Olen ihan tavallinen,"kiltti", kahdeksannelle luokalle menevä tyttölapsi.Mulla on melko laaja,viiden luotettavan ja tärkeän kaverin piiri.En häiriköi,lunttaa,pinnaa tai mtn sellaista.Kokeet menee yleensä 7½-9 arvosesti,joskus joukossa kymppejä,pahoina päivinä kutosia, yms.
Eli kouluelämäni on oikeastaan melko mallillaan.
Nyt kesälomalla olen jopa huomannut kaipaavani kouluun,sinne kavereiden keskelle,ihmishulinaan.
Mutta ainoa asia,jonka vuoksi suostuisin joskus vaikka katoamaan maan alle,on esitelmät.Oi miten naurettavalta se kuulostaakaan.Mutta eivät kaikki tiedä sitä tunnetta,kun kurkkua kuristaa,tuskanhiki puskee pintaan,jalat eivät meinaa kantaa,näkökenttä sumenee ja kädet tärisee.Saatan liioitella,mutta tuollaiselta minusta tuntuu,kun astelen epävarmoin askelin sinne kaikkien TUTTUJEN IHMISTEN eteen.
Eihän se nyt pitäisi olla vaikeaa.Mutta mulla vain on joku kirottu kammo.En voi harkitakkaan pitäväni esitelmää käskemättä.Ja kun käsky käy,hermoilen koko sanaa "esitelmä" siihen asti kun tuo kyseinen tuomionpäivä koittaa.Ääh.
Olisiko jollain jotain oikeasti auttavia vinkkejä,tms?Tiedän kyllä,että esiintymispelko/ujous ei ole asia,jonka voi vain poistaa olkia kohauttamalla.
Kiitos jos jaksoitte lukea koko tekstin turhamaisuuttani :)
Eli kouluelämäni on oikeastaan melko mallillaan.
Nyt kesälomalla olen jopa huomannut kaipaavani kouluun,sinne kavereiden keskelle,ihmishulinaan.
Mutta ainoa asia,jonka vuoksi suostuisin joskus vaikka katoamaan maan alle,on esitelmät.Oi miten naurettavalta se kuulostaakaan.Mutta eivät kaikki tiedä sitä tunnetta,kun kurkkua kuristaa,tuskanhiki puskee pintaan,jalat eivät meinaa kantaa,näkökenttä sumenee ja kädet tärisee.Saatan liioitella,mutta tuollaiselta minusta tuntuu,kun astelen epävarmoin askelin sinne kaikkien TUTTUJEN IHMISTEN eteen.
Eihän se nyt pitäisi olla vaikeaa.Mutta mulla vain on joku kirottu kammo.En voi harkitakkaan pitäväni esitelmää käskemättä.Ja kun käsky käy,hermoilen koko sanaa "esitelmä" siihen asti kun tuo kyseinen tuomionpäivä koittaa.Ääh.
Olisiko jollain jotain oikeasti auttavia vinkkejä,tms?Tiedän kyllä,että esiintymispelko/ujous ei ole asia,jonka voi vain poistaa olkia kohauttamalla.
Kiitos jos jaksoitte lukea koko tekstin turhamaisuuttani :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Itselläni oli sama tilanne vielä n.4 vuotta sitten. Kun menin yläasteelle aloitin samaan aikaan soittamaan puhalliorkesterissa. Alussa keikat tuntuivat kaameilta, mutta nykyään en jännitä niillä pätkääkään. Keikat ovat jopa melko korkeatasoisia, mm. virallisia kaupunkien itsenäisyyspäivä juhlia.
Ehkäpä sinunkin kannattaisi harkita jotakin harrastusta jossa joutuu esiintymään. Alku tulee olemaan kaameaa, mutta lopputulos varmasti palkitsee! Olen kokenut tämän itse, enää lukiossa esitelmää pitäessäni jalkani eivät tärise ja pystyn jopa puhumaan ymmärrettävästi :)
..No se puhuminenhan siinä kai mua eniten jännittääkin.Mutta voit olla oikeassa.Pitäisi tosiaan hakeutua jonhonkin tollaseen harrastukseen ym.En kyllä tosin ole mkn musikaalinen lahjakkuus,enkä ole niin innostunut näyttelemisestäkään.Ainoa mitä harrastan on oikeastaan kuvataidekoulu,ja siinä ei pahemmin esiinnytä :D
Mulla on ihan sama juttu esitelmien kanssa. Vanha luokka oli sentään jo tutuksi tullut, mutta aina kun piti mennä luokan eteen, kädet vapisi ja sanat takertu kurkkuun ja esitelmästä tuli ihan kauhea. Nyt en tiiä miten pärjään kun alotan lukion. Jos siellä on paljon esitelmiä???
Olishan mulla tietysti aikaa vielä harjoitella (esim.ennen lukiota,tai mihin nyt menenkin). Mutta tuntuu vaan niin epäreilulta,kun jotkut ihmiset ovat kuin luotuja esiintymään.Ovat luonnollisen näköisiä,puhuvat selvästi,jopa hymyilevät siellä edessä.
Voin kertoa, että ainakaan minun lukiossani esitelmiä ei ole sen enempää kuin yläasteellakaan. Ja joskus esitelmän voi korvata jollain toisella työllä.
Järkyttää tosiaankin katsoa niitä ihmisiä, jotka täysin luonnollisesti ja iloisesti esitelmiään pitävät. Mutta luulen, että meitä esiintymistä pelkääviä on paljon, kenties jopa suurin osa. Sehän on vain normaalia itsesuojeluvaistoa.
Muistan, kun joskus yläasteella meillä oli ensiapupäivä ja tietenkin sitten siitä piti yrittää luistaa, ettei joutuisi antamaan tekohengitystä Anne-nukelle tai muuta vastaavaa. Se onnistuikin, jouduimme kavereitteni kanssa vain kertomaan käymästämme valinnaisesta kurssista seiskaluokkalaisille, jotka mahdollisesti seuraavaksi vuodeksi sen valitsisivat. Oli monta luokkaa, joille piti samat asiat kertoa ja itse en hirveän pitkään puhunut. Alussa olin aivan paniikissa, kuten aina ennenkin. Mutta pikkuhiljaa kerta kerralta jännitys katosi ja lopussa pystyin puhumaan lähes jännittämättä, alkoi tuntua jopa tylsältä.
Siis ei auta kuin kohdata pelkonsa. Mitä enemmän esiintyy, sitä vähemmän pelottaa. Itselläni tuo ei kyllä auttanut kuin siihen yhteen kertaan, kun jouduin putkeen esittämään asiat ihmisille. Nykyään yksittäisissä esitelmissä tunnen, miten naamani punoittaa ja minun on pakko nojata pöytään ja pidettävä silmäni tiukasti papereissani, jotten joutuisi kohtaamaan "vihamielisten" kuuntelijoitten katseita. Ei mitään edistystä.
Sehän on vielä ihan normaalia, jos nuorena jännittää esiintymistä. Ymmärtääkseni vanhemmiten se kynnys laskee, eikä tule turhia asioita niin paljon murehdittua.
mulla oli ennen ihan sama juttu: esitelmä oli maailman loppu. itselläni on kahvikuppineuroosi, kädet tärisee eikä edes tarvitse olla esitelmä menossa... voitte vain arvata siis miten kädet tärisee esitelmissä, punastun ja takeltelen sanoissa...
oon nyt menossa viimeistä vuotta lukioon, ja voin teidän onneksenne kertoa että lukiossa ei todellakaan oo sen enempää esitelmiä kuin yläasteellakaan tai ainakaan se ei tunnu siltä. lukion esitelmiltä odotetaan ehkä enemmän ja se voi luoda paineita, mutta älkää oikeesti stressatko: ilmapiiri lukiossa ja yläasteella on TÄYSIN erilainen. ketään ei lukiossa pahemmin kiinnosta, jos kärsit esiintymisjännityksestä... oon pitänyt sanotaanko 20 esitelmää lukion aikana, eikä oo kertaakaan tullu ivallisia katseita tai muuta vastaavaa... lukiossa on oikeasti helpompi olla ja esiintyä, mutta sekin edellyttää yhtä asiaa: älkää olko syrjässä. syrjääntyneihin ihmisiin, sellaisiin jotka ei ikinä osallistu mihinkään koulun yhteiseen toimintaan tai anna kuulua itsestään, kiinnitetään paljon enemmän huomiota; kun kerrankin kuulee tämän ihmisen puhuvan niin katsotaampa oikein tarkkaan.
ottakaa rennosti, olkaa oma itsenne, tuutte pärjäämään hienosti lukiossa... niin on käyny mullekin.
Kynnys laskee. Lukiossa vallitsee myöskin hieman erilainen henki ja ilmapiiri (tietysti hieman lukio kohtainen). Porukat (=ei niin tutut ihmiset) oppii tuntemaan paljon paremmin kuin yläasteella ja vaikka lukio olisi isokin niin yllättävän usein samat heput pyörivät samoilla kursseilla.
et tosiaankaan ole ainoa esiintymiskammoinen. Itse olen esiintymiseen joutunut pakostakin tottumaan, kun olen musiikkiluokan käynyt. On se vaan niin mukavaa esiintyä kuoron kanssa konserttitalossa tuhatpäisen yleisön edessä. Entä sitten vielä jossain elysee-areenassa jouluparaatissa. No, onneks en siellä ole kyllä koskaan joutunut esiintymään. Kuoron kanssa on kyllä huomattavasti helpompi esiintyä kuin yksin. Ei kaikki huomio kiinnity suhun. Ja itse asiassa, kun meidän koulu täytti syksyllä 100 vuotta, niin meidän kuorolla oli aika iso esiintyminen Karibian 994-hallilla. Siellä oli kaikkia vanhoja koululaisia. Siis jo ihan aikuisia. Se oli ihan mielettömän hauskaa ja rentoa. Ihmiset vaan illasti lepposan näkösinä ja jutusteli samalla, kun me laulettiin kevyttä musiikkia. Kyllä voin sanoa, että esiintymispelkoon ei auta oikeastaan muu, kuin että vaan esiintyy. Lukion esitelmiä jännitän edelleen, mutta kyllä niistä sitten aina jotenkin suoriutuu. =)
Joo, mullakin on samankaltasta tää esiintyminen.. Piti lukee lyhyt runo kerran luokan eessä ja kädet ja jalat täris viel seuraavallaki tunnilla... Tosi keljua, sitä aina uuden lukuvuoden alkaessa ajattelee, et "Ei siin mitää jännättävää oo, nyt en jännitä", mut ei ikinä kuitenkaa onnistu :(. Ehkä se... joskus.
Mutta tosiasiassa, mitä enemmän esiintyy ja mitä pitempään on esiintymässä, sitä helpommaksi se käy tulevaisuudessa.
Ja jotai toimivia vinkkejä... Hmm. Enpäs osaa sanoo mikä toimis varmasti, mutta ainakaan ihmisii ei kannata kattoo silmiin! Kattoo vähän pään yläpuolelle kaikkia rohkeesti tai otsaa, muttei silmiin ketää... Siin joko repee nauramaan tai alkaa pelottaa xD mä repesin kerran nauramaan.
Toivotaan nyt tosiaan,että asiat on noin; Tekisin kyllä mieluiten esim. jossain lukiossa esitelmän sijasta jonkin kirjallisen työn.
Koulussa jopa kirjasta ääneen lukeminen tuottaa tuskaa.Ja jos siitä joskus selviän takeltelematta,niin olen onneni kukkuloilla.Joten voitte kuvitella,kuinka maassa ja häpeissäni olen kokonaisen esitelmän mentyä päin honkia..
Mutta sen olen huomannut,että mulle kaikista helpoin esiintymisen 'muoto' on luultavasti joko vieraankielen puhuminen muitten edessä (esim.joku parityö) tai joku pienen pieni näytelmän pätkä,jossa on tuttuja ihmisiä mukana (tietysti muille näyteltynä).Näissä tilanteissa en ajattele yleisöä/katsojia,vaan sitä pariani tms.
Sama juttu. Mä punastun heti ja rupeen hikoilee ja ääni särisee ja säröilee ja tärisen ja kaikkee. Ja vielä kun menen seiskalle ja en tunne luokaltani ketään...