Kirjoituksen kerroksellisuus

"Kirjailijan työssä assosiaation hetket ovat korvaamattomia. Ne ovat niitä lyhyitä tuokioita, jolloin kirjoittamisessa tuntuu yhdistyvän mitä erilaisimpia aineksia. Assosiaation hetkissä tekstiin syntyy kerroksellisuus ja merkityksellisyys."
http://acta.uta.fi/teos.php?id=10852

Aloittaja, antoiko aiheen kysymykseesii Sofi Oksasen uusin romaani?

Ilmeisesti et ole innokas lukija, koska muuten asia olisi selvinnyt jo aikoja sitten.No, kaikki ei kaikkia huvita ja onhan näiden juttujen lukeminenkin lukemista. Onko se sitä ajatuksen kanssa, siitä voidaan olla montaa mieltä.

En oikein tajua, miten tämä asia olisi nimenomaan kytköksissä Sofi Oksasen kirjoihin. Voihan niissä tisetysti olla kerroksellisuutta, koska historiasta on kysymys. Kartan kohukirjojen lukemista, ehkä luen Oksasen teokset myöhemmin, kun pöly on laskeutunut. Mulla ei ole enää olla mitään tarvetta olla tässä mielessä päivän tasalla. Ehtii myöhemmin eikä minua itse asiassa entisen neukin asiat kiinnosta eikä Viron kohtalokaan, jos rehellisiä ollaan. Kummastakin on tullut luettua aikaisemmin ja ennen Oksasta. Epäoikeudenmukaisuutta on ollut ja tulee olemaan aina, niin myös kidutusta, murhetta ja traagisia kohtaloita.

Ymmärrän kerroksellisuuden siten, että kirjailijan tekstiä voi lukea eri tasoilla, syvempänä ja pinnallisempana, miten lukija asian kokee ja mihin hänen ja kirjailijan tavallaan vuoropuhelu yltää. Kioskikirjallisuudesta tuskin kannattaa kerroksellisuutta hakea, jos kohta lukijan mielessä sitä saattaa olla tai sitten ei. Tekstit avautuvat lukijalle myös eri tavoin eri ikäkausina eli miten elämä on koulinut tai miten sen alkutaipaleella ollaan, jopa siinä määrin ,että kirjailijan tekstiin voi lukijan mielessä syntyä kerroksellisuutta, jota tekstin alkuperäinen tekijä ei ole tarkoittanut tai tullut ajatelleeksi. Taideteos kun ei ole valmis koskaan, koska se on aina vuoropuhelua katsojan, kuulijan tai lukijan kanssa.

Muutakin mieltä voi olla.

Täytekakku ja lettu kertoi hyvin tuosta ikäkausien jakaumasta ja miten ikä avaa uusia näkökulmia ja "kerroksia"


Kalle Päätalo:
Hän käytti hyvää muistiaan hyväkseen, kun kirjoitti miten hänen aikakautensa ja kotikontunsa ihmiset muodostuivat = kerrostuivat kokonaisiksi.

Herman Hesse:
Hän havannoi elämien olemuksia, ajatusten lentoa, asennoitumis-ominaisuuksia, muutoksia ajassa ja sen mukaista ajatusten muutoksia ihmisissä.
Hän loi "päähenkilönsä" ajatuksiksi ja päätelmiksi = kertyneiden kerroksien johtopäätöksiksi.

Sofi Oksanen:
Hän on historioitsija jolla on kyky luoda siitä draamaa.
Historian tapahtumia kaivellessaan hän ei kuvaa yhtään suurmiestä, kuten esim. Mannerheim tai Aatumme.
Hän dramatisoi historialliset tiedot kuvitteellisiksi hahmoiksi = Historian tapahtumien kerroksien leikkikokonaisuudeksi.

Ennen Sofin lukemista, kannattaa lukea Hella Wuolijoen kirja: Enkä ollut vanki.
H.

Noo, lyhyesti sitä että teos kestää useamman lukukerran, siitä löytää siihen palatessaan jotakin uutta mitä aiemmin ei ole tullut ajatelleeksi.

Kummallista kyllä, vajaa-mielistä, esi-teini-ikäistä kiehtoivat Margaret Mitchell ja Bronten läyskälauma.
Testoteronin hiljalleen lisääntyessä, piti opetella ymmärtämään nuorten naisten sielunelämää, syytä en silloin vielä ymmrtänyt, kuten en ymmärrä naisiakaan vielä, iästään riippumatta.
Huvittelen vain ajatuksilla, miten tyttöset ovat kehittyneet. Joskus tuntuu etteivät mitenkään.

Mauri Sariola oli kuin Mika waltari, satunnaisista totuuksista kirjoittavia Sofi Oksasia.
Tuntuu oikealta, vaikka onkin silkkaa kuvittelua.

Märta Tikkanen, Henrik Tikkanen, Tove Jansson...
Heidän tarinoihinsa ei tarvitse paneutua kuten satuhahmoihin, ei edes Toven, koska hänkin kertoi oikeista, tuntemistaan ihmisistä, ja kokemistaan tapahtumista, satuhahmoin vain.

Näin on sýntynyt Suomekin kirjallisuuden kerrostuma, siksi miten sen tänään näemme.

Jokainen meistäkin on elämän kirjon ja kirjailun kerrostuma.

H.

Mitä kummallista siinä on?
Kerrospukeutuminen, kerroskirjoittaminen.

Kerrasto, laamapaita, alushame, kellohame, suorat housut, villahousut, pomppa, palsa, minkkiturkki, sadetakkikin monimielinen.

Oikea kirjailija osaa kirjoittaa valloittavasti, jättää puolet sanomastaan sanomatta, piilottaa mielikuvia rivien väliin.
Osaa kiehtoa mielikuvitusta raviin, ilman ilmakuoppia.
Osaa mennä ja tulla, viedä ja tuoda, nimenomaan luoda.
Hyvän leffan ja hyvän kirjan voi ahnehtia uudestaan ja uudestaan.

Äskettäin palstalle kirjoitetusta runoketjusta asia käy hyvin ilmi. Siellä oli joukossa muutama runo, joissa oli monia tasoja (=kerroksia). Jos kuvataan tilanne sellaisenaan valmiiksi, käytetään vain yhtä tasoa. Oikeastaan sellainen ei olekaan runo, vaan pikkukertomus. Kun runo avaa uusia ajatuksia ja erilaisia tulkintamahdollisuuksia lukijan mielessä, se voi parhaimmillaan olla kuin sipuli, jota voi kuoria pitkään ja löytää aina uusia ajatuksia ja näkökulmia käsiteltävään aiheeseen. Todellinen runo kätkee sisälleen ajatuksia, pinnallisen ja syvällisempiä, joita lukija tulkitsee oman elämänkokemuksensa ja ymmärryksensä mukaan. Tekijä itsekään ei tiedä, mitä kaikkea hänen työstään saattaa löytyä.;)

Sama pätee kirjallisuuteen, elokuviin ja kaikkiin taiteen muotoihin. Kun taiteilija tekee työn, josta löytyy useita kerroksia tai tasoja, sitä voi tarkastella väsymättä uudelleen useita kertoja ehkä loputtomiin.


Yksi esimerkki saman kohtauksen naurattavasta ja ehkä syvästikin koskettavasta tasosta uusimmasta Kaurismäen elokuvasta, Tie pohjoiseen:

Kohtauksessa näytettiin Edelman juoksemassa pienellä pihalla kauniin, värikkään perhosleijan kanssa, jota hän yritti epätoivoisesti saada lentämään. Mies juoksi ja tempoili leijaa, kääntyili ja pyörähteli piha-aidan ulkopuolellakin. Tilanne näytti koomiselta ja yleisöä nauratti. - Toisella tasolla kohtaus kuvasi pienen ihmisen, isän, epätoivoista ponnistelua ja räpeltämistä, kun tämä oli sotkenut asiansa ja oli menettämässä perheensä. Toinen taso kosketti ja kouristi monen sen havainneen katsojan sydäntä.

Kerroksellisuus.

Mun piti kauan miettiä, kommentoinko aloitukseen vai enkö kommmentoi. Näköjään päätin sitten kommentoida.

Kerroksellisuus ei pääse esiin nettipalstoilla. Tää enenpi sättäilyn tyyppistä löpinää. Mutta kirjallisuudessahan kerroksellisuus on usein koko asian ydin. Kun lukasee kirjan, siitä jää jotain mieleen ja asiaa pohtii paljonkin myöhemmein. Haa, itellä muutamakin kirja tavallaan "hautumassa! kallon sisällä. Olemassa monia kirjoja, joita lukenut jotain kymmenen vuuoden välein. Niitten avautuminen vaan nyt kestää, lukijansa iän ajan.

Mulla ääretön kasa kirjoja odottamassa lukuvuoroa. Yks syy lukemattomuuteen on tietenkin nämät fyysiset jutut, mutta toinen on, ei jaksa otttaa enää ihan kaikkea pureskeltavaksi enää. Hyvä kirja kun saattaa muistua mieleen vuosikymmentenkin takaa ja sieltä saattaa löytää aina uusia aatoksia vieläkin.

Tota, tuliskos joku imuroimaan meitin kirjaston, sitä kai ei ole siivottu kymmeniin vuosiin, kirjoja vaan kasattu lattialle lisää, koska hyllytila loppunut ajat sitten...


=DW=