Eli lyhyesti: sain viime vuonna 12 opintopistettä kasaan, suoritin kuitenkin luennot, pakolliset harjoitukset yms, en vain saanut aikaiseksi tenttiä opintoja, motivaatio oli aivan nollissa, epäilin päätöstäni opintopaikan suhteen..
Olin luennoilla yms, opettelin ja luin asiat, ainoa asia mitä en tehnyt, oli suorittaa tentit, jotta olisi saanut merkinnät. Osaan siis asiat, olen suorittanut kaiken, ainoastaan tentin tekeminen puuttuu. Kertasin vielä koko kesän, jotta varmasti pääsen kaikesta läpi :/
Nyt alkaa kuitenkin ahdistaa ja pelottaa oikein toden teolla kun tutustuin noihin opintotukijuttuihin. Lainaa en siis ole nostanut yhdeltäkään kuulta. Ymmärtääkö kela, saako tätä mitenkään sovittua heidän kanssaan? Saan kaikki tentit ja opintopisteet melkein tässä syksyllä jo, vähintään sen 45 tarvittavan opintopisteen edestä. Ja päälle tämän 2. lukuvuoden opintopisteet. Olen lukenut ja päntännyt, pääsen tenteistä 100% varmasti läpi. Silti olen aivan paniikissa, mitä jos tuki katkeaa tai joudun maksamaan takaisin? Tiedän, että opintopisteitä ei ole kasassa, mutta olen opiskellut asiat yms ja saan ne valmiiksi heti, kun yleiset tentit tulevat ja pääsen suorittamaan ne.
Jos asiaa ei saa sovittua, kämppä lähtee alta, vanhempien luokse ei ole menemistä, minut melkeinpä potkittiin ulos kun valitsin tämän opiskelupaikan ja lähdin. Minulla ei ole edes rahaa maksaa takaisin, enkä saa mistään apua asiaan :/ Ja en pääse mihinkään majailemaan siksi aikaa, että saisin opinnot suoritettua ja saisin haettua taas tukea, mikäli näin pääsee käymään, opintoni jäävät siis täysin kesken, vaikka haluaisin jatkaa ja olen suorittamassa kaikkea tarvittavaa. Millään tavalla ei ollut tarkoitus huijata tukia tai nostaa niitä opiskelematta, vielä kerran sanon, osaan asiat jne mutta tentit pitää vain suorittaa. Miten tulee käymään, voinko ottaa kelaan mitenkään yhteyttä ennen opintopisteiden tarkistusta, jotta asian saisi sovittua ennenkuin päästään sinne asti? Vai onko edessä pari kuukautta pelkoa ja ahdistusta siitä, että pilasin loppuelämäni?
puuttuvat opintopisteet, APUA
3
1146
Vastaukset 3
- Luulisin kyllä
Käsittääkseni Kela katsoo suoritetut kurssit lähinnä kerran vuodessa, ei ne niitä säännöllisesti seuraa.Jonka jälkeen saa selittää Kelalle hyvän syyn miksei ole suorittanut. Tuo sinun ei siis kelpaisi syyksi, syy täytyisi olla esim.pitkäaikainen sairastuminen tms. Ei Kelaa kiinnosta keskeneräiset kurssit se katsoo vain käydyt kurssit ja keskeneräiset ei ole käytyjä.
Suurempi ongelma saattaa olla koulu, tentti tulee suorittaa tietyn ajan kuluttua kurssin loputtua. Olisikohan se max. joku pari kuukausi virallisesti. Koulukohtaisesti tosin opettajat saattavat olla myötämielisiä mutta niillä on myös oikeus sanoa tervetuloa kurssille uudestaan, vaikka osaisitkin jo asiat. - tdajapduu
Itselläni oli sama tilanne. Mikäli todella olet suorittanut kurssit ja saat ne tentittyä syksyn aikana, sinulla ei ole ongelmaa. Jos et, sitten tuki katkeaa.
Kelaanhan saa noita selityksiä lähetellä 1.1 asti, eli syksyllä kun tulee kysely noin kuukauden-parin päästä (siihen menessä sinulla pitäisi siis olla jo varmaankin suoritettuina noita?) niin selität parhaasi mukaan rehellisesti miten tilanne on, jne. Kelaltahan tulee sitten viestiä, että 20op pitää olla 1.1 mennessä suoritettuna tai tuki katkeaa. Jos saat nuo 20op kasaan, ei tule ongelmia. Jos et, tuki katkeaa ja et voi saada sitä, ennenkuin nuo 20op ovat suoritettuina.
On täysin naurettavaa pelotella täälä muita, ihmisiä sielä kelassakin on töissä ja ne nuo paperit tarkistavat. Varmasti ymmärtävät, ja jos kerran ei ole mistään muusta kuin tentin suorittamisesta kiinni, ei tule ongelmia.
Mutta vaikka tuki katkeaa, takaisinperinnän vaaraa ei ole. Nyt siis rehkit ja suoritat 20op 1.1 mennessä, niin ei tarvitse stressata. Mutta ota nyt hyvä ihminen itseäsi niskasta kiinni ja aloita niitten hommien hoitaminen kunnolla. - luzmuili
Kyllä niitä selityksiä on tullut aikoinaan seliteltyä ja kaikki on läpi menny :) eikä ole tuki katkennu. ja ainahan voi syksyn aloittaa sillä että käy hopsi ohjauksessa (tai missä ikinä opiskelee) ja pyytää saada henkilökohtaista opastusta opintojen suunnitteluun kun on elämä menny niin ja näin ja tuntuu niin vaikealta saada tenttejä joskus läpi jnejne.
eli siis mustaa valkoiselle, että olet tarttunut ongelmaasi, puuttuviin opintopisteisiin, ja hyvä suunnitelma valmiina...eiks nih?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561