Miten suhtautusitte seuraavaan?

Olen monenlaista nähnyt. Vuoratyöntekijä, kun olen ja pidetty työntekijä. Työtä on koko ajan. On eräs paikka jota kaikki ovat sanoneet kauheaksi. Päätin testata. Kaksi päivää riitti. Uutena työntekijänä minulle annettiin kaksi osastoa. Ei siinä mitään, mutta täysin ilman opastusta aluksi, onneksi. Ja, kiitos hoitajille. Aivan ihania ihmisiä. Kysymällä selvisin. Palveluesimies oli sanonko mistä. Sai kuulemma aamukahvit henkitorveen, kun kuuli, että Uusi ihminen tulee. Kukaan ei ollut vastassa ystävällisen hoitajan kautta sain tietää missä minun olisi oltava.

No, joo...

Ei siinä mitään. Olen moniosaaja. Tottunut monenlaiseen. Mutta yksi asia on hykerryttävän koominen. Yhdellä näistä osastoista oli itseäni parikymmentä vuotta nuorempia likkoja töissä. Eka päivänä synkkasi OK. Ei ongelmia.
Toisena yllättäen eräältä osastolta lähti itseäni työntekijä syystä. Tai, toisesta. Minulla siis uutena ja ilman perehdystä taloontulleena työntekijänä olikin kahden osaston siivous- ja ateriapalvelun sijasta kolmen osaston työt. Siinä. kun vakkareilla oli yhden osaston työt. Lisäksi piti tilata ruuat ja dieettiruuat viikonlopun ylitse.
No, ei siinä mitään.
Iltalaisellekin jäi työtä.
Kerron tämän kaiken sen takia, että saisittte kuvan tilanteen huumorista.
Joka tapauksessa tällä ns. nuorisohoitajien osastolla olin huomannut, että vanhuksia kärrättiin aamupalalle 2 tunnin ajan. Joisitteko itse kahvia, joka on palanut kahden tunnin ajan? Asiallisissa kahviloissakin kahvi vaihdetaan 30 min- 1 h.
Toisena päivänä löysinkin kaapista termarin ja laitoin kahvin siihen, samoin teeveden, kun ajattelin kahvin maistuvan paremmalta ja vedenkin olevan kuumaa.
Kiire oli minulla, kun hain kello kymmeneltä viimeisen tiskikärryn alakerran tiskiin. Niin kuulin kaksikymppisen hoitajan huutavan kansilasta.
- Miten termari pestään????

Vastaukseni oli: Tyhjennä. Laita hanan alle altaaseen ja harjaa. Tai, huuhtele!
Tiskipojillla ei ole sellaista paikkaa jossa se pestään, kuten ei ollutkaan.

Voiko uusavuttovampaa olla enään?
Tarkoituksenani oli käydä pesemässä termari josta neiti joka myöhemmin kiikutteli itseäänrauhasssa kiikkutuolissa ja lueskeli APU-lehteä. Vaan, kun toisilla osastoilla kiirettä riitti.

Enpä taida saada keikkaa sieltä enään, vaan enpä haluakkaan.
4472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"Vuoratyöntekijä, kun olen ja pidetty työntekijä"? Ensimmäinen merkki surkeudestasi on itsesi kehuminen. Tottakait itseluottamus on hyvästä, mutta realiteetit pitää myös löytyä.

Äänestä

Äidinkielesi ei ehkä ole suomi. Niin täynnä virheitä tekstisi on. Osa "lauseistasi" on täysin käsittämättömiä. En kahden lukemisenkaan jälkeen saanut selvää, mikä oikeastaan on pointtisi. Kolmatta kertaa en enää viitsinyt. Olisit lukenut sen läpi ennen kuin painoit lähetä-nappia.

Äänestä

Viestiäsi. on. vittumaista. lukea. kun. jokaisen. sanan. jälkeen. on. piste. senkin. ääliö.

Äänestä

%-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suurisuuko? kirjoitti:

Olen monenlaista nähnyt. Vuoratyöntekijä, kun olen ja pidetty työntekijä. Työtä on koko ajan. On eräs paikka jota kaikki ovat sanoneet kauheaksi. Päätin testata. Kaksi päivää riitti. Uutena työntekijänä minulle annettiin kaksi osastoa. Ei siinä mitään, mutta täysin ilman opastusta aluksi, onneksi. Ja, kiitos hoitajille. Aivan ihania ihmisiä. Kysymällä selvisin. Palveluesimies oli sanonko mistä. Sai kuulemma aamukahvit henkitorveen, kun kuuli, että Uusi ihminen tulee. Kukaan ei ollut vastassa ystävällisen hoitajan kautta sain tietää missä minun olisi oltava.

No, joo...

Ei siinä mitään. Olen moniosaaja. Tottunut monenlaiseen. Mutta yksi asia on hykerryttävän koominen. Yhdellä näistä osastoista oli itseäni parikymmentä vuotta nuorempia likkoja töissä. Eka päivänä synkkasi OK. Ei ongelmia.
Toisena yllättäen eräältä osastolta lähti itseäni työntekijä syystä. Tai, toisesta. Minulla siis uutena ja ilman perehdystä taloontulleena työntekijänä olikin kahden osaston siivous- ja ateriapalvelun sijasta kolmen osaston työt. Siinä. kun vakkareilla oli yhden osaston työt. Lisäksi piti tilata ruuat ja dieettiruuat viikonlopun ylitse.
No, ei siinä mitään.
Iltalaisellekin jäi työtä.
Kerron tämän kaiken sen takia, että saisittte kuvan tilanteen huumorista.
Joka tapauksessa tällä ns. nuorisohoitajien osastolla olin huomannut, että vanhuksia kärrättiin aamupalalle 2 tunnin ajan. Joisitteko itse kahvia, joka on palanut kahden tunnin ajan? Asiallisissa kahviloissakin kahvi vaihdetaan 30 min- 1 h.
Toisena päivänä löysinkin kaapista termarin ja laitoin kahvin siihen, samoin teeveden, kun ajattelin kahvin maistuvan paremmalta ja vedenkin olevan kuumaa.
Kiire oli minulla, kun hain kello kymmeneltä viimeisen tiskikärryn alakerran tiskiin. Niin kuulin kaksikymppisen hoitajan huutavan kansilasta.
- Miten termari pestään????

Vastaukseni oli: Tyhjennä. Laita hanan alle altaaseen ja harjaa. Tai, huuhtele!
Tiskipojillla ei ole sellaista paikkaa jossa se pestään, kuten ei ollutkaan.

Voiko uusavuttovampaa olla enään?
Tarkoituksenani oli käydä pesemässä termari josta neiti joka myöhemmin kiikutteli itseäänrauhasssa kiikkutuolissa ja lueskeli APU-lehteä. Vaan, kun toisilla osastoilla kiirettä riitti.

Enpä taida saada keikkaa sieltä enään, vaan enpä haluakkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu