tällä tekstillä saa varmasti paljon paskaa niskaan ja joku nyt luulee että tämä on provo mutta ei voi mitään, ihmettelen silti. mikä siis tekee lapsettomien tuskasta muiden tuskaa suurempaa ja oikeutetumpaa ja oikeuttaa myös ties minkälaisiin tunnetiloihin mitään säästelemättä? juu, en ole kokenut lapsettomuuden tuskaa, mutta tuskaa elämässä kuitenkin. miten niin en voi tietää mitä lapseton joka ei saa lapsia monen vuodenkaan jälkeen niin tuntee, olenhan elämässäni kokenut paljon, menettänyt paljon ja tuntenut myös paljon (trust me, i really have)?? muutenkin ihmettelen tuota sanontaa "et voi tietää miltä musta tuntuu, vain saman kokenut voi tietää"..? mutta jos olen kokenut muissa merkeissä suurta surua, suurta menetystä, suurta ahdistusta ja muuta hirveää ja pelottavaa ja niin ylitsepääsemättömän ja hallitsemattoman tuntuista niin miksi omaa suruani ei voi millään ihmeellä verrata lapsettoman suruun kun eihän muidenkaan lapsettomuudesta kärsivien suru täysin samaa ole mutta teille ainoaa hyväksyttävää surua ja tuskaa?? surua se on sekin, ja turha tulla vähättelemään, olen kokenut muutakin elämässäni kuin eron teinivuosina tai hamsterin kuoleman, tuskaa olen kokenut paljon ja työstänyt asioita parantuakseni siitä pitkän teinkin jälkeen.
miten siis teidän surunne oikeuttaa niin katkeraan käytökseen ja inhoon muita lapsekkaita/raskaana olevia kohtaan? en minäkään toivo muille kuolemaa läheiseni kuoltua tai kroonisen sairauden jälkeen en toivo ystävieni sairauksien kroonistuvan..? ette tekään toivo sillä hetkellä pahaa muille varmasti, mutta lapsettomuuskeskusteluja seuraillessani toivotte kumminkin että joku teini nyt ei tulisi raskaaksi jälleen niin helposti ja miksi siskoni sai ensin lapsen jne vaikka he rakastaisivat lastaan paljon..? ja se että heillä sentään on lapsi jota rakastaa, no mutta teillä voi olla muuta mitä heillä ei, jota te ette taas arvosta heidän mielestään tarpeeksi ja jonka puutteesta he kärsivät paljon, esim luottamuksellinen, toimiva parisuhde tms. miksi kyynistytte ja kaikki luottamus elämään menee ihan kokonaan.. usko elämään, sen tarkoituksenmukaisuuteen, hyvyyteen muissa asioissa kaikessa kaikki hvyä kuolee, miksi kaikki?
en edes halua kuvitella miten rankkaa se kaikki tunteilukin ja hoidot tms on koska se on sanoinkuvaamattoman rankkaa, ymmärrän sen, vaikken sitä tiedä/itse koekaan. miksi te siis voitte sanoa että et voi ymmärtää mutta minä tai muut eimme voi verrata omiin menetyksiinsä/tunteisiinsa ja sanoa että ymmärrän/tiedän, miten siis oletatte ettemme tiedä/ymmärrä, menetätte sillä mahdollisesti aidon, ystävällisen tuen.
enkä aio sanoa että rentoutukaa ja unohtakaa yritys hetkeksi sitten tulee vauva tai kyllä se siitä ja onhan muutakin kuin lapset yms muuta paskaa, tiedän ettei se auta yhtään päinvastoin, mutta eihän tuo nyt tee hyvää ihmiselle vaikka tunteilleen ei mitään voi enkä tarkoita että olkaa tekopirteitä elämänne rankkana hetkenä mutta työstäkää sitä hyvää mitä itsessänne on älkääkä unohtako itseänne koska olette tärkeitä hienoja vahvoja ihmisiä ja pohjalta on tie vain ylöspäin ja sitä nousemista auttaa jos vähän itsekin yrittää nousta vaikka itse lasten saantia ei voi pakottaa itselle, mutta käyttäkää muita keinoja itsenne hoitamiseen koska niistä saatte voimaa vaikkei ensin siltä tunnu! anteeksi jos käännän veistä haavassa ja kenenkään ei kuulukaan ymmärtää mutta ihmettelen vaan ja saimpa minäkin tunteeni pihalle. ihmehän se olisi jos joku täälä jaksaisi tämmöisenkin lukea kaiken kokemansa jälkeen.
miten siis teidän surunne oikeuttaa niin katkeraan käytökseen ja inhoon muita lapsekkaita/raskaana olevia kohtaan? en minäkään toivo muille kuolemaa läheiseni kuoltua tai kroonisen sairauden jälkeen en toivo ystävieni sairauksien kroonistuvan..? ette tekään toivo sillä hetkellä pahaa muille varmasti, mutta lapsettomuuskeskusteluja seuraillessani toivotte kumminkin että joku teini nyt ei tulisi raskaaksi jälleen niin helposti ja miksi siskoni sai ensin lapsen jne vaikka he rakastaisivat lastaan paljon..? ja se että heillä sentään on lapsi jota rakastaa, no mutta teillä voi olla muuta mitä heillä ei, jota te ette taas arvosta heidän mielestään tarpeeksi ja jonka puutteesta he kärsivät paljon, esim luottamuksellinen, toimiva parisuhde tms. miksi kyynistytte ja kaikki luottamus elämään menee ihan kokonaan.. usko elämään, sen tarkoituksenmukaisuuteen, hyvyyteen muissa asioissa kaikessa kaikki hvyä kuolee, miksi kaikki?
en edes halua kuvitella miten rankkaa se kaikki tunteilukin ja hoidot tms on koska se on sanoinkuvaamattoman rankkaa, ymmärrän sen, vaikken sitä tiedä/itse koekaan. miksi te siis voitte sanoa että et voi ymmärtää mutta minä tai muut eimme voi verrata omiin menetyksiinsä/tunteisiinsa ja sanoa että ymmärrän/tiedän, miten siis oletatte ettemme tiedä/ymmärrä, menetätte sillä mahdollisesti aidon, ystävällisen tuen.
enkä aio sanoa että rentoutukaa ja unohtakaa yritys hetkeksi sitten tulee vauva tai kyllä se siitä ja onhan muutakin kuin lapset yms muuta paskaa, tiedän ettei se auta yhtään päinvastoin, mutta eihän tuo nyt tee hyvää ihmiselle vaikka tunteilleen ei mitään voi enkä tarkoita että olkaa tekopirteitä elämänne rankkana hetkenä mutta työstäkää sitä hyvää mitä itsessänne on älkääkä unohtako itseänne koska olette tärkeitä hienoja vahvoja ihmisiä ja pohjalta on tie vain ylöspäin ja sitä nousemista auttaa jos vähän itsekin yrittää nousta vaikka itse lasten saantia ei voi pakottaa itselle, mutta käyttäkää muita keinoja itsenne hoitamiseen koska niistä saatte voimaa vaikkei ensin siltä tunnu! anteeksi jos käännän veistä haavassa ja kenenkään ei kuulukaan ymmärtää mutta ihmettelen vaan ja saimpa minäkin tunteeni pihalle. ihmehän se olisi jos joku täälä jaksaisi tämmöisenkin lukea kaiken kokemansa jälkeen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
.
Itse olen lapseton, ainakin tällä hetkellä. Ja olen kokemut muilla kuin lapsettomuussaralla suuria vastoinkäymisiä. Lapsettomuussuru on pientä itseni kohdalla, kivuista ja vaivoista lapsettomuusasian kanssa ei samana päivänä puhuta. Mutta tuo "et voi tietää miltä musta tuntuu, vain saman kokenut voi tietää" ei ole mikään paha sanonta, pahaksi ymmärrettävä, mitä se haittaa jos ei tiedä asian kokeneiden tunteita? Minä en tuosta ota nokkiini. Isäni sanoi mm. jotenkin tuohon tapaan, kun viimeisiä syöpäsairaan päiviä kovine kipuineen vietti.
Ikävä kyllä lapsettomuuden tunteminen ei ole verrattavissa mihinkään muuhun menetykseen....
Olen lapseton ja menettänyt myös aviomieheni kuoleman kautta eikä näitä kahta asiaa vaan voi verrata toisiinsa.
Tosiasia on, ettei suruja voi ymmärtää kuin toinen saman kokenut. Niin se vaan menee.
Kyllä voi kuvitella mitä toinen on joutunut kokemaan, jos itsellä on menetyksiä ja on kiertänyt muutakin kun tahkoa.
Tosiasia vaan on, ettei lapsettomuuden tuskaa samoin kun kuoleman tuomaa tuskaa voi tajuta kun toinen, joka on saman kokenut.
Kyllä minulle on huomattavasti suurempi suru aviomiehen menetys kuin lapsettomuus.
Niin että puhu vain omasta puolestasi.
Itse olen lapseton ja minua ärsyttää suunnattomasti, kun joku sanoo, että eihän sinulla ole koskaan ollut mitään vastoinkäymisiä. Lapsettomuus on minun vastoinkäymiseni ja se on minulle suuri suru ja kova paikka, toki nyt olen jo päässyt yli asioista, kun on ollut pakko asia käsitellä ja mennä eteenpäin ja ymmärtää, että me olemme ilman lasta, me olemme kahdestaan perhe. Jokaisella meillä on omat tuskamme ja vastoinkäymisemme, pitää osata ymmärtää myös toisten tuskaa ja vastoinkäymisiä. En minä pysty sanomaan, kenellä on vastoinkäymisiä ja suruja tai kuinka paljon niitä kukakin kokee ja tuntee. Eikö jokainen saa surra itse ja omalla tavallaan. Minusta lapsettomuus, erot, surut, kuolemat, työttömyys, kolarit, ystävän valehtelu tai mikä vaan voi olla suru ja sen on hänen surunsa ja hänen itse pitää se kohdata ja käsitetellä, ei voi ketään muuta syyttää.
Naita suru tuntemuksia ei vain voi vertailla keskenaan. Laheisen menettamisesta aiheutuva suru on taysin erilaista surua kuin lapsettmuudesta aiheutuva suru. Itse olen karsinyt lapsettomuudesta lahes 7 vuotta ja suru seuraa elamassa paivittain mukana. Suru on muuttanut muotoaan niista ensimmaisten vuosien lapsettomuuden peloista ja vahvoista surutiloista, mutta ei se katoa koskaan.
Osaan jo arvostaa elamaa ilman lapsia, mutta ei se edelleenkaan helppoa ole enka tahan tilanteeseen ole helposti paassyt. Olen myos todella onnellinen tassa elaman tilanteessani, vaikka lapsettomuuden kasittely vaatii valtavia ponnisteluita niin laapsettomalta mutta myos ystavilta ja laheisilta kohdata asia.
Olen aika avoimesti kertonut lapsettomuudesta lahimmille ystaville tai sellaisille, joilla on kuvitelmieni mukaan kapasiteettia kasitella asiaa ja joiden ennakkoasenne ei ole ollut sellainen, etta yrittakaa nyt vaan ja ottakaa rennosti :). Ne ihmiset olen karusti jattanyt taman asian ulkopuolelle, koska asenne on valmiiksi jo sellainen, etta yhteista ajatusmaailmaa ei loydy tassa asiassa.
Mutta sita ei voi kieltaa kukaan lapseton, etta lahipiirissa kun saa kuulla onnellisia uutisia perheenliayksesta, niin hirvea vihahan siina pukkaa paalle. Osa ystavista on kaikonnut kauas ja jattanyt lapsettoman potemaan suruaan yksin. Mika on taysin ymmarrettavaa, kuka sita nyt haluaa toisen surua ja vihaa niskaansa. Vaatii nimittain valtavaa kanttia kuunnella lapsettoman ajatukset siina tilanteessa, varsinkin, jos lapsi on saanut alkunsta suuremmitta ponnisteluitt ja ymmarryst lapsettoman tuskasta on pienta. Maailmat tallaisessa tilanteessa tuntuvat olevan niin kaukana toistaan, etta yhteista savelta on hirvean vaikea loytaa ja ystavyyden tien jatkaminen vaatii molemmilta osapuolilta valtavasti tyota.
Lapsettomuus on vain yksi tuska kaikkien tuskien joukossa. Todellinen ystava ymmartaa ja tukee lapsetonta ja lapseton, joka on lapsettomuutensa kanssa sinut, osaa iloita ystavan perheenlisayksesta varauksetta. Ymmarrysta ja ponnisteluita siis puolin ja toisin tarvitaan!
Kyllä lapsettomuus on tuska toisten surujen seassa. Mutta sen kanssa on ihan toista elää kuin jonkun trauman, johon herää yöllä märkänä hiestä. Itselleni lapsettomuus on helpompi asia, se on enemmän kuin tyhjä kohta sydämessä joka tekee minut apeaksi, muttei ole koskaan tehnyt vihaiseksi. Sen sijaan väkivaltaiset kokemukset nuoruudessani aiheuttivat aivan valtavan trauman, josta en usko pääseväni koskaan yli.
Melkein uskaltaisin väittää, että niillä jotka väittävät lapsettomuutta suurimmaksi murheeksi mitä voi olla, ei ole ollut vain pahempia kokemuksia. Syöpää, raiskaamista, perheväkivaltaa tai lapsettomuutta ei ihan oikeasti voi kilpailuttaa ja väittää toista kokemattomaksi. Se vasta loukkaavaa onkin.
traumatisoitunut sinulle: En kyllä menisi ihan noinkaan sanomaan etteikö lapsettomuus olisi omalla tavallaan noista kaikkein pahin. Olen käynyt kaikki nuo yllämainitsemasi asiat läpi paitsi syöpää,tosin aivokasvain hyvänlaatuinen ollut ja voisin väittää että noista kaikista muista olen selvinnyt mutta en lapsettomuudesta,enkä usko koskaan selviävänikään. Jos jään lapsettomaksi loppuelämäksi,se on lopun elämän suru. Suru jota ei pystyy hautaamaan. Esim jonkun ihmisen menetys ei ole niin paha kuin tämä,ikävä kyllä,koskaan ei pääse edes hautaamaan ja hyvästelemään tätä lapsettomuutta. Olen omalla kohdallani kokenut isän alkoholismin ja väkivallan,raiskauksen teini iässä,henkistä väkivaltaa ja pahoinpitelyn, ja sen aivokasvaimen,ja haudannut sisaruksen. Tällä hetkellä tuntuu että kaikista vaikein näistä on tuo lapsettomuus:(
Jokainen kokee surun eri tavalla. Olkoot suru tai vastoinkäyminen mikä tahansa. Toinen kokee sen raskaammin, toinen taas samassa tilanteessa kokee eri tavalla. Olemme yksilöitä. Miksi pitäisi siis kategorisoida tuskia, niiden määrää ja laatua? Kukin tyylillään ja omilla voimavaroillaan.
Ei kenenkään surua voikaan verrata toisen suruun. Lapsenkaipuu on kuitenkin tunne joka jättää jäljen ja jonka tuntee koko elämän. Mielestäni lapsettomien sivuille ei pitäisi tulla kirjoittamaan muista menetyksistä ja ongelmista, koska jokaisella on oikeus surra sitä, ettei saa olla äiti tai isä. En usko että lapsettomat vihaa lapsiperheitä, vaan ei ole helppoa hyväksyä sitä, ettei saa lasta jonka kaikista naisten maailmassa haluaisi.
Miksi yleistät ja kirjoitat muodossa te lapsottomat? Ihan kuin me kaikki lapsettomat käyttäytyisimme tuolla kuvaamallasi tavalla. Leimaat kaikki lapsettomat!
Minulla on vammainen lapsi ja kuollut lapsi. Voinko minä ymmärtää lapsettomuuden tuskaa? Onko minun tuskani mielestänne verrattavan laatuinen? Kykenen siis edellen kuitenkin saamaan lapsia.