Onko muilla kokemuksia aikuisryhmässä ulkopuolelle jäämisestä?
Olen nainen, 30. Aloitimme opiskelut jokin aika sitten, meitä on ikäryhmistä19-50. Ryhmämme on opiskellut keskenään muutaman viikon ajan miltei täyspäisenä. Vain pari ihmistä on jättänyt tulematta. Viisikymppisiä on 1, kuten alle parikymppisiäkin. Loput ovat oman ikäisiäni, vuosi sinne tai tänne; melko perusasetuksilla menevä aikuisopiskelijaryhmä.
Kuppikuntia alkoi muodostua miltei heti. Sosiaalisena ihmisenä olen yrittänyt keskustella ja viettää aikaa ryhmän kanssa, koska joudumme tekemään paljon ryhmätöitä ja tulemaan toistemme kanssa paljon toimeen.
Mietin jo Facebook-lisäämistäkin, kunnes huomasin, että tämä kourallinen aktiivisia ihmisiä ovat lisänneet toinen toisensa jo. Olen ainoa, kenelle ei keskustella mitään, ja jonka keskustellessa jopa puhutaan päälle. Olen huomannut monesti jo aloittaneeni sanomaan tai kertomaan jotakin asiaa tai vaikkapa omaa mielipidettäni, ja tuntuu, ettei minua olisi edes olemassa, kun nämä ihmiset röyhkeästi heittävät oman kaneettinsa toisen sanojen päälle.
Yksi ihminen on pyytänyt minua savukkeelle, kun on nähnyt minut tupakoimassa muutaman kerran. Ryhmä on melko uusi, joten koen painetta ottaa asiaa esille, ja minua on alkanut jopa jännittää tämän ihmisporukan kanssa, niin erilaista on jäädä ulkopuolelle.
Hassua sinänsä, että ikaisemmin keväällä olin koulun tiimoilta työharjoittelujaksolla sellaisessa paikassa, jossa osakkaat ja työntekijät käyttäytyivät lähestulkoon samalla tavalla. Yksi oppisopimusopiskelija aist tilanteen herkästi, kun aloin tehdä kaikkien töitä ja jättää taukoja välistä, vetäytyäkseni kiusallisista tilanteista.
Raskainta on ajatella, taas, että minussa henkilökohtaisella tasolla on jotakin vikaa. Tietty oma käsitys itsestään ei aina vetoa muihin, voi olla jotakin mitä muut näkevät eivätkä pidä minään, mene ja tiedä. Kannan itseni itsevarmasti ja olen melko neutraali, mutta mukava persoona ja hyvin harmiton; en provosoi. En ole myöskään mikään yksinäinen yrmy, jostakin syystä ihmiset ovat vaan alkaneet tutustua enemmän keskenään ja sulkemaan selkeästi muita ulkopuolelle.
Meillä on tulossa ryhmän kanssa syksyn aikana erilaisia happeningeja, jonne on ilmoittautumisia, ja jonne olen ajatellut virkistäytymismielessä mennä. Saa nähdä, tutustuisiko siellä, vai roikkuuko vaan häntäpäässä muiden riesana lähinnä.
Mitä tälläisessä jamassa voisi edes tehdä? Onko muuta valinnanvaraa kuin tympääntyä melko tylyn ilmapiirin mukanaan tuomaan ankeuteen, vai vääntäytyä väkisin toisten seuraan, mitä olette mieltä?
Olen nainen, 30. Aloitimme opiskelut jokin aika sitten, meitä on ikäryhmistä19-50. Ryhmämme on opiskellut keskenään muutaman viikon ajan miltei täyspäisenä. Vain pari ihmistä on jättänyt tulematta. Viisikymppisiä on 1, kuten alle parikymppisiäkin. Loput ovat oman ikäisiäni, vuosi sinne tai tänne; melko perusasetuksilla menevä aikuisopiskelijaryhmä.
Kuppikuntia alkoi muodostua miltei heti. Sosiaalisena ihmisenä olen yrittänyt keskustella ja viettää aikaa ryhmän kanssa, koska joudumme tekemään paljon ryhmätöitä ja tulemaan toistemme kanssa paljon toimeen.
Mietin jo Facebook-lisäämistäkin, kunnes huomasin, että tämä kourallinen aktiivisia ihmisiä ovat lisänneet toinen toisensa jo. Olen ainoa, kenelle ei keskustella mitään, ja jonka keskustellessa jopa puhutaan päälle. Olen huomannut monesti jo aloittaneeni sanomaan tai kertomaan jotakin asiaa tai vaikkapa omaa mielipidettäni, ja tuntuu, ettei minua olisi edes olemassa, kun nämä ihmiset röyhkeästi heittävät oman kaneettinsa toisen sanojen päälle.
Yksi ihminen on pyytänyt minua savukkeelle, kun on nähnyt minut tupakoimassa muutaman kerran. Ryhmä on melko uusi, joten koen painetta ottaa asiaa esille, ja minua on alkanut jopa jännittää tämän ihmisporukan kanssa, niin erilaista on jäädä ulkopuolelle.
Hassua sinänsä, että ikaisemmin keväällä olin koulun tiimoilta työharjoittelujaksolla sellaisessa paikassa, jossa osakkaat ja työntekijät käyttäytyivät lähestulkoon samalla tavalla. Yksi oppisopimusopiskelija aist tilanteen herkästi, kun aloin tehdä kaikkien töitä ja jättää taukoja välistä, vetäytyäkseni kiusallisista tilanteista.
Raskainta on ajatella, taas, että minussa henkilökohtaisella tasolla on jotakin vikaa. Tietty oma käsitys itsestään ei aina vetoa muihin, voi olla jotakin mitä muut näkevät eivätkä pidä minään, mene ja tiedä. Kannan itseni itsevarmasti ja olen melko neutraali, mutta mukava persoona ja hyvin harmiton; en provosoi. En ole myöskään mikään yksinäinen yrmy, jostakin syystä ihmiset ovat vaan alkaneet tutustua enemmän keskenään ja sulkemaan selkeästi muita ulkopuolelle.
Meillä on tulossa ryhmän kanssa syksyn aikana erilaisia happeningeja, jonne on ilmoittautumisia, ja jonne olen ajatellut virkistäytymismielessä mennä. Saa nähdä, tutustuisiko siellä, vai roikkuuko vaan häntäpäässä muiden riesana lähinnä.
Mitä tälläisessä jamassa voisi edes tehdä? Onko muuta valinnanvaraa kuin tympääntyä melko tylyn ilmapiirin mukanaan tuomaan ankeuteen, vai vääntäytyä väkisin toisten seuraan, mitä olette mieltä?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.