paniikki/pelko/kiukku itkusta asiaa

yks vuotias, juuri täyttänyt. On tällä viikolla ihan yht'äkkii alottanu kiukuttelun, siis on aina ollu melko kiukkupussi mutta nyt menee jo ihan yli. Kun tiskaan tai olen muuten vain selin poikaa päin (ruokaa tms tehdessäni) alkaa hillitön itku, repii jalkojani että saisi minut kääntymään. itku ei lopu ennenkuin annan huomiota, eli otan syliin tms. Eli jätän omat asiat kesken.
Toinen mikä ihmetyttää on nukkuminen. Ennen kävi nukkumaan itse, siis jotain saattoi ähistä ja puhista mutta nukahti loppujen lopuksi. Mutta nyt. Vien huoneeseen ja kun poistun alkaa ihan hirveä paniikki itku. Siis ihan täysiään itkee, ihan kuin olisi peloissaan. Ja ei enää nukahda yksin, ennen riitti se, että olin samassa huoneessa. Nytten ei sekään. Nyt pitää hyräillä ja silittää selkää ja siltikin menee 30-40 min että nukahtaa. Ei ole ollut mitään, mistä olisi säikähtänyt.

Mitä ihmettä tämä siis on? Jokin ohimenevä vaihe, vaiko pysyvä?
4134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Reviirin laajetessa päätään nostava eroahdistus ja/tai oma tahto, molemmat 1v esiintyviä ilmiöitä. Ohimeneviä kyllä, mutta toki tulevaisuuteen vaikuttaa miten reagoit.

Itse en jättäisi lapsen itkuun koskaan vastaamatta, eikä minusta (huom. henkilökohtainen mielipide!) 1-vuotiaan tarvitse nukahtaa yksin. Sen sijaan hetken jatkan kyllä hommiani vaikka lapsi roikkuisikin lahkeessa, juttelen ehkä ja selitän, että äiti laittaa nyt nämä viimeiset astiat koneeseen ja sitten pääset syliin. Minä asetan jotkut kohtuulliset rajat: suihkussa käyn ja hän on on isänsä kanssa, vaikka hän olisi asiasta eri mieltä. Samoin ruokani syön loppuun vaikka hän olisi jo valmis ja nykisi tuskissaan lahkeesta.

Sit muuten yritän antaa sitä huomiota paljon, halata ja pussata, silittää ja paijata, lukea kirjoja sylissä jne. Joskus tekisi mieli näyttää hapanta naamaa kun ottaa sen kitisevän (mutta ihanan) apinan seitsemännen kerran syliin kesken jonkun homman, mutta sitten muistutan itseäni, että eipä se lapsi ilkeyttään läheisyyttä "vaadi" se kuuluu kehitysvaiheeseen, ja päätän olla oikein ekstrahellä ja lempeä. Kantoliina/reppu on myös ahkerassa käytössä, laitan selkäpuolelle kyytiin silloin kun itse olen vähän kypsä siihen jatkuvaan kiinni olemiseen, se on jotenkin minulle helpompi.

Tätä viestiä kirjoittaessa lapsi kävi pari kertaa istumassa sylissä.

Äänestä

Kuulostaa ihan normaalille eroahdistukselle, menee kyllä aikanaan ohi, kun et pakota olemaan yksin ja reipas vaan annat halia, pusua, syliä ja turvaa!

Äänestä

Yksin en olekkaan nyt laittanut nukkumaan (eri asia oli silloin kun vielä nukahti yksin)
Kun mennään nukkumaan niin jään aina siihen sängyn vierelle. Ja yleensä se on sitä pepun taputtelua ja selän hieromista pitkän aikaa ennenku nukahtaa.

Olen myös yrittänyt esim. tiskatessa antaa pojalle leluja et keskittyis niihin ja sanonu juuri että äiti tiskaa loppuun jne mutta se ei auta. Aika usein jääny hommat kesken kun on vaan itkenyt ja on ollut pakko ottaa syliin.
Nukkuminen meillä tuntuu vaan vaikeutuvan. Ennen nukahti kahdeksalta, sitten yhdeksältä. Nyt on usein vielä puol 10 jalkeilla kun ei käy nukkumaan. Ja herää seitsemältä aamulla.

Halituksia ja pusuja ja hellyyttä ei meiltä puutu. Varsinkin kun olen yh ja melkein kokoajan pojan kanssa kaksin! =D

Äänestä

Meillä oli kanssa aika rankaa 1-1v6kk välissä. Tyttö oli ihan tauotta kiinni minussa. Vaikka on kotihoidodda ja nukutaan oerhepedissä jne.. Kuuluu ikään. Ja se on sen merkki, että teillä on hyvä kiintymyssuhde. Meillä ainakin elo nyt jo tosi leppoisaa kun neiti kohta 2v.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä ihmettä kirjoitti:

yks vuotias, juuri täyttänyt. On tällä viikolla ihan yht'äkkii alottanu kiukuttelun, siis on aina ollu melko kiukkupussi mutta nyt menee jo ihan yli. Kun tiskaan tai olen muuten vain selin poikaa päin (ruokaa tms tehdessäni) alkaa hillitön itku, repii jalkojani että saisi minut kääntymään. itku ei lopu ennenkuin annan huomiota, eli otan syliin tms. Eli jätän omat asiat kesken.
Toinen mikä ihmetyttää on nukkuminen. Ennen kävi nukkumaan itse, siis jotain saattoi ähistä ja puhista mutta nukahti loppujen lopuksi. Mutta nyt. Vien huoneeseen ja kun poistun alkaa ihan hirveä paniikki itku. Siis ihan täysiään itkee, ihan kuin olisi peloissaan. Ja ei enää nukahda yksin, ennen riitti se, että olin samassa huoneessa. Nytten ei sekään. Nyt pitää hyräillä ja silittää selkää ja siltikin menee 30-40 min että nukahtaa. Ei ole ollut mitään, mistä olisi säikähtänyt.

Mitä ihmettä tämä siis on? Jokin ohimenevä vaihe, vaiko pysyvä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu