Loppui sitten sarja-Itämeri-

Oli ihan sellainen kuin lupasikin. Eli kiva seikkailu -Joanna Saturnalla-.
Mottohan taas oli: Itämerta ei pelasteta syyttelemällä ja sormella osoit-
telemalla, vaan opettamalla ihmiset rakastamaan merta. Justiinsa!
Aika tarkkaan näytettiin merivoimien toiminta. Kerrottiin, kuinka on
kaikki alkanut menemään paremmin, mutta että tekemistäkin on.
Eli kaiken kaikkiaan plus miinus nolla. Niin, rahaa voi lähettää pro-
jektille. Mutta vaikka rahaa olis rajattomasti, se ei auta mitään. Ympä-
rysvaltioitten mielipiteitten on muututtava. Eli on myös sormella osoi-
tettava. Ei auta yhtään Venäjä, Venäjä, Venäjä!
265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meinaatkos että jos mulla on tossa kukkapenkki ja siinä joku kukka kärsii kun siihen valuu kokoajan rännistä vesi heikentäen kokoajan sen kukan elinvoimaa, meinaatkos että sen sijaan että osoitan ränninrakentajaa ja se ränninrakentaja minua syyttävällä sormella , meinaatkos että meidän ei pitäisi molempien tehdä ohjelmaa jossa haetaan tukea rakentamisen tai istuttamisn puolesta toista vastaan,
meinaatkos että sen sijaan se ränninrakentaja voisi suunnitella seuraavan talon kohdalla sen rännin paikan paremmin ja minä sen istutuspaikan, jotenkin tuohon suuntaanko?

Äänestä

Kyllä!
Itämeri on huonosti suunniteltu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


profesori. kirjoitti:

Oli ihan sellainen kuin lupasikin. Eli kiva seikkailu -Joanna Saturnalla-.
Mottohan taas oli: Itämerta ei pelasteta syyttelemällä ja sormella osoit-
telemalla, vaan opettamalla ihmiset rakastamaan merta. Justiinsa!
Aika tarkkaan näytettiin merivoimien toiminta. Kerrottiin, kuinka on
kaikki alkanut menemään paremmin, mutta että tekemistäkin on.
Eli kaiken kaikkiaan plus miinus nolla. Niin, rahaa voi lähettää pro-
jektille. Mutta vaikka rahaa olis rajattomasti, se ei auta mitään. Ympä-
rysvaltioitten mielipiteitten on muututtava. Eli on myös sormella osoi-
tettava. Ei auta yhtään Venäjä, Venäjä, Venäjä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu