Seurasimme Yle Teemalta dokumenttisarjaa Intiaanikansat.
Valkoisen miehen Pohjois- ja Keski Amerikan valloitus alkoi joskus 1600-luvulla. 1800-luvun lopulla jäljellä olevat alkuperäisväestöt oli sullottu ahtaisiin reservaatteihin, heidän kuttuurinsa tuhottu täysin.
Hiljaiseksi veti, mietin tykönäni mitenköhän Euroopan kävisi jos tänne suuntautuisi samankaltainen kansainvaellus? Tuhoutuisiko eurooppalainen kulttuuri valloittajien toimesta?
Valkoisen miehen Pohjois- ja Keski Amerikan valloitus alkoi joskus 1600-luvulla. 1800-luvun lopulla jäljellä olevat alkuperäisväestöt oli sullottu ahtaisiin reservaatteihin, heidän kuttuurinsa tuhottu täysin.
Hiljaiseksi veti, mietin tykönäni mitenköhän Euroopan kävisi jos tänne suuntautuisi samankaltainen kansainvaellus? Tuhoutuisiko eurooppalainen kulttuuri valloittajien toimesta?
Vastaukset 60
Vanhimmat
Intiaanikesä voisi jo alkaa, nyt, syksyllä.
Kansainvaellukset, Kristofer Kolumbukset olivat eilispäivää.
Viikingit asuttivat Amerikkaa jo häntä ennemmin. Muutenkin, mitä löytämistä on paikasta, joka aina on ollut paikallaan?
Mitä meidän maailmassamme olisi vieraille haluttavaa?
Mäntymetsät, puhtaat vedet?
Muinoin kultaa vaihdettiin lasihelmiin, tartutettiin intiaaneihin uudet sairaudet, joille heillä ei ollut immuniteettia.
Mistä valloittajat saapuisivat? Avaruudestako?
Kolumbus "löysi" Amerikan v.1492.
Ketä pelkäät valloittajiksi?
.
Pidä silmäsi auki, jotta et tule yllätetyksi ; ))
Olen aina valpas, kuin pöllö. :))
Var redo, vaikken partiossa ole ollutkaan.
En pelkää varjoani.
Pohditaan vaan mahdollisia nykypäivän uhkia. Avaruudesta tulevista valloittajista emme vielä tiedä, mutta intiaanit kyllä uskoivat ihmistä suurempaan voimaan, joka jakoi maat tasapuolisesti kunnen jne...
Jatkanpa vielä, ei elämä sikiä pelosta, vaan huomenen paremmasta toivosta.
Toivo voi osoittautua turhaksi, mutta ilman toivoa ja haavetta ei ole elämänhalua.
Turha tuhatvuotisia valloituksia asentaa tähän päivään.
Kukaan ei jätä synnyinseutuaan jonkin minimaan minimaalisten antien perään.
En tunne pelkoa, mutta ei inkkaritkaan pelänneet olivat ystävällisiä jakoivat maan antimia köyhille siirtolaisille kunnes siirtolaiset nuo eurooppalaiset valloittajat pettivät kaikki lupauksensa toinen toisensa jälkeen.
Joo, se oli aikaa ennen iltalehtien.
Olen lukenut kommenttisi useaan otteseen ja yrittänyt hillita itseäni.
Pakko vastata ; )
Niin se sitten vain on, sinä elät iltalehtien ja niiden lööppien innoittamaa aikaa ; (
Oikein hyvä sarja.
Itttiä kiinnostaa lähinnä nuo oudommat intiaaniheimot. Kyllähän nämät Siuxit, Mohavet, Apachit jne on tullut jotenkin tietoisuuteen, mutta siellä ollut niin paljon heimoja, että ei niistä ole ollut oikein mitään tietoa aiemmin.
Ei nykyään tuollaista voi tapahtua. Valtapoitiikkaa ja sotimista. Luonnonvarojen takia sotia tullaan vielä täälläkin käymään, mutta mitään järkeä ole alkaa enää iänakuisiin sotimismuotoihin ja asuttamisiin. Aikanaan eurooppalaiset pärjäs amerikoissa paremman aseistuksensa ansiosta. Nyt jonkin suomen valloittamiseen riittäisi ydinase uhka.
Jotkut itäiset maat on vallanneet paljon markkinoita euroopasta, nyt niistä maista tuodaan tänne tavaraa ja horjutetaan paikallista taloutta, se voimakas vallankäyttöväline.
Sarja on historiaa, ei nykypäivää. Viimeksi suomessa kai käyty tuontyyppistä sotaa, kun saamelaiset tuhottiin. Se oli tapana silloin.
=DW=
En halua mennä historiallisiin sotimismuotoihin tai saamelaisiin vaan aloituksellani haluan pohtia nykyaikaa ja nytkin vallalla olevaa kansojen vaellusta.
Välimeren eteläpuolella miljoonilla nuorilla on katse suunnattu Eurooppaan.
Kiina käyttää rahan valtaa.
Höpöhöpö.
"Miljoonat nuoret", olet päästäsi sekaisin. Välissä eu ja nato. Ja meri. Typerä ajatuksenakin, että sieltä tulee mitäin kansainvaellusta lumikarhujen sekaan.
Kiinalla ole mitään intressejä tänne, kunhan pisneshommissa putsaavat maan, se riittää niille. Kas kun Kiinalla luonnonvaroja, meillä muutama mänty. Ja välissä venäjä. Kinkit tekemässä talousvallankumousta omassa maassaan, Mutta net ei saa suomesta putsattua kuin sijoittajat, muuta putsattavaa täällä ei ole. Ja sijoittajilla tapana pitää huolta varoistaan. Tällä hetkellä suomi tienaa kiinalla, tilanne kun muuttuu toisinpäin, suomalainen pisneshomma muuttuu. Jotkut saa turpiinsa, ei kaikki. Hah, yrittihän Islantilaisetkin ostaa suomen, seuraukset tunnettuja. Ne pelas ulkomaisella velkarahalla, siinä perusvika.
Suomi on pieni takahikiä jossain jumalan selän takana. Suurin ongelma tulee tulemaan suomen loipummieläkeläoisistä, jotka tulee sairastelemaan ja kuolemaan takaisin suomeen "hyvin ansaitsemiltaan eläkepäiviltä" Sitä ei suomen talous kestä mitenkään.
=DW=
Olet nyt liian keskittynyt Suomeen vaikka aloituksessa selkeästi kysyin:
Mitenköhän Euroopan kävisi jos tänne suuntautuisi samankaltainen kansainvaellus? Tuhoutuisiko eurooppalainen kulttuuri valloittajien toimesta?
Eurooppa sijaitsee korven näkövinkkelistä Välimeren pohjoispuolella.
Jatketaan huomenna taivastelua nyt kömmin unimaan Hyvää yötä ; )
Suomi sattuu kuulumaan euroopan unioniin.
=DW=
Eläs peltää, se on jo käynnissä Kokoomuksen, Sossujen ja Keskustan taholta ollut jo pitkään.
Miksi et sitä muka tiedä ?
Vai kelle luulet et meillä nytkin rakentavan pienissäkin kunnissä uusia rivitalo-osakkeita.
Vuokrallehan nuo tehdään, ja veronmaksajat maksavat vuokrat, juuri noiden puolueiden porhoille!
Meillä on jo nyt yli 10% " pakolaisia" kunnan väkiluvusta ja lisää tulee joka päivä ? töitä ei ole edes omille!
Mihin ne vihreät ja kristilliset jäivät?
No mani , niin ei ole valtaakaan kuin nimeksi.
Senhän sinun pitäisi tietää sanomatikin.
Kepussa sipitelään ja vastustetaan, kokoomuksessa samoin, demarit taitaa olla muka tosissaan, vasemmistoliitto, vihreät ja kristilliset jakavat kaiken kaikkien kesken. Uskovaisten tavarat on yhteisiä, kunnes ; (( ei ole enää jaettavaa.
Mnaah.
Mökkikylässä kylläkin lestaatien ämpärifirmat rakentaa OK- taloja toisten lestaatien kakaroille.
Eikä mun tietääkseni mikään puolue harrasta rakentamistoimintaa. Kansa muuttaa kaupunkeihin, tarvitaan asuntoja.Keskustan ideana ois pitää máaseutu asuttuna. kokoomuksen ideana turvata työpaikoille työläisille asuntoja ja demujen ideana vain jauhaa skeidaa ja taata raksamiehille töitä.
Missä kunnassa 10% ulkommalaistaustaisia asukkaita 30 000, vain vähän enemmän kuin jehovia. Suomessa 80 000 asunto-osakeyhtiätä ja jumalaton määrä kunnan, kaupunkien ja yksityisten asuntoja
Trollaaminen varmaan hauskaa, kuuluu tosin enemmän koululaisten harrastuksiin, tietomääräkin viittaa samaan.
=DW=
"Missä kunnassa 10% "
Etkös sä esitä tällä palstalla kaikki tietävää (?), joten etsippä ne Suomen kunnat joissa on jo yli tuo määrä pakolaisia/ "sun ulkomaalaisia".
Sellaista kuntaa tuskin löytyy suomesta. Uusia kuntia ei ole perustetu, sen sijaan tehty kuntaliitoksia. Olemassa tietenkin pieniä kuntia, missä vastaanottokeskuksia. Mutta vastaanottokeskuksen asukkaat ovat vain sijoittenua niihin odottelemaan asioitten käsittelyä, eivät asukkaita. Väkän sama asia kuin hotelli, jossa käy kyllä ihmisiä, ei niitä lasketa kunnan asukaslukuun.
=DW=
Suomeen on jostain syystä muodostunut
n.s.paskatöitä. Ne eivät kelpaa suomalai-
sille. Firmat rekrytoivat työntekijänsä suo-
raan ulkomailta.
http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2010/06/09/nain-suomi-pysahtyisi-ilman-maahanmuuttajia/20108080/12
Oletko ikinä ajatellut, että elämää on myös kehä kolmosen ulkopuolella?
Hieno oli tämä Teema-kanavan Intiaani sarja, ja juontaja Kevin Costner taitaa olla todella "pyhittänyt" elämänsä tälle rikokselle ja rikoksen uhreille.
Vuodesta 1947 lähtien näitten rikosten nimike on ollut : Rikokset ihmisyyttä vastaan.
Siitä onkin jo yli 20 vuotta kun Costner ohjasi ja näytteli pääosan ikimuistoisessa elokuvassa Tanssii susien kanssa, joka liippaa todella läheltä tätä televisio sarjaakin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tanssii_susien_kanssa
Välimeren elintaso pakolaisveneet ei mikään suuri uhka Euroopalle, mutta se on jos tämä maailmanpoliisi toteuttaisi uhkauksensa, ja hyökkäisi Syyriaan.
Iran ja joku muu valtiohan jo onkin liipasimella.
Jos näin kävisi niin sitten olisi mahdollisesti vaarana 3 Maailmansota ja siitähän ei kärsisi pelkästään Eurooppa.
Enpä usko, että millään maakaupoilla täällä maa vallataan.
Ainahan, kautta historian on maahamme tultu muttaen.
Joskus jopa rahamiehet ovat tänne investoineetkin.
Taitaa olla sekin pelko itseaiheutettua, jotta tänne virtaisi valtavat määrät sosiaalisten etujen metsästäjiä. Paremman elämän toivossa lähtevät omasta maastaan ne, joilla on riitvät kyvyt ja tahto muuttaa elämäänsä.
Maamme ei vaan vielä pysty kouluttamaan eikä hyödyntämään tätä potentiaalista työvoimaa.
Saamattomat eivät maastaan lähde. Nyt meikäläisen yhteiskunnan vaatimuksista menee sinne lähtömaahankin oikensortista tietoa.
Ei ole tapahtunut kahnauksitta mamujen muutto aikoinaan Ruotsiinkaan. Silloin niitä mamuja siellä olivat suomalaiset. Samoin perustein sinne meiltäkin mentiin.
Luvatun työn perässä. Kuittaamassa kävivät ahkerasti.
Paremmin täälläkin tunnettiin sairaskassan säännöt kun työpaikan osoite. Sossu oli hyvinkin tuttu paikka suomalaisille.
Samoin siellä suomalaiset olivat suorastaan vihattuja työpaikkojen viejiä.
Samat ongelmat oli integroitumisessa yhteiskuntaan meikäläisilläkin.
Pahin uhka on maallemme, hallitsematon maahanmuutt pakolaisena, jos Lähi-Itä ajautuu täysin hallitsemattomaan suursotaan, joka jo nyt näyttää täysin mahdolliselta. Sieltä saattaa tupsahtaa jopa miljoonia pakolaisia. Sairaita pakolaisia. Jopa ydinsodan mahdollisuus on nyt lähempänä kuin koskaan historiamme aikana. Israel uhkaa iskulla ydinvoimaloihin. Iran vastaa samalla mitalla. Silloin ei jää Turkki, eikä muut maat koskemattomaksi. Kurdikysymys astuu kuvioihin heti.
Pankaamme liittimet ristiin ja rukoilkaamme, vaikkakin "ääräuskoisten" puolesta. Uhka on nyt jos koskaan todellinen. Taitaa olla tuo ainoa keino meillä pitää enää lintukotomme.
Itse Ruotsiin 1964 muuttaneena ja siellä asuneena en pidä Ruotsia koskevia mielipiteitäsi ylseipätevinä.
Ylivoimaisesti suurin osa meistä meni sinne tekemään niitä paskaduuneja jotka eivät sveduille kelvanneet.
Valimot, sulatot ja terästehtaat tomivat hyvin pitkälle suomalaisvoimin.
Tekstiili- ja jalkineteollisuudessa oli suomalaisia naisia kymmenin tuhansin.
Metalliteollisuuden liukuhihnat olivat suomenkielisiä.
Jne.
Sosiaaliturva ei houkutellut lintsaukseen.
Sairastaessa oli 3:n päivän omavastuu ja sittenkin korvaus oli heikko.
Minulla oli 25:n kruunun kortti.
Sairastaessani olin 3 ensimmäistä päivää ilman korvausta ja sen jälkeisiltä päiviltä olisin saanut 25 SEK:a.
Tuntipalkkani oli silloin9,62 SEK. Urakassa suurempi. Työpäivät olivat 9-tuntisia.
Laske siitä sairastamisen kannattavuus.
Suomalaisten meineeseen vaikuttivat voimakkaimmin ne 50 Slussenin sissiä jotka tyytyivät vaihtoehtoiseen elämäntapaan.
70-luvulla alkoi kansankotikin suomaan parempia etuuksia mutta suomalaiset olivat silti, ja uskon olevan vieläkin, haluttujen työntekijöiden maineessa.
Jättäisit paskanjauhamiseesi edes pientä varausta kuten esimerkiksi " luulen kuulleeni naapurin jahvetilta että" jne.
Tähänkin mielipiteesi samaistun ja allekirjoitan ajatuksesi. Olin kuuskytluvulla tehtaantyttö Tukholmassa. Ihanaa aikaa, rahaa tuli ja sitä meni, ahkeria oltiin ja kiitosta saatiin.
Onneksi olin siellä vuodesta 1966 - 1969:ään. Nyt se poikii saan Ruotsista työeläkettä. Kiva lisä pieneen suomalaiseen eläkkeeseeni.
L-L/ Ruotsalaistuminen ei todellakaan sinne muuttaneille käynyt kaikkien osalta niin kuin Römsössä.
Todellakin ne paskaduunit , pienemmällä palkalla oli suomalaisten heiniä.
Asunnot oli aluksi vuosikausia monellekin asuntoloita.
Saabilla ja Volvolla, samoin kun Ericsonillakin oli omat sairaskassat, joiden puoleen käännyttiin muita aloja enemmän.
Suomalaiset oli monellakin paikkakunnalla kirosana. Väitä, mitä väität.
Jos jossakin tapahtui jokin rikos, niin suomalainen kyllä auliisti mainittiin tekijäksi lehdessä. Jos niin ei ollutkaan, niin uutista ei muistettu oikaista.
Kieltä oli pakko opiskella, koska oli työpaikkoja ja kouluja joissa ei saanut puhua edes omaa äidinkieltään. Sehän onkin tietysti minimivaatimus, jos aikoo saada kunnollisia töitä. Ei ollut tulkkipalveluita, eikä muutamaa alaa lukuunottamatta, luotettun siihen että suomalainenkin osaisi jotakin vaativampaa.
Meni vuosikausia, ennen kun nykyisen tasoinen kohtelu suomalaisille oli todellisuutta.
Taitaapa aika kullata muistosi. Jos olet päässyt hyvään elämään, niin niitä vähemmän tyytyväisiä suomalaismamuja oli paljon.
Voin marssittaa siellä vuosikymmeniä töitä tehneitä nenäsi eteen, osan omasta lähisuvustanikin. Serkkujani löytyy Ruotsista korkeissakin viroissa, joten näköaloja ja lähtöasetelmia, siltäkin kantilta, voidaan tarkastella.
Nythän ruotsalainen Yhteiskunta onkin monikansallinen ja suhtautuminen suomalaisiin on jopa veljellinen - pääosin.
> tasuri
Kritisoin väitettäsi sos. tukien varassa lusmuilun yleisyydestä!
Mainintasi korkeiden virkojen sukulaisistasi puhuu loisimisväitteitäsi vastaan.
60-luvulla loisiminen edellytti hiton kehnoon aineelliseen tasoon tyytymistä!
Niitä oli vähän!
Jos olisin tuntenut itseni täysivaltaiseksi yhteiskunnan jäseneksi niin ehkä en olisikaan tullut pois.
Mikään ei kultaa mitään. Vaikka en olekaan onanisti niin väitän olevani realisti!
Ymmärrän kyllä, että paljon kun hämmennät niin ainekset menevät sekaisin.
Tältä pallolta ei löydy eurooppalaisia ahneempaa tai paremmin aseistautunutta porukkaa meitä alistamaan. Sellainen voi tulla vain avaruudesta tai kehittyä koneista vähän siten kuin tieteisfantasiat hahmottavat. Sellainen ei näillä tiedoin ole kovin uskottavaa.
Moraalinen rappeutumisemme ja mukavuudenhalumme hoitavat luhistumisemme aseista huolimatta.
Tihkumisilmiö.
Sama kehitys on tapahtumassa Euroopassakin.
Muun kulttuurin porukkaa tulee tihkumalla.
Eihän Amerikassakaan, varsinkaan pohjoisessa, eurooppalaiset suinkaan tehneet massiivista maihinnousua vaan menivät pienissä erissä, ollen alkuun inkkareiden avusta riippuvaisia.
Määrän lisääntyessä ja huomattuaan alkuasukkaiden avuttomuuden, alkoi varsinainen iehitys.
Olen hakenut analogiaa kauempaakin, Länsi-Roomasta.
Jo yhtenäisen Rooman aikaan tihkui pitemmän ajan mittaan germaaneja Rooman alueelle.
Kehitys oli hidasta mutta jatkuvasti kiihtyvää.
Kun tulokkaat havaitsivat mukavuudenrakkaiden, nautinnonhaluisten roomalaisten velttouden ja avuttomuuden niin asetelmahan oli valmis.
Seuraukset tiedämme.
Minusta Euroopassa on ollut vallalla saman suntainen kehitys jo pitemmän aikaa.
Mukavuudenhalussamme ja supersuvaitsevaisuudessamme olemme avanneet ovet tiukemman moraalin kulttuurin ihmisille jotka jo nyt ovat havainneet heikkoutemme.
Ikävä kyllä, en usko suunnan muutokseen vaan pikemminkin kehityksen kiihtymiseen.
Ps. Varsinainen Keski-Amerikan valloitus alkoi aivan 1500-luvun alussa.
Pidin kirjoituksestasi L - L ajatuksiisi voin helposti samaistua.
Historiasta löytyy esimerkkejä siitä kuinka huomaamatta kulttuuri vallankumous alkaa. Jos pistämme silmät kiinni emme näe mitä ympärillämme tapahtuu. Ei kultturimuutos tapahdu ikäluokkamme aikana jos ei tule maailmansotia, mutta muutos tapahtuu ja voi viedä vuosisatoja jonka jälkeen historian kirjoittajat oikovat käsityksiämme.
Pienenä tyttönä minäkin luulin, että intiaanit olivat pahoja.
Amerikassa on vasta nyt ensimmäinen musta presitentti. Suurin osa mustista tuotiin laivoilla orjiksi, meilläpäin pruukataan sanoa junantuomaksi jos henkilö ei ole korvessa syntynyt. Tosin nyt tänne lennetään kaukaakin Afrikasta ja vapaaehtoisesti, verrattuna Amerikan historian tapahtumiin.
Tosiasiaan minäkin sain kuulla vanhimmalta serkultani, että minussa virtaa isänikin puolelta venäläistä verta.
Veren sekoitusta.
Vaimossani on 1/4 osa tataaria.
Loppu on erittelemättömissä suhteissa Baijeria ja Pohjois-Karjalaa joiden koostumuksesta ei ota selvää.
Katolisesta Baijerista emme ole saaneet tietoja ja Pohjois-Karjalan kirkonkirjat paloivat talvisodan alussa.
Vain Puuttin ja Macarov voi muuttaa kulttuurimme nopeastikin, muulta osin olen suunnilleen samaa mieltä tuosta tihkumis ilmiöstä, mutta aikaa siihen menee...ehkä vuosisatoja, mutta toisaalta onko kulttuuri pysynyt muuttumattomana missään maassa, emmehän asu suljetussa yhteiskunnassa.
Miksi sinä pelkäät Venäjää? Tihkumalla Eurooppa ottaa vastaan sen, jota Venäjä suojelee omaa Äiti Venäjää.
Nopea so. asein tuotu kulttuuri pelottaa, ei tihkuva..
Intiaani-isit on pahoja kun ne juo Joulunakin sitä viinaa...
Autlaaliassakin juovat ne kummallis-nenäiset...
H. 5v.
Kysyttäessä että kukas se Hiawatha oikein on?
Pitää kuitenkin muistaa yksi asia maailmanvalloittajista, tässä en tarkoita Jaakko-kultaa.
Maailmanvalloittajat eivät lähteneet itse, he lähettivät sinne sen osan kansastaan, joka oli eniten mielenvikainen tai muuten hallituksille vaivalloinen.
Aikasti suuren osan heistä he menettivät, vain kieroimmat selviytyivät. Samalla tavalla kuin kotimaassaan, valehtelemalla ja kieroilemalla kavereilleen. Sitten tekivät samoin alkuperäiskansoille, näyttelemällä kaveria. Ihan kuin Narsisti kukkisi?
Vasta sitten kun valloittaja oli varmistunut että vasallit olivat "rauhoittaneet" uuden maan riittävästi, astui hän laivaan, ei poraamaan, vaan hykertelemään käsiään.
Euroopassa on nyt meneillään vaihe jossa tulevien valloittajien etu-joukkoja rakastetaan ja halitaan suuresti, ymmärtämättä että olemme kuolemansyleilyssä.
Jos ei nyt pian astu esiin uusi uskonpuhdistaja-Luther, on Eurooppa rakastellut voimansa niin loppuun, että ei enää mitään kykene tekemään.
Euroopan alkuperäiskansat siirtetään reservaatteihin, ilmastonmuutoksen sulattaman iki-roudan hiilidioksidi-kehtoon, Siperiaan.
Lohdutan vähän: Mikään ei Euroopassa muutu, ainoastaan väri.
Onneksi tässä ketjussa ovat muutkin havainneet saman asian.
Miksi meitä on vain Suomessa?
Tässä nää vakavat asiat.
Ja sit loppukevennys:
Minun on annettu ymmärtää, että 21.12.2012 astuu joku, esiin, esillä..näyttämölle, näyttämöllä..
talliin, tallissa.. paikkaa ja aikaa en osaa sanoa, mutta jumalaisesti se varmaan tapahtuu, se astuminen.. :)
H.
> hx . Vinha viisaus ilmaistuna ajatuksia herättävässä asussa!
"L - L"
No läyryillään ja lässytään, vai miten se Badding lauloi.
Vaikka ajatusmaailmani asiasta on vanhempi kuin tämä palsta, olet sinä yksi innoittajani tekstini tyyliin.
Kiitos.
MInähän en kehuja kaipaa..mutta ei minua ihan kaikessa tarvitse uskoakaan. :)
Ja...se on Zeta.
H.
Katsotaan kuullostellan, kuopukseni on älykäs nuori mies syntynyt 21.12.1989. Hän kertoi minulle Mayjajen ajanlaskusta. Sinä olet jäänyt synnyinpäiväsi vangiksi, alat kuvittellla joutavia, ehkäpä uskot olevasi jotai aivan erikoista. Vaikka maailmassa on miljoonia ihmisisä jotka syntyivät 21.12 vuonna se ja se.
Tämä viesti Hunkszille@
Lisään..vielä, että jo ensimmäinen ulkomaanmatkamme muuttaa pikkuisen kulttuuriamme, jajo lapsenlapsemme syövät mieluummin jotain muuta kuin läskisoosia :)
Läskisoosin ystävä?
Kyllä poikamme söi syvällä nautinnolla aitoa läskisoosia vielä ensimmäisten ulkomaanmatkojen jälkeenkin.
Tosin oli ensimmäisen kahden viikon Tanskaan suuntautuneen automatkan aikana jo 3-vuotinen.
Saa nähdä miten tuon läskisoosin ystävän lapset tulevat käyttäytymään.
No joo, en varsinaisesti tarkoittanutkaan sen ulkomaanmatkan muuttavan lapsenlapsen ruokakulttuuria, olisi pitänyt erottaa pisteellä nuo kaksi virkettä omiksi lauseikseen.
Ulkomaanmatkalla tarkoitin vaikutteita joita me suomalaiset matkaillessamme/kin olemme saaneet vieraista ruokakulttuureistakin.
Tosin nykyään ja jo pitkään ennemminkin, vieraan kulttuurin omaksumiseen ei tarvia matkustaa,- vaikutteita tulee tuuttien täydeltä ja joka puolelta, ja pitää vielä lisätä että ainakin esim. amerikkalainen ruokakulttuuri on hyvin uponnut meidän kehoihimme :/
Tuosta ns. läskisoosista, eli sianlihakastikkeesta, kun se on tehty taiten se ON hyvää, olen samaa mieltä :)
Ehkä sen valmistaminen on nykynuorille ( kiitos meidänkin sukupolvemme kiireen) jäänyt vieraaksi. Olen usein seurannut poikamme ruonlaittoa työpäivänsä jälkeen, kiireesti lihasuikaleita pataan, ja niille seuraksi Wokkivihanneksia, eli ei enää jakseta tehdä ruokaa alusta juurin, mutta hyvää ruokaahan se nykynuorien vanhempienkin ruoka mielestäni on, usein vaaleaa lihaa ja kalaakin...
Kulttuurit muuttuvat(ei yksin ruokakulttuuri), tahdoimmepa tai emme..ja hyvä niin..
Minusta esim. maahamme muuttavien ulkolaisten ei pitäisi pelkästään katsoa olevan meiltä vievänä osapuolena...
"Pirre*"
Kaunis tarina.
Muista kuitenkin:
"Euroopassa on nyt meneillään vaihe jossa tulevien valloittajien etu-joukkoja rakastetaan ja halitaan suuresti, ymmärtämättä että olemme kuolemansyleilyssä"
H.
Haja-asutusalueella kasvaneen metsäläisen aloitus.
Teimme 1971 4,5:n viikon automatkan Välimeren alueelle.
Ranskan ja Italian riviera, Pohjois-Italia, Slovenia.
Läpiajot tietenkin Sveitsin, Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta.
Emme reppanat osanneet syödä muuta kuin wienersnitseleitä kun satuimme tuntemaan sen.
Tuon jälkeen on sortimentti hieman laajentunut ja kahta pöperöäkin on matkalla jäänyt lautaselle.
Jenkkityyppiseen ruokailuun emme ole päässeet sisään.
Tenavien ollessa kotona söimme pöydän ääressä yhteiset ateriat paitsi silloin kun pojan painiharjoitukset määräsivät hänen osaltaan ajoituksen.
Sunnuntait olivat aina ehdottomia!
Hunksz@ tykkään
"Euroopassa on nyt meneillään vaihe jossa tulevien valloittajien etu-joukkoja rakastetaan ja halitaan suuresti, ymmärtämättä että olemme kuolemansyleilyssä"
Se on sitä empatiaa, empatiaa, josta omat jälkipolvemme maksavat sikäli mikäli Eurooppaa enää on olemassa..
En ole kehdannut testata mutta luulen että jäisi meilläkin läskisoosi syömättä. En mie enkä jälkikasvu eikä ole enää koiraakaan...
Köyhyys ja kurjuus opetti.
Talovelkojen ollessa niskassa pahimmillaan ja vaimo kotona lasten kanssa saamatta mistään mitään niin ruokin perheen usein läskisoosilla.
Vaimo teki vikolla pöperöt mutta minä viikonloppuisin.
Saksasta ostimme automatkoilla todella halpoja lihasäilykkeitä.
Sianlihasäilykkeet olivat kokolihaa ja rasva oli erillään kannessa.
Valmistin siitä "läskisoosia". Huijaustahan se oli koska "oikea" läskisoosi on sentään gourmet-ruokaa jonka maun nuorin lapsemmekin tunnisti.
En ole enää vuosiin viitsinyt tehdä oikeaa läslisoosia koska kahden hengen talous on sen tekoon turhan pieni eikä oikea soosi enää pakastettuna juurikaan muistuta alkuperäistä.
Naurakaa vaan minun köyhyydelleni ja rahvaanomaiselle maulleni!
Kumpaakaan en häpeä ja ensin mainitusta olen saattanut jotain oppiakin.
En myöskään ole kateellinen hienostuneelle eliitille.
Ainahan meillä on ollut yhteiskunnallisia ja varallisuuseroja.
Kyllä sitä lapsuudessa tuli riittävästi syötyä. Sen jälkeen kun ruoka on ollut miun vastuullani eli opiskeluajoista lähtien, sitä on tullut tehtyä vain pari kertaa. Harjoittelemalla senkin saisi varmaan tuunattua mieleisekseen, mutta en muutenkaan ole liiemmin yritellyt niitä ruokia joita lapsuudenkodissa syötiin. Jotenkin oli sisäinen pakko kehitellä makuaan johonkin muuhun suuntaan, ja vasta näin myöhäisellä iällä on makumaailma alkanut taas lähestyä sitä mitä isävainaa suosi kun viikonloppuisin meille ruokaa teki...
Läskisoossia useampaa sorttia.
Ekaks on tämä ruskea soossi, missä paistettua läskiä, sipulia, porkkanaa, suolaa, maustepippuria, etikkakurkkua ja etikkakurkun, lientä, sokeria. Tai jotain.
Ja mun suosikki. Paistettua läskiä, vettä, suolaa ja maustepippuria.
Kunnon läskiä ei tahdo saada kaupasta, Läskissä liikaa lihaa mukana. Ite suosin nykyään sian suolalapaa, siitä saa sen rasvan, mutta oikea soossi pitäis kyllä tehdä kyljestä, siat vain olleet liikaa laihdutuskurssilla joittenkin Pekka Puskien agiteeraamana. kunnollinen, oikein hyvin valurautapannulla oikein ruskeaksi suolan kanssa paistettu läski on ällistyttävän hyvää, jotenkin makeaakin. Ihan kurmeeta.
Noin virittelemällä, kun tohon ekaan reseptiin lisää jotain nautaa ja lisää vketsuppia, sinappia , smetanaa jne, ja uuniin, siitä saa loistavan stroganoffin.
Ite olen viimevuosina värkkäillyt tosin enenpi karjalanpaistin kanssa. Tavallinen karjalanpaisti. Ja se kun vaan paranee lämmitellessä, pottuja tms kokonaisina sekaan ja keittää ne siinä, syö potut. Lisää jotain vihanneksia ja chiliä ja keittelee riisiä erikseen. Lisää vettä ja keittelee makaroonia, pasilikaa, oreganoa, valkosipulia... Ideana, pitää vain tehdä aika iso karjalanpaisti ekaks, sitten virittelee sitä muutamia päiviä ja koko ajan paranee...
Öf, sori, eksyin aloituksesn aiheesta todella kauas, kai nälkä, eikä tiedä, mitä söis jääkaapista, kai kuivattua lenkkimakkaraa >:/
=DW=
G. Mannerheimin Vorschmack, T. Palon Sipulipihvi, Vanhan kansan ainoa liharuoka, Läskisoosi...
W. Wilsonin pinta..K. Päätalon kuorimat puut...
Kaikki nuo ovat kulttuuria, niihin eivät koirat liity.
Kuten eivät liity tähän aloitukseenkaan.
H.
Aavan parhautta on periteisesti siankykisiivuista tehty soossi. Ei tiedä hyvästä mitään ellei tuota pidä kotiruoan aatelina, kuohkeaa perunamuusia ja puolukkasurvosta, maiskis!
"ma mer"
Tuolla toisessa aloituksessa kerrotiin eläinten leikkelemisestä.
Tässä aloituksessa halutaan tietää paljonko tuo inhottava tapa tulee lisääntymään.
Ja kysytään kuinka teitä tullaan halailemaan.
H.
En edelleenkään kajoo mihinkään keskusteluihin jotka liittyvät lemmikkeihin, pieniin tai suuriin.
Euroopan uhista läskisoosiin pääsitte sillä välin kun siivosin kaupunki kämpän edustuskuntoon. Ikkunat ovat niin puhtaan kirkkaat, jotta joku vieras voisi kävellä niitä päin, onneksi asun toisessa kerroksessa. ; ))
Läskisoosista sen verran, että eräässä ravintolassa jossa työskentelin se oli herrain herkku, jota tultiin kaukaakin syömään, joten yöhuuhkaja sinulta on jäänyt suuri suomainen ruokakulttuurin nautinto kokematta.
Jos luit oikein, huomasit ettei ole lainkaan vierasta, en ole vain viitsinyt kehitellä siitä mieleistäni. Kehiteltävä sitä on ettei se maistuisi vain rasvassa käristetyiltä jauhoisilta sipuleilta...
Sitä paitsi nuoruudestani possutkin ovat oleellisesti solakoituneet, vanhan ajan siasta sai ihan toisella tavalla rasvaisia kylkisiivuja kuin näistä nykyisistä.
"yo-huuhkaja"
Hyvin kirjoitit.
Et arvaakaan kuinka minäkin kaipaan etelä-eurooppalaista possun reittä kunnon Selluliitillä, eli läskillä, varsinkin Jouluisin.
Muuta en sieltä kaipaakaan.
Tuo lause siksi että pysyisin mukana aloituksen hengessä.
Ja muuten, mehän voisimme kehittää Suomalaisen "Parman-kinkun"
Annettaisiin sille nimeksi "Väinämöisen-viillos"
Suolakypsytetty, heevetin läskinen Sianlonkka, ne Parmalaiset joita meillä kaupassa myydään, ovat ihan läskittömiä, meillä olisi siivussa mukana myös läski, ja AH! sen maku.
Erottelisimme ohuet viillokset kotimaisella, Jämsänkosken paperitehtaan vaha-paperiliuskoilla.
H.
En malta olla lohkaisematta ; )
Suomalainen ruokakulttuuri ja sen mukana läskisoosi on muualta tulleiden mukana tuoman ruokakulttuurin myöstä uhattua ; ) jos toisin uskovat ajan saatossa valloittavat maamme .
"harvavarvas"
Kommenttini loppuosa oli tarkoitettu ulkomaisen kulttuurin vastaiskuksi.
H.