Junailiko keskustalaiset kunnan rahat omalle golf kentälleen? Luin Aamupostista, että keskustan Timo Silvan on kentän seuran puheenjohtaja ja oli kiivaimmin ajamassa kuntamme rahoja kentän rakentamiseen? Siis eikö hän ole ollu jäävi päättämään tästä?
Vastaukset 12
- jäävi
minunkin mielestä olisi ollut
- Kenttä on voitto.
Sehän on mahtavaa, että kunnan rahoja on käytetty noin mahtavaan ja yleishyödylliseen toimintaan. Kun kenttä joskus saadaan valmiiksi, lähtee Hausjärvi ennnen näkemättömään taloudelliseen nousuun, mitä mikään ei voi pysäyttää. Mielestäni kunta voisi ottaa vähintään 20 miljoonaa lainaa ja sijoittaa ne golf osakkeisiin, sillä kenttä tulee tuomaan sijoitukset moninkertaisina takaisin. Jos ei usko, voi ottaa selvää vaikkapa Linnagolfin taloudellisesta tilanteesta. Jos vertaa pelkästään miljöötä, niin viehän Oitin alue kevyesti voiton Vanajan alueesta. Älkää narisko, vaan olkaa onnellisia, kentästä tulee hyötymään kaikki Hausjärveläiset, tai ainakin joku.
- kenttä on voitto
Onhan kenttä voitto jos se joskus tulisi valmiiksi?
- vuoto valkonen
kenttä on voitto kirjoitti:
Onhan kenttä voitto jos se joskus tulisi valmiiksi?
Nimetkää se Voiton kentäksi. Saako sairaala ilmaisia vuoroja?
- BOSS22
millo kenttä on valmis??
- Anonyymi
Näitä ei ikinä rakenneta kuntien rahoilla. Joku vetää välistä ja pahasti.
- Vai mitenkä
Taitaa olla semmoinen Hausjärven"Talvivaara" koko kenttä.
- jorppanen
Valintansa jälkeen uusi puheejohtaja Timo Silvan lupasi, että keskustalaisuus tulee näkymään myös Hämeenlinnan ja Riihimäen kaupunkien politiikassa, jossa puolueen kannatus on ollut pitkään laskusuhdanteessa.
– Tehdään keskustasta Hämeen johtava puolue, Silvan hehkutti kiitospuheessaan.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------
11. Hausjärven kunnan on oltava mukana golfkenttähankkeessa.:
Elinkeinopoliittisista syistä kyllä, jos hanke näyttää tuovan työpaikkoja sekä ostovoimaa kunnan alueelle. Mutta pienellä panoksella kuten tälläkin hetkellä.
-----------------------------------------------------------------------------------------------------------
Kunnan tulee panostaa entistä enemmän lampien ja Puujoen puhdistamiseen ja suojeluun
Ehdokkaan kommentti
Ely keskuksen ym. tehtäviä
----------------------------------------------------------------------------------------------------------- - Kepuliiniläinen
Silvan on kepulainen. Ja kepu pettää aina !!!
- pois tuolta kovaa..
Miten käy kentän (tulevan)jos taas räjähtää jokin tehdas,mustuuko nurmikko?Vai nostaako saasteet golf-osakkeen hintaa kuten näyttää tekevän vanhojen mörskien hinnoille?Kunnon kuplakylä nimeltä oitti!
- Anonyymi
Onneksi keskusta tajusi aikoinaan ,että kenttäasiaa ei kannata edistää. Jotkut kakolaiset halusivat sitä välttämättä kaavailtuun paikkaan. Osa taisi olla Rixun kakolaisia.
- Anonyymi
Mikä "keskusta" ? Oitin, Ryttylän, Hikiän, kirkonkylän ... ? Jos tarkoitat puoluetta, se on Keskusta / Suomen Keskusta Puolue. - Nm. Erisnimi kirjoitetaan isolla
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591551- 261184
- 851048
- 42857
- 65826
- 92784
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15749Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19715Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131715- 115686
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �144614- 4612
- 43601
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570- 19556
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t74547- 44538
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17487