Oletko onnistunut elämässäsi?

Olen! Omasta mielestäni!

Suunnitelma? Lähtiessäni siitä perkeleen riitaisesta ja minua lyttäävästä lapsuuteni kodista oli tavoitteenani selviytyä.

On helppo olla tyytyväinen olotilaansa kun ei pahemmin piittaa muiden kuin läheistensä mielipiteistä.
Ulkopuolisten vain soveliaisuuden alarajoja hipoen.

En ole koskaan pyrkinyt minnekään, on hyvä, jos selviytyy päivästä toiseen. Realisti on oltava. Kukin kykyjensä mukaan.

Viime aikoina olen käynyt syvällisiä keskusteluja monen henkilön kanssa. Voin sanoa, että olen uskaltanut elää. Minulla on sisäinen rauha ja voin elää päivän kerrallaan ihan tavallista elämääni uteliain aistein.

Olen tyytyväinen, tietysti haaveitakin olisi ollut, mutta hyvä näin.

Olen pettynyt. Olen ehtinyt osallistua monenlaisiin maailman parannushankkeisiin, eikä maailma näytä muuttuneen paremmaksi paikaksi, eivätkä edes sodat ole vieläkään loppuneet.;)

Suomessa on moni ihmisten elämään ja hyvinvointiin liittyvä asia parantunut, mutta sen seurauksena omiin etuihin liittyvät vaatimukset näyttävät kaiken aikaa kasvavan ja pahoinvointi lisääntyvän. - Onneksi yhteisöllisyys näyttää myös vähitellen nostavan päätään, vaikka markkinatalouden kovia arvoja tuodaan myös jatkuvasti esille.

Nuoruuden näkemisen ja kokemisen nälät ovat tulleet tyydytetyiksi. Koska olen uneksinut vain asioista, joilla on realistisia mahdollisuuksia toteutua, olen ehtinyt myös toteuttaa ne. Aina en ole päässyt ihan huipulle asti, mutta jollain tapaa ihan lähelle.

Iloitsen siitä, että olen jotakuinkin onnistunut elämään omien arvojeni mukaisesti ja päässyt sinuiksi itseni kanssa. En haluaisi vaihtaa osia kenenkään kanssa. Sitä voi kai kutsua tyytyväisyydeksi.

Jaa.... Pitäisikö elämässä onnistua...."riittää, että selvuydytään" lauletaan jossain biisissä.

Olen selvinnyt henkisesti vaikeista puolison väkivalta-, avioero-, lapsen vammaisuus-, työttömyysjaksot-, perheelle rakentamamme omakotitalon menetys-vaiheista. Ison lapsilaumamme kasvattamisessa selviämisestä en uskalla antaa arvosanaa - kunnollisia ovat, perheitä perustaneet ja työtä löytäneet.

Perheväkivallan ja avioeron jälkeen sairastuin kovan stressin vuoksi fyysisesti, kun oli oltava henkisesti vahva lasten vuoksi. Ne sairaudet on nyt stressin vähennyttyä ja ymmärrettyäni alkaa itsestänikin huolehtimisen melkein poissa. Enkä tarvitse enää lääkitystä, vaikka silloin piti olla jopa vahvat lääkeet, että saatiin kuriin arvot.

Olen nyt vasta liki 10 vuotta eron jälkeen oppinut nauttimaan itsenäisestä elämästäni. Alussa oli vaikeaa aviomehettömään elämään tottuminen ja taloudellisestikin oli oltava tarkkana, kun puhjenneet sairaudet haittasivat työn saantia.

Vasta nyt siis liki 10 vuotta ilman mitään miesvirityksiä eläneenä ja tunnen vasta ny yli 6-kymppisenä = liian vanhana :) , että voisin jonkun miehen kanssa alkaa pitää yhtä. Varmaan se on vaikuttanut yksin elämisen venymiseen, että lapsia on ollut kanssani asumassa ja nuorin lapseni vieläkin vuoden toista on.
Vaan en taida tässä(kään :D ONNISTUA, kun taitaapi olla myöhäistä mulla. Mitä olen netissä kolunnut ja tutustunut nyt miehiin, niin sellaisia paljon nuorempia miehiä on tarjolla mutta miksi haluavat liki tai yli 10 vuotta vanhempaa naista, sitä sopii kysyä ja miettiä ja epäillä jauhojen puhtautta...
Oman ikäisetkin miehet netissä ovat seikkailijoita, kukasta kukkaan lentäjiä, jotka etsivät sitä räydellistä naista....kyllästyvät ja äkäilevät eikä kärsivällisyys riitä edes kunnolla tutustumiseen, vaikka muka ollaan tosimielessä hakemassa elämänkumppania.

Ottaen huomioon, että en hölmöyttäni käynyt kouluja riittävästi, niin hyvin on onnistunut.
On se vain niin väärin että tämän iän viisautta ei omaa jo nuorena.
H.

Sinäpä sen sanoit, hunksz. Minäkin olen joskus ajatellut, että miksei minulla ollut nuorena tätä viisautta kuin nyt? Mutta ehkäpä se on juuri se onni - elämä olisi voinut olla aika tylsää, sillä ainakin itse voin sanoa elämäni olleen vaihtelevan mielenkiintoista ja antoisaa.

"nainen ihanainen ♥♥"

Höh! miten musta tuntuu taas, että minua salaisesti vihataan, vaikka olenkin kouluttamaton luuseri. :)

H.

Toki olen onnistunut, jos vain minulta kysytään.

En ole kuitenkaan ollut kovinkaan kunnianhimoinen, nykyisin pyrin vain heräämään unien jälkeen uuteen päivään. Saaattaa olla ettei sekään onnistu jonakin päivänä.

vaikka oikeesti oon kiltti.



empä oo onnistunu, lapset synti ominpäin ylläättäin, ei tilattu
koulusa kävivät aivan ite, lähtivät maailmalle,
joten ole epäonnistunu, ei edes lapsista tullu mulle palvelijoita ei kaveria ukkoki sairastui pois,
kaikki mut on hyljänny, kaikki inhoaa mua, joten minäki kaikkia,
vielä kehataan kysellä olenko onnistunu,
ku en oo niin en oo,

Varmasti meillä kaikilla oli aikoinaan haluja, haaveita, aikomuksia, pyrkimyksiä. Aina ne eivät toteudu, ja omalla kohdallani tavoitteet eivät edes olleet korkealla joten en kovin ylhäältä muksahtanut. Olen aina ajatellut que sera sera... joten olen suht tyytyväinen nykyiseen elämääni . Jos voin sanoa jotain harmitelleeni niin se on, etten nuorena lähtenyt opiskelemaan atk-alaa. Sain siihen mahdollisuuden vielä yli kolmikymppisenäkin, mutta jätin tilaisuuden käyttämättä. Silloin tällöin nämä ratkaisut harmittavat, mutta eivät sentään yöunia vie.

mä olen kuin tyhjäksi tussahtanu ilmapallo, jotain kerran oli, pallo oli täysi räjähdyspisteessä,
sitten tuli vanhuus lapset katosi, puoliso sairastui pois, nyt yksin aivan tyhjänä tylsänä umpikujassa, en näe missään ulospääsyä,
ihminen on elämänsä vanki loppujen lopuksi,
ymprät pienenee, ajatus kutistuu, kaikki lopulta loppuu, en pidä vanhuudesta, elämäni vastenmielisin elämän vaihe.

" eikä yhtään ystävää "

Sinä ns. epäonnistunut, eihän elämä pyöri pelkästään toisten ihmisten ympärillä.

Onko sinulta kadonnut jonnekin työ (ok, olet ehkä jo vanhuuseläkkeellä), harrastukset ja muu mistä olet kiinnostunut. Matkustatko? Harrastatko liikuntaa? Luetko? Jne.

Mikä ihmeen vanki ihminen muka on? Pitää tehdä jotain niille asioille, joille on tehtävissä.

En kuulemma ole eikä ole koskaan kyllä ollut aikomustakaan.

No jaa, kyllä, moniakin. Tosin minusta ei tullut sitä, mistä lapsena tai nuorena haaveilin, mutta muutinkin aikuisena suunnitelmiani moneen kertaan. Itse asiassa ylsin tuloksiin,joita en olisi voinut kuvitellakaan nuorempana. Ei varmaan moni muukaan. Siinä mielessä voin todeta, että meistä on paljoon, kun vain itse antaa itselleen tilaisuuden eli luottaa osaamiseensa ja kykyyn selviytyä.

Menestystä, sen ulkoisia merkkejä ja muiden mahdollsita arvostusta (ja kateutta) arvokkaampaa on, että riitän itselleni enkä haikaile mitään. Tavoitteet ovat ehkä hyväksi joillekin. Suorittajaluonteille ne voivat olla jopa vaarallisia, jollei ihminen ylläkään itse asettamiinsa (ja ehkä lahjoihin ja kykyihin nähden liian korkeisiin tavoitteisiin). Tuloksena on pettymys ja katkeruus, kun muu ei riitä. Tämä elämä on vähän kuin labyrintti, umpikujassa pitää pysähtyä ajatteleman ja vaihtaa suuntaa.

Tässä vaiheessa usiampi meistä tietää jo senkin,että elämällä on taipumusta järjestellä itsekunkin kohtaloa ihan omalla tavallaan. Siinä silloin saavat kyytiä omat tavoitteet ja muut suunnitelmat. Ja eikä sekin ole olennainen tavoite, että on elänyt tähän saakka? Minusta on.

Tämä on hyvin moniulotteinen ns. suuri aihe.
Sairaanhoitaja piti tulla, mutta en edes pyrkinyt kouluun.
Tuli urheileva nuori, joka sai muutaman aviovuoden jälkeen kaksi poikaa.
Työtä kotona, työtä harrasteen parissa, ansiotyötä, työtä järjestössä - muutama vuosikymmen. Hyvin vaiheikasta elämää, joka jos antoikin paljon, myös otti veronsa.
Elämä kantaa - on viisaasti sanottu - tulkitsen sen niin, että vaikeudet kasvattavat samalla jotenkin ja opettavat arvostamaan olennaista.
Tuosta opiskelusta, sanoisin, se on jokaisen henkilökohtainen valinta.
Olen harrastanut - laajentanut maailmankuvaani - opiskelun kautta, näin vanhemmiten.
Ehkä sisäinen rauha on toteutuneen tavoitteen mittari. Minulle oikotietä onneen ei ollut, eikä se olisi ollut näin elämänmakuista.

Vasta päätettyäni aloittaa opiskelun aloin hahmottamaan tulevaisuuttani.
Siihen saakka olin vain paennut.

Kaikki meni odottamallani tavalla.

Sitten hyvä työpaikka, perhe, kesämökki ja onnistuneet työpaikkojen vaihdot.

Ainoa riitasointu harmoniaan tuli 70-luvun puolivälissä yrittäessäni tunkea silloisen työnantajani, suurehkon teollisuusyrityksen johtoryhmään.
Leikkausta odotteleva pohjukaissuolihaava saattoi minut peilin eteen ja jalkani tavoittivat pohjaan.
Otin kravatin pois kaulastani ja vaihdoin prässipöksyt farkkuihin.

Leikkaus osoittautui tarpeettomaksi ja sen jälkeen olemme vaimon kanssa yhdessä hahmotelleet pitemmän tähtäyksen osviittoja ja välietappeja sitoutumatta mihinkään kiintemmin.

Kun tavoitteet ovat riittävän utuisia ja välietappeja riittävän tiheässä niin lähestyessään tavoitteet täsmentyvät realistisiksi.

Liekö yhden sortin onanointia kun tuolla tavoin eläen voimme tuntea itsemme onnistuneiksi?

Yksi tavoite on vielä. Kun suoni joskus poksahtaa punttilavalla niin olisi edes kunnon raudat tangossa.
Tuo on elämäni sulostuttajan pelottelua. Painoista se ei ymmärrä mitään.

Hirsitalo puuttuu ja se meriläinenkin :))
Muuten olen kyllä toteuttanut sen mitä olen halunnutkin.
Tosin suuria ne ei ole olleetkaan unelmani.
Onnistunut olen ja myöskin olen epäonnistunut.
Jos olen nyt tyytyväinen niin voinko enempää toivoa.

Pitkään se vei, työtä ja opiskelua yh. Kyllä sain tehdä duunini johon minulla oli halu.

Elämä ei mennyt niinkuin toivoin , parisuhteessa vaihtoa... mut ethän sä sitä kysynytkään ;D

Auts, olisiko elämässä pitänyt onnistua ja millä tavalla.
Mie olen vaan elänyt ja hyväst on kaik mennyt.
Mihinkään en ole pyrkinyt ja tässä olen edelleen.
Lystiä on ainakin ollut, jos vähän muutakii..
:)

Oli paljonkin kaikkea, ei juuri mikään ole toteutunut.

Not.

Mutta kyllä mä perkulata vielä sen esikoistaidenäyttelyni vielä pidän. Se tavalaan elää jo omaa elämäänsä, olen onnistunut jo pellkällä ideallani noin 6000 potunviljelijää ja yhden pottuviinatehtailijan, sekä kaikki lestaatit maapallolta. Että niinkuin ennakkomarkkinointi on kunnossa.

Kukaan tiedä edullista potunnostokonetta tervattavaksi ja höyhennettäväksi? Paikallisen maamiesseuran mukaan niitä ei Tyrnävällä ole myytävänä.

=DW=

Kyllä minun hölmöillä aivoilla----eläke aina yli 3000e/kk (netto)loppuun... olisi hyvä.

60 on hyvä hetki - pohtia - elämäänsä, eikö.........

Aristoteleen näytelmissä tarina eteni toisiinsa nivoutuvien tapahtumien kautta - katharsikseen, käännekohtaan - joko pelättyyn tai toivottuun ja loppuratkaisuun.
Elämän stagella ollaan ja katharsis jossain muodossa koettu omien valintojen kautta tai sattuman antina, loppuratkaisu tulee ennemmin tai myöhemmin.

Yleisesti ottaen eipä ole kehumista. Joillakin osa-alueilla vähän paremmin.