Täällä on ollut vähän puhetta ihmisten reagoinnista vammaisuuteen. Sanonpa vaan että jos te vaikenette kaikesta, ettekä kerro kenellekään vammaastanne, jos kysytään, niin kuinka kukaan voi mitään tietää? Yksikin kommentoi uteliaista lapsista ettei ole hänen tehtävä kertoa erilaisuudesta heille, vaan vanhempien. No, vanhemmilla olisi kova työ edessä, nimittäin kun erilaisuutta on aika monenlaista...
Jos ei tosiaan mitään vammastaan puhu, niin on turha automaattisesti olettaa että ihmiset kohtelevat sinua tasavertaisesti. Esimerkiksi tuolla aiemmin eräs henkilö kertoi kuinka häntä ei otettu minnekään töihin, vaikka oli hyvä. Entäpä sellainen ajatus, että nuo työnantajat miettivät että vamma vaikeuttaa työntekoa selkeästi tai seuraavan kaavan mukaan:
vammainen = tyhmä
Jos ette ole avoimia, on kyllä turha tulla valittamaan ennakkoluuloista! Jos ette puhu, niin onhan siinä nyt helppo ajatella, että vammassa on jotakin noloa ja pahaa. Ja mihin tämä ajatus sitten johtaa...? Ja siis ylensäkin, kun eihän nyt ihmiset välttämättä tiedä millainen vamma on, että mihin se vaikuttaa jne.
Vammassa ei ole mitään noloa, varsinkaan kun se ei ole teidän vika!
Erilaisuus on rikkaus!
No, kiva kun jaksoitte lukea tämän vuodatuksen loppuun, vaikkei tullut erityisen johdonmukainen mutta pääajatus on että puhukaa ja kertokaa, sillä ne ennakkoluulot karisevat!
Jos ei tosiaan mitään vammastaan puhu, niin on turha automaattisesti olettaa että ihmiset kohtelevat sinua tasavertaisesti. Esimerkiksi tuolla aiemmin eräs henkilö kertoi kuinka häntä ei otettu minnekään töihin, vaikka oli hyvä. Entäpä sellainen ajatus, että nuo työnantajat miettivät että vamma vaikeuttaa työntekoa selkeästi tai seuraavan kaavan mukaan:
vammainen = tyhmä
Jos ette ole avoimia, on kyllä turha tulla valittamaan ennakkoluuloista! Jos ette puhu, niin onhan siinä nyt helppo ajatella, että vammassa on jotakin noloa ja pahaa. Ja mihin tämä ajatus sitten johtaa...? Ja siis ylensäkin, kun eihän nyt ihmiset välttämättä tiedä millainen vamma on, että mihin se vaikuttaa jne.
Vammassa ei ole mitään noloa, varsinkaan kun se ei ole teidän vika!
Erilaisuus on rikkaus!
No, kiva kun jaksoitte lukea tämän vuodatuksen loppuun, vaikkei tullut erityisen johdonmukainen mutta pääajatus on että puhukaa ja kertokaa, sillä ne ennakkoluulot karisevat!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kommentoinpa, koska minä aiemmin kirjoititn, etten enää jaksa vastailla kaikille uteliaille.
Jos yrittäisin täyttää jokaisen uteliaan kaiken tiedonjanon, en ehtisi muuta elämässäni tekemäänkään.
Toiseksi minulla ei olisi mitään yksityisyyttä, jos purkaisin koko elämäni maailmalle. Ei vammaisuus tee ihmisestä mitään eläintarhakappaletta, joka haluaa tai jonka pitää purkaa terveytensä ja muut asiansa kaikelle kansalle.`Kerrotko esimerkiksi sinä ventovieraille elintapasi ja terveydentilasi?
Nykyinen esimieheni kysyi työhaastattelussa, että aiheuttaako vammani kuluja työnantajalle. Hän teki sen varovaisesti ja kierrellen, joten luin rivien välistä ja vastasin suoraan, ettei aiheuta kuluja enkä aio mitään erityisjärjestelyitä vaatia.
Minä kyllä uskon avoimuuteen, mutta aina toiset ihmiset eivät ymmärrä milloin on sopiva aika ja paikka tulla utelemaan.
Jos esimerkiksi olen työmatkalta kotiin kauppakassien kanssa 27 asteen lämmössä tai istun kavereideni kanssa ravintolassa, en juuri silä hetkellä ole käytettävissä muiden uteliaisuuden täyttämisenen. Vai pitäisikö olla aina valmis keskeyttämään elämänsä?
Minä en pidä itseäni ennen kaikkea vammaisena, vaan ihmisenä jolla vamma aiheuttaa jonkin verran rajoituksia. En koe, että minun pitäisi elää niin eri tavalla kuin muiden tai tinkiä yksityisyydestäni tai muista oikeuksistani.
Juuh, enpä ajatellutkaan sitä noin. Eipä sitä tietenkään tarvitse ruveta vastailemaan jokaisellei himskatin vastaantulijalle. Ehkä minä sitten ajattelin jotekin niin, että nämä henkilöt eivät olisi niin tuntemattomia... niin kuin koulussa, töissä, sukulaisten tuttavat, sukulaiset, tuttavat, ym. (heidän lapsensa...) jne. Jotakin tällaista kai minä ajattelin.
Olin kerran tosiaan kävelemässä kaupasta kotiin kahden kassin kanssa. Oli todella kuuma. Yleensä minulla on reppu, mutta nyt ei.
Matkalla tuli joku vanha rouva selittämään, että mikä minulla on, esitänkö vain, miten voisi auttaa, jos tukeudun Jumalaan tämä pelastaa ja sitä rataa. Yritin sanoa, että en ehdi jutella ja olen menossa kotiin tekemään ruokaa.
Rouvapa yrittikin tulla eteen ja estää kulkuni. Hänellä oli missio pelastaa minut. Ja minä kun olen 100%:sti ateistinen ihminen, ei napannut yhtään kuunnella sitä jauhantaa.
Ja kaikenlaisia muitakin ventovieraita on tullut enemmän tai vähemmän aggressiivisesti pelastamaan tai sosialisoimaan.
...onkos kukaan koskaan tullut positiivisessa mielessä sinuun tutustumaan??
Tuossa tilanteessasi, minä olisin saanut pidätellä itseäni etten olisi vetänyt turpaan... Todella ärsyttävää. Varmaankin tuollaisessa tilanteessa onkin parempi, kun ei välitä yhtään - tai ainakin yrittää olla välittämättä.
Tapaan jatkuvasti uusia ihmisiä töissä ja yksityiselämässä. Viihdyn hyvin yksin, mutta myös kavereiden kanssa baareissa ja muutenkin sosialisoimassa.
En koe olevani epäsosiaalinen, mutta kaikki ihmiset eivät ole sivistyneitä ja osaa käytöstapoja.
Olen kyllä ottanut asian puheeksi työnantajan kanssa jos hän ei ole sitä itse tehnyt.Olen kertonut, että vammani ei vaikuta työhön ja päinvastoin...Jos yhtäkkiä munulle ilmaantuisi ne viidennet sormet ne olisivat ylimääräisiä:)Olen myös maininnut soittavani pianoa ja haitaria neljästä sormesta huolimatta...Olen soittanut jo yli 15 vuotta.Sekä senkin, että kymmensormijärjestelmän tastissä kirjoitin 8 sormella H4 edestä...
Lapset ovat siitä mukavia, että kysyvät suoraan.Mielelläni selitän jos suoraan kysytään...Parempi se kuin että katotaan vain kieroon...Ja ei lapsillekkaan tarvitse kaunistella tai selittää kuin lapselle...mihin vanhemmat usein syyllistyvät ja hyssyttelevät ja sanovat, ettei sellaisista asioista saa kysyä...Että mistäköhän tuo malli on tullut, että kysytä ei, mutta katsotaan kyllä kieroon?...Kertoo niin kuin asia on...
En koe itse itseäni vammaiseksi, mutta se ei auta kun kysymys on muista ihmisistä:/
tähän haluan kirjoitaa että minulta ei juuri ole vammaisuudesta kyselty, eikä minulla ole hirveää tarvetta siitä kertoaaan ainakaan nyt. Mutta harvoin minulta on tultu kyselemään muutenkaan elämästä tai minusta... eli "tasavertaisesti" että kuka oon ja mitä teen.
Kerron kyllä yleensä lyhyen sairaskertomuksen mitä ja miks.
Mielummin puhun elämästä ja ajatuksitani se on minusta tasavertaista.... no siihen ei usinkaan ole tilaisuutta kuten jo mainitsin.
Tuo kuulostaisi ihan hyvältä. Eipä varmaan ihan ventovieraat tulisi kyselemään, muttei kai niistä niinkään kannata välittää, jos tulee...
Eri asia on just sitten tasaveroisesti. Niin minäkin tekisin - mutta vähän tutumpien ihmisten kohdalla. Ventovieraat itseasiassa on kai paras jättää sikseen - tai ei ainakaan tarvi nyt mitään hirveitä ruveta selittämään.
On mielestäni juuri sitä että kanssakäyminen ei lähde pelkästään jostain toisen henkilön fyysisestä ominaisuudesta. Vammani on vain yksi ominaisuuteni muiden joukossa. Koen sen loukkaavana että ventovieraat kiinnittävät minuun huomiota pelkästään vammani perusteella ja jopa saman tien kyselevät siitä. Se on jonkinlaista esineellistämistä, eivät he useinkaan ole kiinnostunut minusta ihmisenä vaan pelkästään vammastani ja usein jopa vain vahvistaakseen omia ennakkoluulojaan ja käsityksiään.
En minäkään mene kysymään kaljulta ihmiseltä miten kauan hän on ollut kalju tai miten hän on vammansa saanut. Tosiasiassa kaljuus on voinut olla hänelle suurempi vastoin käyminen elämässään henkisesti kuin minulle vammmaisuuteni. Silti ei hän saa osakseen kyselyitä, sääliviä katseita tai yletöntä paapomista.
Toisaalta ko. tilanteissa yritän käyttäytyä hyvin enkä menetä malttiani koska useinhan käyttäytymisen pontimena on hyväntahtoisuus ja toisen ihmisen huomioiminen jota liian vähän nykymaailmassa kohtaa enkä halua olla sitä osaltani tappamassa, mutta nopeasti olen kääntämässä keskustelua muille urille.
Puhun ja keskustelen hyvin avoimesti vammastani ihmisten kanssa jotka tunnen ja joista pidän. Hienoa on myös se että minulla on monia ystäviä jotka ovat tunteneet minut kymmeniä vuosia eivätkä ole koskaan kysyneet tai aloittaneet keskustelua vammastani. Se on osoitus minulle siitä että he hyväksyvät minut ihmisenä vammalla tai ilman.
Tasaveroisuus ei todellaan lähde toisen ihmisen vammasta tai vammattomuudesta.
Tulipa vaan mieleeni että onko se sitten epäkohteliasta jos ravintolassa "tutustuu" ja monen tunnin mukavan keskustelun jälkeen ei kysy vammasta mitään ?
Minä en kysynyt kun ei ensimmäisenä tullut mieleen.
Jossain vaiheessa kyllä sekin tuli mieleen kun onhan se pyörätuoli kuitenkin aika näkyvä mutta ajattelin että jos hän ei itse kerro niin kysymys on liian tungetteleva. Muutenkin mielestäni se on "vammaisen" asia kertoa tai olla kertomatta...
ja mitäpä se minulle kuuluu mutta mielenkiintoinen kaveri kaikenkaikkiaan..:)