Aloitin maanantaina AMK:n kokonaan uudessa kaupungissa. Lupasin itselleni ennen alkua että olen sosiaalinen, hymyilen ihmisille ja menen rohkeasti juttelemaan luokkakavereille joista suurin osa ei myöskään tunne toisiaan.
Tuntuu että olen pettänyt itseni. Kävin viikolla ensimmäisissä tutustumis tapahtumissa mutta vaikka kuinka yritin, en saanut minkäänlaista kontaktia muihin. Eilen perjantaina en halunnut lähteä baariin vaikka tuutorit sitä suosittelivat ja päätin että lauantaina menen mukaan. Nyt istun yksin kotona ja mietin jätänkö opinnot kesken koska tuntuu että minusta ei vain ole tähän.
Onko muita samassa tilanteessa? Miten itse kestätte koti-ikävää? Miten neuvoisitte minua tutustumaan muihin ihmisiin koska jos päätän jäädä tänne niin en halua jäädä yksinäiseksi erakoksi?
Tuntuu että olen pettänyt itseni. Kävin viikolla ensimmäisissä tutustumis tapahtumissa mutta vaikka kuinka yritin, en saanut minkäänlaista kontaktia muihin. Eilen perjantaina en halunnut lähteä baariin vaikka tuutorit sitä suosittelivat ja päätin että lauantaina menen mukaan. Nyt istun yksin kotona ja mietin jätänkö opinnot kesken koska tuntuu että minusta ei vain ole tähän.
Onko muita samassa tilanteessa? Miten itse kestätte koti-ikävää? Miten neuvoisitte minua tutustumaan muihin ihmisiin koska jos päätän jäädä tänne niin en halua jäädä yksinäiseksi erakoksi?
Vastaukset 16
Vanhimmat
No itselläni ei ole koti-ikävää, mutta muuten samankaltainen tarina, maanantaina alkoi. Tosin en edes mennyt niihin ensimmäisiin bileisiin, joten peukkua sulle rohkeudesta. Vaikkakin sulle taisi käydä niin, kuten itsekin omalle kohdalleni pelkäsin.
Onhan tämä hajottavaa ja todella ikävää jos tällaisen asian takia joutuu edes harkitsemaan koulun lopettamista. Ei sen niin pitäisi mennä.
Mitäs tässä voisi tehdä...
- jatka päin seinää juoksemista eli mene seuraaviinkin bileisiin,
- yritä jonkun kurssin kautta päätyä jonkun seuraan ja kysele tältä iltasuunnitelmista, "ootko menossa? voiko liittyä seuraan, en oikein tunne täältä porukkaa, kun muutin vasta",
- osallistu johonkin oppilaskuntatoimintaan,
- laita nettiin ilmoitus, että etsit seuraa uudelta paikkakunnaltasi,
- jos opiskelupiireissä ei tärppää, yritä kehittää muuta vapaa-aikaasi sosiaalisemmaksi, esim. aloita joku koulun ulkopuolinen harrastus tai käy paikallisissa tapahtumissa, ja keskity koulussa opiskeluun,
- mene osa-aikatöihin
Kyllä haluan paperit tuolta koulusta, mutta olenko koulun jälkeen millaisessa jamassa, ja palkkaako kukaan moista hermorauniota, sitä en tiedä.
Tutoreiksi on vaan valikoitunut noita ulospäin suuntautuneita pinnallisia bailaajia, jotka ei ymmärrä että on normaalia vaikka ei tykkää bailata. Ihmetyttää ihan miten koulu tukee noiden bilehirmujen dokaamisjuttuja opiskelijakunnan kautta noin kovasti. Kyllä väitän, että nuo ulospäin suuntautuneet dokailijat tutustuu helposti muutenkin, ja monelle sosiaalinen elämä on jopa tärkeämpää kuin opiskelu, vähän liiankin kanssa niin ettei sitä edes tarvitsisi noin paljoa tukea.
Ei bileet koskaan oo olleet mun juttu. Kuitenkin kavereita on saanut opintojen kuluessa kun on pikku hiljaa tutustunut muihin ei-bilehileisiin. Välitunnilla ja ruokalassa oon tutustunut joihinkin. Opiskelijakuntabailailujen lisäksi meidän koulu tukee liikuntaa. Myös liikuntaryhmissä on tutustunut joihinkin mukaviin ihmisiin. Kaikki ei tietenkään halua tulla mukaan liikuntaryhmiinkään, varsinkaan jos on lihava ja huono kunto. Toivottavasti löydät sopivia kavereita opiskelujen tai muiden juttujen kuin bileitten yhteydessä.
Tutoreiksi pitäisi valita myös muita kuin noita opiskelijakunta-aktiiveja, joitten vapaa-aika keskittyy bilettämiseen. Ne ei tosiaan ymmärrä yhtään meitä introverttisia puurtajia. Monta kertaa on syyllistetty ja on saanut tuntea olevansa huono ja sosiaalisesti epäonnistunut ihminen kun ei ole halunnut lähteä bilettämään. Monelle hiljaiselle opiskelijalle voi olla ihan tosi vaikeaa tutustua toisiin. Paljon enemmän pitäisi järjestää toimintaa, joka tukee hiljaisten tutustumista ,ja myös lihaville nörteille pitäisi olla jotain, mikä houkuttaa tutustumaan liikkumiseen ja antaa iloa vaikka onkin huono kunto.
Sosiaalinen paine saa ihmiset, myös opiskelijat, käyttäytymään tietyllä tavalla. Näin tehdään vaikka itse käytös tai sen lopputulos ei tuo mitään muuta lisäarvoa kun vain toisten hyväksynnän. Kummallista että vielä AMKin tasolla, etenkin nuorten ekan ja tokan vuoden aikana tämä sosiaalinen "kuri" säätää joukkion yksilöiden toimintaa. Ei voi tehdä tietyllä tapaa, ei istua väärän henkilön vieressä, ei voi astua hissiin tietyssä seurassa, ei voi edes "puhua" paria sanaa enempää väärille henkilöille. Rajoittavina tekijöinä ovat asema joukkiossa tai sen ulkopuolella, puhetapa, ulkonäkö, ikä, status, vaatetus yms. monia asioita.
Okei. Sitten vielä vinkkiosuus koti-ikävää kärsiville, yksinäisille sieluille. Erottaudu riittävästi ihmisistä joista et halua kaveria ja noudata sellaisia käyttäytymismalleja joita sinun toivomasi "uudet kaverit" noudattavat.
Etenkin nuorisopuolella tämä luokkakevereiten laatikointi erilaisiin ryhmiin on joskus tosi karskia.
Nimimerkki: Kokemusta on monesta AMKista
Tälläkin palstalla on useasti neuvottu että lähde mukaan sinne baariin. Vedä kännit. Biletä ensimmäisinä viikkoina muiden mukana. Kun opit tuntemaan muut siinä parin viikon aikana, voit vapaasti jäädä kotiin kun muut bilettävät ja kuitenkin hengata kavereidesi kanssa kun eivät ole baanalla. Se vaan on totta että humalassa tutustuu muihin paljon paremmin kuin selvänä, tämä on totta varsinkin jos olet jo ennestään ujo.
Tottakai tähänkin viestiin tulee vastauksia että "ei ole pakko juoda", "saa niitä kavereita muutenkin", "jos ei kiinnosta heilua baareissa ja juoda niin ei kannata pakottaa itseään", "bailaajat on pinnallisia" etc.
Totta, mutta uskoisin että tavalliselle, hiukan ujolle, ensimmäistä kertaa kotoaan pois muuttaneelle nuorelle nuo baarit ovat se paras paikka tutustua muihin samanlaisiin.
Ei oikein oo mun juttu tuo kännien vetäminen, viina ei vaan sovi kaikille ja mulla on siitä huonoja kokemuksia. Mun äiti on juoppo ja isäkin, mutta pysyttelee raittiina nyt. Kiitos kumminkin neuvosta, tarkoitit varmaan hyvää.
Viikonloppu meni kotosalla ja naapurin kanssa vaihdoin muutaman sanan kun kävin aamulla lenkillä, naapuri lenkkeilee myös. Ei täällä onneksi kaikki muutkaan vietä viikonloppua baarissa.
Ei sinne baariin ole pakko mennä. Ole sosiaalinen oppitunneilla ja tauoilla. Yleensä iihmiset tutustuvat toisiinsa ryhmätöissä ym. Löydät kyllä kavereita, tsemppiä!
Etkö voi ollenkaan tutustua luokkalaisiisi koulussa? Ryhmätöissä, tauoilla, ruokalassa, oppituntien alussa? Mietin vain, että siellä ainakin itse tutustuin ihmisiin ja sain lopulta kavereitakin. Kävin kyllä joskus bileissäkin, mutta en sieltä mitään kavereita saanut tai edes sellaisia etsinyt.
Ei kannata surra. Ensimmäisen kuukauden, monet hiukan ujommat luulevat että kaikki muut ovat hyvää pataa keskenään vaikka tosi-asiassa monet ovat yksinäisiä ja ajattelevat juuri samoin.
Kun itse aloitin AMK:n niin biletin pari ekaa viikkoa erittäin railakkaasti ja sain sitä kautta sen sosiaalisen porukan jonka kanssa vieläkin olen tekemisissä. Monet luokkalaiseni eivät kuitenkaan bilettäneet ollenkaan vaan saivat kavereita esim. järjestöistä ja koulun urheiluporukoista.
Eli älä huoli, vaikka nyt kun viikko on kulunut niin näyttää ettei sinulla ole ollenkaan kavereita niin uskoisin että myös moni muu on samassa tilanteessa. Ei muuta kuin rohkeasti mukaan tapahtumiin joihin HALUAT osallistua ja tutustumaan ihmisiin!!!
Itse valmistuin jo vuonna 2009.
En tuntenut koulusta ketään, kun aloitin opinnot. Ensimmäisenä päivänä käytiin tutustumassa toiseen oppilaitokseen, jostain syystä, siinä sitten pihalla odoteltiin bussikuskia ja rupesin juttelemaan vieressä olevan tyypin kans ja tultiin sitte juttuun koko puoli vuotta. Sitten piti lähteä armeijaan, jossa meni vuosi. Armeijan jälkeen vaihdoin toiseen koulutuslajiin, kun vaihtui mielenkiinto.
En itsekään ole koskaan baareissa tykännyt heilua, mutta kun tuli kuitenkin lähdettyä sinne aina luokkakavereiden mukaan, niin kyllähän noita kavereita sitten piisaa, ei siellä tarvi räkäkännejä ottaa aina.
Suosittelisin aloittamaan jonkin harrastuksen, vaikkapa jokin itsepuolustuslaji. Karate/Kung fu tms. vaikka sellainen, jossa ei harjoitella kisoja varten, niin se on sopivan leppoisaa touhua, sieltä tutustuu myös ihmisiin, niinkuin itsekin, kun harrastin Karate Wado Ryua. Koulussa tarjotaan myös urheiluvuoroja, kävin pelaamassa salibandya kerran viikossa, jos ja kun jaksoi. Kämppäkaveri patisti monesti menemään, kun muuten olisin jäänyt laiskottelemaan. Irkkikanavalla luokkalaiset piti yhteyttä kellon ympäri, jossa pystyi tutustumaan. Vieläkin iso osa luokkakavereista höpöttää irkissä keskenään.
Ruokatunnillahan sitä myös tutustuu myös ihmisiin, kun menee vaan samaan pöytään istumaan. Kun on alusta asti mukana, eikä möllötä jossain nurkassa puolet vuodesta, niin varmasti löytyy samanhenkistä porukkaa.
Jos taas olet itseksesi muutaman kuukauden, niin koko ajan tulee hankalammaksi tehdä tuttavuutta toisiin. Meillä oli kyllä luokka täynnä hyviä tyyppejä. Porukka tosin jakaantui kolmeen ryhmään, joista tämä oma ryhmä oli täynnä miehiä, toinen oli täynnä tyttöjä ja sitten oli yksi sekaryhmä, joka ei oikein meidän kahden muun ryhmän yhteisiin illanviettoihin liittynyt kovinkaan usein. Silti ei ollut luokassa ainuttakaan yksinäistä. Älä yritä olla kaikkien kaveri, vaan katso porukasta joku sellainen omasi näköinen ryhmä. Eli älä mene nyt ainakaan siihen pieneen porukkaan, joka ryyppää ja rellestää joka viikonloppu. Suurin osa niistä keskeyttää opinnot, ja jäät yksin opiskelemaan.
Itse olen lopettanut tupakanpolton viime vuonna, mutta jos tuosta huonosta tavasta jotakin hyvää on pakko keksiä, niin se ainoa hyvä asia on sosiaaliset tupakkatauot. Tuli aina tunnin jälkeen lähdettyä tupakkapaikalla, niin kai siellä sitten jotenkin alkoi juttu luistamaan. Mutta...kai tuon olisi voinut yhtä hyvin tehdä ruokalassa kahvikupin ääressä.....oikeastaan kun nyt ajattelee, niin suurin osa jäi sinne kahville, kun muutama meistä lähti röökille. No tuostapa sen nyt taas huomaa, että kyllä siellä tutustuu väkisellä ihmisiin.
Sama täällä.. Aloitin juuri ammattikorkeakoulun . Olen asunut poikaystäväni kanssa paikkakunnalla noin 5 vuotta ja hyvin menee. Mulla ei ollut kauheasti kavereita ammattikoulussakaan koska jouduin käydä töissä vapaa-ajat. Sitä kautta sain kavereita. En ole vapaa-ajallani oikeastaan kenenkään kanssa koska työkaverit ovat aina tietenkin töissä ja koulukaverit olivat nimenomaan vain koulukavereita koska harrastukset olivat niin erinlaiset. En biletä koska vanhempani ovat alkoholisteja ja olen onnekas että löysin poikaystäväni joka on samanlainen "streittari" :) Pari päivää sitten ajattelin että olisi kiva tapaa jotain hyviä tyyppejä, mutta tajusin että ei minulla ole aikaa silloin ollenkaan itselleni. Jos en ole koulussa, olen töissä tai poikaystäväni kanssa. Olisi tietenkin kiva olla joku jonka luo voi käydä esim kattomassa telkkaria yhdessä tai käydä kahvilla tai vaikka lenkillä! Haluaisin tietää että en ole ainut alkoholiton, savuton erakko täällä!!!
Tuo juttu tutoreista on muuten totta; aiemmat tutorit ovat mukana valitsemassa uudet ja he ovat yleensä juuri ne bilettäjät... -.-' Voin olla ystävällinen heitä vastaan, mutta en luule että voisin ikinä tulla "oikeaksi" kaveriksi heidän kanssa..
Niin samaa mieltä sun kanssa tuosta tutor-jutusta! Ihme että koulu ei tajua ettei se ole hyvä asia kun ne vetää monet semmosetkin juomaan, jotka ei muuten alkaisi ryyppäämään. Tutorit pitäisi olla kunnon opiskelijoita eikä kovaäänisintä ryyppyporukkaa.
4 vuotta aikaa tutustua porukkaan. Et pysty olla tutustumatta ihmiisin vaikka kuinka yrittäisit, niin paljon istut saman porukan kanssa samassa paikassa. Pelkosi ovat täysin turhia.
Omilla aivoilla ajttelu on salittua ja jopa suotavaa, lauman mukana kulkeva lammas ei tarvitse olla. Kaikille ei baarit sovi, eikä tarvitsekkaan sopia.
Luokalta löytyy kyllä aina eri tavalla ajattelevia ihmisiä, jotka muodostava omanlaisiaan ryhmiä.
Olen itse erittäin hiljainen ja estynyt, enkä saanut oikeastaan yhtään hyvää kaveria AMK:n aikana - osittain myös omasta tahdostani.
En kuulunut bileseurueeseen enkä mihinkään hiljaisempaan "nörtähtävään" ryhmään (missä tuntui, että oli suorastaan syntiä jos selaimena käytti Internet Exploreria, eikä Firefoxia). Näiden kahden ryhmän välissä olevat muutamat henkilöt taas poukkoilivat milloin missäkin ja tuntui etten saanut otetta mistään. Jäinkin siis suosiolla välitunneilla tuijottamaan monitoria tai istumaan yksin käytävässä, koska tuntui, ettei minulla riittäisi juttua edes näille hiljaisimmille luokkatovereille, jotka rohkeasti kävivät kahvilla tms.
Ryhmätyöt ja muut opiskelut suoritin yksin, mistä seurasi motivaation heikkeneminen ja lopulta valmistuinkin reilusti myöhempään kuin muut - vailla mitään suhteita minnekään. Nyt olen ollut jo vuoden työttömänä, sillä pelkään, että myös työpaikoilla sama kaava toistuu: Jos ei käy kahvitunneilla rupattelemassa muiden kanssa, aletaan helposti pitämään ylimielisenä tai muuten omituisena, enkä todellakaan halua tätä. Toki tykkään jutella ihmisten kanssa silloin tällöin, mutta en niin PALJOA kuin tunnutaan vaativan.
Samaa mieltä. Itse olin/olen ujo ja hiljainen enkä ensimmäiseen kuukauteen tuntenut ketään kaupungista johon muutin. Jätin ujouttani kaikki bileet, fuksiaiset sun muut väliin. Ensimmäisiin olin jo menossa mutta viime hetkillä päätinkin olla menemättä koska aloin taas pelätä. Sen jälkeen olikin helppoa jäädä myös muista tapahtumista pois "koska olisihan outoa jos nyt ilmestyisin paikalle kun en alussakaan mennyt".
Olin jo valmistautunut opiskelemaan erakkona tutkinnon valmiiksi mutta pikku hiljaa aloin tulla juttuun opiskelu kavereiden kanssa. Joka päivä vietimme monta tuntia samassa luokassa, ruokasalissa sekä vielä ryhmätöissä joten olisi ollut mahdotonta olla tutustumatta.
Tsemppiä aloittajalle, kestä pari kuukautta ja voin taata että edes yrittämättä tulet saamaan kavereita ja tutustumaan mitä erilaisimpiin ihmisiin.
Älä heti luovuta. Todellakin kannattaa olla kaikessa mukana alussa, jotta saat niitä kavereita. Ei niissä bileissä ole mikään pakko juoda kunhan vain pitää hauskaa. Ei sillä ole niin väliä, vaikka lähdet jo aiemmin kotiin kunhan olet vain mukana edes jotenkin. Jos saat sellaisen maineen ettet lähde mukaan niin ei sinua kukaan mihinkään kysykkään.
Kannattaa pyrkiä mukaan porukoihin välitunneilla, ruokalassa ja tapahtumissa. Ei tosin kannata itseään liikaakaan tyrkyttää, vaan hakeutua niiden seuraan, jotka näyttävät pitävän seurastasi. Jos kukaan ei pidä seurastasi niin sitten tilanne on luonnollisesti hankalampi ja sinun kannattaa yrittää selvittää miksi sinusta ei pidetä.
Ei parhaita kavereita hetkessä tule eikä edes koulukavereiksi tulla viikossa. Ensimmäinen vuosi on se aika, jolloin ne kaveripiirit yleensä muodostuvat, joten sinun kannattaa panostaa koko vuosi.
Itselläni oli siitä huono tilanne, että minulla oli tuore suhde opiskelut aloittaessani, joten en ollut opiskelupaikkakunnalla viikonloppuisin. Tuosta huolimatta sain kavereita koulusta. Vaihdoin opiskelupaikkakuntaa ja sain koulukavereita, mutta heistä ei kuitenkaan tullut vapaa-ajan kavereita. Kolmannella luokalla käytiin vähemmän bileissä eikä ollut enää samaa mahdollisuutta luontevasti siirtää koulukavereita myös vapaa-ajan kavereiksi. Piirit olivat jo muodostuneet.
Mielestäin koti-ikävä on tuossa aloittajan asiassa ehkä isompi juttu kuin se, ettei n.viikossa ole löytänyt kavereita. Periaatteessa koti-ikäväänkään en osaa sanoa mitään, koska olen kuusitoistavuotiaasta vastannut elämästäni itse, en ole asunut en isän enkä äidin kanssa, vaan opiskelija-asunnoissa ja myöhemmin vuokrakämpissä ihan omineni. Mun tarinassa on paljon takana, mutta niistä ei ole koti-ikävän lauhduttajaksi. Nyttemmin olen ikävöinyt esim. vieraalla paikkakunnalla töissä ollessani sitä omaa ihanaa kotiani, omaa sänkyä, tyynyä ja peittoa (kunnes tajusin, että ainakin peiton ja tyynyn voi ottaa mukaan). Koti-ikävä on hyvä juttu; tuntuu niin ihanalta palata maailmalta omaan sänkyyn, vaikka täällä ei tietenkään ole mitään perhettä odottamassakaan. Koti-ikävä, niinkuin monet muutkin tunteet on vaan niitä asioita, joita joutuu kestämään ja käymään läpi. Ihan käsittämätöntä, miten nykyään ei voi esimerkiksi itkeä ikäväänsä, jos sitä tuntee. Ei voi surra, eikä olla allapäin, vaan täytyy vetäistä haalarit niskaan ja lähteä bailaamaan, olla ulospäinsuuntautunut äänekäs ja vauhdikas, vaikka tuntuu, että luonto kääntyy nurin.
Itselleen voisi ihan hyvin olla armollinen; eikä laittaisi itseään väkisin yrittämään. Itse olen ainakin uudessa AMKssa ihan pyörällä päästäni: kampus on iso, luokkien löytäminen on työlästä, en osaa vielä hahmottaa tarpeeksi minne mennä,tai missä on. Pitää vaan yrittää mennä toisten mukana, ja jos jää itsekseen, yrittää jotenkin selvittää. Ei siellä vielä voi kovin kummoisia suhteita olla luotuna. Ei kannata katsella kateellisena jos jotkut on kimpassa: voi olla, että ne on vähintään pääsykokeissa tutustuneet, tai sitten ovat tunteneet jo kauemminkin. Itse yritän olla joukon jatkona, mutta noihin bileisiin en osallistu, kun ne ei ole mun juttu: en ole ennenkään kapakoista mitään hyvää löytänyt, enkä usko näin olevan vieläkään.
Pääasiassa yritän nyt ensialkuun oppia hahmottamaan minne pitää mennä ja mistä pääsee takaisin. Seuraavaksi yritän tehdä tehtävät, joita on jo tipahdellut moodleen ihan kiitettävästi. Ryhmätöitä suurin osa. Vaikka tekisin mieluiten tehtävät ihan ite, pakko ryhmätöihinkin on taipua. Ryhmät taasen on jo "ylhäältä päätetyt", joten kaikki niissä on samassa asemassa. Kaikki yhtä pihalla.
Kyllä tämä tästä, pikkuhiljaa, jos ei anna ensikaaoksen hämätä. Ikävöi sen minkä ikävöi, yrittää hoitaa hommansa, ja pikkuhiljaa alkaa homma sujumaan. Näin se vaan on.