Oli postilaatikkoihin jaettu kissankatoamislappu... Miksi kissa päästetään yöksi kuljeksimaan? Eokö niitä tarvikkaan pitää kytkettyinä?
Ritoniitty
Kissatonko
1113
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei tarvitse. Järjestyslain 14. pykälän kiinnipitovelvollisuus koskee vain koiria, mutta myös kissoja koskee 1. momentin toinen kohta, joka sanoo, että:
"pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua; (19.12.2003/1195)"
Tuossa siis puhutaan koirista, mutta alempana kuitenkin sanotaan, että se koskee myös kissoja. Eli yhteenvetona: kissoja ei tarvitse pitää taajamassa kytkettyinä, mutta silti pitää huolehtia, etteivät ne pääse edellä mainittuille alueille.