Vauva&Opiskelu

Mullakin on ollut samoja mietteitä. Amk n. vuoden kesken ja miehellä samaten (ite oon 21 ja mies 26). Todella kova vauvakuume jyllää jo toista vuotta ja haluaisin itse niin paljon jo alkaa yrittämään.. Tosin olen ajatellut, että on paljon fiksumpaa käydä nyt ennen koulu loppuun ja keskittyä sitten täysipainoisesti vauvan "hankintaan".

Mies haluaisi myös vauvaa mutta on niin realisti ja "järkiajattelija" toisin kuin minä joka ajattelen tunteella... Minä haluaisin alkaa yrittämään vauvaa jo jonkin aikaa ennen kuin valmistun mutta mies on sitä mieltä että täytyisi mennä töihin ennen kuin saa lapsia.. Tietysti voi olla vaikeempaa saada töitä jos on pieni vauva eikä vielä työkokemusta takana.

Kaikki vaan sanovat, että kun olet lasten ja vauvojen kanssa niin kuume menee ohi mutta mulla se vaan kasvaa...

Tohon sun varsinaiseen kysymykseen en siis osaa sen enempää sanoa, kuin että kyllähän niin moni on pärjännyt samassa tilanteessa ihan hyvin.. Rahasta varmaankin tulee pulaa jossain vaiheessa mutta jos osaa elää niukasti niin miksi ei!

Onneksi joku muukin on samanlaisessa tilanteessa kuin minä =)
Aloitan yliopiston syksyllä, mieheni on armeijassa ensi huhtikuuhun asti mutta hänellä on toisenasteen koulutuksen ammatti ja luultavasti onnistuu saamaa alansa töitä. Kamala vauvakuume on jo vaivannut pitkään eikä enää jaksaisi kovin kauaa odottaa. Pillerit jätin pois juuri mutta varsinaisesti yrittämään me ei ruveta, eihän nähdäkkään kuin joskus viikonloppuisin. Jos satun tulla jossain vaiheessa syksyn mittaan raskaaksi niin onni on. Sitten vain välivuosi äitiyslomalla. Kouluni kestää niin monta vuotta että sitä en millään pysty odottamaan... Saa nähdä miten käydään.
Mukava olisi myös kuulla kokemuksia opiskelusta vauvan/lapsen kanssa.
Hyvää kesänjatkoa!

Minä sain lapsemme kun olin aloittamassa viimeistä vuottani lukiossa (opiskelin aikuislukion iltalinjalla). Jatkoin opintoja melkein heti vauvan synnyttyä, koska pystyimme vuorottelemaan vauvelin hoidossa miehen kanssa niin, ettei häntä tarvinnut viedä hoitoon (ja sitä en kyllä olisi tehnytkään!).

Lukion jälkeen pidin välivuoden ja hoidin poikaa kotona itse. Sen jälkeen lähdin opiskelemaan ammattikorkeakouluun (poika oli 2 v.). Poika meni päiväkotiin.

Kokemuksesta voin sanoa, että opiskelu vauvan - ja sen jälkeen uhmaikäisen - kanssa on tosi raskasta. Ainakin jos on samanlainen yövalvottaja kuin meillä :( Eikä elämää yhtään helpottanut ainainen rahapula... minulla kyllä oli monen vuoden työhistoria takana, mutta kun se ei ollut opintojen vuoksi kertynyt juuri viimeisen verotusvuoden tai sen jälkeen, äitiyspäivärahani oli tosi pieni... penninvenytyksestä tahtoo valitettavasti helposti tulla ryppyjä rakkauteen. Lisäksi ainainen huono omatunto siitä, että lapselle on niin vähän aikaa, ja sitten kun sitä aikaa oli, olin aina tosi väsynyt. Ja jossakin välissä oli ehdittävä tehdä kotityöt ja koulutehtävät, luettava tenttiin ja muistettava miestäkin... pieni lapsikin kaipaa seuraa melkein koko sen ajan mitä on hereillä. Olin kyllä ihan puhki!

Nyt ymmärrän, miksi kaikki neuvovat, että ensin ammatti ja työpaikka ja vasta sitten lapset... olisi varmaan päässyt paljon, paljon helpommalla. Penninvenytykseen en toista kertaa enää rupea.

Hengissä noista ajoista kuitenkin selvittiin, vaikka olikin raskasta.

Arvostavatko työnantajat tutkintoa, jonka suoritettuaan äiti on jäänyt kenties moneksi vuodeksi kotiin? Kyllä siinä on vaara, että tiedot ja taidot unohtuvat. Tai ehkä työnantajan epäilevät näin käyvän. Vaikea sitä työtä on sitten lähteä hakemaan, kun taidot ovat ruosteessa, työkokemustakaan ei ole ja vielä pienet lapset helmoissa. Valitettavan monille työnantajille kun pienet lapset näyttävät olevan se "punainen vaate" (kokemuksen rintaäänellä!). Toisaalta äiti, joka on jo lapsensa tehnyt, ei ole heti äitiyslomailemassa... Näin minä ainakin ajattelen, mutta kukapa tietää mikä on totuus...