Jostakin kidutettujen aivojen arkistoista kaivan mieleeni tutun muistikuvan raastavasta helvetillisestä yksinäisyydestä.
Elämän risteyksissä näen joskus punaista, kun oudoiksi muuttuneet ihmisoliot ylittävät toisensa vihreät vilkkuen matkalla helvettiin.
Voimistuvat, epäuskoiset tuskanhuudot kaikuvat korviini pimeimmästä pimeydestä.
Kuihtuvien kaupunkien nimeesi routineet kadut ovat enää etäinen muistuttaja ajasta jolloin elin tuossa oudossa luomassasi valheessa, maailmassa.
Missä piileskelet, tuijottava silmä kolmion sisällä?
Näissä neliöissäni, näiden raskaiden seinien varjoissa vääristyn omaksi itsekseni.
Tunnethan vielä minut?
Elämän risteyksissä näen joskus punaista, kun oudoiksi muuttuneet ihmisoliot ylittävät toisensa vihreät vilkkuen matkalla helvettiin.
Voimistuvat, epäuskoiset tuskanhuudot kaikuvat korviini pimeimmästä pimeydestä.
Kuihtuvien kaupunkien nimeesi routineet kadut ovat enää etäinen muistuttaja ajasta jolloin elin tuossa oudossa luomassasi valheessa, maailmassa.
Missä piileskelet, tuijottava silmä kolmion sisällä?
Näissä neliöissäni, näiden raskaiden seinien varjoissa vääristyn omaksi itsekseni.
Tunnethan vielä minut?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.