Harhaa tämä yhteishuolto

No et kai muuta odottanut ? Hyvä, jos isä ottaa edes silloin viikonloppuisin. Äitiys on iankaiken ollut äitiyttä ja isyys isyyttä. Mies ottaa kyllä vastuun lapsista, mutta vain silloin, jos äiti ei sitä tee. Ja mies hoitaa homman omalla tyylillää, ei niinkuin nainen. Äiti on se lähiemo ja isä se toinen turvallinen. Jos nainen tekee lapsia, on kaksi vaihtoehtoa, olla sovinnossa lasten isän kanssa tai pärjätä itsenäisesti lasten kanssa. Olen itse yh-äiti ja puhun elämänkokemuksesta. Jos haluat kaunistellun version, ehkä joku senkin keksii.

Mutta lohduksi lopussa; selviät kyllä. Naiset ovat kautta aikojen selvinneet. Sinä et ole huonompi muita.

Ai jaa.

Meillä on ex-mieheni kanssa 2 lapsen yhteishuoltajuus. Lapset ovat vuoroviikoin isällään ja minulla, eli 50-50.

Molemmat lapset harrastavat, käytämme lapsemme harrastuksissa omilla viikoillamme. Käytännössä tämä tarkoittaa 4 kertaa viikossa. Harrastusvälineitä ostamme aina tarvittaessa vuorotellen.

Lapset käyvät myös koulussa isäviikolla.

Lapset myös syövät isän tekemää ruokaa isäviikolla.

Lapset toisinaan myös sairastelevat isäviikolla. Tällöin isä on käyttänyt päivystyksessä ja ostanut tarvittaessa lääkkeet ja jäänyt kotiin töistä lapsen kanssa.

Isä on ostanut lapsille omat vaatteet luokseen ja ostaa aina uusia kun vanhat menevät pieniksi. Todennäköisesti myös pyykkää ahkerasti, eivät lapset ole koskaan likaisissa vaatteissa luokseni tulleet.

Me maksamme myös vuorotellen lasten vakuutukset ja muut kulut, osallistumme omilla viikoillamme esim. vanhempainiltoihin, jne.

Ei kannata yleistää näin jyrkästi.

Meillä minä maksan ja hoidan kaiken, olen tehnyt aina, mies ei tee mitään, ei maksa, ei hoida eikämuutenkaan auta.

Ainoastaan kehuu kuinka hänellä on ihanat lapset. Mutta unohtaa, kuka ne ihanat lapset on hoitanut ja kavattanut jamaksanut kaiken. Hän vaan sanoo että hänen ihanat lapset.

Niin, uusi suhde kun on joillekin miehille tärkeempi kuin oma perhe.

Mä olen ylpeä siitä että jaksan hoitaa lapset, isä ei enää välitä, vaan elää omaa elämäänsä uuden naisen ja uuden vauvan kanssa. Lapseni isällä on aikaisemmasta liitostakin lapsi, hänkin unholassa, ainoa mitä lasten isä haluaa ja välittää on uusi nainen ja uusi vauva.
Siitähän vain sitten, mä olen pärjännyt ilman häntä, ilman hänen apuaan.
Se on etän vika jos ei halua nähdä lapsiaan, minä siitä hyödyn eniten, minä saan sen rakkauden ja lämmön, ja mitä enemmän isä unohtaa ja on tapaamatta lapsiaan, se kalahtaa sitten omaan nilkkaan. Kyllä lapsi sitten tajuaa kun vanhempi on että kuka hänet kasvatti.

Äiti tosiaan tekee kaiken tai se kenen luona lapset asuvat. Tervetuloa aikuisen naisen elämään. Yhteishuolto on kyllä jotain ihan muuta kuin hoitaa lapset 50-50. Näin se menee. Pitikö pykätä lisää isättömiä lapsia? Tänä aikana kun jälkiehkäisykin on keksitty. Ihan normaalia yh elämää,sitä se on kun on yksin ilman toista aikuista.

Älä vingu typeristä, jos lapses on kuitenkin säännöllisesti yhteydessä isänsä kanssa. Mun lapsi (16 v.) on tavannut isäänsä neljä kertaa koko elämänsä aikana, vaikka hän asuu vain 130 kilsan päässä. Isää ei ole kiinnostanut. Meillä on kuitenkin
paperilla yhteishuoltajuus.

Tätä minäkin olen miettinyt monta vuotta.
Jos saataisiin jonkilainen termi, jonka jonkinlaisen ryhmittymän pitäisi saada läpi.
Tuo termistö menisi niin, että yhteishuoltajuus jossa hoito on selkeästi jaettu tai toimii kuten yhteishuollon kuuluu toimia, olisi yhteishuoltajuus.

Ja me viikonlopputapaajat saisimme siihen yhteishuolto nimikkeeseen jonkinlaisen merkinnän siitä, että yhteishuollossa toinen vanhempi osallistuu pelkkiin tapaamisiin. Virallisista asioista keskustellaan/tapellaan. Mutta koska etävanhempi ei osallistu suurimmaksi osakseen lapsen hoitoon. Jonkinlainen passiivinen yhteishuolto termi olisi paikallaan. Eli asioista täytyy keskustella, mutta pienellä merkinnällä kerrottaisiin kuitenkin ketä niitä asioita kuitenkin eniten hoitaa. (tollanen pikkanen juttu saattaisi poistaa niitä yksinhuoltajuuskäräjiäkin tästä maasta sen muutaman sadan vuodessa, ehkä)

Mie en oikein käsitä mitä ihmiset oikein odottavat elämältä kun eroavat. Johan sen nyt järkikin sanoo että jos lähet kävelemään ja otat pennut matkaan niin yksin sinä arkena olet niiden kanssa.
Ite olen eronnut nainen. Minulla on lapset, käyvät isällään. En oleta että lasten isä tulee töistä tänne mun tykö hoitamaan lapsiaan. Me ollaan erottu ja sillä siisti. Jo liiton aikana mies teki paljon töitä, reissasi työn perässä ja kun kotia tuli niin oli tosi väsynyt ja tarvi omaa rauhaa. Samaa työtä tekee edelleen ja ei se työn raskuus ole muuttunut miksikään vaan edelleen pitää saada levätä välillä ja ymmärsin sen liiton aikana ja ymmärrän edelleen. En ole vaatimassa häntä hoitamaan penskoja. Vastaavasti kun hän tienaa ja annan hänelle tilaa niin hän ostaa lapsilleen sen mitä he tarvitsevat. En kyttää elareita tuleeko ajallaan tai edes ollenkaan, kyllä hän kuukaudessa kuitenkin käyttää lapsiin elareiden verran rahaa. Ja lapsia vartenhan se raha on, ei minulle. Hän ostaa vaatteet, harrastevälineet, antaa viikkorahat. Minä annan aikani lapsille. Samalla tavalla kaikki jatkuu kuin liitonkin aikana, eri talouksissa vain.
En ymmärrä että jos on yhteisissä tuumin pennut tehnyt niin eikö niitä muka eron jälkeen pysty samalla linjalla kasvattamaan? Turha tapella, yksi elämä meillä vain on. Antaa lasten nähdä etävanhempaa niin paljon kuin tahtoo, mitä se on pois itseltä? Sehän on lapsen oikeus nähdä vanhempaa. Suututtaa sellaiset itsekeskeiset ääliöt jotka oman kaunan takia vaikuttaa lapsenkin mielipiteeseen omasta toisesta vanhemmasta. Sitten vielä kehuvat kuinka hyviä vanhempia ovat. Kyse ei ole heillä lapsista vaan heistä itsestään.

Mitäpä näihin sanoisi, itse olen tullut jätetyksi toisen miehen takia. Olisin ottanut lapseni jos vain ex-vaimoni olisi antanut, en todellakaan halunnut muuttaa paikkakunnaltani pois, ex-vaimoni muutti ja käräjäoikeuden päätöksestä vei mukanaan lapseni jota nyt sitten näen sitten pari viikkoa parin kuukauden välein (matkaahan on tosin 700km) Käräjäoikeus päätti vastoin kaikkia todistus aineistoja äidille lapsen vaikka äiti kärsii erittäin pahoista masennus kausista ja sosiaali viranomaisten lausunto oli minun puolellani, siltikään tämä tuomari ei millään halunnut kuunnella lääkäreitä ei sosiaaliviranomaisia eikä perhetyöntekijöitä poliisista puhumattakaan. No hovioikeuteen menossa asia, millo lie on käsittely on sitten jo toinen tarina.

Erittäin tyhjentävää joka kerta kun saan lapseni luokseni ja joudun hänestä taas luopumaan ja hän minusta, lapseni huutaa minkä kurkustaan saa ulos ettei halua äitinsä luokse.

Tottahan se on hyvä tieten kertoa taustojakin, tuloni ovat hyvät (n.3000e/kk) omakotitalo ja vakityöpaikka, ja aina olen lapsen syntymästä asti elänyt oikeastaan ollakseni lapseni tuki ja turva oli mikä oli. Jotenkin vain nyt mennyt melkein kokonaan usko suomen oikeuteen, ja varsinkin isien oikeuteen. Täytyyy vain toivoa että hovioikeuden 3 tuomaria ovat valmiina kuuntelemaan todistus aineistoni ja lisä todistajani jotka olen pyytänyt sinne.

Tosin sosiaaliviranomaiset tekivät uuden kotikäynnin minun luona jo 1kk sitten kun lapseni edellisen kerran oli täällä, äidin paikkakunnan sosiaaliviranomaiset ovat käyneet ex-vaimonikin luona. Asiastahan en tiedä tuon taivaallista mitä hänen paikkakunnan sosiaaliviranomaiset ovat mieltä ennen kuin he tulevat käymään minunkin luona, tiedän vain sen mitä oman paikkakuntani sosiaaliviranomaiset sanoivat "Emme muuta suositustamme mihinkään edellisestä, olet edelleen vahvempi tukiverkoiltasi ja vahvempi vanhempi kuin lapsen äiti on. Lisäksi asut siellä missä lapsi tuntee olevan kotonaan"

Kertokaahan joku viisas joitain pieniä neuvoja minulle tähän arkeen.
ps. teen töitä aina sen verran että voin pitää sen 2vk kun lapsi on minulla vapaata töistä jotta voin keskittyä lapseni aikaan.

Kiitos jo etukäteen teille.