En oikein tiedä, mistä voisin saada objektiivisia vastauksia dilemmaani. Kyseessä on 1-vuotias tyttö ja maito.
Kokeilin hapanmaitotuotteita tytölle 10 kk iässä, kuten suositus on, mutta jo hyvin pienestä määrästä hän sai kovat ilmavaivat ja kakka muuttui pieniksi mustiksi papanoiksi. Kakatessa tyttö myös itki ja huusi. Aloitin äärimmäisen varovasti maitotuotteiden antamisen, sillä jo imetysaikana kävi selväksi, että maito ei neidolle sovi vaan minunkin on vältettävä sitä. Ja tarkoitan nyt ihan kaikkia maitovalmisteita.
Neuvolassa kerroin asiasta ja ensimmäisen terveydenhoitajan mielipide asiaan oli: Haittaako se? En saanut mitään perusteluja tai syitä, miksi minun pitäisi kiusata ja satuttaa tytärtäni, jos maito ei vain nyt mene normaalisti hänen suolistonsa läpi. Imetin (ja imetän yhä) tyttöä, joten omaa maitoaan hän saa useasti päivässä.
1-vuotisneuvolassa toinen terveydenhoitaja totesi asiaan, että nyt PITÄÄ alkaa maitotuotteita antaa, vaikka sitten Levolacin kanssa. Annoin hyvin pienen annoksen hapanmaitotuotteita ja tyttö kakkasi kuin nyrkinkokosen kiven. Taas oli huutoa ja itkua, ummetusta ja kovia ilmavaivoja.
Olen ottanut lähipiirissä asian esille ja sielläkin painostetaan antamaan maitotuotteita, koska mitään niin pyhää kuin maito ei varmasti voi jättää ruokavaliosta pois. Tytön maha ei kuulemma sitten ikinä tule kestämään sitä. Mutta eihän se kestä nytkään! Ei se ole koskaan kestänyt!
Joten, miten on? Pitääkö minun antaa 1-vuotiaalle väkisin maitoa ja Levolacia tai muuta ummetuslääkettä perään, että kakka luistaisi? Eikö riitä, että imetän ja hän saa itselleen henkilökohtaisesti räätälöityä maitoa? Kalsium ei mitenkään voi olla tässä takapiruna, koska sitä saa muustakin ruoasta, ja tyttö syö todella monipuolisesti hyvällä ruokahalulla, pääasiassa itsetehtyä ja luomua, paljon kalaa sekä vihanneksia ja hedelmiä. Myös jonkin verran soijaa olen lisännyt joihinkin ruokiin.
Mikä siinä maidossa on niin hyvää ja pakollista? Miksi teollisesti prosessoitu lehmänmaito olisi tyttärelleni välttämättömämpää kuin rintamaito?

Vastaukset 8
Vanhimmat
Tuo oireilu kuulostaa ihan maitoallergialta. Ja jos maito ei sovi niin ei sitä väkisin tarvitse antaa olisipa sopimattomuuden syy mikä tahansa.
Maitoallergisille nykysuositus on 1v iästä alkaen joko rintamaitoa tai apteekin korviketta (eli nämä maitoallergisille tarkoitetut) tai kaura-/soija/-riisimaito ja tavallista reilummin lihaa (myös kana ja kala lasketaan lihaksi), jotta saisi riittävästi laadukasta proteinia.
Eli kun katsotaan asiaa maitoallergisille tehtyjen ohjeiden mukaan teillä ei ole mitään hätää. Niin pitkään kun imetys jatkuu vähintään 5 kertaa päivässä. Jos lopetat imetyksen/vähennät sitä niin huomioi tuo proteiniasia ja kalkin saanti.
Kun lapsi lähtee hoitoon, tarvitset todistuksen maidon sopimattomuudesta. Eli vaadi jo nyt hyvissä ajoin lapsellesi lähete maitoaltistukseen, niin saat todistuksen maitoallergiasta (kipua aiheuttava ummetus riittää allergia diagnoosiin, olisipa maidon sopimattomuuden syy oikeasti mikä tahansa). Ainaikin meillä altistuksen yhteyteen saa myös läheteen ravitsemusterapeutille, joka pystyy neuvomaan tuossa ruokavaliossa (miljoona kertaa paremmin ja luotettavammin kuin me täällä netissä)
EI ole maitopakkoa! Se on vain Valion iskostama virallinen totuus että "6dl maitoa kuuluu päivään" jne. Älä ota stressiä äläkkä välitä mitä muut puhuu. Meillä keskimmäinen sai vuohenmaitoa, kasvoi vauhdilla. Voithan kokeilla vaihtoehtomaitoja, kaupassa on laaja valikoima. Jos annat RIITTÄVÄSTI D-vitamiinia, ei tarvitse edes äärinmäärin kalsiumia antaa, eikä saakkaan. D3 vitamiinia Eu:n uusien suositusten mukaan 1-10v 50µg. Anna mantelijauhetta tai auringonkukansiemenistä tehtyä jauhetta puuron ym. seassa. Niissä on kalsiumia.
Kokeile jättää soija pois, koska se on voimakkaasti allergisoivaa.
maitoa nyt vain on hyvin monessa ruuassa ja valmisteessa.
lapsen kannalta on ikävää, jos suolisto ei totu maitoon... täysin maidoton ruokavalio tulee aiheuttamaan varmasti monia mutkia ja itkujakin... synttärijuhlat, muut kekkerit, ym. En siis diagnoisi omin päin maitoallergiaa ja jättäisi sitä pois. Yleensä lapsi reagoi suolistolla useampaankin ruoka-aineeseen (jos on allergioita) ja niiden kaikkien karsiminen ruokavaliosta omin päin ei ole hyvä juttu.
Oletko kokeillut hylamaitoa tai maitojuomaa näin alkuun? Käsitinkö oikein, että teillä ei ruuanlaitossa käytetä lainkaan maitoa?
Meillä esikoisella tuli alussa pahojakin vaivoja maidosta (myös äidinmaidosta ja korvikkeista) ja monesta muusta ruuasta. 3 vuotiaana ruokavaliossa oli kaikki mahdollinen. 2 vuotta ihottumaa ja suolivaivoja ja sitten alkoi helpottamaan. Siedätyshoito tuotti meillä tuloksia. Yliopistollisessa keskussairaalassakin oltiin välissä osastolla ja meille painotettiin siedätystä ja rotaatiota. Kortisonia ihoon ja jos ihottuma ei parantunut, niin sitten ruoka-aine hetkeksi sivuun.
Ethän sinä sitä lasta kovin kauaa enää voi imettää. Tai voit toki, mutta kyllä se raja joskus tulee vastaan.
Soijan tyttö aloitti vasta 1-vuotiaana ja sitä käytetty maltillisesti. Ei ole aiheuttanut oireita.
Meillä ei ruoanvalmistuksessa kotona käytetä lainkaan maitotuotteita, äärimmäisen harvoin (lähinnä siis mökillä) olen käyttänyt paistamiseen voita ja siitä en varmuudella osaa sanoa, tuleeko tytölle oireita, sillä hän syö paistettuja ruokia niin vähän. Ruoanlaitto ei sinällään ole "vaiva", koska en itsekään kestä maitotuotteita, varsinkaan kermaa ja juustoja, joita yleensä ruokaan laitettaisiin. Vanhempi lapsemme saa satunnaisesti myös "maitoruokia" eli makaroonilaatikkoa sun muita, mutta vauvan annos erotellaan aina ennen maito-osuutta.
En ole nyt vähään aikaan maitoa tytölle edes kokeillut mitään maitotuotteita, mutta olen itse syönyt suklaata ja jo se on aiheuttanut tytölle parin päivän ummetuksen ja sitten kakka itkun kera. Muilla suvussa ei maito-ongelmia tietääkseni ole, ainoa on tyttäreni ja minä, ja minullakin tämä alkoi tytön raskausaikana.
Ehkä nyt odottelen tuohon 1,5-vuotisneuvolalääkäriin. Esikoisen neuvolaan on pari kk aikaa, joten voihan sielläkin asiasta keskustella. Jos vielä silloin maha menee tytöllä solmuun pienestäkin maitomäärästä, pyydän lähetettä jatkotutkimuksiin. Imettää ajattelin, jos suinkin on mahdollista, siihen 2-vuotiaaksi asti, kuten esikoistakin.
HEI EI HYLAMAITOA 1 vuotiaalle ilman lisäselvityksiä. ALLE kouluikäisellä kyse on todella harvoin laktoosiintoleranssista.
Oletko kokeillut luomumaitoa?
On lempeämpää kuin tavallinen maito.
Vaikka virallinen suositus ei olekaan antaa raakamaitoa pikkulapsille, mutta kokeilisin silti antaa sitä sittten kun imetyskerrat jäävät vähäisiksi.