Onko normaalia että 1v pelkää radiota?
Tässä yksi päivä siivoilin ja kaivoin radion esiin. Poika kun sen huomasi alkoi itkemään ihan paniikissa. Oli sitten pakko sammuttaa se ja viedä pois.
Toinen mikä kummastuttaa on se ku vaihdoin olohuoneessa järjestystä ja taulujen paikkaa. Poika tuntui olevan järkyttynyt. Käveli silmät suurena ympäri huonetta, osoitteli tavaroita ja puhisi äänekkäästi. Normaalia?
Lisäksi jos laulan lauluja joita en ole ennen laulanut niin käy itkemään välillä
Tässä yksi päivä siivoilin ja kaivoin radion esiin. Poika kun sen huomasi alkoi itkemään ihan paniikissa. Oli sitten pakko sammuttaa se ja viedä pois.
Toinen mikä kummastuttaa on se ku vaihdoin olohuoneessa järjestystä ja taulujen paikkaa. Poika tuntui olevan järkyttynyt. Käveli silmät suurena ympäri huonetta, osoitteli tavaroita ja puhisi äänekkäästi. Normaalia?
Lisäksi jos laulan lauluja joita en ole ennen laulanut niin käy itkemään välillä
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vaikea sanoa tuon perusteella mitään. Jotkut lapset ovat vain arempia. Oletteko viettäneet paljon aikaa neljän seinän sisällä lapsen kanssa? Liikutteko ihmisten parissa, käyttekö vierailulla muualla kuin mummolassa? Kyseessä voi myös olla neurologinen sairaus, mutta katselkaa nyt vielä rauhassa puolisen vuotta, ennen tutkimuksiin menoa.
Liikutaan päivittäin ulkona. Kaveri asuu melko lähellä joten sielläkin käydään useasti, poika tykkää leikkiä hänen lapsensa kanssa. Käydään leikkipuistossa mutta ikinä ei oikein satu samanikäistä seuraa sinne. Kaupoilla käydään.
Mitä tarkoitat neurologisella sairaudella?
Poika on muutenkin ollut tosi kiukkuinen, itkuinen ja vaativa ihan syntymästään asti. Ruokailu meillä tuottaa vaikeuksia kun ei tahtoisi syödä ja kaikki ruoka täytyy soseuttaa. Nyt on onneksi alkanut syömään leipää tms. Söi ennenkin mutta sylki ulos mutta nyt on alkanut nielemään niitä. On kokoajan minussa kiinni, on kyllä välilä yksinkin jotai touhuamassa. Pukeminen meillä on yhtä h*lvettiä! Poika huutaa ihanku häntä kidutettais. Koko sen ajan mikä menee pukemiseen hän huutaa. Ihan pelottaa jo kun talvi tulee ja kerroksia täytyy lisätä.
Toinen asia mikä nyt pelottaa (vaikka ei varmaan todellakaan ole aiheellista) on autismi. Jossakin keskustelupalstalla kyseiseen sanaan törmäsin ja heti googletin ja nythä mie kuvittelen jo sit ihan liikoja ja omasta mielestäni hirveän moni oire täsmää tähän. Mut miul on tapana kyl ylireagoida.
Tuolla neurologisella sairaudella tarkoitin juuri autismin kirjoa.
Osaako hän leikkiä leluilla? Mitä hän tekee, kun viet leikkipuistoon hiekkalaatikolle? Mättääkö lapiolla hiekkaa ämpäriin vai jääkö pitkiksi ajoiksi ihmettelemään hiekkaan ja miten se esim. valuu käsistä?
Lapset vaistoavat äidin mielenliikkeet. Ehkä sinulle on jo syntynyt kammo lapsen pukemisesta, koska hän itkee tuon toimituksen ajan. Olen nähnyt lapsia, jotka huutavat kurkku suorana, kun heitä puetaan ja yleensä äidin kasvoilta heijastuu myös ahdistusta ja miltei pelkoa.
Psyykkaa itsesi ennen pukemistilannetta, ettet jännitä -hymyile ja juttele lapselle rauhallisesti ja lempeästi. Yritä olla rento, ettei lapsi vaistoa, että nyt jotain ikävää on tapahtumassa. Vaihtele lapsen vaatteita pitkin päivää "huviksesi", että hän tottuu pukemiseen.
Autistit viihtyvät pitkiäkin aikoja yksinään vauvana, niin että en usko että siitä on kysymys, jos hän on kokoajan sinussa kiinni. Autistit tosin saattavat pelätä ääniä, koska aistivat ne eri tavalla kuin muut. Yritä totutella hänet radioon, pölynimuriin ym. erilaisiin ääniin. Jos lapsi pelkää niin, että itkee itsensä lähes katatoniseen tilaan, kannattaa ääniin totuttelu lopettaa.
No meillä on nyt 3v. neiti, joka on ihan hassu pelkojensa kanssa ollut aina. Matkan varrelle on mahtunut monenmoisia asioita, joita hän on pelännyt. Eniten pelkoja oli joskus tuossa 1-2v. välissä, mutta nykyisin pelkää lähinnä kovia ääniä ja muutamia ihmisiä. Eikä hänellä mitään autismia ole, vaan on aina ollut äärettömän herkkä lapsi.
Puhu asiasta neuvolassa, sinnehän voi soittaa vaikka käyntien välissäkin jos epäilet vaikka aistiyliherkkyyttä tai muuta ongelmaa olevan. Joskus olen kuullut, että pukemista voi yrittää helpottaa vaikka leikin varjolla. Etsikää yhdessä sukkia, minne sukka kuuluu ja entä hattu jne. Vältä itse hermostumasta! Ruokailuun taas kannattaa kokeilla sormiruokia tai syödä jo itse, jos ette ole sitä kokeillut. Välttäkää siinäkin tuputtamista ja kaikenlaista negatiivisen tunteen liittämistä tilanteeseen.
Meillä tämä esikoinen on aina ollut tosi herkkä minun mielialojeni suhteen, pelkää äänen korottamista (ihan joskus jo sitäkin, että puhelimessa olen kiihtyneellä äänensävyllä puhunut jotain). Esimerkiksi jäähypenkkiä en voisi kuvitellakaan hänelle rangaistusmuodoksi, koska järkyttyisi siitä varmasti ikihyväksi.