Kotimainen rikoskirjallisuus

Siirry muihin pohjoismaalaisiin. Löytyy loistavia dekkaristeja. Kotimaisista suosittelen Matti-Yrjänä Joensuuta, Pekka Hiltusta, Jim Thompsonia (amerikkalainen,asuu Suomessa) ja itse pidän myös Outi Pakkasesta.

Matti-Yrjänä Joensuuta pitää lukea varoen.
Partaveitsenterävä kuva suomalaisesta arjessa rypevästä yhteiskunnasta saattaa järkyttää herkkää lukijaa.

Joo rasittaa joskus kun ulkomaalaiset kyselee suomalaisesta dekkarista..
Olen sanonut Sanonut Mauri Sariola. Jos hänen kirjojaan on kysytty niin olen sanonut Lavean tien laki ja Punaisen kukon laulu.
Kummankin julkaisusta on jo 50-vuotta.
Kun sitä ihmetellään olen selittänyt että muitakin hyviä kirjailijoita on, mutta niitä ei ole käännetty.
Nolottaa olla pohjoismaisen huippudekkarigentren takapajulassa.

Yhteen aikaan Vesa-Matti Loirin suoritusta oopperalavalla pidettiin taiteen huippuna. Ulkomaan esityksissä se ei vaan auennut ja ulkomaan elävät ihmettelivät että mikä se tuolla tekee kun ei osaa edes laulaa.
Kirjojen kohdalla on vähän sama juttu. Niiden partaveitsenterävä nerous ei aukene ulkomaalaiselle kun ne eivät ole saanut kulttuurivalistusta.

Sitä ei sovi ihmetellä ettei kotimainen taide muodossa missä tahansa avaudu ulkomaanelävälle. Selvimmin se euroviisuissa kai näkyy.
Dekkareista Joensuuta aikoinaan yrittelin, muista enää nimeä mikä se niistä oli. Ei kolahtanut Hiltunen, Thompson, Pakkanen Tarttee kirjastosta ottaa kokeeksi.

Ruotsalaisista Stieg Larsson on toistaiseksi ainut joka sävähdytti. Oliko se niin, että pöytälaatikosta vielä löytyi lisääkin? Kovin kriittistä lukemista ei hänenkään tekstinsä kestä. Viihdelukemisena ei kuitenkaan keskenkään jätä, kun alkuun pääsee ja se on dekkarille jo saavutus.

Ainakin itse pidän Seppo Jokisen ja Jarkko Sipilän realistisista ja hyvin kirjoitetuista dekkareista. Täällä kehutuista pohjoismaisista kirjailijoista olen lukenut Henning Mankellin tuotantoa ja menetteleehän se lähinnä tekstinsä puolesta, mutta jotkut hänen dekkarinsa ovat epärealistisia Ilkka Remeksen tyyliin ja kautta linjan lähes yhtä maailmaa parantavan lässyttäviä kuin Leena Lehtolaisella. Onneksi se Wallander on sentään hieman eläväisempi kuin se elokuvien lähes unessa kulkeva tyyppi.

Mutta kullakin makunsa. Mika Waltaria voisi joskus kokeilla kirjanakin. Olettaisin, että paljastaa vanhakantaisesti syyllisen vasta lopussa. Ärsyttäviä nämä jotkut nykydekkarit, joissa kuljetellaan rinnan poliisin ja rikollisen näkökulmaa, jolloin tekijä tiedetään. Ainoastaan Reijo Mäellä tämä toimii, koska lähtökohtana on toiminta ja huumori, eikä rikollisen "ymmärtäminen".

Ruottalaiset on on sen ärsyttävän himpun verran parempia tälläkin alalla. Larssonin lohikäärme Tyttö joka...... sarjasta tuli megahitti. Kaukana on silti ruottalaisekin vaikkapa Folletin osaamisesta.
Kirjailijaksi ei opita siihen synnytään. Et sinä yksin ole jos kirja kesken jää. Niin heikoilla eväillä tai omakustanteena niitä pulppuaa.

Kotimaisilla dekkareilla on minun nähdäkseni kaksi aika suurta ongelmaa...

1. Kaavamaisuus ja ennalta-arvattavuus. Ei kai niitä nyt jaksa lukea, kun ei tarvitse edes aivojaan käyttää. Murhaajan ( muidenkin roolin tarinassa) tajuaa liian usein ihan alkeellisella draamantajulla melkeinpä aina henkilön ensi kertaa astuessa kuvaan.

2. Kaikenmaailman salkkarimainen välihöttö. Pinnalliset ihmissuhdeongelmat, joissa ei ole edes mitään tunteisiinvetoavaa ja jotka eivät liity dekkarijuoneen millään tavalla, ei edes niin, että niiden olisi tarkoitus viedä lukijan huomio pois olennaisesta (tai jos on niin huono yritys...).

... Ja olisihan se tietysti virkistävää, jos "vakavastiotettavan dekkarin" määritelmä ei olisi se, että niissä ratkotaan murhaa. :D (Tämä kyllä pätee mitä suurimmassa määrin ulkomaisiinkin dekkareihin.)

Se on kirjoittajan taidoista kiinni. Raaoilla väkivaltakuvauksilla yritetään usein paikata heikkoa kirjoitustaitoa.

Ja jokaikiseen tarttee ympätä se pakollinen sexikohtaus. Oikein oottaa missä ja miten tökerösti se tältä kirjailijalta sujuu. Naiskirjailijat alkaa olla rivompia todistaaksen osaamistaan. Henkirikokset, varkaus, raiskaus, kosto. Siinähän ne ainekset yleensä on.
Mutta O:P on oikeassa. seksillä ja väkivallalla mässäillään liikaa. Myös Stieg Larssonin kirjoissa.

Ja aika suuri osa näistä väkivaltapläjäyksistä päätyy myös valkokankaalle...
Lukjoita riittää. Mitä lie kertoo elämänlaadusta...

Kyllähän se on vaikeaa keksiä uutta tarinaa. Pöytälaatikkoon on monella jäänyt dekkarin teklele. Minullakin. Parasta dekkareissa on pähkäillä lukiessaan syyllistä ja sitä ei saisi paljastaa liian aikaisin. Varekset päätyi elokuviksi ja melkein parempia ne rainoina ovatkin.

Jos nyt mennään kuitenkin ihan asialinjalla, niin kannattaa lukea vastikään syksyllä ilmestynyt Mannerin Vapauttaja ja vasta sitten puhua kotimaisen dekkarin alennustilasta. Siinä on kirjailijalla sana ja tarina todella hallussa, olkoonkin vain kotimainen "lässynlässyndekkaristi". Kyllä meillä edelleen on erinomaisia jännärin tekijöitä, joiden kansainvälinen menestys odottaa ihan nurkan takana, sanokaa minun sanoneen.

Ei ne Maxin kirjat tähän asti kovin säväyttäneet ole. Vapauttaja pitänee panna varaukseen jos olis paree.
Olishan se kiva jos kertoisit muillekin kuka/ ketkä nurkan takana kykkii :)

Kirjaa käännettäessä otetaan huomioon sen markkina-alue. Kun suomalainen kirja käännetään englanniksi, sitä markkinoidaan erityisesti suomalaisten siirtolaisten asuttamilla alueilla Amerikassa ja Australiassa.
Myös iso-Britaniassa ja Saksassa on niin paljon suomalaisia, että katetta tulee kun sitä ostetaan sukulaisille lahjaksi.

Menestystä ei taida tulla tällaisella kustannuspolitiikalla.

Vastaus "ei oo:lle":
Mainitsin ulkomaisesta menestysmahdollisuudesta noin yleisessä mielessä. Uusia varteenotettavia dekkaristeja on Suomessa tällä hetkellä ehkä kourallinen, muutama muukin kuin Max Manner, mm. Antti Tuomainen ja Pekka Hiltunen vain joitakin mainitakseni. Vanhemmasta kirjailijakaartista Sipilä, Nykänen ja Jokinen yrittävät aurata tietä jenkeissä jne
Makuasioista sopii tietysti aina keskustella, mutta kannattaa tosiaan aina lukaista kirja ennen kuin alkaa kovasti torppaamaan.
Eikös muuten Oksasen Puhdistuskin ole luokiteltu jossain dekkariksi tai ainakin lähelle sitä? Itsekin teoksen lukeneena voin todeta, että ainakin siinä on tiettyjä dekkarimaisia piirteitä. Vaikka Sofi saa joskus kuraakin niskaan, syy ei taida olla aina kirjoissaan. Onneksi tekstit sentään ratkaisee loppupeleissä. Ihmiset äänestävät jalkojen lisäksi euroilla, vai mitä? Hän kirjoittaa kyllä erittäin hyvin ja omintakeisesti, siitä ei pääse kai kaunokirjallisessa mielessä minnekään ja menestystähän on näköjään tullut ympäri Euroopan. Nyt odotellaan sitten muutaman muun breikkausta. Hienoahan se olisi, jos Suomesta saataisiin enemmänkin kirjallisuutta maailmalle. Positiivisuus kunniaan, ei joidenkin menestys ole keneltäkään muulta pois.

Muissa Pohjoismaissa on maailmalla menestyneitä dekkaristeja pilvin pimein.

Täällä ajatellaan että automaattisesti tulee menestystä maailmalla kun dekkarissa syödään kansainvälistä ruokaa tai se tapahtuu kansainvälisessä ympäristössä.

Saattaahan se olla vähän sitäkin, että kirjailijat ajattelevat Pariisin olevan ulkomaanelävälle tutumpi ympäristö tapahtumapaikaksi kuin Kuopio. Tai gurmee atriat pesee muikkukukon..

Tarinan juonihan sen menestyksen loppupelissä kuitenkin ratkaisee. Oksasen Sohvi on siitä oiva esimerkki, vaikkei dekkaristi puhtaasti olekaan. kuten T Ketonen ylempänä kirjasi.

Eihän moni ulkomainen dekkarikaan huraita kestä kun niitä kirjastosta kotiin kokeeksi kantaa. Kesken jää. Mutta sitten kun sitten löytää luettavan kirjailijan, jos hän vielä on ollut tuottelias. on lukunautintoa pitkäksi aikaa. Harlan Coben, on itselläni viimeinen löytö.
Joitakin kotimaisia nimiä on noussut esiin ja syksyn pimeinä iltoina lukuelämyksiä kaipaa. Kirjasto on maksuton laitos ainakin toistaiseksi niin että mitään ei menetäkään.

Kyllä se pikku-Mauri (pituus n. 195 cm) on edelleenkin täysin ylittämätön dekkaristi Suomessa. Hän on yhäkin ainoa suomalaiskirjailija, joka on saanut arvostetun ranskalaisen palkinnon (Grand) Prix du roman d’Adventures kirjastaan Lavean tien laki.

hyvä herra haista bölli

Maiuri oli huippu kirjailija!
Hänestä voi oppia paljon.
Mauri vei päähenkilönsä suomalaiselle maaseudulle rikoksia ratkomaan ja menestystä tuli. Lavean tien laki juuri on tollainen maaseutu kirja.
Nykykirjailijat yrittää matkia kansainvälistä touhua ja heti ollaan mainostamassa niitä muka kansainvälisinä dekkareina.
Ei sellaisesta menestystä tule kun ei siitäkään että suomalainen on perustanut Amerikkaan jonkun kustantamon.
Käännösoikeuksien myynnistä tiedoitetaan näyttävästi mutta ne unohtuu heti kun kirjakin.