Joulukuussa 1990 poliisin vanha tuttu jäi kiinni pankkiryöstöstä.
Miehellä oli synkkä rikoshistoria. Hänet oli tuomittu raiskauksen yrityksestä ja pahoinpitelystä. Hänet oli diagnosoitu sadistiseksi persoonaksi ja pedofiiliksi, joka oli ahdistellut nuoria poikia. Lähes koko aikuisikänsä hän oli viettänyt mielisairaaloissa, ja mielenterveysongelmiensa vuoksi hän käytti vahvoja lääkkeitä.
Mutta kukaan ei odottanut, minkälaisia oli tulossa. Kaksi vuotta vankimielisairaalassa vietettyään hän tunnusti murhanneensa 11-vuotiaan pojan vuonna 1980.
Tunnustuksia alkoi tulla lisää. Mies oli murhannut israelilaisen teinipojan vuonna 1988 ja kaksi telttailijaa vuonna 1984. Kesällä 1979 hän murhasi Tampereella kahdeksanvuotiaan pojan. Ensimmäisen murhansa hän oli tehnyt jo 14-vuotiaana.
Mies tuomittiin kahdeksasta murhasta elinkautiseen, mutta hän tunnusti kaikkiaan yli 30 toinen toistaan hirveämpää rikosta.
Pohjoismaiden rikoshistorian pahimman sarjamurhaajan nimi oli Thomas Quick.
Tai niin luultiin. Vuonna 2008 Quick perui kaikki tunnustuksensa. Nyt jo kolme murhatuomiota kahdeksasta on kumottu, ja muutkin käsitellään uudestaan.
Ruotsin oikeuslaitokselle valesarjamurhaajan tapaus on pahin painajainen sitten Olof Palmen murhatutkimusten.
Jo ensimmäisissä murhaoikeudenkäynneissä 1994 Quickin syyllisyydestä oli esitetty epäilyksiä, sillä murhista ei löydetty tunnustusten lisäksi muita todisteita.
Quick kuitenkin kertoi yksityiskohtia, jotka saattoi tietää vain murhaaja – ja poliisi. Psykoottisella Quickillä oli sivupersoonia, ja vahvan lääkityksen vuoksi poliisi joutui nyhtämään tietoja. Joskus Quick saattoi esittää loputtomia vääriä tietoja, joista kuulustelijat eivät välittäneet, mutta kymmenen arvauksen jälkeen hyväksyivät oikean.
Myöhemmin julkaistuissa poliisin kuulusteluvideoissa näkyy, kuinka poliisit johdattelivat Quickiä rikospaikoille. Tuosta tienhaarastako se oli? Tuollako se oli? Ja siellähän se oli, mihin poliisit hänet kuljettivat.
Osan murhapaikoista Quick keksi yksinkertaisesti päästään. Epäilykset eivät heränneet, vaikka poliisi ei löytänyt Quickin osoittamista paikoista mitään.
Tutkinnan virheet olivat alkeellisia. 14-vuotiaana muka tekemänsä murhan aikaan Quick oli satojen kilometrien päässä murhapaikasta omassa rippijuhlassaan. Tampereen murhaa ei edes alettu tutkia, sillä ketään ei ollut ilmoitettu kadonneeksi tuona aikana.
Innoituksen tunnustuksilleen Quick löysi lehdistä. Vuonna 1996 hän tunnusti murhanneensa kaksi somalipoikaa, jotka oli ilmoitettu kadonneeksi norjalaisesta vastaanottokeskuksesta. Myöhemmin pojat löytyivät elossa.
Hän tunnusti myös ruotsalaismiehen murhan vuonna 1993, jonka aikaan hän oli ollut jo kaksi vuotta vankimielisairaalassa. Silti oikeusprosessi jyrisi eteenpäin.
On yhä mahdollista, että Quick on syyllinen johonkin tai joihinkin murhiin, mutta tähän mennessä yhdestäkään murhasta ei ole löytynyt aukottomia todisteita.
Nyt psyykenlääkkeet ovat kehittyneet, ja Quickin, nykyisin Sture Bergwallin, mielenterveys pysyy paremmin kasassa.
Hän on selittänyt oppineensa manipuloimaan hoitajia ja poliiseja niin, että sai halutuista tiedoista korvaukseksi huumaavia lääkkeitä.
Bergwallin tapaus nousi taas julkisuuteen elokuun alussa julkaistun kirjan myötä. Tällä viikolla Ruotsin oppositiopuolueet vaativat puolueettoman komission perustamista murhia tutkimaan. Se olisi rankka ratkaisu – silloinhan tunnustettaisiin, että oikeuslaitos ei vieläkään kykene toimimaan Bergwallin tapauksessa puolueettomasti. Useat hänen jutuissaan syyttäjinä toimineet ovat yhä sillä kannalla, että virheitä ei ole tehty ja Bergwall on syyllinen.
Ainakin kolme murhaajaa on vapaana.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Sarjamurhaaja sekoitti Ruotsin/a1305595323038
Miehellä oli synkkä rikoshistoria. Hänet oli tuomittu raiskauksen yrityksestä ja pahoinpitelystä. Hänet oli diagnosoitu sadistiseksi persoonaksi ja pedofiiliksi, joka oli ahdistellut nuoria poikia. Lähes koko aikuisikänsä hän oli viettänyt mielisairaaloissa, ja mielenterveysongelmiensa vuoksi hän käytti vahvoja lääkkeitä.
Mutta kukaan ei odottanut, minkälaisia oli tulossa. Kaksi vuotta vankimielisairaalassa vietettyään hän tunnusti murhanneensa 11-vuotiaan pojan vuonna 1980.
Tunnustuksia alkoi tulla lisää. Mies oli murhannut israelilaisen teinipojan vuonna 1988 ja kaksi telttailijaa vuonna 1984. Kesällä 1979 hän murhasi Tampereella kahdeksanvuotiaan pojan. Ensimmäisen murhansa hän oli tehnyt jo 14-vuotiaana.
Mies tuomittiin kahdeksasta murhasta elinkautiseen, mutta hän tunnusti kaikkiaan yli 30 toinen toistaan hirveämpää rikosta.
Pohjoismaiden rikoshistorian pahimman sarjamurhaajan nimi oli Thomas Quick.
Tai niin luultiin. Vuonna 2008 Quick perui kaikki tunnustuksensa. Nyt jo kolme murhatuomiota kahdeksasta on kumottu, ja muutkin käsitellään uudestaan.
Ruotsin oikeuslaitokselle valesarjamurhaajan tapaus on pahin painajainen sitten Olof Palmen murhatutkimusten.
Jo ensimmäisissä murhaoikeudenkäynneissä 1994 Quickin syyllisyydestä oli esitetty epäilyksiä, sillä murhista ei löydetty tunnustusten lisäksi muita todisteita.
Quick kuitenkin kertoi yksityiskohtia, jotka saattoi tietää vain murhaaja – ja poliisi. Psykoottisella Quickillä oli sivupersoonia, ja vahvan lääkityksen vuoksi poliisi joutui nyhtämään tietoja. Joskus Quick saattoi esittää loputtomia vääriä tietoja, joista kuulustelijat eivät välittäneet, mutta kymmenen arvauksen jälkeen hyväksyivät oikean.
Myöhemmin julkaistuissa poliisin kuulusteluvideoissa näkyy, kuinka poliisit johdattelivat Quickiä rikospaikoille. Tuosta tienhaarastako se oli? Tuollako se oli? Ja siellähän se oli, mihin poliisit hänet kuljettivat.
Osan murhapaikoista Quick keksi yksinkertaisesti päästään. Epäilykset eivät heränneet, vaikka poliisi ei löytänyt Quickin osoittamista paikoista mitään.
Tutkinnan virheet olivat alkeellisia. 14-vuotiaana muka tekemänsä murhan aikaan Quick oli satojen kilometrien päässä murhapaikasta omassa rippijuhlassaan. Tampereen murhaa ei edes alettu tutkia, sillä ketään ei ollut ilmoitettu kadonneeksi tuona aikana.
Innoituksen tunnustuksilleen Quick löysi lehdistä. Vuonna 1996 hän tunnusti murhanneensa kaksi somalipoikaa, jotka oli ilmoitettu kadonneeksi norjalaisesta vastaanottokeskuksesta. Myöhemmin pojat löytyivät elossa.
Hän tunnusti myös ruotsalaismiehen murhan vuonna 1993, jonka aikaan hän oli ollut jo kaksi vuotta vankimielisairaalassa. Silti oikeusprosessi jyrisi eteenpäin.
On yhä mahdollista, että Quick on syyllinen johonkin tai joihinkin murhiin, mutta tähän mennessä yhdestäkään murhasta ei ole löytynyt aukottomia todisteita.
Nyt psyykenlääkkeet ovat kehittyneet, ja Quickin, nykyisin Sture Bergwallin, mielenterveys pysyy paremmin kasassa.
Hän on selittänyt oppineensa manipuloimaan hoitajia ja poliiseja niin, että sai halutuista tiedoista korvaukseksi huumaavia lääkkeitä.
Bergwallin tapaus nousi taas julkisuuteen elokuun alussa julkaistun kirjan myötä. Tällä viikolla Ruotsin oppositiopuolueet vaativat puolueettoman komission perustamista murhia tutkimaan. Se olisi rankka ratkaisu – silloinhan tunnustettaisiin, että oikeuslaitos ei vieläkään kykene toimimaan Bergwallin tapauksessa puolueettomasti. Useat hänen jutuissaan syyttäjinä toimineet ovat yhä sillä kannalla, että virheitä ei ole tehty ja Bergwall on syyllinen.
Ainakin kolme murhaajaa on vapaana.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Sarjamurhaaja sekoitti Ruotsin/a1305595323038
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mitä tästä opimme?
Ainakin pitäisi oppia se, että kaikki tuomitut eivät ole syyllisiä. Tästä opimme myös, että poliisi ei tee työtään tasapuolisesti, vaan yrittää löytää syyllisen hintaan mihin hyvänsä. Samoin opimme, että tuomioistuimet antavat tuomioita hatarin perustein.
Valitettavasti poliisinpalvojat ovat kiihkouskovaisia, eivätkä tästäkään opi yhtään mitään.
Kylläpä Ruotsin poliisit ja tuomarit ovat sitten hölmöjä. Tälla palstalla jokainen olisi syyllisyyden ratkaissut alta aikayksikön. Paskiaisia Ruotsin poliisit ja tuomarit.