Yleleaks ja Uutisvuoto alkavat, -ovatko molemmat ihan /seestä

Viime vuonna Uutisvuoto oli kuin Muppet-show,
joukko omille vitseilleen nauraahatkottavia sisäpiiriläisiä
tekemässä kauppoja keskenään.
27228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Vuorosanathan ovat kässärissä.

" Kapteenit Stan Saanila ja Jari Tervo eivät osallistu varsinaisen käsikirjoituksen laatimiseen, sillä se on saatava viikoittain myös valmiiksi."


http://ohjelmat.yle.fi/uutisvuoto/taustaa

Äänestä

Iteasiassa.


Mä kiinnostuin uudestaan Uutisvuodosta, kun Stan Saanila istui pulpettiin. Se on juu ammattikoomikko, mutta harvinaisen hyvä sellainen. Siis mun mielestä. TommiTaapermanni oli kyllä verpaaliakrobaatti, mutta ei ollut esiintyjä.

Formaattihan sekin on, ei Baba Lybeck muuttanut asiaa miksikään, se lukee vain enenpi valmiiksi kirjoitettuja tekstejä kuin Peter Nyman, joka improvisoi enenpi.

Ja Yleleaks nyt vaan on rautaa, kaikkinensa. Ehkä vaikeasti avautuvaa, mutta hitti kun joskus on maha kipeänä nauramisesta senkin ohjelman jälkeen.

Hyvin tehtyä laatukamaa, kumpikin ohjelma. Edelleen ja tänä päivänä, mitä tulevaisuus tuo, sitä ei kukaan tiedä vielä nyt.

=DW=

Äänestä

Pidän ainakin Yleleaks ista, uutisvuotoon meni hieman maku, mutta katotaan kummiskin.

Äänestä

Sen Leaksin katsoin (luotin siihen että Man City voittaa pelinsä kun oli johdossa vähän ennen loppua), lopuksi vaihdoin kanavaa. Ei tuo ihan kauheasti innostanut...

Äänestä

Yleleaks tuntuu niin hitaasti leikatulta. Vitsit tekevät tuloaan vaikka kuinka kauan ja lopultakaan ei sitten puhkea kukkaan. Laajasalo on lahjaton koomikko.

Äänestä
  • Millaisia ohjelmia sinä katsot mieluiten televisiosta?
    Olis kiva kuulla.

    Äänestä

Kyllähän sitä on tullut katsottua,siis Uutisvuotoa. Tosin vähän jo kyllästyttää samat naamat ja varsinkin Saanilan omituinen olemus ja jutut.
Yleleaksin just katselin ja kyllä sekin on jossain määrin omituinen. Esim. kommentti siitä miten edellinen presidentti Tarja H. arkipäiväisti oman hommansa ja ehdotus siitä,että olisi voinut pitää Uudenvuoden puheensa esim. ollessaan aamupaskalla. JOTAIN RAJAA.

Äänestä
  • Se on tuo kuullun ymmärtäminen joskus hankalaa...??

    Äänestä

Kyllä uutisvuoto on parhaita ohjelmia, mitä minun tv.stäni tulee, ja oikeasti ainoa ohjelma, joka naurattaa oikeasti. Yleleakskin vaikuttaa mukiinmenevältä. Siis eivät ole kumpikaan sieltä, mistä kysyit, mielestäni.

Äänestä
  • Minunkin nauruhermojani kutkuttavat ko. ohjelmat.

    Jotenkin pitää tietää mistä puhutaan ennenkuin avautuu letkaukset.

    Satiiria ... satiiria ;)

    Äänestä

Nyt kun minulla on ensimmäistä kertaa mahdollisuus ja tilaisuus katsella Suomen tv-ohjelmia olen katsonut molemmat ohjelmat kaksi kertaa peräkkäin ja tykkäsin yle leakista enemmän kuin uutisvuodosta. Leakissa oli ihan kivaa huulenheittoa.

Äänestä

Mitkä ovat lempiohjelmianne? Pian joudun lepäilemään kotona ja televisio tulee olemaan yksi harvoista viihdyttäjistäni. Siis tavalliset kanavat, ei maksulliset. Suosittelisitteko joitain omia lempiohjelmianne katsottavaksi, jotta valinta helpottuisi.

Äänestä

Wiki Leaks oli aivan uskomattoman hyvää ironiaa ja sarkasmia .

Siinähän vanhustenkin asemaan pystyttiin puuttumaan niin että tuntui: nimittäin turkiseläimiä häheissään verrattiin vanhuksiin pedeissään!
Vanhoja naistenlehtiä virikkeinään.

YLE-puheradiossa myös Lenitan veto kettutytöistä oli hyvä yle puheessa.
Ketuillakin paremmat olot kuin lapsilla joita myydään parituksenalttarille.
Ja miehet noi siat käyttävät heitä seksuaallisiin tarpeisiinsa, ---hyi hel-vet-ti!

Äänestä
  • Katsoin kyllä jälleen parin ottelun välisen tauon ajan mutten saanut siitä kummoista hupia. Sangen hampaatonta satiiria tällä kertaa...

    Äänestä

  • "Wiki Leaks oli aivan uskomattoman hyvää ironiaa ja sarkasmia ."

    Missä tuota Wiki Leaksia esitetään? En minä ainakaan ole nähnyt siitä mitään Suomen tv-kanavilla.

    Äänestä

Puhukaa mitä puhutte. Katson TV:stä vain ja ainoastaan yhtä ohjelmaa.
Sen nimi on: "Tanssi pepopu pieneksi "
Todellista Draamaa, isolla D:llä.

Äänestä
  • siis peppu.

    Äänestä

Heikkolaatuinen primetime-ohjelma noin nopeasti arvioiden.

Särmä on kulahtanutta, ajoitus amatöörimäistä eikä sanojen 'kirkko' ja 'porno' kylväminen ole säväyttänyt ketään sitten Veli Puolikuu -päivien.

Tämä ja Putous-ohjelma piirtää harvinaisen tylyn kuvan Suomalaisen viihteen tasosta ja suunnasta.

Äänestä

Ainakin aiheet muuttuvat.
Sitä samaa ei voi sanoa päivittäisistä uutisista.
Samaa mandraa jaetaan, alussa ja lopussa.

Jotain hauskaa sentään, edes sitä vähää, mitä Yle, ja telkkari yleensäkin ylenantavat.
Näyttelijät näyttelevät rahasta, kuin kai kaikissa telkkarin ohjelmissa, käsikirjoitettuja kaikki, uskon.

Nytkin kuului ikivanhoja puujalkavitsejä, ja niille vielä naurettiin??

Äänestä

Populistisia ovat molemmat. Suomeen olisi saatava
nauruakatemia, jossa opetettais luontevampi teko-
nauru. Ärsyttää Saanilan hohotus ilman naurua.
Ja vitsit ovat niin moneen kertaan naurettuja.
(P.S. Tiedättekö mitä populismi on?)

Äänestä

Hyvät ja Huonot Uutiset. Nauravat toinen toistensa tyhmille jutuille.

Äänestä

nauramme suomenruotsalaisille ja katsomme sekä kannustamme suomenruotsalaisia urheilijoita.

yleisurheilijahuiput lähes kaikki ovat suomenruotsalaisia, sekä baba ja saanila uutistenlukija peter ymym.

ja me emme tajjua vaan nauramme/ihailemme.

P:S Tiedättekö miksi ?

Äänestä

en tiedä, mutta itse nauran aina ja ihan aidosti, kun katson uutisvuotoa..

Äänestä
  • Onkohan Saanilakin siviilipalvelusmies ?

    Äänestä

  • Tervo = kirjoitti:

    Onkohan Saanilakin siviilipalvelusmies ?

    Ja mitähän ihmettä se tähän kuuluu?

    Äänestä

  • :-|| kirjoitti:

    Ja mitähän ihmettä se tähän kuuluu?

    Sinunkaan ei tarvitse katsella petroskoin kanavaa.

    Äänestä

  • kuuluu se kirjoitti:

    Sinunkaan ei tarvitse katsella petroskoin kanavaa.

    Siitä piti isäni hyvää huolta, 5 vuotta, joten ollos huoleton, poikas valveil' on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


??? kirjoitti:

Viime vuonna Uutisvuoto oli kuin Muppet-show,
joukko omille vitseilleen nauraahatkottavia sisäpiiriläisiä
tekemässä kauppoja keskenään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu