Käytätkö hoitoaineita lattiaan?

Porrastasanteet kyllä paikkavahataan kaksi kertaa vuosi mutta siinä välissä ne kuitenkin ehtivät mennä nuhruisen näköiseksi.
Auttaisiko asiaa jokin hoitoaine?

Ei ole mahdollisuus käyttää mitään konetta.
101495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Paikkavahaus kaksi kertaa vuodessa kuulostaa paljolta.
Kerro tarkemmin kohteestasi. Kuinka usein peruspesu ja normaali vahaus suoritetaan - kuinka suuri liikennemäärä on portaikossa (asukasmäärä) - siivoustiheys - käytettävät pesuaineet - käytettävissä oleva aika siivouskerralla - käytettävä siivoustapa (läpijuoksu vai kunnollinen) - lattiamateriaali - vahamerkki.

Hoitoaineet yleensä auttavat, jos niitä on aikaa ja taitoa käyttää.

Mutta: kerro tarkemmin. Annan neuvoja, jos mahdollista. Neuvojen oikeellisuus taas voi olla kyseenalaista, koska paikkaa näkemättä ei voi antaa täsmätietoa.

Äänestä

Kun noin tarkkoja tietoja kaipaat, niin kerrohan ensin mikä on koulutuksesi ja siivouskokemuksesi?

Paikkavahauksen on asiakas määrännyt ja maksaa sen myös.

Äänestä

Paikkavahaus... pelkkää vahaa ei tietystikään kannata vetää reunoja ja nurkkia myöten, jos noin usein vahaa lisätään. Kulkuväylille esim. vesi-vahaseosta (50%/50%) niin ei kerrostu reunoille josta vaha ei kulu.

Hoitoaineita kannattaisi käyttää. Diverseyn Taski Tensol on kerrostumaton hoitoaine. Viikoittain käytettynä hyvä lattialle. Muitakin tietysti on eri valmistajilta.

Äänestä

Joo olenkin noin vahannut.
Mutta olen kai käyttänyt liian kosteaa menetelmää eli siirryn pelkästään nihkeään moppaukseen.
Jos olisi aikaa, käyttäisin tasanteilla pelkästään lattialiinaa ja lastaa ja raput ottaisin mopilla.

Ongelmana on myös mustat kengänjäljet joita tulee paljon, kun on opiskelijoita ja kun ne poistan, lähtee myös vahaakin.
Kävijämäärää on vaikeaa sanoa, kun opiskelijat kävelevät eestaas, kun käyvät luennolla ja välillä tulevat taas kotiin jne.

Noissa hoitoaineissa lukee lähes aina, että pitäisi lopuksi kiillottaa koneella?

Minulla on 24 erikoista ja laajalla alueella olevaa kerrostaloa, yksirappuista. Osassa pitää ehtiä käydä jopa kolme kertaa viikko mutta suurimmaksi osaksi vain kaksi kertaa viikko.
Joten en kyllä kovin monimutkaista hoitoainetta ehdi laittaa kaikkiin taloihin.

Äänestä
  • Hoitoaineita voi kiillottaa koneella, mutta se ei ole välttämätöntä. Ne suojaavat muutenkin vahapintaa. Eivät tietenkään anna kiiltävän vahan kiiltoa, mutta esim linolattia ei luonnostaankaan kiillä.

    Kiilto ei myöskääon ole sama, kuin puhtaus.

    Kuivana aikana kannattaisi käyttää nihkeää moppia (=lattia jää kuivaksi pyyhkimisen jälkeen). Nihkeä poistaa paremmin pölyn toisin, kuin kostea. Nihkeäpyyhinnässä kannattaisi pitää mukana pientä kostutuspulloa tai kosteaa pikkupyyhettä tahroja varten. Nihkeäpyyhintä on myös kevyempi työmenetelmä.

    Kosteapyyhintä kuluttaa vahakerrosta.

    Työohjeissa kaiketi on mainittu monestiko lattiat tulee pyyhkiä kostealla. Turha sen useammin tehdä sitä.

    Äänestä

  • siivousteknikko kirjoitti:

    Hoitoaineita voi kiillottaa koneella, mutta se ei ole välttämätöntä. Ne suojaavat muutenkin vahapintaa. Eivät tietenkään anna kiiltävän vahan kiiltoa, mutta esim linolattia ei luonnostaankaan kiillä.

    Kiilto ei myöskääon ole sama, kuin puhtaus.

    Kuivana aikana kannattaisi käyttää nihkeää moppia (=lattia jää kuivaksi pyyhkimisen jälkeen). Nihkeä poistaa paremmin pölyn toisin, kuin kostea. Nihkeäpyyhinnässä kannattaisi pitää mukana pientä kostutuspulloa tai kosteaa pikkupyyhettä tahroja varten. Nihkeäpyyhintä on myös kevyempi työmenetelmä.

    Kosteapyyhintä kuluttaa vahakerrosta.

    Työohjeissa kaiketi on mainittu monestiko lattiat tulee pyyhkiä kostealla. Turha sen useammin tehdä sitä.

    Ihmettelin aluksi tuota kysymystäsi koulutuksesta ja työkokemuksesta sekä haluani tarkoista tiedoista. (Harvoin tällä palstalla tällaisia kysymyksiä)
    No se siitä.
    Olen siivousteknikko ja ollut työssä keskisuuressa kaupungissa pikkupomona nyt noin 15 vuotta. Työhöni kuuluu kaupungin omistamien kiinteistöjen siivoustyön ohjaus ja neuvonta. Kuntaliitosten vuoksi työalueeni on todella laaja. Matkapäiviä kertyy vuodessa lukuisia ja siksi ehdin vastaamaan vasta nyt.

    Kaikki nuo kysymäni asiat ovat tärkeitä, jotta vastaus olisi edes lähelläkään oikeaa.

    Erimerkkiset vahat voivat hylkiä toisiaan. Seurauksena voi olla pinnan jauhaantuminen, mikäli vahat eivät sovellu keskenään. Paikkavahauksessa kannattaa siis käyttää samaa vahaa, kuin pinnassa jo oleva.
    Oikeanlainen paikkavahaus suoritetaan pesemällä lattia lattianhoitokoneella ja sopivalla pesuaineella. Lattianhoitokone aukaisee entisen vahapinnan, jotta uusi vaha kiinnittyisi siihen hyvin. Vesi - vahaseoksella vahausta kutsutaan hoitovahaukseksi. Sen kestävyys ei ole niin hyvä, kuin laimentamattomalla vahalla suoritettu.
    Se, että sinulla ei ole käytössäsi konetta herättää ihmetystä. Täytyyhän lattialta joskus kuitenkin poistaa kaikki entiset vahakerrokset ja tehdä uudelleen vahaus. Ilman konetta vahanpoisto on hieman hankalaa, jopa mahdotonta, tai ainakin paljon aikaa vievää. Hanki siis kone paikalle.
    Puhut opiskelijoista.
    Kohteesi on siis luultavasti kunnan tai kaupungin omistama.
    Kunnalliset laitokset määrittävät usein hyvin tarkasti työn laadun ja työtavat.
    Asiantuntemus näillä ohjeiden antajilla on useinkin hieman puutteellista. Yksityispuolella asiantuntemus on joskus jopa asiantuntemattomuutta (taloyhtiön hallitus tai puheenjohtaja tai jopa isännöitsijä).
    Kannattaa keskustella esimiehen kanssa ongelmista. Jos ei tuota tulosta, niin kysy esimiehen pomolta ja kerro, että esimies ei osannut auttaa.
    Portaikon liikennemäärä, siivoustiheys ja käytettävät pesuaineet taas kertovat kohteesta yleistietoa.

    Sinulla on paljon kohteita. On siis ymmärrettävää, että yhdelle kohteelle ei jää paljoa aikaa.

    Nimimerkki siivousteknikon mainitsema hoitoaine on ihan hyvä ja sopi useimmille lattioille ja vahauksille.

    Kohteessa on hyvä käyttää yhtä "tuoteperhettä", sopivat keskenään.

    Ilmeisesti sinulla ei ole vielä kovinkaan paljon työkokemusta. On hyvä, että haet neuvoja. (Vaikka tähän palstaan täytyykin suhtautua varauksella).

    Työkokemuksen karttuessa opit niksit, joilla saat kaikki siivousasiasi kuntoon.

    Äänestä

Minulla on siivousalalta kokemusta 42 vuotta, olen myös ollut esimies mutta nämä nyt sattuvat olemaan ensimmäiset rappukohteet kohdallani. Yleensä olen työskennyt isossa firmassa jossa on aina ollut joku joka osaa neuvoa. Nyt olen firman ainut siivooja ja ilman esimiestä. Siivouksestani ei juuri valiteta, itse olen vaan sellainen etten ole tyytyväinen tyon tulokseeni.

Kohteeni ei ole kunnan vaan yksityiset ihmiset ovat sijoittaneet ja ostaneet asuntoja ja vuokraavat niitä edelleen.
Minulle ei kuulu vahojen poisto vaan siihen tilaan ulkopuolisen firman, heti kun asiakas suostuu maksamaan työn.

Äänestä
  • No sinnehän ne hävis kaikki neuvojat, kun ilmoitit siivouskokemuksesi... ;))

    Äänestä

  • vahaavahaa kirjoitti:

    No sinnehän ne hävis kaikki neuvojat, kun ilmoitit siivouskokemuksesi... ;))

    Noin vankalla työkokemuksella luulisi olevan taitoa selvitä myös tästä asiasta.

    Äänestä

Joo kyllä näyttää ongelmat ratkeavan mutta on välillä mukava muidenkin kanssa neuvotella, kun päivät yksinäni häärin.

Ennen vanhaan isoilla firmoilla oli ns kohdepäällikköjä ja silloin osasi kaiken vaan siitä kohteessa eikä paljon muusta siivouksesta mitään oppinut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyynyliina kirjoitti:

Porrastasanteet kyllä paikkavahataan kaksi kertaa vuosi mutta siinä välissä ne kuitenkin ehtivät mennä nuhruisen näköiseksi.
Auttaisiko asiaa jokin hoitoaine?

Ei ole mahdollisuus käyttää mitään konetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu