LEDin ikä

LEDin kestoksi ilmoitetaan paljon.
Valoteho laskee monilla nopeasti.

Minulla on kymmenen vuotta loistaneita kirkkaita valkoisia.
Toiset samannäköiset uudemmat himmenivät parissa kuukaudessa.
Valotehokkuudessa tuli pian pudotus.

Kelloradion näyttö ei näy päivällä vuoden vanhana. Eikä ole yksilövika.
Ei kehtaisi kolmatta vaihtaa takuuna. (Kolmen vuoden takuu.)

Auton päiväajovaloista pimeni lain raja, kolmannes lukumäärästä vuodessa.
Sain takuuna. Taas olisi aika vaihtaa. Hehkulamput pystyvät parempaan.
Pitäisi repiä muovikotelot auki, ja vaihtaa kestävämmät puolijohteet, jos tietäisi.

Navigaattorin näyttö on himmentynyt.
Uudet näytöt vaikuttavat kirkkailta, aluksi, jonkin aikaa.
Kuvaputki piti pintansa paremmin.

On kerrottu, että LEDejä tehdään eri valmistustekniikoilla.
Kuluttaja ei voi kuin jonkun ajan jälkeen tulla pettyneeksi.
Sähkön säästöyritys muuttuu usein kalliiksi jätteeksi.
Tilannetta vauhdittaisi Musta Lista pimeyden tuotemerkeistä.

(Toinen epämääräisyys on värilämpötila.
Alhaisemman lukeman ilmoittanut onkin sinisempi.
Ostokset pitäisi voida koekatsella edes sen suhteen.)
13301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Surkurakkineissa ledejä ajetaan ylivirralla, jolloin ne hyytyvät nopeasti.

Halvalla ei taaskaan saa hyvää.

Äänestä

pitääkö autoissa olla ajovalot päivällä päällä?

Äänestä

Täysin totta kirjoitat, kun led lamppupaketissa lukee kestoksi 20 000 tuntia ja lamput pimenevät jo muutaman sadan tunnin käytöllä jotain on pielessä. Itse olen huomannut tuon valotehon jyrkän putoamisen käytössä ja se ilmeisimmin johtuu ledien liian suuresta virrasta.Olen kerännyt kaikenlaisia lamppuja kotiini testiin ja tähän astiset kokemukset ovat sellaisia että led valot vielä ovat ala-arvoisia. Itse ledit eivät ole ainoa vika vaan surkeasti toteutettu elektroniikka. Tämä sama asia koskee myös muita energia säästölamppuja, kun poweriosa poksahtaa niin eipä niitä voi korjailla. Noita poksahtaneita on tullut tutkittua ja usein niissä näkyy "kiinalainen" laatuajattelu. Elikäs laadulla ei ole käytännössä mitään väliä kunhan hinta vaan on halpa.Tuntuu aivan siltä että on keksitty uusi rahastussampo energia lamppujen ympärille, kalliiksi tämä tuntuu käyvän.

Äänestä

Suuri ero kestossa tulee esille samalla 10 mA vakiovirralla, eri tuotteilla.
Kyse on LEDin sisäisestä laadusta. Hinta on sama, kauppa eri.
Toiset kestää kirkkaasti yli 100 000 tuntia, toiset on 1 000 tunnissa himmeitä.

Auton päiväajovalot katkeavat laakista, tai lepattavat muutamalla Herzillä.
Syynä lienee katkos LEDin kiteen hitsauksessa, muovin sisällä.
Tai sitten ne on vain tökätty piirilevyyn tinaamatta.
Aika ja lämpövaihtelut tekevät selvää, jo toisesta samanlaisesta sarjasta.
Ne lienevät rinnankytkettyjä, koska vain yksittäiset pelleilevät. Kymmenen omaan tahtiinsa. Siitä sopii epäillä vakiotehohakkurin nopeuttavan jäljelle jääneiden tuhoa ylivirralla. Sikäli valoteho ei muutu, mutta kun lain tulkintaohjeessa on pimenneiden lukumääränä kolmannes.
Myyntipakkaus ei kerro, eikä maahantuoja tiedä. Kuluttaja maksaa.

Pimeyttä saa myös pitkällä takuulla ja laatumerkeistä.

Äänestä
  • Toimivuus tarkoittaa myös valotehon säilymistä, vertailumittauksin.

    Mossessa sulakkeet olivat rullattua lankaa, josta sai pätkän ruuvien alle.
    Käytännöllistä laatuajattelua. Oli korjattavissa pimeässä ja pakkasessa.
    Sentään tiesi, mitä rahallaan sai. Sikäli luotettava merkkituote.

    Äänestä

  • Musta Lista kirjoitti:

    Toimivuus tarkoittaa myös valotehon säilymistä, vertailumittauksin.

    Mossessa sulakkeet olivat rullattua lankaa, josta sai pätkän ruuvien alle.
    Käytännöllistä laatuajattelua. Oli korjattavissa pimeässä ja pakkasessa.
    Sentään tiesi, mitä rahallaan sai. Sikäli luotettava merkkituote.

    Testaa!
    http://www.youtube.com/watch?v=RrZgPsORkUU&feature=related

    Äänestä


  • Audi vai Mosse kirjoitti:

    Voit tilata täältä.
    http://www.lamppuexpress.com/philips-ledbulb-d-17-75w-e27-2700k-a60-master/

    Kiinalaiset kopioledit heikkenee nopeasti. Philipsin valotehosta on jäljellä 70%, kun sitä on poltettu 25000 tuntia. Ledeissä fosfori heikkenee. Philips on sekoittanut fosforin muoviin ja asentanut sen viileään ulkokuoreen. Fosfori säilyy pitkään.

    Ulkovalaistuksessa led pystyy 100 000 tuntiin. Korkeapaine-natrium kestää 30 000.
    Virrankulutus puolittuu. Cree on johtava, mutta Philips on tulossa.

    http://optics.org/news/3/4/13

    Äänestä

Mesen ledit antaa 25% enemmän valoa xenoneihin verrattaessa ja puolella virran kulutuksella. Elinikä on viisinkertainen. Käytännössä auton ikä.

http://www.youtube.com/watch?v=y_tdGdUDTZc

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Musta Lista kirjoitti:

LEDin kestoksi ilmoitetaan paljon.
Valoteho laskee monilla nopeasti.

Minulla on kymmenen vuotta loistaneita kirkkaita valkoisia.
Toiset samannäköiset uudemmat himmenivät parissa kuukaudessa.
Valotehokkuudessa tuli pian pudotus.

Kelloradion näyttö ei näy päivällä vuoden vanhana. Eikä ole yksilövika.
Ei kehtaisi kolmatta vaihtaa takuuna. (Kolmen vuoden takuu.)

Auton päiväajovaloista pimeni lain raja, kolmannes lukumäärästä vuodessa.
Sain takuuna. Taas olisi aika vaihtaa. Hehkulamput pystyvät parempaan.
Pitäisi repiä muovikotelot auki, ja vaihtaa kestävämmät puolijohteet, jos tietäisi.

Navigaattorin näyttö on himmentynyt.
Uudet näytöt vaikuttavat kirkkailta, aluksi, jonkin aikaa.
Kuvaputki piti pintansa paremmin.

On kerrottu, että LEDejä tehdään eri valmistustekniikoilla.
Kuluttaja ei voi kuin jonkun ajan jälkeen tulla pettyneeksi.
Sähkön säästöyritys muuttuu usein kalliiksi jätteeksi.
Tilannetta vauhdittaisi Musta Lista pimeyden tuotemerkeistä.

(Toinen epämääräisyys on värilämpötila.
Alhaisemman lukeman ilmoittanut onkin sinisempi.
Ostokset pitäisi voida koekatsella edes sen suhteen.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu