ONKO

Työttömyysturvalautakunta koskaan antanut kenellekkään myönteistä päätöstä valitukseensa??? Onko teitä/meitä monta??
13239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Yhden valituksen aikanaan sinne tehnyt tapauksesta jossa silloisessa 6kk pienipalkkaisessa työllistämistyössä (joka ei vastannut työntekijän koulutusta ja jonka oli määrä piakkoin päättyä) ollut henkilö vaihtoi omaa koulutustaan vastaavaan selvästi paremmin palkattuun työhön, jonka oli tarkoitus olla vakituinen eli toistaiseksi voimassa oleva työsuhde, mutta jota ei kuitenkaan annetuista "lupauksista" huolimatta jatkettu koeajan jälkeen.

Työntekijälle oli epäselvää mitä häneltä tarkasti ottaen uudessa työssä odotettiin eikä työhön perehdytys koeajalla toiminut kunnolla, jolloin työsuoritus jäi työnantajan "odotuksista" (mitä ne tarkkaan ottaen sitten olivat jäi epäselväksi). Tästä työkkäri/kela pätkäisi työntekijälle karenssin, joka saatiin onneksi kumottua työttömyysturvalautakunnassa (nykyisin työttömyysturvan muutoksenhakulautakunta).

Äänestä

Heips!

Minä olin eräässä yhdistyksessä palkkatuella ja irtisanoin itseni, vaikka kuinka siellä pelottelivat minua varmalla karenssilla. Kirjoitin perustelut irtisanoutumiseeni ja en saanut karenssia! Eli on meitä, mutta todennäköisesti hyvin vähän..

Äänestä
  • vai niin, vai niin, millaisista ongelmista lienee ollut kyse. Sillä ainoa peruste jolla voi karenssin välttää irtisanoutuessaan on se että työnantaja ei ole maksanut palkkaa!

    Se, että tarinoi omista kokemuksistaan että oli sitä ja tätä ja vaikka kertoisi että edellytetään tekevän 12-tuntisia päiviä, tekevän kahden ihmisen työt tai vaikka mitä, niin ei mene läpi - katos se on otettava sitten työsuojelupiiriin yhteyttä ja hoidettava homma sitä kautta ja sittenhän siinä käy niin että jos työsuojelupiiri ei ota kantaa tai hoidettavakseen, niin sitten pitää vaan jatkaa niitä 12-tuntisia päiviä tms.

    Eli tuollaiset vastaukset, että tein perustellun vastauksen selvityspyyntöön, ei nyt sitten kerro yhtään mitään! Joo!

    Ei taida tosiaankaa olla montaa - ja miltei ainoa peruste on se, että työnantaja ei maksa palkkaa, jolla voi karenssin välttää! Ja varmaan siinäkin pitää olla ensin liiton kanssa puhuttu ja ihan samoin, työsuojelupiirin kanssa, ja näiltä laput mukaan että näin todettu, että palkkaa ei makseta! Oma sana ei riitä!

    Äänestä

  • joo niin varmaan. kirjoitti:

    vai niin, vai niin, millaisista ongelmista lienee ollut kyse. Sillä ainoa peruste jolla voi karenssin välttää irtisanoutuessaan on se että työnantaja ei ole maksanut palkkaa!

    Se, että tarinoi omista kokemuksistaan että oli sitä ja tätä ja vaikka kertoisi että edellytetään tekevän 12-tuntisia päiviä, tekevän kahden ihmisen työt tai vaikka mitä, niin ei mene läpi - katos se on otettava sitten työsuojelupiiriin yhteyttä ja hoidettava homma sitä kautta ja sittenhän siinä käy niin että jos työsuojelupiiri ei ota kantaa tai hoidettavakseen, niin sitten pitää vaan jatkaa niitä 12-tuntisia päiviä tms.

    Eli tuollaiset vastaukset, että tein perustellun vastauksen selvityspyyntöön, ei nyt sitten kerro yhtään mitään! Joo!

    Ei taida tosiaankaa olla montaa - ja miltei ainoa peruste on se, että työnantaja ei maksa palkkaa, jolla voi karenssin välttää! Ja varmaan siinäkin pitää olla ensin liiton kanssa puhuttu ja ihan samoin, työsuojelupiirin kanssa, ja näiltä laput mukaan että näin todettu, että palkkaa ei makseta! Oma sana ei riitä!

    Siksi toisekseen, eihän ne edes pyydä työnantajalta mitään selvityksiä! että voisi sitten ehkä ajatella, että työnantaja olisi teidän tapauksessanne kertonut, että olette tosiaan olleet niin surkeita työntekijöitä, että ei teidän töissä pitämisestä olisi ollut kuin haittaa vain!

    Äänestä

  • joo joo joo. kirjoitti:

    Siksi toisekseen, eihän ne edes pyydä työnantajalta mitään selvityksiä! että voisi sitten ehkä ajatella, että työnantaja olisi teidän tapauksessanne kertonut, että olette tosiaan olleet niin surkeita työntekijöitä, että ei teidän töissä pitämisestä olisi ollut kuin haittaa vain!

    Kirjoitin 7 sivuisen perustelun ja syynä oli mm. työturvallisuuden, elintarvikelain (hygienia) sekä työterveyshuoltolain laiminlyönti, joita ei noudatettu neuvosta huolimatta.Lisäksi jouduin työtehtäviin, jotka ei minulle kuulunut yms.. Minun ei tarvinnut lainkaan ottaa yhteyttä työsuojelupiiriin, vaikka aluksi niin kehotettiin. Valitettavasti vain pelkään, ettei muutoksia yhdistyksessä ole tehty valitukseni jälkeen, sama rata luultavasti vain jatkuu entisillä tavoilla ja uusia orjia "palkataan"...
    Kannattaa valituksissa kiinnittää huomiota siihen, että rikotaanko työpaikalla jotain lakia, esim. työturvallisuus. Silloin voi vedota tiettyyn lakiin, jos sitä ei noudateta tai sitä laiminlyödään neuvosta/valituksesta huolimatta. Joten puolustakaamme itseämme ja meidän oikeuksia työpaikoilla!:)

    Äänestä

Minun kohdallani todettiin että työnantaja on valehdellut kohdallani koskien työstä kieltäytymistä. Tosin kykenin todistamaan asian täysin pitävästi.

Äänestä

Ja päätöstä pitää odottaa n.puoli vuotta.. miksi ihmeessä se kestää, ei kai niitä valituksia sielä tuhansittain ole.. vai..?

Äänestä

No, siellä työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnan sivuilla ei jostain syystä ole tuoreempia tilastoja kuin vuodelta 2008. Silloin (2008) valituksia saapunut 8359 ja ovat ratkaisseet vuoden aikana 7942 valitusta.

Ainakin tiedotuspuoli näyttäisi brakaavan todella pahasti. Silloin kun työttömyysturvalautakunta muutettiin työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnaksi kesti vissiin pari vuotta, että saivat sivustoaan edes sen verran päivitettyä, että se pelkkä "sivusto on rakenteilla" sieltä hävisi ja sinne edes jotain sisältöä alkoi tulla. Jos en väärin muista, niin silloinen hallitus myönsi juuri tuon työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnankin uuden sivuston rakentamista varten valtion budjetista lisärahaa useamman satatuhatta euroa. Eikä hääviltä vaikuta vieläkään. Oikeustapauksia vuosihaulla 2012 ei löydy yhtään, 2011 löytää yhden ratkaisun.

Äänestä
  • Juu, mä olen katellu ja niitten sivuja, ei hääveiltä näytä... ihan ku olis vähän hämärää touhuu koko juttu

    Äänestä

10 vuotta ja toinen kierros ja tänään tuli päätös
ja päätös oli myönteinen. Nyt vaan pitää enää laskea paljonko 10 vuoden taistelu on tullut maksamaan, sekä saada takautuvat lapsikorotukset
16 kuukaudelta ja ulosttomiehen perimä (Laittomasti kesken riitaasian)
rahat korkoineen, eli sellaisen 18 000 €..Vähän vajaa olen saama puolella..
Sekä yhden perheen, kahde lisämunuaiset ja 10 vuotta elämästäni
sekä ansion menetykset.

Kela tulee ensin tarjoamaan sitä perittyä osaa ilman perintä
kuluja, eli noin 600 €. Sen saa laskimiehet sitten laskea paljonko
tulee lopulta maksettavaksi. Tosin tätä ottelua otettu rahasta vaan
puhtaasti kunniantunnosta ja vaikka lapset jo aikuisia ovatkin,
niin kyllä niille raha kelpaa jäljestä päinkin.

Äänestä
  • Pienenä vinkkinä: jos oot hakenu tuon 10 vuoden aikana toimeentulotukea sossusta, niin nuo maksuun mahdollisesti joskus tulevat 18000€ menee ensisijaisesti sinne sossuun.... tästäkin on kokemusta.

    Äänestä

"niin nuo maksuun mahdollisesti joskus tulevat 18000€ menee ensisijaisesti sinne sossuun...."

Ei se ihan noin taida mennä, tuosta on tuore KHO:n päätöskin. Sossu jä nuolemaan näppejään. Laittomia takasinperintäpäätöksiä herkästi tekevät.
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kho/vuosikirjat/2013/201301431

Äänestä

sainpa karenssin syyttä joskus 1980... sain työhön osoituksen ja menin paikalle työhönottajaa ei kuulunut, odottelin klo 7 aamulla 12.30 jolloin meni viimeinen bussi päivällä kotiini päin.... todistettavasti olin paikalla , yli 30 työntekijää sen näki. Työkkäristä tuli karenssi, mutta onneksi sain heti sitä työnhakua seuraavana päivänä työpaikan itse hankkien.... pakko oli se karenssi perua ja maksaa ne siihen asti kertyneet korvaukset, eihän niitä montaa päivää ollut mutta kuitenkin.... siinä itse hankkimassani työssä sitten olinkin 32v.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyykkytys työkkäri kirjoitti:

Työttömyysturvalautakunta koskaan antanut kenellekkään myönteistä päätöstä valitukseensa??? Onko teitä/meitä monta??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu