Ei penninhyrrää kasvattilapsesta!!!

Sijais/kasvattilapsi

Hei, otettiin kotiimme sijaislapseksi 13- vuotta sitten kasvattilapseksi vuodenikäinen lapsi. Kulut lapsenosalta luvattiin vuonna 1998 korvata, MUTTA todellisuus iski nopeasti esille eli lapsi sai/saa toimeentulotukea normin mukaan. Harrastuksiin tulee 350 euroa vuodessa ja loput maksetaan omastakukkarosta. Toi toimeentulo kattaa kaiken eli maksamme kaiken ylimenevän itse. Hoitopalkkaa emme saa koska lasta ei ole huostaanotettu. Lapsen toinen vanhempi elää ja on nähnyt lapsen kaksikertaa eli lapsi ja vanhempi eivät tunne toisiaan(vanhempi ei halua kuulla lapsestaan). Jos lapsi olisi huostaanotettu niin kustannukset maksettaisiin ja me saisimme niinikään hoitopalkkaa ja kulukorvauksia. Olemme kiintyneet lapseen, joten maksamme kiltisti kaiken. Lapsi ei ole myöskään oikeutettu jälkihuoltoon. Välillä kyllä ottaa aivoon lapsen ja itsemme puolesta, koska tuntuu että kasvattilapset ovat yhteiskunnan välistäputoajia!!!!!!!! Kuinka moni maksaisi vieraanlapsen kulut???????

5

428

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raha ei ratkaise

      No, ainakin itse olisin valmis maksamaan lapsen kulut, jos ottaisin/haluaisin/saisin lapsen hoidettavaksi. Jos oikeasti haluaa lapsesta huolehtia, vaikka hän ei oma olisikaan, ei rahalla ole merkitystä. Eihän sitä omasta lapsestakaan mitään makseta. Lapsilisä on ihan suolaraha. Mutta toki voisin jotain korvausta hyvälle hoitajalle suoda, mutta ei millekään taholle yli 700 euron korvausta kuukaudessa. Ettei menisi bisnekseksi, kuten nykyään on käynyt tuhansien eurojen hoitokorvauksilla kuukaudessa ammatillisissa perhekodeissa. Siinä tuppaa lapsen etu unohtumaan, kun on elinkeinon kohteena.

      • Just joo--

        Hei ota ihmeessä toisenlapsi hoidettavaksi kotiisi ilman hoitopalkkaa. Toivottavasti löytyy muitakin ilmaishoitajia. Rahallakaan näitä sijaisperheitä ei tahdo löytyä. Oma on oma ja itse hommattu ja hankittu!!!!!!


    • ihme juttu

      Miten voit puhua vieraasta lapsesta jos hän on asunut kodissaai 13 vuotta?? Järkyttävää! Luulisi että tuossa vaiheessa olisi jo vähän muut asiat päällimmäisenä. 350 kuussa kuulostaa suurelta summalta mielestäni. Mikä sai teidät alun perin ryhtymään ijaiavanhemmiksi - tuskin sentään raha??

      • sossupaholainen

        Ilmeisesti kyseessä on yksityinen sijoitus? Vanhankaan lain mukaan alle 12 vuotiasta ei saanut sijoittaa avohuollon tukitoimena kuin muistaakseni korkeintaan vuodeksi (ilman vanhempaansa). Ja nykyisen lain mukaan kaikilla jotka ovat oleet sijoitettuna yli 6 kk on oikeus jälkihuoltoon. Ota yhteyttä vaikka sosiaaliasiamieheen ensiksi ja selvitä asia, mutta kyllä sinulla on oikeus korvaukseen.


      • Lukiluki

        "Vieras lapsi"(sinulta lainattu) ja "vieraan lapsi"(ap:n termi) ovat täysin eri asioita.

        350€/kk(kirjoituksestasi) ja 350€/vuosi(ap:n tekstistä) ovat myös aika kaukana toisistaan...

        Huomaatko eron?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2215
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      833
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      800
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      756
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe