Oululaiset!!

Missä olette kaikki Oulun lesbot? Ei meinaa millään löytyä..
501097
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Minä asun oulussa ja oon lesbo. En vaan käy missään ku en ole kertonut kenellekkään että oon lesbo.

Äänestä

Mistäs oot koittanu ettiä?

Äänestä

Onhan täällä (;

Äänestä

Lienevät muuttaneet etelään, kohtelu ei siellä päin taida olla sieltä parraasta päästä... Näin päättelen mm. kesäisestä pridestä.

Äänestä

Itsekin vasta Ouluun muuttaneena suunnittelen esimerkiksi SETAn järjestämiin tapahtumiin osallistumista jotta löytäisi samanhenkisiä ihmisiä. Becksussa ja Yöhuikassa tullut pariin otteeseen käytyä mutta jotenkin ei tunnu sieltä löytyvän ihan vain juttukaveria ja ehkä myöhemmin jotain vakavampaakin... Ollaankohan me oululaiset niin ujoja jos ei meinaa löytyä vai mikähän siinä on :D Suosittelen kuitenkin seurailemaan Oulun SETAn sivuja tapahtumien toivossa :)

Äänestä

Rehellisesti sanottuna, Oulussakin on aika sisäänpäin lämpeät piirit (koskee varsinkin vanhempia ja ns. urheiluporukoita), valitettavasti. Toivottavasti nuoremmat ovat sen verran fiksuja, et ottavat uusia tulokkaita paremmin vastaan. Seta on aina hyvä vaihtoehto saada uusia tuttavuuksia.

Äänestä

Aika hankalaa täällä kieltämättä on lesboihin tutustua. Netissä tutustuu parhaiten. Ite myöskin kaipaisin uusia tuttavuuksia.

Äänestä

Sisäsiittosta porukkaa on oululaiset. Hankala päästä piireihin jos ei oo ketään kenen siivellä sinne ujuttautua. Netistä ei nykypäivänä kyllä löydä ketään.. Tuollaki suomi24 chatissa 10 ihmistä ja varmaan aina sitte ne samat naamat, neki sisäsiittosia ja uus nauretaan pihalle..

Äänestä

Joo ehkä se chätti ei oo paras paikka tutustua, mutta on sieltäkin kaveri löytyny.
Ja ei ne oo mua ainkaan vielä nauranu pihalle vaikka en usein käykkään tai sitte en vaan tajua ;)
Ja jokunen kaveri on löytyny netistä ku on jossain keskustelussa maininnu, että uusia kavereita kaipaa ja siitä sitte on alettu juttelemaan.

Äänestä

mä olen 23v lesbo,mut en mä sitä mainosta eikä sitä huomaa minusta,kaverit tietää, aikoinaan caragesta löysin monestikin nais seuraa,mut sit se lopetti harmikseni, nykyään käyn melko monessa eri baareissa mut joskus löytyy ja joskus ei...tuurista kiinni.


Miksette vaihda vaikka tässä keskustelussa maili osoitteita niin voisitte keskenänne tutustua :) ja perustaa sen ihan oman porukkannne josssa kaikki oulun "uudet" lesbot :D

Älkää luovuttako toivoanne

Äänestä

Minäkin kolmekymppinen Oululainen ja tuntuu tosiaan, että vaikea on tutustua uusiin ihmisiin. Beckussa ja yöhuikassakaan ravaaminen ei enää kiinnosta. Siellä tuntuu muutenkin olevan paljon nuorta porukkaa.

Äänestä

Täällä ois 37 vuotias oululainen ja mielelläni tutustuisin kanssa uusiin ihmisiin.
Viestiä voi laittaa jos kiinnostaa tutustua :)

Äänestä

Noinhan se on, että Oulussa on sisäänpäin lämpiävää porukka, joilla on omat piirit. Jos olet muualta tai sinulla ei ole tuttuja niin on vaikea saada seuraa. Ainakin jos on yksin liikenteessä ja kun tarpeeksi monta kertaa menee ja lähtee yksin niin pikkuhiljaa lakkaa hakemasta seuraa.

Äänestä

Kyllä siellä baareissa vähän vanhempaakin porukkaa käy, ei kaikki oo kakskymppisiä. Ja se on ihan hyvä juttu, kaikki sopii mukaan! Mulle voi tulla ihan vapaasti juttelemaan, uudet tuttavat ovat aina tervetulleita.Sehän on sitten vähän eri asia jos on muutakin vailla, välttämättä ei käy flaksi mutta eihän sitä koskaan tiedä! Onko käynyt kellään mielessä, että ihmiset saattavat olla ujoja ja siksi pysyä omissa porukoissaan? Ja eiköhän se ole sama asia ihan joka paikassa, ihmiset liikkuvat omissa porukoissaan.

Äänestä

Hei! Meitähän on kaikkialla, varmasti myös omalla työpaikallasi, opiskeluporukoissa... Ei kaikki naiset käy baareissa, eikä me silti absolutisteja välttämättä olla. Eikä meitä olemuksen perusteella edes erota, ellei omaa sitä yliarvostettua homotutkaa... Minut luokitellaan paikassa kun paikassa heteroksi, lasteni kanssa kun liikun, mutta ei ne ole edes heterosuhteesta alkunsa saaneita :D Eli ryhdy vaan kiinnostavan naisen kanssa juttusille, aika pian selviää onko teidän välillä jotain kipinää, tai vaikkapa ystävyyden alku. Harvemmin ihmiseen tutustuminen kaduttaa.

Äänestä

Tuohan se on yleisin ohje että ryhdy vaan juttusille.. kaikki vaan ei oo sen luontoisia, että jossain kassajonossa alkais heti juttua vääntämään. Mutta ei kai pitäis valittaa, vaan muokata itteään supliikkinaiseksi :P

Minä oon omalta osaltani jo luovuttanu. Se oikea tulee joskus vastaan jos on tullakseen, ja jos ei tuu niin kyllä sitä yksinki pärjää. Hiljasta on, mutta oma seura paras seura..?

Äänestä

Jos Oulussa alkaa kassajonossa juttua vääntämään oudon kanssa niin porukka katsoo pitkin nenän vartta ja pitää ihan outona. Ja jos on ujo ja arka aloittamaan juttelua niin tutustuminen ja seuran etsiminen on vaikeaa. Lisäksi kun on ikää niin alkaa tyytymään hiljaiseloon.

Äänestä

Onko teillä vertailukohtaa, onko muut kaupungit todellakin helpompia tutustumiseen? Lesboihin tai yleensäkin. Muistelen nyt jonkun jollakin muullakin palstalla valittaneen siitä että Oulusta ei millään saa kavereita.

En ole itse muutamaan vuoteen edes yrittänyt, mutta ainakin mulla on tarhaikäisestä asti ollut vaikeuksia tutustua tyttöihin (omissa ihmissuhdetaidoissanikin on varmasti vikaa, mutta ei kait se heti näy)...

Äänestä

Hankalahan täältä Oulusta on ketään löytää. Itseäni kiinnostaisi myös jutella lesboudesta, seksuaalisuudesta, itsensä löytämisestä. En halua vetää päätäni kaljuksi ja tatuoida otsaani "tahtoo naista" jotta jotakin löytyisi. Kun ei nuo yhden yön kimulitkaan kiinnosta.

Varmaan se on itsestä vaan kiinni. Minäkään en ole tullut kaapista kuin parille ystävälle. Mutta jos jotakuta kiinnostaisi tehdä Oulustakin löytö, [email protected] :)

Äänestä

Nonni, antakaahan nyt sitte tulla postia, oululaiset kolmikymppiset lepakkonaiset.

[email protected]

Äänestä

joo aika hankalaa on naisseuraa löytää kun kaikki kaverit on heteroita eikä yksinkään kehtaa homobaareihin lähteä..

Äänestä
  • Eiks se oo vähän niinkui oma vika jos ei kehtaa yksin lähteä mihinkään ? Et kai sä kauppaankaan tai roskia viemään tartte esiliinaa ?

    Äänestä

noei mut.....
NO LÄHETTEKÖ KANSSANI HOMOBAARIIN?

Äänestä
  • No millon mennään?

    Äänestä

  • homona baariin kirjoitti:

    No millon mennään?

    Huomenna Yöhuikkaan aion mennä. Ja yksin. Saas nähä minkälainen paikka se on, en ole aiemmin käynyt...

    Äänestä

Menkää 15.9 Becksuun, silloin siellä on Setan bileet. Ja jos näätte siellä yksinäisiä naisia, muistakaa mennä juttelemaan. Muuten luulevat, että tekin ootte sitä sisäänpäin lämpiävää porukkaa. ;)

Äänestä
  • nonii sinnesiis.

    Äänestä

Tämä yksinäinen yrittää uskaltautua paikalle, tulkaa juttelemaan!

Äänestä

Jos on vaiketta Oulussa niin Kajaanissa se on mahdotonta!
Täällä ei ole edes mitään paikkaa missä vois tavata. Perusbaarissa ei voi ikinä tietää..

Äänestä
  • Sanoppa elä muuta!

    Äänestä

Täällä pääkaupungissa olen ollut yli kymmenen vuotta.

Äänestä

onko siellä becksussa hyvä meininki? käykö palijo porukkaa?

Äänestä

Minusta on ehkä hieman outoa ajatella, että piirit ja etenkin urheiluporukat ovat sisäänpäin lämpeäviä... Eikö se ole ihan itsestäänselvää, että jos ollaan esimerkiksi jossakin urheiluporukassa, samassa joukkueessa, ja sitten päätetään lähteä omien kavereiden kanssa baariin, niin sitten heidän kanssaan myös siellä ollaan? Sekin on aika ihmeellistä, että joku urheilematon haluaisi päästä sisälle johonkin tiettyyn urheiluporukkaan, siis tiettyyn joukkueeseen, ilman että harrastaa ko. lajia? Mitäs järkeä siinä on?

Kyllähän urheilevilla on ihan samanlainen oikeus olla baarissa omien kavereidensa kanssa kuin muillakin. Ei se ole mitään ylpeyttä tai sisäänpäin lämpeämistä, että haluaa viettää vapaa-aikaansa hyvien ystäviensä seurassa. Eikä urheilujoukkue tai porukka ole mikään yleinen piiri, jonka jäsenten pitäisi ikään kuin säälistä tai velvollisuudesta tarjota seuraansa kaikille tuntemattomille ja yksinäisille. Vai onko?

Äänestä
  • Olet oikeassa, ei teillä ole mikään velvollisuus tarjota seuraa. MUTTA oletko koskaan ajatellut teidän porukan olevan niin tiivis, ettei kukaan ulkopuolinen voi tulla hakemaan edes tanssimaan jotakuta,saati tulla jutteleen teille? Voihan olla, et tanssiin hakija saa pakit, mut niinkin käy aina välillä. Sillä moni baarissa kävijä on myös etsimässä mahdollista kumppania. Seuraavan kerran kun käyt baaris, niin katsoppa onko siellä ketään muita kuin omaan porukkaan kuuluvia. Juuri tuo on sitä sisäpiiri- hommaa.

    Äänestä

  • 15+11 kirjoitti:

    Olet oikeassa, ei teillä ole mikään velvollisuus tarjota seuraa. MUTTA oletko koskaan ajatellut teidän porukan olevan niin tiivis, ettei kukaan ulkopuolinen voi tulla hakemaan edes tanssimaan jotakuta,saati tulla jutteleen teille? Voihan olla, et tanssiin hakija saa pakit, mut niinkin käy aina välillä. Sillä moni baarissa kävijä on myös etsimässä mahdollista kumppania. Seuraavan kerran kun käyt baaris, niin katsoppa onko siellä ketään muita kuin omaan porukkaan kuuluvia. Juuri tuo on sitä sisäpiiri- hommaa.

    Puhut täyttä asiaa. Baareissa on porukat, jotka sekä juttelee että tanssivat keskenään. Ei siihen ulkopuolinen uskalla mennä sekaantumaan tai jos yrittää niin aika nopeasti ohjataan ulos. Ehkä siinä kaverin menettämisen pelko jos harrastus kaveri sattuukin ihastumaan oman peliporukan ulkopuolella olevaan kaveriin.

    Äänestä

  • 1+1=2 kirjoitti:

    Puhut täyttä asiaa. Baareissa on porukat, jotka sekä juttelee että tanssivat keskenään. Ei siihen ulkopuolinen uskalla mennä sekaantumaan tai jos yrittää niin aika nopeasti ohjataan ulos. Ehkä siinä kaverin menettämisen pelko jos harrastus kaveri sattuukin ihastumaan oman peliporukan ulkopuolella olevaan kaveriin.

    Toisin kuin ajattelette, en itse kuulu mihinkään porukkaan. Ihan ulkopuolisena halusin kysyä, oletteko todella sitä mieltä, että esimerkiksi urheilujoukkueeseen kuuluva on ikään kuin sosiaalityöntekijän tai diakonin asemassa baariin lähtiessään? Ajatus kun on minusta vähän ihmeellinen.

    Minusta on ihan sallittua lähteä viettämään iltaa ystävien kanssa, silloin vaihdetaan keskenään kuulumisia ja tanssitaan. Kuulun sellaisiin ihmisiin, jotka eivät lähde hakemaan baarista yhden yön suhdetta, eivätkä pitkäaikaistakaan kumppania, vaan yksinkertaisesti tuulettumaan ja tanssimaan. Sellaiseen on kaiketi jokaisella oikeus.

    Useimmat ystäväni (samoin kuin minä itse) ovat varattuja, jolloin erityistä seuraa ei ole syytä etsiäkään. Siitä syystä myös ulkopuoliset kiinnostuneet ohjataan kohteliaasti pois seurasta, mikäli itse lähestyminenkin on tapahtunut kohteliaasti. Ystäväni voivat olla myös heteroita, jotka eivät ole edes kiinnostuneita naisista. Olinpa sitten hetero- tai homobaarissa, "katson" yleensä ystävieni perään. Olen luonteeltani suojelevainen ja pidän kunnia-asianani sitä, että kanssani olevalla ystävällä on mukava olo, eikä hänen tarvitse pelätä humalaisten lähentelyitä tai muita sopimattomia lähestymisiä. Tarkoituksenamme kun on vain keskustella ja tanssia.

    En etsi baareista myöskään juttuseuraa, sillä ystäväni löytyvät töistä, opiskeluiden parista ja harrastuksista. Olen sosiaalinen ihminen, mutta haluan jakaa sitä sosiaalisuutta baarissa omille ystävilleni ja huomioida heitä. Se ei ole mitään sisäpiirin toimintaa, vaan lojaaliutta omia tärkeitä ihmisiä kohtaan. Pidän syvällisistä keskusteluista, eikä sellaisten tuttavuuksien rakentamiseen ole yleensä baarissa mahdollisuutta. Siksi en ole yleensäkään kiinnostunut aloittamaan keskustelua vieraiden ihmisten kanssa baarissa. Humalassa tapahtuvat lähestymiset ovat myös minulle täysin turn off.

    Jos olisin sinkku, kaipaisin seuraa ja olisin jossain porukassa, lähestyisin kyllä varmasti ihan itse sellaista naista, joka kääntäisi pääni baarissa. Toisaalta, silloin kun olen ollut sinkku ja törmännyt kiinnostavaan naiseen jossakin niinkin surkeassa tutustumispaikassa kuin baarissa, olen mennyt ko. naisen luo, esitellyt kohteliaasti itseni ja pyytänyt saada viedä hänet kanssani kahville tai illalliselle jonakin päivänä. En ole halunnut hukata mahdollisuutta tutustua kiinnostavaan naiseen yrittämällä tehdä sen epäsuotuisissa olosuhteissa, enkä toisaalta keskeyttää toisen omaa iltaa omien ystäviensä seurassa.

    Äänestä

Jos täällä on kerran noin paljon samaa ongelmaa harmittelevia Oululaisia kolmen kympin molemmin puolin iältään olevia ihmisiä, niin miksei yhdistetä voimiamme ja järjestetä yhteistuumin jokin miittinki jonnekin kahvilaan, puistoon tai vastaavaan ja siitähän voisi sitten jatkaa tutustumista ehdotuksien mukaan.
Kuinka moni olisi oikeasti kiinnostunut miittingistä Oululaisten lesbonaisten kesken ja innokas lähtemään mukaan?
Vai onko kyse vain siitä, että keskustelupalstoilla maristaan lepakko naisten vähyyttä, mutta ei ole tarkoituskaan oikeasti tehdä asialle mitään?

Eli kertokaa jos jotakuta kiinnostaa tällainen, niin ruvetaan yhteistuumin suunnittelemaan jotain syksyn piristykseksi!? :)

Äänestä
  • Hienoa jos saataisiin miitti järjestettyä eli kiinnostaa siis kovasti!

    Äänestä

  • Mites me viiskymppiset, mahdutaanko mukaan ?

    Äänestä

  • hanzza1 kirjoitti:

    Mites me viiskymppiset, mahdutaanko mukaan ?

    samaa mietin itsekin. Miten kolmenkympin sivuuttaneet?

    Äänestä

Itse asun Oulun eteläpuolella pienellä paikkakunnalla mutta usein käyn Oulussa. Ikää on 25v. Minustakaan tuskin kukaan edes ajattelee että tuo on lesbo. Koska minullakin on lapsi jne. Ja en ole siilitukkainen ja maskuliininen :D Joo, semmonenhan se on lesbon stereotyyppi..

Itsekään en hae mitään yhden illan juttua, vaan sitä oikeaa :)

Äänestä

Oulunneitosen ehdotus oli kyllä hyvä mutta eri asia miten tällainen homma järjestettäisiin :D (Ja se, uskaltaisinko oikeesti paikalle koska oon niin sairaan ujo tutustumaan kasvotusten uusiin ihmisiin... Mut haluisin kamalasti, koska kotona nyhjäämällä en ihan oikeesti löydä ikinä samankaltaista juttuseuraa kuin mä ite. Tietysti voisin meseosoitteeni heittää jos joku haluaa jutella ihan arkipäiväisistä jutuista kakskymppisen vähän ujon, ei-ulkonäkökeskeisen ja kirjoja ja kissoja rakastavan kanssa :) )

Heiteltäiskö sit tähän ketjuun jotain aika- ja paikkaideoita?

Äänestä

Hei, me vanhimmat ja viisaimmat voisimme tehdä treffit vaikka johonkin kahvilaan, vaikka limingantullin prisman kahvioon, sopis hyvin tyyliin, viikonlopun ostosten yhteydessä käytäs katsastamassa toisiamme ja ehkä bongailtas hyviä tyyppejä...
Anteeksi jos tämä oli vähän typerää, mutta kaikkea ei tartte tehdä aina niin vaikeaksi. Oulun lesboja, varsinkin "aikuisia" ei tunnu saavan liikkeelle muulloin kuin parhaaseen kauppa-aikaan, joten viikonpäästä 14.12. jokainen prismassa käyvä lesbo käy myös kahvilla...
ps. minä olen siellä klo 12.00 tavataanko...

Äänestä
  • Perjantaina klo 12? Vai tarkoititko lauantaita 15.12.? No, en itse ehtisi kumpanakaan päivänä (joten se että uskaltaisinko jne. on onneksi epärelevanttia), mutta kannattaisin ainakin tuollaista matalan kynnyksen paikkaa.

    Äänestä

  • 731 kirjoitti:

    Perjantaina klo 12? Vai tarkoititko lauantaita 15.12.? No, en itse ehtisi kumpanakaan päivänä (joten se että uskaltaisinko jne. on onneksi epärelevanttia), mutta kannattaisin ainakin tuollaista matalan kynnyksen paikkaa.

    Tämän matalammaksi ei kynnystä voi asettaa...
    Ja lupaan käydä siellä kumpanakin päivänä samaan aikaan, pitäähän ne päiväkahvit juoda...

    Äänestä

Noh, olikos Limingantullissa ruuhkaa? :)

Äänestä
  • Kyllähän siellä väkeä oli, molempina päivinä. Ja kahvi oli hyvää :)...
    Sun vuoro keksiä paikka seuraavaan yritykseen. Kyllä ennenpitkää joku tulee, jos ei muuten, niin vahingossa !!!

    Äänestä

  • old_profile_76818 kirjoitti:

    Kyllähän siellä väkeä oli, molempina päivinä. Ja kahvi oli hyvää :)...
    Sun vuoro keksiä paikka seuraavaan yritykseen. Kyllä ennenpitkää joku tulee, jos ei muuten, niin vahingossa !!!

    Joo.. jotain säpinää tarttis, alkaa jo pikkuhiljaa tökkiä tämä touhu ja pahasti.

    Äänestä

Tuo oli kyllä hyvä idea! Itse kyllä poikkeisin kaffille, jos joku esittäis kutsun oman kylän prisman kaffepaikalle. Positiivista!

Äänestä

Jos tällä palstalla vierailisin useammin ja hokannut treffit, olisin tullut sinne Prisman kahvilaan, paitsi että olisin puolenpäivän maissa ollut kyllä töissä... Linnanmaan Prismaan olisin ruokiksella ehkä ehtinyt, pyörällä en Limingantulliin saakka :) Mutta hieno ja kannatettava idea tämä sokkokaffittelu! Just näin sen pitää mennä, että joku oikeasti ehdottaa ja tekee jotain konkreettista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


LonenlyWoman kirjoitti:

Missä olette kaikki Oulun lesbot? Ei meinaa millään löytyä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu