Jos saan rikoksestani ehdotonta (asianajajan arvio 2 - 3 vuotta josta ensikertalaisena istuisin puolet), missä minun on mahdollisuus suorittaa vakeusrangaistukseni, kun asun Savonlinnassa? Avolaitos? Suljettu? Kertokaa kokemuksianne, tarvitseeko pelätä?
naisvankilat
haavoittunutenkeli
176500
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Jos saat ehdotonta joudut todennäköisesti Hapansuolle. Se on suljettu rangaistuslaitos. Lomia ei saa, eikä tapaamisiakaan liioin.
Hapansuon sellit ovat melko ankeita. Niissä on punkka, ja ämpäri johon tehdään tarpeet. Aamiainen on klo 7, ja illallinen klo 18. Päivät kuluvat yleensä pyykkiä pestessä. Todennäköisesti tulossa ankea vuosi. Koitapa pärjätä
Ei hapansuon vankila nyt niin paha paikka kuitenkaan ole. On totta että sellit ovat ankeita ja tylsiä, ja illalla kun vangit viedään selleihin niin ei voi kun maata punkassa, ja odottaa että valot sammuvat.
Mutta saat varmasti ystäviä. Vangeilla on mahdollisuus jutella toisilleen vapaa-ajalla, kävelypihalla. Kävelypiha on myös ainoa paikka jossa saa polttaa. Lähes kaikki vangit polttavat. Mutta kuten sanottu, olet varmasti parin kuukauden päästä jo kuin kotonasi:)
sen verran että ruokailutilat ovat melko hygieenisiä. Unohsin että myös ruokalassa saa polttaa tupakkaa, joten aluksi siellä on melko savuista, mutta siihenkin tottuu, ja jos poltat itsekkin, niin se ei ole mikään haitta. Mutta muuten ruokala on siisti.
mitä ihmettä siellä pitäisi pelätä???? Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Eikä siellä mitään saatanan paskapottaa sellissä ole, 30 vuotta sitten ehkä, mutta ei enää missään suomalaisessa vankilassa.
... pelonaihe vankilassa VOI olla toiset vangit. Yritä olla hankkiutumatta jengien ja kingien viholliseksi niin lusiminen sujuu.
ja sitten jos oikeen pelottaa, niin voi pyytää siirtoa pelkääjien osastolle. Tuota muuten ihmettelen että eikö vartijoiden pitäisi sentään taata turvallisuus niille vangeille, jotka kauniisti kakkunsa lusivat, eli eikö vartijoiden ja vankilalaitoksen tehtävä ole taata jokaiselle vangille koskemattomuus, jos vanki itse niin haluaa ja pysyy poissa kaikesta. Se, että itse on kuinka kiltisti tahansa ei välttämättä aina auta, sillä pahat pojat saattavat juuri kiltin ja hiljaisen ottaa riepoteltavakseen, miten tämän sitten voi välttää? Mielestäni se on vakilalaitoksen tehtävä taata rauha kunnollisille.
niin tyhmiä, etteivät halutessaan osaa tehdä mitään henkilökunnan selän takana?!
Kunnollisiakin vankeja perkele, Parempi on kun pelkäät ja oikeen kunnolla ja vielä sitäkin kun vapaudut sitten voi helvetti alkaa.
osa vangeista lusii kakkunsa ihan asiallisen rauhallisesti. Totuus on taruakin ihmeellisempää.
Ei se plekääjien osastokaan tee siintä vankilaelämästä kivempaa..päinvastoin. Istut 24/7 sellissäs. Käyt syömässä vain muiden pelkureiden kanssa. Ulkoilet myös niiden kanssa etkä voi käydä töissä etkä opiskella etkä mitään. Joten jos haluaa vain istua/maata pari vuotta ni sit sinne vaa.Varotan,tylsää tulee olemaan. Et sä siihen kuole jos kerran siellä turpaan saat. Ei ne vangit sua tapa ellet oo joku kunnon kusipää ja valmiiks ongelmissa.
Mietityttää tää kun ekan ratin ajoin 2002. Seuraava tätä vuonna heinäkuussa törkeä. Syyttäjä vaatii ehdotonta ja vuoden kortti pois. Käsittelyn annoin heille ratkaistavaksi koska mitä sitä kiisstämään kun kerran ajoin niin selitykset sivúlla seitsämä. Ja muutenkin elämä menee päin hvettiä mutta tämä krimi muija oli ihan perseestä ei haluja lausuntoon yhdyskuntapalveluun kun on vielä tuo alkon käyttö hänelle minun osaltani "en tiuedä". Päätös ´tehty perjantaina enkä tiedä mitä ovat päättäneet mutta tiedän että nimikin jo sanoo paljon. Kaik suvus on melkei lusinu. Sääliksi käy mun kahta poikaa joista toinen on autistinen ja toinen ei halua minulle koskaan mitään pahaa ja eka lapsi kuollut puol toista vuotiaana syöpään. ja ´veli parin vuoden jälkeen putkaan.
http://www.stm.fi/Resource.phx/vastt/sospa/shindex.htx
Hoh hoijaa! hakekaa ajoissa apua, kanavia on suomessa monta.
Hei! Kertomasi asiat koskettivat sydäntäni. Olet kokenut liian monta sellaista asiaa, mitä ei kelleen sois tapahtuvan. Olet varmasti joskus pohtinut sitä, miksi tälläisia asioita tapahtuu henkilöön katsomatta.. Jos haluaisit kysymykseen järkevän ja perustellun Raamatun vastauksen, lähetä mulle mailia sandmohn(at)gmail.com Kirjoituksestasi on jo monta vuotta aikaa enkä tiedä tavoittaako tämä viesti sinua, mutta jos joku toinenkin miettii vastausta tähän kysymykseen(Miksi on niin paljon kärsimyksiä?) niin voit kirjoittaa. Itse olen löytänyt Raamatusta järkevät vastaukset ja saanut tarkoituksen elämälleni. En ole mikään "järjetön himouskovainen", joten se pelko pois(; Parempaa huomista kaikille teille! T:Leena
Niin siis viestini oli tarkoitettu nimimerkille Tara(: Unehtui laittaa..
mitä tapahtuu lapsille kun äiti istuu vankilassa?
Mikä on lapsien ikä?
Suorittaa tuomiosi vaikka konnunsuolla.
Siellähän ovat maan parhaat ja uusimmat osatot naisvangeille.
Hölmöt päättivät lopettaa kokolaitoksen.Vaikka pikkurahalla olis voineet saneerata koko hoidon.Ovat kuulemma jo herratkin myöntäneet virheratkaisunsa.Ei olis pitänyt Tuijan tulla huijatuksi.Esa huijas Tuijaa........koko yhteisö kärsii nyt.