasi kaupunkiasunto Kuhmosta mummu myi salaa pois mutta olen tyytyväinen elämääni kävin Tampereella ja Ruovedellä t jari

Kun tulin mieheni sukuun oli minulla takana suhde jossa erittäin hyvät väliin anoppiin ja poikaystävän sukuun. Olin iloisella mielellä ja innoissani kun nykyinen suhteeni alkoi. Nyt 25 vuoden jälkeen mitään välejä ei ole. Pienessä suvussa mieheni katkera vanhapiikasisar on mustamaalannut minut kaikille. Pienessä ja sisäänlämpiävässa suvussa on myös eräs "johtajahahmo", jonka mielistelyyn kaikki keskittyvät. Kukaan ei kutsu meitä ja lapsiamme mihinkään koska suvun "johtaja" ei tätä suvaitse. Niin sairasta menoa, että sitä on vaikea edes kuvailla. Olen koulutettu ja ahkera nainen. Lapsemme pärjäävät opinnoissa erinomaisesti. Tämä kaikki on tälle peruskoulutasoiselle porukalle ihan liikaa. Kateus lienee voima joka tätä vihaa synnyttää.

Minulle tehtiin selväksi,etten kuulu enää sukuun,kun minua ei haluttu tyttären häihin sekä hänen lapsensa ristiäisiin. Ikävää kuulla sitten ulkopuolisten ihmettelyä miksen ollut niissä. Varmaan kääntävät asian,että en ole halunnut. Kysykää suoraan asianomaiselta...