millon tajusitte että pidätte enemmän tytöistä kuin pojista??
milloin huomasitte??!!
mökö
316930
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Siinä 12-13 v. jo pikkunen epäilys (nuorempana en ollut liiemmin kiinnostunut vielä seksistä tai miehistä/naisista yms. asioista, joten en ihan lapsena ole asiaa tiedostanut, vaan olen leikkinyt ja miettinyt vain lastenjuttuja. Jotkut kuulemma on jo varsin pienenä tienneet suuntautumisensa). Ja 16-17 v. tiesin jo varmuudella. 23 v. eka suhde naisen kanssa.
Edelleen (n. 40 v.)olen osittain "kaapissa", eli ihan "julkilesbo" en ole. Sen verran pelkuri olen. Pitäisi olla rohkeampi. Ja olisi pitänyt alkaa kulkemaan "piireissä" jo heti kun ikä riittää. No, onhan sitä ehtinyt näinkin monenmoista näkemään ja kokemaan...
..jälkeenpäin olen hoksannut, että olen tiennyt sen aina. Lapsena sillä asialla ei vaan ollut nimeä..:o
että asia oli minussa sisäsyntyisenä heti pienestä pitäen. Kun aloin huomata tyttöjen ja poikien rakenteelliset erot, niin silloin kiinnostukseni suuntautui ikäänkuin automaattisesti tyttöjen puolelle.
Murrosiän aikaan se olikin jo sitten aika vipinää.
Eli ihan saappaankokoisena (Hai) huomasin.
..luulet että kaikki tapahtui "automaattisesti" kohdallasi?
Osaisitko yhtään tarkentaa, mistä tuo automatiikka oikeastaan syntyi?
Meinaan vaan, kun mainitsit nuo poikien ja tyttöjen rakenteelliset erot. Liittyykö tämä automatiikka jotenkin näihin rakenteellisiin eroihin vai mihin?
että tuo edellinen viesti riittäköön. Mielestäni se oli tyhjentävä.
..mutta en ymmärtänyt vastaustasi ollenkaan. Teen kysymyksen aina, jos jotakin en ymmärrä, en niitä huvikseni rustaa.
Ala-asteikäisenä taisin jo tietää, mutten tarkemmin tiedostanut..Olin parhaasta kaverista hirrrveän mustasukkainen ja tykkäsin olla nättien tyttöjen kanssa, varsinkin niiden, jotka lepertelivät kanssani, kun olin 'niin pieni ja söpö'...:D
Seiskalla se oli jo aivan selvää. Kiusaannuin useasti ja yritin loppujen lopuksi kieltää lesbouteni..onnistuin siinä vuoden. :)
Ysillä oli eka tökerö tyttösuhde...
Muttajoo. Tiesin jo ihan pienenä, vaikken osannutkaan sitä ns.nimetä.
Mä olen varmaan tiennyt sen aina. Ihastuin myös jo ala-asteella naispuolisiin ystäviini, mutta pidin sitä outona... Yläasteella (ysillä myös, kaiketi) oli mullakin eka suhde tytön kanssa. Hieman tökeröksi kutsuisin sitäkin. Mutta siitä se lähti. Pojista mä en ole oikeastaan koskaan ollut kiinnostunut muuten kuin kaverimielessä.
..sama, että jo ihan ekoilla luokilla jaksoin kiinnittää kaiken huomioni tyttöihin ja tuijottelin heitä tuntikausia..;)
Poikiin en kiinnittänyt huomiota lähes ollenkaan. Ne menivät siinä sivussa ja koin aina heidät kovin eri tyyppisiksi itseni kanssa. Yhteistä meillä ei juurikaan ollut.
................
ja ihailin tyttöjä ylä-aste ikäsenä ja taisin olla ihastunut yhteen opettajaankin, kun kovin kiusasin häntä tunnilla.. (hain huomiota).
Silloin joskus mietin mielessäni, miksi; tunnen tyttöihin samoja tunteita mistä kaverit kertovat pojista. Kauan kesti matka..
Ensimmäinen suhde vasta päälle kolmekymppisenä, JA SIINÄHÄN SE...;) elämän suunta lopullisesti selkeni...kuka olen.
Näin jälkeenpäin ajatellen on vaikea sanoa tiettyä hetkeä jolloin asian olisi itse tajunnut. Muistan kuitenkin olleeni ihastunut yhteen kaverini siskoon ollessani 6-vuotias.
ensimmäinen ihastus oli ollessani 4-vuotias, kunnon kolahdus 22-vuotiaana.
se oli just murrosiän alkaessa.
Pojat ei o koskaan sillai kolahtanu
Itse RAKASTUIN jo kuutos luokalla ihan täydellisesti yhteen kaveriini..siinä meni sitten neljäkin vuotta miettien että mitä ihmettä tämä on..miten voin pitää tosta tytöstä näin paljon että mitä tää oikein on...en sillon tajunnut että se oli rakkautta...
ollut aina minä.
Pitkin matkaa, pienestä pitäen ja yhä vaan olen huomannut, että kiinnostukseni suku1/2iin on erilainen kuin enemmistöllä lapsuus-koulu-opiskelu-työkavereitani.
...tajusin yksi marraskuun päivä viime vuonna kun ihastuin silmittömästi yhteen naiseen. Nyt olen 32-vee. Olin toki aikaisemminkin ajatellut, että jotakin on pahasti vialla, mutta helkutti kun tietäisi, mitä. Ja sitten siihen epämääräiseen tyhjään tunteeseen tuli tällainen selitys! Että kauan voi viedä, ennen kuin itsestään mitään käsittää!
Terv. K
...yli kolmikymppisenä minäkin vasta tajusin ja yhtäkkiä. Kun rakastuin. Sitä ennen en ollut rakastunut keneenkään, en niihin kunnon miehiin, joiden kanssa yrittelin, tykkäsin vain "luonteesta" ja sen sellaista. Eron huomasi, todella. Olen ihmetellyt myöhemmin samaa kuin Kaarina, miksen ole mitään ymmärtänyt aiemmin. Nyt tunnen itseäni vähän paremmin, en rakastuile yhtenään, siis ihaniin naisiinkaan. Aika harvoin, jos rehellinen olen.
jotka ovat huomanneet asia vasta yli kolmekymppisenä:) tässä yksi lisää.. Ja vaikka nyt asunkin naisen kanssa vieläkin ihmettelen sitä, miten en aikaisemmin suuntaustani ymmärtänyt..
Yläasteen alussa sen huomasin. Ensin kyllä ajattelin olevani bi-seksuaali ja tätä huomaamista ennen kun mietin asiaa, niin kirjoitin päiväkirjaankin tyyliin "mutta mikään lesbo mä en kyllä todellakaan ole!" ;).
Jos nyt mietin tarkasti, niin oikeastaan jo ala-asteella tunsin jotain tyttöjä kohtaan, mutta en silloin vielä ajatellut asiaa tällä tavalla.
..bi-naisen lesbosta? "Mikään lesbo en ainakaan ole!"
Siis mikä muu kuin se, että bi on kiinnostunut kummastakin sukupuolesta?
Onko muita eroja juuri sinun mielestäsi?
En ole varma, ymmärsnkö oikein viestisi, enkä sitä, oliko se kirjoitettu ystävällismielisesti vai sisälsikö kritiikkiä, mutta vastaan nyt kuitenkin. Sitäkään en tiedä, ymmärsitkö edellistä viestiäni oikein.
Ja siis tuo "mikään lesbo en ole" kirjoitin silloin, kun en tiedostanut olevani lesbo (tai ensin kun ajattelin olevani bi). En siis tarkoittanut sitä loukatakseni ketään, vaan kirjoitin sen siksi, kun silloin ajattelin, että en ole lesbo (silloin kun en vielä tiedostanut tätä asiaa). No, ehkä se kuulosti vähän ilkeältä, mutta ei ollut tarkoitus loukata, sehän siis oli vain minun oma kirjoitukseni päiväkirjasta 13-vuotiaana. En oiekin tiennyt näistä asioista ja itseäni ehkä hieman pelotti ajatus, että olisin lesbo. Olen jutellut netissä muidenkin kanssa, ja on joillakin muillakin ollut tällasita seksuaalista identiteettikriisiä, että ei tiedä suuntautumisestaan ja tuntuu sekavalta ja ei tiedä, mitä tuntee ja ketä kohtaan ja onkohan tämä ohimenevä vaihe, kieltää itseltään, että on lesbo ja niin edespäin. Ajattelin siis, että minä en ole mikään lesbo (vaikka nyt sitten olenkin, mikä on minulle selvinnyt sen jälkeen).
Älkää liiaksi takertuko tuohon lainaukseeni. Mietibkin, että sen voi käsittää väärin.
Ja siis bi ajattelin olevani ensin, kun en vielä ollut oikein perillä suuntautumisestani. En oikein tiennyt, miksi tunnen tällä tavalla tyttöjä kohtaan, kun ajattelin poikiakin jonkin verran (mutta en samalla tavalla kuin tyttöjä), ajattelin siis aluksi olevani bi-seksuaalinen, mutta jo pian sen jälkeen ymmärsin, että en ole pojista kiinnostunut.
En siis tajunnut tätä asiaa vain eräänä päivänä, että "ahaa, olen lesbo", vaan se tuli hiljalleen ja luulin esin olevani bi, kunnes ymmärsin, ettei miehet siinä mielessä kiinnosta. Kai on aika yleistä nuorilla, että ollaan hieman epävarmoja?
Tuskin vieläkään selitin ymmärrettävästi.
Ja tuo erokysymys. En nyt oikein tiedä, mitä tähän voi vastata, kun en ole varma, tarkoitatko jotain muutakin. Eli niiden ero? LEsbo pitää tytöistä ja bi kummistakin. En ole varma, mitä muuta tarkoitat. Tietenkin tähän voisi alkaa väsätä "kaikki me olemme samanarvoisia ihmisiä riippumatta suuntautumisista, lesbolla, bi:llä ja heterolla ja muilla ei ole mitään eroa, kaikki olemme samanlaisia" -tekstejä, mutta en tarkoittanut, että Bi:nä olisin huonompi tai parempi kuin lesbona.
..en tarkoittanut, että lainauksestasi voi loukkaantua puoleen eikä toiseen.
Tarkoitin tämän keskustelun avaukseksi, että onko niitä eroja oikeasti lesboissa ja bi-naisissa.
Voih, miksi me aina luulemme, että kaikessa on aina jotakin kritiikkiä tai jotain loukkaantumisia..:(
En osaa pohtia tuota toista kysymystä, mutta mietin sellaista, että ehkä täällä netissä aina (aiankin minä) käsittää helposti asioita väärin, kun ei "kuule", millä "äänensävyllä" se on kirjotettu ja teksti, joka on kirjoitettu ystävällismielisesti, voi heti muuttua mielessä negatiiviseksi, kun ajattelee vahingossa, että se on kirjoitettu toisella "äänensävyllä". Sitten lukee rivien välistä kaikkea olematonta jne.
:)
..nuo väärinkäsityksen mahdollisuudet, mutta nyt kun asia selvitettiin, niin voitaisiinko edes yrittää hyvässä hengessä selvittää, onko niitä eroja bi-naisten ja lesbojen välillä.
Tämä asia kiinnostaa minua ihan oikeasti. Olen ajatellut asiaa puolelta jos toiseltakin ja olisi kiintoisaa kuulla toisen ihmisen ajatuksia.
Tottakai me ihmiset olemme erilaisia joka ikinen, mutta tekeekö, voiko tehdä, seksuaalinen suuntaus ihmisiin joitakin "yleisempiä" yhtäläisyyksiä, jotka eroavat toisen ryhmän suuntautuneista...?
Ei minulla itselläkään ole tähän mitään valmista kantaa. Ajatusvaiheella olen täälläkin päässä..:)
Toivon, että keskustelu jatkuisi kanssasi.
olin jotenkin lapsenomaisesti ihastunut edessäni istuvaan tyttöön. Äiti ei tainnut olla ihan onnellinen kun menin möläyttämään että voisin mennä hänen kanssaan naimisiin. Taisi mennä lapsellisten hölmöilyjen piikkiin.
Oikeasti kyllä tajusin suuntautumiseni vasta 21-vuotiaana kun ihastuin ihan korviani myöten työkaveriini, kolmenkympin korvilla olevaan naiseen. Hän oli ensimmäinen ihminen johon olin eläissäni ihan oikeasti ihastunut, ja kirjoitinkin päiväkirjaani, että onkohan tämä sitä rakkautta... Ja tietysti sen piti olla naimisissa oleva hetero. :(
Minä tajusin pitäväni enenmmän tytöistä joskus ekaluokkalaisena, mutta niinhän sitä ajatellaankin siinä iässä, monen tytön mielestä pojat on inhottavia.
Minä ihailin tyttöjä, vähän isompia, noin 10-vuotiaasta alkaen. Ehkä he olivat minulle esikuvia, joita jäljittelin. Leikin paljon poikien kanssa koko lapsuuteni, etupäässä poikien leikkejä, ehkä enemmän kuin tytöt yleensä. Tietysti pidin kavereistani, vaikka en kaikista! Ilkeämpiä poikia sai pelätä, ja heitä vihasin. Oli ilkeitä tyttöjäkin ja minusta he olivat inhottavia ja vastenmielisiä.
Yläasteella tiesin pitäväni tytöistä romanttisessakin mielessä, kun rakastuin tyttökaveriini - se oli molemminpuolista - mutta pojista ei ollut samanlaista kokemusta. Ihailin kyllä joitakin tyyppejä, mutta ne olivat kaukorakkauksia, joita siinä iässä monella tytöllä on.
Vähän alle 20-vuotiaana ihastuin erääseen vähän vanhempaan naiseen, ja silloin myönsin itselleni, että todellakin pidän naisista.
Tosi elämässä ei rakkaussuhde mieheen toimi, ei mitenkään. Minä en tiedä, onko "vika" miehissä vai minussa... Menin teini-iässä avioliittoon, joka ei perustunut rakkauteen vaan kaveruuteen. Opin kyllä rakastamaan miestäni, mutta en niin kuin nainen miestään, vaan pikemminkin kuin tyttö isäänsä tai veljeään. Yhdessäoleminen oli vaikeata. Haaveilin jatkuvasti liittomme särkymisestä (!), ja niin kävikin melko pian.
Elämässäni on ollut pari kaukorakkautta mieheen (mahdottomia, etäisiä). Ne ovat olleet minulle tärkeitä kohteita, joihin olen tunteeni sijoittanut. Nuo rakkaussuhteet olivat totta minun mielikuvituksessani, mutta ei koskaan mitenkään muuten.
Yritin eron jälkeen etsiä vielä yhteistä onnea miesten kanssa, mutta epäonnistuin surkeasti. Haeskelin seuraa, mutta kaikissa miehissä oli mielestäni niin paljon vikoja, että ajatus seurustelusta oli mahdoton.
Nykyään en enää tuhlaa aikaani miesten kanssa. En tajua, miksi piti koskaan kuvitellakaan, että naisen pitäisi olla miehen kanssa. En pitänyt sitä vaihtoehtoa todellisena, että naisenkin kanssa voisi olla, vaikka ihastuin naisiin ja rakastin heitä jatkuvasti.
En ole kuitenkaan löytänyt vieläkään onneani toisesta ihmisestä. Olen kyllä ihan onnellinen itseni kanssa, sillä elämä on mielenkiintoista. Ihastun ja rakastun helposti, joten tunteenikaan eivät ole kuolleet. En kuitenkaan ihastu miehiin.
Ala-asteella, 11 vuotiaana rakastuin palavasti matematiikanopettajaani, mutta luulin, että kysymyksessä on normaali tytön tuntema ihailu naispuolista opettajaa kohtaan. Lukiossa rakastuin yhteen opettajaan ja itkin kuin putous kun tämä opettaja ei tullut penkkareihin mukaan. Sitten tuli muutamia muita ihastuksia, kunnes muutama vuosi sitten tilanne räjähti kirjaimellisesti käsiin, rakastuin naiseen niin kuolettavasti että se läheni jo psykoosia. Tämän kokemuksen jälkeen ajattelin ettei ikinä enää, mutta nyt olen tilanteessa jossa haluan selvittää tämän identiteettisotkun kertakaikkiaan.
Olin pikkutyttönä kauhean poikamainen ja rasavilli, leikin Tarzania ja inkkaria kun muut tytöt leikkivät nukeilla, joita itse vihasin. Minulla oli pehmoleluja, pelejä, inkkaripäähineitä ja pyssyjä. Jotkut naapurit leikillisesti kutsuivatkin minua Mari-Pekaksi. Murrosiässä muutuin tyttömäiseksi, meikit ja vaatteet alkoivat kiinnostaa, mutta en koskaan viihtynyt tyttöporukoissa, istuin mieluummin kotona nenä kirjassa kiinni. 15-vuotiaana rakastuin kuitenkin palavasti mieheen joka oli minua 20 v vanhempi. Meillä oli suhde kun täytin 17. Samaan aikaan olin koulussa rakastunut naisopettajaani ja lisäksi vielä ihastunut miespuoliseen matematiikanopettajaani. Yliopistossa ihastuin ensin yhteen naisdosenttiin ja sen jälkeen opiskelukaveriini, poikaan. Näistä jutuista ei tullut kuitenkaan mitään. Olin myös Englannissa vaihto-opiskelijana ja ihastuin siellä yhteen brittipoikaan. Tämänkin jälkeen seurasi poikia, kunnes valmistuin ja tapasin mieheni, jonka kanssa seksielämä sujui ihan loistavasti pari ensimmäistä vuotta kunnes sitten vähitellen hiipui kokonaan. Tähän väliinkin mahtui jokunen pikkuihastus naisiin ja pariin mieheenkin, mutta minulla ei ole koskaan ollut avioliiton ulkopuolista suhdetta johtuen osittain siitä että moraalinen kynnys suhteen aloittamiseen on varsin korkea ja toisaalta tilaisuuttakaan ei oikeastaan ole ollut. Varsinainen ongelma on siinä, että olen tuntenut vetoa aika tasapuolisesti sekä miehiin että naisiin, josta johtuen olen kokenut seksuaali-identiteettini hyvinkin kahtiajakautuneeksi. En pitänyt tätä seikkaa ongelmana ennen kuin aloittaessani toisen tutkinnon opiskelun ja rakastuttuani silmittömästi em naiseen. En pidä seksistä miehen kanssa ja seksielämä puolisoni kanssa onkin hiipunut lähes olemattomaksi - tästä koen syyllisyydentunnetta. Minusta tuntuu, että olen itse oma-aloitteisesti alkanut hylkiä miestäni seksuaalisesti. Rakastan miestäni kuin veljeäni ja meillä on paljonkin yhteistä, lisäksi tietenkin tottumus yhteiselämään,ym. Kysymys biseksuaalisuudesta ja lesbolaisuudesta on täten ollut mahdollisimman hankalasti selvitettävissä elämässäni, mutta nyt siis yritän hahmottaa seksuaali-identiteettiäni ihan tosissani.Olen kuitenkin lähes täysin varma siitä, että viimeinen veret seisauttava rakastumien naiseen aiheutti jotakin peruuttamatonta minussa: aloin vihdoinkin suhtautua vakavasti (mahdolliseen lesbouteeni). En tunne enää vetoa miehiin, mutta toisaalta ajattelen, että olen suuntautunut elämässäni melko voimakkaasti heteroseksuaalisestikin. Juuri tämä seikka hämmentää: en voi sanoa olleeni johdonmukaisesti tuntematta vetoa poikiin/miehiin ja toisaalta on ehkä hyväksyttävä ajatus että olin nuorena voimakkaasti biseksuaali, mutta kehittynyt vanhempana lesbolaiseen suuntaan. Ihmisen seksuaali-identiteettihän ei ole vakio, jotakin syntymässä annettua, joka ei milloinkaan voi muuttua??? Vai oletteko sitä mieltä, että seksuaalinen orientaatiomme on olemassa messä jo valmiina, syntyessämme - että saamme hetero/homoseksuaalisuuden syntymälahjaksemme. Tämä kaikki kuulosti varmaan ihan sekavalta, mutta toivottavasti lukija käsittää, mitä tarkoitan.
On hirveän helpottavaa jakaa kokemuksia ja peilata kokemuksiaan täällä keskusteluryhmissä.
Siis se asia on ainakin selvinnyt minulle että tunnen nykyään vetoa pelkästään naisiin. Miehiä voin pitää tiettyyn rajaan asti puoleensavetävinä, mutta seksuaaliseta vetoa heihin en tunne.
Uskon siihen, että ihminen saa avaimet omaan seksuaali-identiteettiinsä vauvana, mutta oppii käyttämään niitä vasta aikuisena. Jotkut ovat syntymäheteroita, jotkut syntymähomoja, ja loput (suuri enemmistö!) biseksuaaleja, jotka joutuvat itse etsimään oman polkunsa yhteiskunnan normien ja omien tunteiden välimailta. Tämä ei muuten ole tuulesta temmattua, vaan sitä tukevat ihan tieteelliset tutkimuksetkin.
Minä huomasin n.13 vuotiaana että tytöt kiihottavat poikia enemmän.. Mitään varsinaista suhdetta minulla ei vielä ole ollut mutta toivon mukaan yksi (ainakin) on edessä päin;) Tsemppiä keikille jotka ovat huomanneet olevansa lesboja ala tai ylä aste ajoilla se voi olla aika rankkaakin!! Varsinkin jos esim.luokkatoverit saavat tietää asiasta.. =( Jos haluatte kommentoida minulle takaisin päin niin mieluiten mailaten!!! =) *haleja kaikille*