Eilen, kun kävelimme vieretysten kaivopuiston korkeille kallioille, näimme merellä suuren rahtilaivan kansilasteineen. Aurinko paistoi niin kuumasti ja kirkkaasti, etten nähnyt laivasta muuta kuin mustanpuhuvan siluetin kimmeltävää merta vasten, kun se puski keulavaahtoaan kohti rahtisatamaa ja ohitti katajanokan ja eteläsataman hälisevät ihmisvirrat ja autoruuhkat. Se kuljetti kansikonttinsa muine rahteineen kolisevan hiljaiseen, nostokurkien viivoittamaan terminaaliin ja laski samalla pilssivetensä kotikaupunkini kasvoille.
Minä tuijotin merelle, ja huomasin että sinun hiuksesi virtasivat aaltoina pehmeässä tuulessa. Minä en kuullut sanaakaan mitä tuuli minulle kertoi. Minulla oli´kummallinen olo - jos olisin sulkenut silmäni, olisin voinut vakuuttaa itseni siitä, että olin kuollut ja päässyt siihen paratiisiin jolle olen nauranut koko ikäni...
Kirjailija Sapeteus Määttänen katseli puolityhjää konekirjoituspaperia koneensa nielussa. Aivan kuin kone olisi oksentamassa paperin ulos. Määttästäkin alkoi oksettaa. Hänen tekstinsä oli niin kuvottavan siirappimaista ja maalailevaa, että hän suorastaan näki sen valuvan kuin lokinpaska pitkin pyöreää tallinnanlaivan ikkunaa, josta kurkkii ulos joku maalainen siristellen silmiään - matkalla kohti baaritiskin seikkailuja ja tuntemattomia valtakuntia. Oikeastaan hän ei edes halua seikkailla. Kukaan ei seikkaile humalassa koska siitä puuttuu pelko.
Mies yrittää saada ikkunaa auki, tietämättä ettei niitä voi saada auki.
Ohitse lentää merilokin poikanen. Laskeutuu laiturille ja vinkaisee kimeästi Asuro Kasawagille, joka tuijottaa jäätelönsä ylitse puolikesyihin silmiin linnunpäässä. Hänen ystävänsä nappaa kuvan lokista. Asurosta se ei ollut kuvaamisen arvoista. Hän asettuu uudestaan poseeraamaan vasten valkoista, jättimäistä laivaa ja pohtii lomaansa, elämäänsä ja vaimoaan. Työtä hän ei ajettele, mikä on keskimääräisesti japanilaisilla hyvin harvinaista. Mutta työnsä äärellä hän itseään poseerauttaa. Hän toimii Osakassa suuren vakuutusyhtiön merirahtivakuutuksien tarkastajana. Asuro on lähellä kalastajaesi-isiensä maininkeja. Ne tyynnyttävät ihmisen jolla velloo meri sielussaan.
Vaikkakin kirjoituspöydän ja näyttöpäätteen takaa.
Asuron ystävä ottaa pari nopeaa taka-askelta saadakseen paremman kuvakulman, horjahtaa katukivetykseltä autotielle ja putoaa perseelleen ruuhkaan. Torvet soivat ja ihmiset kauhistukseltaan repeävät osaa-ottavaan nauruun.
Määttänen nauraa koneensa äärellä typerän sovinistisesti. Pohtii, liekö hän suhtautuu vieraisiin kansakuntiin ylentyvästi. Onhan Toyota huono auto. Se on jo viitekehys...hmm. Määttänen työntää nenänsä sormeen ja tuijottaa sisäpihaa. Kaikki ihmiset pitävät auki ikkunoitaan. Eikä kukaan roikota käytäväparvekkeilla mattojaan. Määttänen tuijottaa tyhjää elämää edessään ja toivoo, että loma jo pian loppuisi - ettei tarvitsisi kirjoittaa.
Minä repäisen reppuni tarranauhan auki kuin paperin ulos vanhasta kolhiintuneesta kirjoituskoneesta. Väkivaltainen rasaus, ja minulla on tieni vesipullolle, jonka ostin jo aikaa sitten Suurkirkon vesihanasta. Kiroten turistihintoja, korkkasin henkivakuutukseni auki ja tarjosin sitä sinulle. Sanoit minulle:
"kiitos."
Sinä osaat olla joskus sitten niin jumalattoman vakuuttava. Niin todellinen tässä kaikessa unessa.
Minä tuijotin merelle, ja huomasin että sinun hiuksesi virtasivat aaltoina pehmeässä tuulessa. Minä en kuullut sanaakaan mitä tuuli minulle kertoi. Minulla oli´kummallinen olo - jos olisin sulkenut silmäni, olisin voinut vakuuttaa itseni siitä, että olin kuollut ja päässyt siihen paratiisiin jolle olen nauranut koko ikäni...
Kirjailija Sapeteus Määttänen katseli puolityhjää konekirjoituspaperia koneensa nielussa. Aivan kuin kone olisi oksentamassa paperin ulos. Määttästäkin alkoi oksettaa. Hänen tekstinsä oli niin kuvottavan siirappimaista ja maalailevaa, että hän suorastaan näki sen valuvan kuin lokinpaska pitkin pyöreää tallinnanlaivan ikkunaa, josta kurkkii ulos joku maalainen siristellen silmiään - matkalla kohti baaritiskin seikkailuja ja tuntemattomia valtakuntia. Oikeastaan hän ei edes halua seikkailla. Kukaan ei seikkaile humalassa koska siitä puuttuu pelko.
Mies yrittää saada ikkunaa auki, tietämättä ettei niitä voi saada auki.
Ohitse lentää merilokin poikanen. Laskeutuu laiturille ja vinkaisee kimeästi Asuro Kasawagille, joka tuijottaa jäätelönsä ylitse puolikesyihin silmiin linnunpäässä. Hänen ystävänsä nappaa kuvan lokista. Asurosta se ei ollut kuvaamisen arvoista. Hän asettuu uudestaan poseeraamaan vasten valkoista, jättimäistä laivaa ja pohtii lomaansa, elämäänsä ja vaimoaan. Työtä hän ei ajettele, mikä on keskimääräisesti japanilaisilla hyvin harvinaista. Mutta työnsä äärellä hän itseään poseerauttaa. Hän toimii Osakassa suuren vakuutusyhtiön merirahtivakuutuksien tarkastajana. Asuro on lähellä kalastajaesi-isiensä maininkeja. Ne tyynnyttävät ihmisen jolla velloo meri sielussaan.
Vaikkakin kirjoituspöydän ja näyttöpäätteen takaa.
Asuron ystävä ottaa pari nopeaa taka-askelta saadakseen paremman kuvakulman, horjahtaa katukivetykseltä autotielle ja putoaa perseelleen ruuhkaan. Torvet soivat ja ihmiset kauhistukseltaan repeävät osaa-ottavaan nauruun.
Määttänen nauraa koneensa äärellä typerän sovinistisesti. Pohtii, liekö hän suhtautuu vieraisiin kansakuntiin ylentyvästi. Onhan Toyota huono auto. Se on jo viitekehys...hmm. Määttänen työntää nenänsä sormeen ja tuijottaa sisäpihaa. Kaikki ihmiset pitävät auki ikkunoitaan. Eikä kukaan roikota käytäväparvekkeilla mattojaan. Määttänen tuijottaa tyhjää elämää edessään ja toivoo, että loma jo pian loppuisi - ettei tarvitsisi kirjoittaa.
Minä repäisen reppuni tarranauhan auki kuin paperin ulos vanhasta kolhiintuneesta kirjoituskoneesta. Väkivaltainen rasaus, ja minulla on tieni vesipullolle, jonka ostin jo aikaa sitten Suurkirkon vesihanasta. Kiroten turistihintoja, korkkasin henkivakuutukseni auki ja tarjosin sitä sinulle. Sanoit minulle:
"kiitos."
Sinä osaat olla joskus sitten niin jumalattoman vakuuttava. Niin todellinen tässä kaikessa unessa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Heh. Tätä piti lukea uudelleen pariinkin kertaan. Aloituksesi on oiva. Menin lankaan. Ajattelin, että miten Fucoo voi kirjoittaa näin surkeasti. Sitten kuvaan käveleekin joku Sapeteus Määttänen. Nimikin kuin jostain Putkinotkosta.
Kirjoittamisen vaikeudesta, vai? Vaikka onhan näitä nähty. Mielestäni paras kohta koko tekstissä rakentui tämän ympäristöön:
"Onhan Toyota huono auto. Se on jo viitekehys...hmm."
Viitekehys. (!) Lol, niin kuin chat- eli kissaihmiset sanovat.
Oikein mainiota.
...mitäköhän helvettiä tuokin meinaa....
Tulkitsen Fucoota niin, että hän ei tunne kyseisen lol-sanan merkitystä.
Jossakin kaukaisessa galaksissa seurasin kerran tämän ilmauksen selventämistä eräälle asiaan vihkiytymättömälle. Käsittääkseni ilmaisun alkuperästä sukeutunut väittely on jakanut kristikunnan kahteen koulukuntaan: toisen mukaan kyseessä on akronyymi (eli tietämättömille mänteille: sanojen alkukirjaimista muodostettu uusi sana, eli ei liity maataloustukiaisiin, keskustapuoluelaiset) sanoista Lots of laughter. Toinen lahko puolestaan väittää akronyymin kannaksi sanayhdistelmää Laughing out loud.
En halua ottaa kantaa siihen, kumpi koulu on oikeassa. Silti kallistuisin jälkimmäiseen selitykseen. Ja minä tiedän tästä kaikkein vähiten.
Sä harvoin tulkitset mitään väärin.
Mä olen vähän outsider noissa lyhenteissä. Olen katsonut lähinnä asiakseni pidentää sanoja, kun niitä saksia snadimmiksi. Katselemani maailma tuntuu olen tässä kaikessa aivan toista mieltä, ja olenkin julistanut sille hiljaisen sodan tyypilliseen espanjalaiseen tyyliin.
En tiedä miksi - kenties aikapulan - vuoksi toiminnalliseen järjestelmään ujutetut lyhytsanaiset ilmaukset ovat funktioltaan tietenkin siihen sopivia ja tärkeitä, mutta joskus niin korneja, etten voi muuta kuin nauraa hieman typertyneenä vieressä.
Lol.
Saattaa olla parempi, etten ryhdy keksimään enää itse niitä lisää.
Viehättävä sillisalaatti. Osaatpa hypyttää lukijaasi.