Suomalaiset jännityskirjat

Sitten on vielä nämä väkivaltajutut suomalaisissa dekkareissa.
Sadistista väkivaltaa kuvataan ilman, että ymmärretään ollenkaan väkivallan kohteen tuskaa. Hänkin on elävä olento ja ansaitsisi parempaa vaikka usein onkin huora tai sellainen joka on otettu kirjaan alunperinkin kidutettavaksi ja tapettavaksi ihan ilman muuta merkitystä.
Joskus alkaa oikein naurattamaan kun kirjailija kuvaa verta ja suolenpätkiä ja yrittää saada kauhua aikaiseksi lukijassa, mutta kuvaus on niin ulkokohtaista että lukija tajuaa heti, että kirjailija siin vaan yrittää epätoivoisesti shokeerata kun ei parempaan pysty.

Usein myös kirjailija lässyttää samoja asioita monen ihmisen näkökulmasta satoja sivuja ja sitten tulee se paljon odotettu loppuhuipennus, jossa vähän ammutaan.

Jos tähtää kansainvälisille markkinoille, ei ainakaan kannata sijoittaa tapahtumia ympäristöön, jota ulkopuolisen on vaikea hahmottaa. Pikkukaupunki toimii ehkä siksi, että vaikka kirjassa muutamista kaduista ja rakennuksista puhuttaisiinkin, lukija voi mielessään kuvitella miljöön, koska se on niin suppea. Tosi on, että suomalaisdekkaristien tarkat ja jopa alleviivavat Helsinki-, Tampere- ja Turku-kuvaukset lähiöineen ärsyttävät suomalaistakin lukijaa, jos ei kaupunkia henkilökohtaisesti juurikaan tunne.