Meillä on laskettuun aikaan vielä hetki ja pähkäilen tässä niinkin yksinkertaista kysymystä kuin sitä, että milloin olette pyytäneet valitsemianne henkilöitä lapsen kummeiksi? Itselläni on useampi kummilapsi ja käytäntöjä on ollut molempia - ennen ja jälkeen lapsen syntymän.
Ei tämä mikään maata kaatava kysymys ole, mutta kiinnostaa vain mikä on yleisempi käytäntö. Me aiomme pyytää kummeja vasta lapsen syntymän jälkeen. Oletetaan tietysti, että kaikki pyydetyt suostuvat ;), mutta onhan siinä vielä hetki aikaa pähkäillä, jos joku kieltäytyy.
Milloin olette pyytäneet kummeja?
6
361
Vastaukset
- kummis
Sekä-että.
Rakkainta ja pitkäaikaisinta ystävääni lapsuudesta lähtien oli luontevaa pyytää kummiksi jo odotusaikana, koska olimme sen tosillemme jo lapsina luvanneet :)
Muita kummeja pyydettiin sitten lapsen synnyttyä. - Ristiäisten alla
Kummeja on kysytty silloin, kun on alettu ristiäisiä järjestämään eli lasten ollessa parin viikon ikäisiä. Nuorimmaiselta lapselta yksi pari kieltäytyi kummiudesta, mutta oikeastaan siinä kävi onni onnettomuudessa, kun hänen tilalleen valitut kummit on ollut aivan ihania kummeja lapselle.
- jepjep
Odotusaikana on kysytty.
- mona88
Itse sain kummikutsun kun lapsi oli 4-5 kuukautinen ja ristiäisiä oli alettu suunnittelemaan. Mutta itse meinaan kysyä odotusaikana jotta saavat sitten olla lapsen elämässä syntymisestä lähtien =)
- .............
Syntymän jälkeen.
- difdi
Oma kummipoikani oli 5 päivän ikäinen, kun minua pyydettiin kummiksi. Olin tosin kuullut "huhua" asiasta jo aikaisemmin äidiltäni, koska pojan vanhemmat ovat enoni ja hänen vaimonsa. :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2633291Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201819Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241489- 811334
- 1371028
- 81974
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61788Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86736Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.60658Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50626