Kuinkas

Lapualla, onko Pauli saanut kauppansa myytyä ja karistanut Suomen pölyt jaloistaan huussimilli mukanaan. Paulillahan ei tiämmä varikkoa ollut päällä.
13222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ainut mitä Paulilla on kohta päällä on kolumbukselta lainattu persuksen kohdalta kulunut poplari.

Äänestä
  • Kuulustelupöytäkirjojen mukaan Pauli oli saanut kaiken omaisuutensa piiloon. Onko jemmoja alettu pöyhiä.

    Äänestä

  • Tunkki kirjoitti:

    Kuulustelupöytäkirjojen mukaan Pauli oli saanut kaiken omaisuutensa piiloon. Onko jemmoja alettu pöyhiä.

    Miksi pitäisi, ihan rehellisesti kotiutti sivullaan nähtyä voittosaldoa, Hannu väärensi saldon, ei Pauli sitä voinut tietää.
    Hannu siirti saldon Paulille, siirtoa ei tehnyt Pauli, kuitenkin aletaan syytettä vääntämään, ihmeellistä.

    Saa omaisuutensa siirtaa toisten nimiin jos ulosotto uhkaa, missää laissa ei tätä kielletä.

    Äänestä

"...missää laissa ei tätä kielletä.": uhoaa huuhelo. Kerrotaan sinulle hieman faktaa oiekasta elämästä taas.

Velallisen epärehellisyysrikoksissa suojellaan velkojaa velallisen toimilta, joilla tämä pyrkii vahingoittamaan velkojan taloudellisia etuja aiheuttamalla maksukyvyttömyytensä tai pahentamalla sitä. Tällaisiin toimiin velallinen voi ryhtyä jo olemassa olevien tai odotettavissa olevien taloudellisten vaikeuksiensa johdosta.

Lakiviite
Rikoslaki/ 39 LUKU (24.8.1990/769)
Velallisen rikoksista 1 § (31.1.2003/61) /Velallisen epärehellisyys
Velallinen, joka
1) hävittää omaisuuttaan,
2) ilman hyväksyttävää syytä lahjoittaa tai muuten luovuttaa omaisuuttaan,
3) siirtää omaisuuttaan ulkomaille saattaakseen sen velkojiensa ulottumattomiin taikka
4) lisää perusteettomasti velvoitteitaan
ja siten aiheuttaa maksukyvyttömäksi tulemisensa tai oleellisesti pahentaa maksukyvyttömyyttään, on tuomittava velallisen epärehellisyydestä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Äänestä
  • Paulin eerot ovat Turkissa voudin karttuisan käden ulottumattomissa, joten linnaa näyttää tulevan. Ja taas veronmaksajat maksavat. Mitäs se linnapäivä maksaakaan? Piisaako eres 200 e päivältä?

    Äänestä

  • Lapualaane kirjoitti:

    Paulin eerot ovat Turkissa voudin karttuisan käden ulottumattomissa, joten linnaa näyttää tulevan. Ja taas veronmaksajat maksavat. Mitäs se linnapäivä maksaakaan? Piisaako eres 200 e päivältä?

    Jalakapanta olis halavin ratkaasu veronmaksajille.

    Äänestä

  • Laihialaane kirjoitti:

    Jalakapanta olis halavin ratkaasu veronmaksajille.

    Pannan lisäksi ponzoreitä pitäisi velvoittaa pitämään vangin vaatteita, että kansa tietäisi mistä on kysymys.

    Äänestä

  • Laihialaane kirjoitti:

    Jalakapanta olis halavin ratkaasu veronmaksajille.

    Kaikkein paras olisi, että Pauli laitettaisiin Vaasan lääninvankilaan luovuttamaan päivittäin sprermaansa Hannun uuden sukupolven spermatreideriin.
    Tulevia ketjukirjelapsia tarvitaan aina maailmassa.

    Äänestä

Noh, valuuttakaupastahan on kyusymys, tai ainakin lisennssi kaupasta.

Mikä sinulle HANDEN asiassa on jäänyt epäselväksi? Kysy lisätietoja PITKÄN HUISKEALTA LYHYELTÄ/PÄTKÄLTÄ EOK:sta.

Ps. Jos on jäänyt vielä sitä RAHUA sijoitettavaksi valuuttakauppaan, niin ainahan aisakello kilkattaa ja kalkattaa parhaaseen FYI malliin FOREX EXPERTIN viitoittamalla tiellä.

Mehän aina vaan " NAATITAAN JA NAURESKELLAAN ", siis PUTKASSA!

Äänestä
  • Vieläkö punajuuria myydään lisenssikaupalla ?

    Äänestä

  • valuuttakauppiaan juttuja

    Äänestä

  • Pätkän huiskea kirjoitti:

    Vieläkö punajuuria myydään lisenssikaupalla ?

    Sehän se Handen pahin pelko on kun joutuu kusetushommistaan lusimaan ihmiseritteitä kauttaaltaan olevaan selliin rikkinäisen ikkunan alle.

    Sitten kun vielä viranomaisrikollisten toimesta tungetaan punajuuren kokoinen punainen pilleri HANDEN suuhun väkipakolla on kauhuskenario valmis. Sellaisesta punajuurta muistuttavasta huumepilleristähän joutuu valuuttakauppias jälleen mielisairauden kaltaiseen kuntoon ja alkaa näkemään unta NÖTTÖSEN RÖTTELÖSTÄ. Siellä oli niin hyvä olla ja harjoittaa valuuttakauppaa.

    Ps.
    Happy days are here again, koska kohta se automaattinen valuuttakauppaohjelmisto vihdoinkin valmistuu lupasi Hande ja peltipoikansa RUBLUUTTI.

    Äänestä

  • Pätkän huiskea kirjoitti:

    Vieläkö punajuuria myydään lisenssikaupalla ?

    Ei mutta nyt myydään spermalisenssejä, lähe mukaan, isot pojatkin lähti

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tunkki kirjoitti:

Lapualla, onko Pauli saanut kauppansa myytyä ja karistanut Suomen pölyt jaloistaan huussimilli mukanaan. Paulillahan ei tiämmä varikkoa ollut päällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu